keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Paljastuksia

Hyvää Uutta Vuotta ja kiitos vielä kerran edellisestä vuodesta! Viime vuoden tavoin annan teille hieman vinkkejä mitä olen suunnitellut tälle vuodelle. Ihan kaikista näistä en selviä ilman miestäni, mutta onneksi hän on huomattavasti aikaansaavempi kuin minä, joten luultavasti ainakin ne onnistuvat ja toteutuvat. Yksi näistä on jotain suunnattoman suurta ja ihanaa ja se on oikeastaan alkanut jo aikoja sitten ja ja ja… Odotan sitä enemmän kuin mitään muuta! Sen enempää en paljasta mitä on tulossa. Näette sitten aikanaan. Osaatteko arvata mitä minulla on mielessä?


Vuosi 2014 romua haalien


Lähes poikkeuksetta vaatteemme ja lasten lelut ovat kirppiksiltä ostettuja. Minulle kelpaa käytetty vaate ja poikamme kasvavat niin nopeasti, etten näe mitään syytä ostaa uutena vaatteita joita parhaillaan käytetään vain muutaman kerran. Valitettavasti minulla on vain paha tapa kantaa kotiimme paljon muutakin kuin vain tarpeellista käyttötavaraa. Mieheni antoi tälle loputtomalle hamstraukselleni nimeksi Maximum Harderer Corporation ja saan kuulla tuon nimityksen mutinana joka kerta kun kirppikseltä tullessa esittelen uusia, ihania ja ainutlaatuisia löytöjäni. Jostain kumman syystä puolet aarteistani päätyvät vähin äänin hyllyyn tai kaappiin jäähtymään ja tupsahtavat hetken ajan päästä näkyviin. Huutokauppoihin mennessäni mieheni ihan varmasti ristii sormensa, jotta en kantaisi koko irtaimistoa mukanani kotiin. Huutokaupoista kun harvemmin tulee ostettua vain sitä yhtä juttua, mitä varten lähdin koko huutokauppaan. Sieltä tulee ostettua paljon muutakin kivaa.

Tällä hetkellä yritän epätoivoisesti päästä edes osasta romuistamme eroon, sillä nyt kaappimme pursuavat tavaraa niin etten meinaa löytää enää mitään niistä. Minun on myönnettävä, että huokaisin itsekin helpotuksesta kun selvisin tänä aamuna kirppispöydän siivouksesta ilman kotiinviemisiä. Pahimmillaan olen kantanut saman määrän tavaraa kotiin, kuin mitä olen sinne vienyt. Kirppikselle ei vain parane jättää mitään sellaista, mitä voisi joskus tarvita tai haluta. On aina olemassa se riski, että sitä aarretta ei enää ole seuraavalla kerralla.

Tähän vuoteen on mahtunut paljon huutokauppoja ja kirpputoripyrähdyksiä. Keväällä kävin ensimmäisessä Helsinki Retro, Vintage + Design Expossa ja toisen kerran vielä syksyllä. Kesällä teimme mieheni kanssa ihanan kesäretken Fiskarsin Antiikkipäiville. Kangasalan Restaurantapäivät kutsuivat meitä elokuussa ja syyskuussa olin itse myymässä romujani Moron peräkonttikirppiksellä. Lokakuussa kävin ystäväni kanssa Tampere Retro, Vintage + Design Expossa. Syksyllä pääsin seuraamaan emalikirjan kuvauksia ja kävin Piijuskan 10-vuotis huutokaupassa. Muistatteko? Tekin olitte siellä! Eikö ole ollut ihanan romurikas vuosi? Kiitos kun tongitte aarteita kanssani tämän vuoden.

Tämä onkin vuoden viimeinen postaus. Toivon, että olette nauttineet vuodesta 2014 yhtä paljon kuin minä. Se on täynnä toinen toistaan ihanampia hetkiä, jotka toivon muistavani vielä pitkään. Toivottavasti ensi vuosi on aivan yhtä hyvä kuin tämä vuosi on ollut!

Hyvää uutta vuotta!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 käsillä tehden



Miten ihmeessä olen ehtinyt tehdä kaiken tämän ja paljon muuta, joista en ottanut kuvia? Minusta tuntui, etten ole tehnyt mitään, mutta yllättävän paljon olen saanut aikaan vuoden aikana. Virkkausharrastukseni alkoi muistaakseni syksyllä 2011, kun odotin ensimmäistä poikaamme. Muistan kuinka taistelin isoäidinneliön kanssa ymmärtämättä kuinka se tehdään. Pikku hiljaa innostuin enemmän ja enemmän virkkaamisesta ja syksyllä 2013 tutustuttuani Attic24-blogiin harrastukseni karkasi pahemman kerran käsistä. To do -listani kasvaa kasvamistaan enkä varmasti koskaan saa tehtyä kaikkia töitäni. Virkatessani suunnittelen usein seuraavia projekteja ja sitä seuraavia eli noidankehäni on päättymätön.

Pyrin tekemään vain yhtä työtä kerralla ja sen vuoksi takkuan välillä pitkään yhden työn kanssa. Viime kesänä tuhersin lähes kaksi kuukautta yhden myssyn kanssa, kun se ei vain meinannut onnistua. Olen hidas virkkaaja ja minulla on paha tapa purkaa töitäni huomattuani pienimmänkin virheen. Omalla tavallani olen ehkä hieman ylpeä purkamisestani. Kertaakaan en ole katunut päätöstäni ja joka kerta opin jotain virheistäni. Uskon myös, että purkaminen kasvattaa sitkeyttä. Vielä en ole kohdannut ongelmaa, josta en olisi selvinnyt yrittämällä yhä uudelleen ja uudelleen. Kertaakaan en ole tainnut hylätä työtäni sen takia etten osaisi tehdä sitä. Lähellä se kyllä on ollut.

Minun piti lyhyesti kertoa käsityövuodestani, mutta päädyinkin jaarittelemaan virkkaamisesta. Se tosin on rakkain harrastukseni ja tartunkin koukkuun huomattavasti mieluummin kuin kutimiin tai kun kaivan ompelukonettani esiin. Tänä vuonna en ole kertaakaan neulonut, mutta paljon muuta olen saanut aikaan. Vuoden alussa ompelin hedelmäpussit mummolan vanhoista verhoista, joita käytän tänä päivänäkin. Koirallemme virkkasin puvun isoäidinneliöistä ja kuopuksemme sai töppöset. Äidilleni virkkasin kukkakranssin ja minun on todettava, että se on kauneimpia töitäni, mitä olen ikinä tehnyt. Kesällä kunnostin vanhat lastenvaunut ja virkkasin kuopuksellemme myssyjä. Syksyllä osallistuin Novitan ja Abc asemien neulegraffittitempaukseen kukkaköynnöksellä ja Taysin pienille potilaille tein samalla muutaman keskosmyssyn. Isoäitini sai syksyllä hartiahuivin ja lokakuussa kuljin pääni pyörälle Tampereen käsityömessuilla. Joulukuussa ompelin kauppakasseja ja virkkasin joulupalloja, joista pienempi on jäänyt kokonaan esittelemättä. Nähtäväksi jää, mitä kaikkea ensi vuonna teen.

Vuosi 2014 kotona ja puutarhassa

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika panna pakettiin tämä ihana vuosi. Kolmessa seuraavassa postauksessa muistelen hieman mennyttä vuotta ja palaan minulle tärkeisiin ja mieleenpainuvimpiin hetkiin. Ajattelin, että homma on helppo, mutta tiedättekö millainen työ on ollut valita kuvia näihin vuoden viimeisiin postauksiin. Niin paljon lämpimiä muistoja ja kauniita kuvia, mutta ihan kaikkia en voi tähän laittaa.

Blogini näkökulmasta vuosi on ollut merkityksellinen. Aloin kirjoitella useammin ja helmikuussa astuin blogini kanssa "ulos kaapista". Aikaisemmin vain kourallinen ihmisiä tiesi tästä pienestä maailmastani, mutta kerättyäni reilun vuoden itsevarmuutta, uskaltauduin mainostaa blogiani ja se on kannattanut. Uusia lukijoita on löytänyt blogiini ja te olette tehneet blogini ylläpidosta ja päivittämisestä entistäkin ihanempaa! Kommenttinne tekevät minut niin iloiseksi, kun saan vastakaikua teksteilleni. Minusta tuntuu, että enää en puhu tyhjille seinille. Lämmin kiitos siis teille rakkaat lukijat, että olette jakaneet ja kulkeneet kanssani tämän vuoden! Olette minulle tärkeitä!


Tämä vuosi on mennyt viime vuoden tavoin lasten kanssa kotosalla ollessa. Äitiyslomani loppui kesällä ja jäin hoitovapaalle. Kuopuksemme on kasvanut itkevästä nyytistä pieneksi villiviikariksi ja esikoisemme muistuttaa päivä päivältä enemmän ja enemmän Vaahteranmäen Eemeliä. Onneksi annoimme lipputangon aikoinaan pois, niin minun ei tarvitse ainakaan pelätä, että toinen lapsistamme keikkuisi sen nokassa. Olen nauttinut suunnattomasti kotona olosta ja yritän olla ajattelematta ja murehtimatta tulevaisuutta. Yritän parhaani mukaan elää hetkessä ja nauttia yhteisistä päivistä poikien kanssa. Ihan aina elämä ei ole ruusuilla tanssimista, mutta vastoinkäymiset tekevät minusta vain vahvempia ja toivon oppivani niistä jotain.

Vuoden alussa ostin Kuukirjan ja tämän vuoden kylvin ja kitkin kuunliikkeiden mukaisesti. Toukokuussa ihastelin omenapuiden kukintaa. Alkukesästä aloitimme kanalan rakentamisen (tai siis mieheni aloitti, minä katselin vieressä ja yritin olla neuvomatta) ja kesäkuun alussa meille muutti kanaset. Juhannukseksi rakensimme kesäkodin kuistille ja mieheni naputteli minulle vanhoista ikkunoista kasvikaapin terassille. Heinäkuussa heitin vapaalle kokonaiseksi kuukaudeksi ja vietin aivan ihanan kesäloman. Loppukesästä keittelin rakkaushilloa, omenahilloa ja paholaisenhilloa. Syksyllä keräsin siemeniä talteen puutarhasta ja ehdin kuivattaa vielä viimeisiä nokkosia. Lokakuussa ihastelin ruskaa ja joulukuun alussa retkeilimme laavulle. Jouluna vain oltiin. Vuoteni kotona ja puutarhassa taisi lyhyesti olla tässä. Kiitos, että touhusit kanssani.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulupyhät


Olen aivan varma, että tämä joulu on ollut ihanin joulu tähän asti. Vaikka viimeiset päivät ennen pyhiä olivat niin täynnä touhua ja tohinaa, että ne imivät minusta viimeisetkin voimat. Kaikki hössötys oli sen arvoista. Ensimmäisen kerran tein kaikki jouluruuat itse. Laatikkojen teko ei ollut ollenkaan niin vaikeaa, kuin mitä luulin. Minun on vain muistettava ensi vuonna, että olen ainoa joka perheestämme syö perunalaatikkoa eli ei kannata tehdä sitä 20 hengen annosta. Syön luultavimmin loppu vuoden perunalaatikkoa, mutta ei se haittaa. Se on hyvää. Ehkä se on hieman kökkäreistä, koska olin laiska muussaaja, mutta se on hyvää!

Me emme tänäkään vuonna ostaneet kuusta, sillä luultavimmin kuopuksemme, josta on kehkeytynyt varsinainen täystuho, olisi kaatanut sen hetkessä. Pystyn mielessäni kuvittelemaan sen kaaoksen, mikä olohuoneessamme vallitsisi, jos tänne kuusi pystytettäisiin. Keittiössämme on ihanan jouluista kun on jouluverhot ikkunoissa ja pöytäliina pöydällä, mutta muuten pyrimme pitämään koristemäärät mahdollisimman pienenä. Kirjastohuoneen enkelikello pysyi tasan päiväunien ajan koossa enkä ole sen jälkeen uskaltanut laittaa siihen tulia, jotta ei satu mitään vahinkoa. Luontoäiti antoi joululle vielä oman silauksensa, sillä saimme varmasti koko talven lumet kerralla. Ulkona on ollut ihanaa peuhata lasten kanssa, kun pitkästä aikaa siellä on jotain tekemistä.

Minun on rehellisesti myönnettävä, että lapsemme ovat tehneet tästä oikean joulun. Poikamme täyttää kohta kolme ja ensimmäisen kerran hän ymmärsi, mikä joulu on. Esikoisemme katseli aaton aattona uutisista kuinka pukki lähti matkaan ja yllätys olikin suuri, kun hän oli jättänyt lahjat kirjastohuoneen sohvalle. Poika oli ihmeissään, että kuinka pukki oli voinut käydä hänen huomaamattaan. Hoidimme sukuloinnit jo ennen joulupyhiä pois, joten olemme vain syöneet, levänneet, vähän leikkineet, katselleet piirrettyjä, laskeneet mäkeä ja taas syöneet. Iltaisin lasten mentyä nukkumaan, olemme mieheni kanssa lämmittäneet saunan ja kattaneet juustolautaset olohuoneeseen ja herkutelleet niiden lisäksi mädillä ja smetanalla. Tapaninpäivänä paahdoin manteleita (reseptin löysin täältä) ja pitkästä aikaa olen avannut ihan oikean kirjan. Elämä on ollut yhtä herkkua. Tämä on ollut joulu, jonka toivoisin vain jatkuvan ja jatkuvan.