Miltä kuulostaa n. 750 km vuoden -69
kuplalla ja majoitus 60-luvun soputeltassa, määränpäänä Uusikaarlepyy ja Juthbacka-markkinat? Viime vuonna vietimme päivän kesäloman
Fiskarsin Antiikkipäivillä. Tänä kesänä käänsimme kuplan kohti pohjoista ja lähdimme metsästämään aarteita Suomen suurimmalle romutorille. Me olimme lomalla!
Aivan uskomatonta, että tähän aikaa vuodesta on näin lämmintä. Elokuu on jo pitkällä, mutta silti iltapäivällä aurinko paistaa niin kuumasti, että sitä alkaa jo kaivata varjoa. Lähdimme matkaan puolen päivän aikaa, kun päivä oli kuumimmillaan. Saimme ajella koko matkan pikkuikkunat auki ja vilvoitella itseämme lämpimässä ilmavirrassa ja ihastella maisemia. Olimme vapaita kuin taivaan linnut. Lapset olivat mummolassa ja kotonamme oli talonvahti, joka huolehti eläimistä. Meillä ei yksinkertaisesti ollut mitään mistä murehtia. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun olette niin onnenne kukkuloilla, että haluatte huutaa sen koko maailmalle? Minulla oli koko matkan sellainen olo. Olisin halunnut nousta penkistä, työntää pääni ulos ikkunasta ja kiljua niin lujaa kuin ääntä lähtee, että ELÄMÄ ON IHANAA! En tiedä johtuiko tuo päätä huumaava onnen tunteeni siitä vapaudesta jota koin, kun pääsin pitkästä aikaa yhdessä rakkaani kanssa reissuun, ihanasta kesästä vai siitä bensan hajusta, joka kuuluu lähes poikkeuksetta kuplan kuin kuplan ominaispiirteisiin.
Hiemanhan olin suunnitellut erilaista reissua. Ajattelin, että ajomatkan aikana virkkailen ja napsin kuvia ohi kiitävistä maisemista, mutta koska ukkokullan käsi oli leikkauksen jäljiltä paketissa, sainkin ajaa ihan koko matkan. Ajoin melko säälimättömästi, emmekä pysähtyneet kuin muutaman kerran antaen kuplalle pienen levähdystauon. Lähtömme venyi kahdella tunnilla ja halusin kiriä kiinni aikataulua, jollaista ei lomalla pitäisi olla. Meillä oli eväät mukana kylmälaukussa, jotta säästäisimme menomatkalla muutaman kympin, kun ei tarvitsisi pysähtyä syömään huoltoasemille. Levähdyspaikoilla kuulimme hieman huvittuneita kommentteja automme takapenkillä olevasta tavaramäärästä, mutta eiväthän he osanneet arvata kuinka kaukaa olimme ja että tarkoituksenamme oli yöpyä reissussa. Onneksi kukaan ei nähnyt, millaisen tavaramäärän kuplan tavaratila kätki sisäänsä.
Ajoimme läpi Suomen kauniin maaseudun kohti Pohjanmaata. Kuljimme pitkin kantateitä välttäen tylsiä moottoriteitä, sillä siellä olisimme olleet vain jaloissa ja monesti ajomatka on koko reissun kokokohta, ei niinkään se määränpää. Matkamme Juthbackaan taisi kestää viitisen tuntia. Päästyämme perille, mahduimme viimeiselle paikalle veteraaniparkkiin, joka sijaitsi markkina-alueen vieressä. Muut parkkialueet olivat läheisillä peloilla ja kaukaisimmilta oli varmasti viisisataa metriä matkaa kävellä. Ehdimme jo perjantaina kierrellä alueella muutaman tunnin ennen kuin lähdimme etsimään yöpymispaikkaa, josta meillä ei ollut harmainta hajuakaan.
Ukkokulta löysi 33 km päästä Ruskorannan leirintäalueen jonne suuntasimme. En huomannut tankata ja tankki tyhjänä saavuimme pienelle ja rauhalliselle leirintäalueelle. Onneksi saimme alueen hoitajalta pienen tipan bensaa ruohonleikkurista, jotta pääsimme seuraavana aamuna lähimmälle huoltoasemalle. Pystytimme autokatokseen kuplaakin vanhemman soputeltan ja kävimme nukkumaan. Vaikka nenän pääni oli aivan kylmä, makuupussin sisällä oli suloisen lämmin. Yöllä heräsin kylmään. En muista, koska viimeksi olen palellut niin paljon kuin tuona yönä. Kaikki varavaatteeni oli kuplassa ja makasimme varapeiton päällä, enkä raskinut herättää ukkokultaa repimällä peittoa altamme eikä mielessäni edes käynyt, että olisin noussut ja pukenut päälleni kylmän kosteat vaatteet. Jossain kohtaa vaivuin taas uneen ja heräsin lämpimässä teltassa ukkokullan suukkoihin. Oli aamu, aurinko paistoi ja oli aika käydä aamiaiselle, jonka olimme pakanneet toiseen kylmälaukkuun. Juthbacka markkinat jo kutsuivat.