Vuosi sitten kun odotin kuopustamme, ystäväni soitti minulle huutokaupasta ja kysyi, haluaisinko vanhat Oran lastenvaunut. Vaunut eivät olleet ihan sellaiset kuin millaisia etsin. Hetken mietittyäni pyysin häntä ostamaan ne minulle. En erityisemmin pitänyt verhoilusta, mutta vaunut olivat aivan ehjät ja niiden metalliosissa oli vain aavistuksen ruostetta. Vuoden päivät vaunut seisoivat tallissa ja odottivat uutta verhoilua. Päivä päivältä tykästyin vaunuihin enemmän ja enemmän. Aikaisemmin ostamamme yhdistelmävaunut menivät rikki, eikä meillä enää ollut tuplavaunuja. Tietämättään ystäväni teki minulle suuren palveluksen ostaessaan minulle vaunut, joita en vielä tiennyt tarvitsevani.
Tilasin paikalliseen kangaskauppaan ruskeaa markiisikangasta ja kaupan varastosta löytyi lisäksi 40 cm pätkä oranssia markiisia. Minulla ei ollut kaavoja. Rungon ja vanhan verhoilun perusteella mittasin kankaat sopiviksi. Minun on myönnettävä, että suurimman osan työstä tein ihan tuurilla. Minun vähäisellä ompelukokemuksella oli aivan päätöntä alkaa näin suureen työhön ja vielä ilman kaavoja. Luulin, että tämä on parin päivän homma, mutta siinä menikin viikko.
Vanha Husqvarnani pääsi taas töihin ja minun on pakko kehua, että minulla on hyvä kone! Reippaasti vanhus jaksoi nakuttaa kuusinkertaista markiisia. Välillä jouduin auttamaan käsipelillä, että pääsin alempien kankaiden saumojen yli. Ompelin ensin vaunujen istuinosan ja sain muutamaan otteeseen pyöritellä kappaleita, sillä erikseen kaatuvat selkänojat aiheuttivat päänvaivaa. Se olisi ollut varmasti ihan helppo, jos selkänoja olisi ollut yhtenäinen. Vasta istuinosan jälkeen aloitin kuomun kanssa taistelun. Minun oli revittävä vanha kuomu auki, jotta näin kuinka se oli ommeltu ja siinä kohtaa minulle valkeni, kuinka vaikea kuomu olikin tehdä. Minulla meni puoli päivää miettiessä, kuinka ihmeessä saisin leikattua kankaat oikein ja kuinka saisin kuomun kehikon kankaan sisään.
Päivät kuluivat ja minun tuli kiire. Kaupungissamme järjestettiin markkinat, eikä meillä ollut vaunuja joilla mennä kahden pienen pojan kanssa keskelle ihmisvilinää. Kangas loppui ja pari päivää ennen markkinoita ymmärsin, että saadakseni kuomun tehtyä, se oli ommeltava käsin. Muutaman kerran mietin, että menen vaunujen kanssa kangaskauppaan ja kysyn, haluavatko he tehdä ne loppuun.
Yhdeltätoista markkinoita edeltävänä iltana parsin viimeisetkin pistot. Vaunujen ompelu oli niin vaikea työ minulle ja jännitin niiden tekoa niin paljon, että kärsin varmasti suurimman osan ajasta happivajeesta. Hengitystä pidätellen leikkasin kankaita ja ompelin palasia yhteen. Oranssia markiisia ei ollut yhtään ylimääräistä eikä suurin purkamisiin olisi ollut edes aikaa. Viimein sain viimeisetkin kappaleet yhteen ja vaunut olivat valmiit. Niissä oli aivan hirvittävä työ, mutta minä olin tehnyt ne! Minä itse olin verhoillut ne! Ja minä olen niistä pirskatin ylpeä! Kesä ja torikahvila, täältä tullaan!
Tosi taitava olet! Teetpä mitä tahansa, onnistut, joskus vaikeuksien kautta, valmista tulee. Hienot vaunut!
VastaaPoistaKiitos <3 Minun on myönnettävä, että vannoin moneen kertaan ommellessa etten enää ikinä verhoile vaunuja! Onneksi ne ovat valmiit =)
PoistaMahdottoman upeat!
VastaaPoistaKiitos! Olemme jo muutaman kauppareissun ja jäätelökeikan kerenneet kärryttelemään ja hyvin vaunut tuntuvat rullaavan =)
PoistaTosi hienot, kyllä kannatti nähdä vaivaa! :)
VastaaPoistaKiitos =) En ihan ole tyytyväinen kuomuun ja taidan hieman korjata sitä. Kerään vain voimia muutaman päivän (tai viikon) =)
PoistaHuippuhienot! Minulle ei olisi tullut mieleen, että sinisistä vaunuista voisi saada noin tyylikkäät :)
VastaaPoistaKiitos =) Minun on myönnettävä, että yllätyin lopputuloksesta. Alkuperäinen verhoilu kun oli mitä oli, mutta uusilla kankailla vaunuista tulikin ihan hienot! Onneksi ystäväni huusi nämä minulle!
Poista