sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kesäkukat




Näin herkullisella autolla ajelin kotiini puutarhalta. Voitteko kuvitellakaan, kuinka ihanalle kuplassani tuoksui ja kuinka onnellinen olin sillä ajaessa? Pieneen autooni ei olisi enempää kukkia mahtunut! Kävin juhannuksen alla ostamassa kesäkukat ja päästyäni kunnialla kotipihaan, lähetin ylimmän kuvan ukkokullalle ja viestin perään: "Kulta, älä ole vihainen". No, ei hän ollut. Totesi vain, että onhan ne kauniita. Jos ette ole vielä huomanneet, niin pidän valtavasti kukista ja kesäkukkien osto on yksi kesäni kohokohdista. Näitä saan ihastella loppukesän ja nauttia niiden väriloistosta. Nyt menen hakemaan kasvimaalta pinaattia ja alan tehdä keittoa. Kananmunia saan takapihan rouvilta. Kesä on ihanaa aikaa! Aurinkoista sunnuntaita rakkaat!


perjantai 26. kesäkuuta 2015

Virkattu ovikranssi



Äitini ovikranssista tuli niin sievä, että olen oikein odottanut, että pääsen esittelemään sen teille. Siitä tuli juuri sellainen kevyt kesäkranssi jollaista suunnittelin ja lopputulos vastaa aika hyvin sitä mielikuvaa, joka minulla kranssista oli. Äitini ei saanut äitienpäivälahjaksi kuin itse leivottuja voipullia, kun lahjan teko jäi neulegraffitin jalkoihin, joten annan lahjani vasta nyt. Toisaalta minulla on niin ihana äiti, että häntä voikin juhlia ja lahjoa vaikka useamman kerran vuodessa.

Lankaa työhön kului n. 40 grammaa eli lankalaihikseni ei tästä paljoa keventynyt. Käytin kirppiksiltä haalittuja vanhoja virkkauslankoja ja tumman vihreä on taas sitä samaa vihreää lankaa, jota olen käyttänyt jo aikaisemmin tehdyissä kranssissa, syysköynnöksessä ja joulupallossa. En varmasti kutsu sitä suotta ikuisuuskeräksi, sillä olen ihan varma, ettei se koskaan lopu. Sininen pieni kukka on oma mallini ja saatte sen ohjeen myöhemmin, mutta muiden kukkien ja lehtien ohjeet olen poiminut Caitlin Sainion 100 virkattua pitsikukkaa -kirjasta. Köynnökseni ovat vain ketjusilmukkaketjuja, jotka olen kiertänyt kranssin ympärille. Koska silitysrautani on lähes kelvoton silittämiseen, olen vain pingottanut ne kostutettuina.

Minulla taisi mennä pari viikkoa tämän työn parissa, mutta sen olisi saanut nopeamminkin tehtyä. Olin hieman laiska virkkaaja, enkä huomioinut että romuliuoksen piti tekeytyä muutaman päivän. Kranssipohja oli alun perin vaalea, mutta saadakseni siitä vanhan näköisen, käsittelin sen etikka-rautaromuliuoksella ja yllätyksekseni se toimi. Luulin, että vedän vesiperän kokeiluni kanssa, sillä liuos ei vaihtanut ollenkaan väriä vaan oli koko ajan kirkasta. Oletin, että sen pitäisi olla vähän rusehtavaa toimiakseen, mutta kaksi maalauskertaa liemellä tummensi puuta riittävästi.

Hieman kranssin kokoaminen tuotti minulle harmaita hiuksia, sillä kiinnitin palat pohjaan kiinni ompelulangalla ja ne vähän karkailivat ja kääntyilivät oman mielensä mukaan. Minun piti ensin laittaa nappejakin, mutta pienimmätkin nappini näyttivät suuren suurilta pienien kukkien ja lehtien rinnalla, joten kranssi jäi ilman niitä. Lopputulos on mielestäni enemmän kuin onnistunut. Ovikranssi on kaunis ja herkkä! Siitä tuli niin hieno, että taidan tehdä itselleni samanlaisen vielä tämän kesän aikana.


Käyttämäni mallit Caitlin Sainion 100 virkattua pitsikukkaa -kirjasta (2014, Moreeni):
Tumman vihreä lehti ohje sivulla 20.
Vaalean vihreä (pajunlehti) ohje sivulla 83.
Vaalean sininen kukka (pellava) ohje sivulla 53.
Kellokukat ohje sivulla 101.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kuinka monta leipälaatikkoa nainen tarvitsee?




Ilmeisesti yksi leipälaatikko ei riitä, vaan niitä on oltava monta. Jokohan meillä on kiintiö täynnä, sillä vasta kotona huomasin, että juuri kirppikseltä ostamani laatikko oli meidän talossa jo neljäs. En vain voinut jättää sitä taakseeni, kun kerrankin törmäsin vanhaan laatikkoon. Hieman olin kahden vaiheilla, että olisiko se pitänyt maalata, mutta pelkään pilaavani sen. Leipälaatikon nupin tiputin jo terassin lautojen väliin eikä ukkokulta suostunut purkamaan terassia sen takia,  joten miljoonalokerikosta löytynyt nuppi saa kelvata. Me ihan oikeasti tarvitsemme leipälaatikkoa, koska leivon paljon ja itse tehty leipä menee nopeasti huonoksi muovipussissa. Jostain kumman syystä kaikki aikaisemmat leipälaatikkomme ovat vain täynnä kaikkea muuta kuin leipää.

Olen ollut melko säntillinen kirppiksellä, enkä ole ostellut ihan kaikkea vastaan tulevaa, mutta leipälaatikon jälkeen törmäsin vanhaan Arabian pannuun ja pakkohan minun oli poimia se mukaani. Minulla tosin oli jo tuo vanha kaunotar, mutta ostin tämän vain sen takia, ettei sen ostamatta jättäminen kaduta myöhemmin. Vanhoissa emalipannuissa on vähän se huono puoli, että jos niitä näkee kirppiksellä inhimilliseen hintaan, niin ne pitää ostaa heti. Luultavimmin pannua ei olisi ollut enää seuraavalla kerralla. Uusi pannu on aavistuksen paremmassa kunnossa kuin vanha, joten voi olla, että toisesta saan kukkapurkkipannun ja toinen päätyy hyllylle koristeeksi.

Löysin myös Työväen kalenterin vuodelta 1952. Äitini on syntynyt tuona vuonna ja kalenteri matkaa virkatun kranssin kanssa äidilleni myöhästyneenä äitienpäivälahjana. Harmi vain, että huomasin vasta kotona, että se haisee ihan kamalalle ullakolle tai kellarille, eikä se ole terassin pöydällä tuulettelusta huolimatta oikein lieventynyt. Minun pitää keksiä, miten saisin hajun pois ettei kalenteria tarvitse lukea pyykkipoika nenässä. Kranssinkin sain jo valmiiks ja ajattelin esitellä sen teille seuraavaksi. Pitäkää peukkuja, että onnistuin kuvien kanssa. Ihanaa keskiviikkoa ystävät!




sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kesäkoti










Täällä vietän iltapäiväni, kun lapset nukkuvat päiväuniaan. Istun kahvikuppini kanssa, virkkaan ja nautin hetken rauhasta, jonka nukkuvat pienet villiviikarit minulle suovat. Kuuntelen sateen ropinaa tai lintujen liverrystä. En tiedä mitään niin ihanaa paikkaa kuin oman kodin terassi ja kuisti, sekä niitä ympäröivä puutarha kaikkine tuoksuineen ja pienine ihmeineen. Meillä jäi paikalliset juhannusjuhlat vesisateiden takia kokematta, emmekä nähneet kokkoakaan. Juhannus ei ole tainnut paljoa poiketa arjesta, mutta uskotteko, jos sanon, etten keksi mitään niin ihanaa tapaa viettää juhannusta kuin omassa kodissa olo.

Meitä ei paljoa juhannuksen sateet haitannut, kun sisustimme taas kuistimme kesäkodiksi. Kuisti on kesäisin yksi lisähuone ja vietämme siellä paljon aikaa. Levitimme mummolan vanhan turkkilaisen villamaton vastapestylle lattialle, jossa on mukava tassutella vaikka sukkasillaan. Puusohvan peitin vanhalla täkillä ja kaivoin kaapeista tyynyt. Varastosta kannoimme vanhan keittiön pöydän ja tuolit. Kuistin suojissa istuskelin juhannuksena virkkaamassa ja kuuntelin, kuinka sade ropisi peltikattoon. Villasukat jalassa ja paksu villatakki päällä tarkenin. Vielä kun ilmat tästä hieman selkenevät ja lämpenevät, voimme vaikka syödä aamiaisia kuistilla.

Kuisti on mukava varjoisa vaihtoehto etelän puoleisella seinällä olevalle katetulle terassille, jonka ukkokulta nikkaroi pari vuotta sitten. Tänä kesänä säät ovat vielä sallineet siellä istuskelun, mutta helteisinä päivinä terassilla on niin kuuma, ettei sinne ole mitään asiaa. Nostimme sinne ensin vanhan sohvan, mutta se vei niin paljon tilaa, että kannoimme sen heti pois. Nyt kaipailen rottinkisten tuolien ja pöydän seuraksi vielä kahden istuttavan rottinkisohvan. Epäilen, että syksy voisi olla otollisinta aikaa rottinkisohvan metsästykselle. Ei pidä ole liian nopea näissä päähän pistoissa, sillä ehdin muuttaa mielenikin ennen syksyä vielä moneen kertaan.

Tänään on kesäpäivänseisaus eli päivä on pisimmillään ja tästä päivästä yöt alkavat taas pidentyä. Leppoisaa mittumaaria rakkaat. Me lähdetään veturimuseoon pikkuväen kanssa.


torstai 18. kesäkuuta 2015

Mairen uusi koti





Knit 'n' Tag -neulegraffititapahtuma on onnellisesti ja hain graffitini kotiin. Olin varautunut näkemään revityn ja sotketun työn, mutta yllätykseni oli suuri, kun kaksi viikkoa Turun keskustassa olleesta teoksesta ei puuttunut kukan kukkaa. Koska se oli niin hyvässä kunnossa, en raskinut heittää suuritöistä työtäni pois vaan halusin saada sen uudestaan esille. NuppuNeula-blogin jättämän kommentin asiosta keksin työlleni parhaan mahdollisen paikan.

Maanantai-iltana ystäväni lähti avukseni ja ripustimme graffitin paikallisen vanhainkodin pihapuuhun ja minusta tuntuu, että työni on nyt päässyt kotiin. Sillä ei voisi olla parempaa paikkaa, sillä isoäitini, kenen langoista työ on virkattu ja kenen mukaan se on nimetty, asuu siellä. Minulla on niin hyvä mieli, että sain luvan ripustaa graffitini vanhainkodin pihaan ja toivon, siitä on iloa hänelle ja kaikille muille talon asukeille.

Oikein ihanaa juhannusta kaikille! Pidä itsestäsi ja ystävistäsi huolta!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Miljoonalokerikko








Nyt minulla on ihana miljoonalokerikko kaiken maailman pienille aarteille. Viime kesänä huutokaupasta löytyneen lokerikon kunnostus oli yksi rästihommista, joita olen siirtänyt ja siirtänyt. Lokerikko seisoi pöydän kulmalla vuoden päivät tyhjentämättä ja kulki kaapista toiseen päätyen viimein saunan eteiseen. Patistin ukkokullan legonappulan kanssa maalikauppaan, jotta hän osasi tuoda oikeaa sävyä ja hioin vanhat maalit pois. Laatikoston siistimiseen meni vartti ja maalilla suihkutteluun toinen. Muovilaatikot painoin tiskikoneeseen ja nyt minulla on uuden veroinen lokerikko. Harmi, etten huomannut ottaa kuvaa valmistajasta, sillä lokerikko on helsinkiläisen pajan tekemä ja tarra on nyt turkoosin maalin alla. Seuraavaksi täytän laatikot kaikista kauneimmilla napeillani.

Hieman huvittuneena kävin läpi edellisen omistajan jäljiltä jääneitä nippeleitä. Luultavimmin lokerikko on kuulunut jollekin iäkkäälle ihmiselle, sillä tavarat eivät olleet ihan 2000-luvulta. Lokerikkoon oli jemmattu oiottuja ruosteisia rautanauloja, Unionin koho, nastoja, ainakin kerran käytettyjä niittejä ja paljon erikokoisia, tunnistamattomia esineitä. Suurin osa nippeleistä oli purettu jostain koneesta ja säästetty siltä varalta, että niitä saatetaan vielä tarvita. Mielestäni tuollainen varautuminen ja kaiken ihmeellisen säästely on hellyttävää ja siinä on sitä vanhan ajan henkeä, jota tänä päivänä kutsutaan hienosti kierrättämiseksi. Poimin itselleni talteen kaiken sellaisen, jota itse uskon joskus tarvitsevani, mutta miksi se ei kuulosta enää niin hellyttävälle? Varsinkin kun säästin ne oiotut ruosteiset naulatkin.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Onnenhetkiä








Ihana kesä! Olen hiipinyt käsitöideni kanssa ulos nauttimaan auringon paisteesta jälkikasvun porskutellessa päiväunia. Istun kahvikuppeineni terassilla avonaisen ikkunan vieressä, jotta kuulen, jos sisällä nukkujat heräävät. Menimme myymään kaikki itkuhälyttimet, joten joudun uhrautumaan ja vain nauttimaan käsitöistä nuorten herrojen nukkuessa. Kasvimaan rikkaruohot saavat rehottaa, koska en voi karata kitkemistöihin ja jättää pikkuväkeä taloon keskenään. Huomenna meidän olisi tarkoitus nostaa terassille vanha sohva ja voitteko kuvitellakaan, kuinka ihania iltapäiviä minulla sen jälkeen on luvassa.

Aloitin äitienpäivälahjan teon muutama päivä sitten ja olen edennyt hieman hitaanpuoleisesti. Teen ovikranssia, johon kiinnitän pieniä virkattuja kukkia, lehtiä ja köynnöksiä. Onneksi osia ei tarvitse tehdä enää montaa, sillä tämä ei tule samaan tapaan täyteen kukkia kuin aikaisemmin tekemäni kranssi. Asettelen kukat ja lehdet ilmavasti ja jätän kranssinpohjan selvästi näkyviin. Yritän toteuttaa hovikuvaajani lausahdusta, joskus vähemmän on enemmän. Lankoina käytän maailman ihanimpia vanhoja virkkauslankoja, joita metsästän aina kirpputoreilta ja käytän vain harvoin. Kukkien ja lehtien ohjeet olen taas napannut Caitlin Sainion kirjasta.

Kranssipohjan löysin viime talvena kirppikseltä ja käsittelen sen etikka-rautaromuseoksella, jotta siitä tulee vähän vanhan näköinen. Liemeni on ollut tekeytymässä muutaman päivän, eikä se pahemmin ole vaihtanut väriä. Pahasti näyttää siltä, että saan maustaa sitä pata-padalla ja aloittaa seoksen kypsyessä vielä toisen projektin. Ohjeen mukaan seokseen olisi pitänyt käyttää teräsvillaa, mutta koska en sellaista tähän hätään löytänyt, ruinasin mieheltäni ruosteisia nauloja ja muttereita. Ensin hän meinasi, ettei meillä sellaisia säilytetä, mutta löytyihän niitä. Käsittämätöntä että, kun kerrankin kaipaisin jotain ruosteista, niin sitä ei tahdo löytää mistään ja muuten sitä tuntuu ilmaantuvat milloin mihinkin aarteeseen.