sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Reunusta vaille valmis



Puuh... Olen ollut ahkera! En ole monenakaan iltana tai lähinnä yönä päässyt nukkumaan ennen yhtä, kun koukku savuten olen virkannut torkkupeittoni viimeisiä lappuja. Pari iltaa rakensin niistä palapeliä olohuoneen lattialla ja mietin mihin järjestykseen ne laittaisin. Viimeksi kun tein torkkupeiton paloista, merkkasin palojen järjestyksen pienillä maalarinteipin palasilla. Irrottaessa ne kuitenkin aina vähän repivät lankoja, joten nyt solmin pienet nauhat lappujen nurkkiin, joihin olen merkannut lapun paikan "peittokartallani". Tietysti sotkin järjestykseni, joten sain vielä irrottaa muutaman lapun ja siirtää ne toiseen paikkaan.

Suunnittelin ensin, että virkkaisin palat kiinni toisiinsa viimeisellä kierroksella, mutta koska tämä projekti on venynyt näin pitkäksi, ajatus uuden kiinnitystavan opettelusta ei houkutellut. Lappujen virkkaus nurjalta puolelta jättää väkisin kohosaumoja ja koska halusin tehdä tämän peiton molemmilta puolilta siistin näköiseksi, ompelin palat yhteen luonnonvalkoisella seiskaveikalla.  Laitoin palat oikeat puolet vastakkain ja poimin silmukasta vain uloimman reunan neulalle, näin saan tehtyä saumasta matalan ja palojen ympärille syntyy reunus. Kulmat aiheuttivat hieman harmaita hiuksia, kun silmukka venyi, kun siihen tuli ommel kahdelta suunnalta.

Peitto on nyt siinä vaiheessa, että siitä puuttuu enää reunus. Ajattelin tehdä siitä leveän, ehkä jopa kuuden sentin levyisen ja mahdollisimman kirjavan. Peiton värimaailma rauhoittui huomattavasti valkoisen reunuksen myötä, joten uskon, että siihen sopii riemun kirjava reunus. Aion tehdä peiton ensi viikon aikana valmiiksi, mutta ennen kuin pääsen jatkamaan virkkausta, joudun purkamaan muutaman lapun peitosta ja ommella ne uudelleen kiinni. En osannut heti kiinnittää lappuja siististi ja ensimmäisissä näkyy ompeleet ikävästi oikealla puolella. Aivan ihanaa sunnuntai-iltaa ja mukavaa alkavaa viikkoa!
 

perjantai 26. helmikuuta 2016

Vanha käsilaukku

"Jos Jumalan oli annettava naiselle ryppyjä, ne olisi nyt ainakin voinut sijoittaa jalkapohjiin." 
- Ninon Leclos


Olisikohan mummo-kulta uskonut, että tulee vielä päivä jolloin esittelen hänen käsilaukkuaan netin ihmeellisessä maailmassa (Déjà-vu!). Isoäidin vanha laukku löytyi vintiltä jo pari vuotta sitten, mutta se unohtui vaatehuoneemme kätköihin. Sieltä se eräänä päivänä tupsahti vastaani ja pääsi heti käyttöön. Pystyn hyvin kuvittelemaan isoäitini polkemassa pyörällään kohti tapettitehdasta laukku keikkuen käsivarrella tai pyörän sarvessa. Vaikka se on jo nähnyt parhaimmat päivänsä, on se silti aivan ihana ja voitteko kuvitellakaan, millainen tunnearvo sillä on? Hieman siitä alkaa nahka rapistua, eli pitää varmaan tarttua vahaan ja pelastaa se, mikä on vielä pelastettavissa.

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

tiistai 23. helmikuuta 2016

Ihana ilta Lankamaailmassa



Prinsessajuttu-blogin Mira ja Tampereen Lankamaailma järjestivät viime lauantaina blogitapaamisen Tampereen Lankamaailmassa. Miten ihanaa olikaan päästä hypistelemään ja ihastelemaan Lankamaailman valtavaa lankavalikoimaa ja tavata pitkästä aikaa ihania bloggarikollegoita. Mira oli saanut upeat tarjottavat Branderilta, Tallipihan Kahvilalta, Ruohonjuuresta ja Hyvinvoinnin tavaratalosta. Ihana lehden päätoimittaja Kaarina Korventaka oli paikalla kertomassa kevään uusista tuulista käsityörintamalla ja kuulumisia Creative World -messuista (sinne on ihan pakko päästä!). Kotiin vietäväksi saimme herkulliset goodiebagit, joista paljastui painolämmin Ihana-lehti, lankoja ja koukku.

Iltaa oli viettämässä myös nämä ihanat:

Vaaleaa pitsinauhaa

Sydämellinen kiitos Lankamaailmalle, Miralle ja muille mukana olleille ihanasta illasta.

Houkutuksista huolimatta selvisin illasta vain täyttämällä Blend Bamboo -varastoni. Ajattelin ensin virkata näistä nalleja, mutta taidan metsästää jonkun ihan uuden mallin. Ihanaa iltaa! Tavataan taas perjantaina!


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kirkonkaarta kangaspuilla

"Nerokkuus on 10 % inspiraatiota ja 90 % hikoilua."
    -Thomas Alva Edison


Olen tainnut jo muutamaan kertaan kertoa teille, että aloitin viime syksynä kansalaisopistossa kudonnan opiskelun. Ihan ensimmäisenä työnäni tein perinteisen kirkonkaarimaton. Käytin mattoon kirppiksiltä haalittuja kuteita ja revin lisää mummolan vanhoista lakanoista. Matto tuli olohuoneeseemme senkin ja sohvan väliseen tilaan, kun siinä oli ennestään vain paljas lattia. Kolme ja puoli metriä pitkän maton jälkeen loimea jäi sen verran, että sain vielä kokeilla samaa mallia, mutta poljin sen eri tavoin. Oli mielenkiintoista nähdä, miten erilainen matto syntyi pelkällä kuvion polkujärjestyksen muuttamisella. Pikkumattoni on tehty pikkuväen pinnasängyn lakanoista sekä vanhoista mammavaatteistani. Kuvio olisi varmasti siistimpi, jos olisin tehnyt sen hyvälaatuisesta trikookuteesta enkä laiskasti leikellystä räsystä. Itse pidän tästä pienestä vaaleanpuna-mustasta kuviosta niin paljon, että taidan vielä joskus tehdä toisen, pidemmän maton tätä kuviointia käyttäen.

Molemmissa matoissa on tavallisten hapsujen sijaan päissä letit ja mustan loimilangan seassa seikkailee punaista ja vaaleaa virkkauslankaa. Kolmisen tuntia per matto minulla meni letittämisessä ja sain niskani niitä näpertäessä kunnolla jumiin, mutta kyllä se kannatti. Onhan matot aika hienon näköiset, kun niissä on pienet värikkäät letit päissä, joiden suoristaminen kuvia varten oli aivan mahdotonta. Kädenjäljestäni huomaa, että matot ovat ensimmäiset tekeleeni, mutta pirskatti kun olen niistä ylpeä. Olen ihan itse kutonut ne kangaspuilla ja käyttänyt niihin vanhoja räsyjä, jotka olisivat muuten joutaneet roskiin. Koska kirkonkaari tehtiin kolmella sukkulalla, sen reunasta tuli paljon siistimpi kuin kahdella värillä tehdystä pikkumatosta, jonka reuna on noh, vähän vinksin vonksin. Vaikka matot kustansivat minulle periaatteessa vain loimen hinnan, niin näille töilleni on aivan mahdoton laskea arvoa, sillä ne ovat täysin ainutlaatuisia. En tee elämässäni kuin yhden kerran sen ihan ensimmäisen työn ja sen muistan varmasti loppuikäni! Nämä matot ovat nyt niitä!

Yllätyksenä minulle tuli se, että millainen työ tavallisessa räsymatossa on. Loimilangat eivät asetu puille vain heittämällä kalalankakerä kangaspuiden päälle. Montakohan viikkoa rakensimme puita ennen kuin päästiin tosi toimiin, mutta oli upeaa saada tehdä matto ihan alusta ja opetella kaikki kankaan rakentamisen vaiheet. Kudonta kolahti minuun samaan tapaan kuin virkkaus aikoinaan. Liekö syytä asiaan, että saan silloin tällöin karata kotoa kangaspuiden ääreen ja unohtaa kotiaskareet. Kutomollamme on mahtava yhteishenki ja aivan ihania rouvia. Koska meillä on opetusta vain kerran viikossa, varsinainen kudonta tapahtuu muuna aikana. Tarvitsin aika usein apua, kun milloin katkoin sukkulalla loimilangan ja milloin taas joku loimilanka roikkui löysänä. Kokeneemmat kutojat jaksoivat uutterasti neuvoa minua ja auttaa, vaikka kyselin samaa asiaa jo kymmenennen kerran. Tämän kevään aikana ajattelin tehdä vielä poppanan lisäksi pyyhkeet ja pari muuta mattoa. On kuitenkin myönnettävä, että olen jo alkanut miettiä omien puiden hankkimista. Sen verran hienoa puuhaa tämä on! Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

Ohjeet näihin mattoihin löydät Kankaankutojan mattokirjasta (Marjatta Hirvi, Mallikerta). Käyttämäni värit ja materiaalit: Kirkonkaaressa musta ja punainen trikookude ja valkoinen räsy. Pikkumatto musta trikoo, vaaleanpunainen ja punainen räsy.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Silkkitäkit



Ehdin jo luulla, etten pääse ollenkaan esittelemään meidän uusia, aivan ihania täkkejä. Aurinko on leikkinyt piiloleikkiä harmaan pilvimassan takana eikä kuvaaminen meidän olohuoneessa onnistu kuin auringon paisteella. Vihdoin ja viimein se uskaltautui esiin ja pääsin ottamaan kuvat näistä. Ystäväni vinkkasi minulle, että eräässä Fb-ryhmässä oli 50-luvun silkkipeitot lahjoitettavana. Ihan ilmaiseksi en täkkejä kehdannut ottaa, vaikka kahvipaketilla lunastetut aarteet olivatkin mielestäni lähes ilmaiset. Peitot ovat todella hyvässä kunnossa ja varmasti kaksi kertaa paksummat kuin aikaisemmat peittomme.

Onhan näitä vanhoja täkkejä siunaantunut vuosien varrella muutamia, mutta eivät nämä ole olleet tarpeettomana. Suomen ilmastossa ja omakotitalossa, näille on paljon käyttöä. Meillä on kylmät lattiat, joten lapset monesti leikkiävät täkkien päällä ja niiden alle on ihana piiloutua, kun pihalla paukkuu pakkanen. Ne mitkä eivät mahdu kaappiin, ovat sohvilla torkkupeittoina ja sukulaisilta haalituilla vanhoilla vilteillä me taas suojaamme huonekaluja koirien kynsiltä. Kirjastohuoneen sohvakangashan on jo rikki monesta kohtaa, kun siinä on tassuteltu.

Sunnuntaina tapaamme mattojen merkeissä. Sain viimeisenkin maton viimeisteltyä ja elämäni ensimmäiset, kangaspuilla kudotut matot ovat valmiit. Vaikka olenkin muutaman kerran niitä Instassa vilauttanut, niiden esittely täällä blogin puolella jännittää ihan mielettömästi! Nähdään taas pyhänä! Ihanaa viikonloppua!
 

tiistai 16. helmikuuta 2016

Gluteenittomat mantelimuropikkuleivät

Pidän leipomisesta ja koska olen pahemman luokan sokerihiiri, meillä leivotaan melkein joka viikko. Pikkuleipien tekeminen on siitä ihanaa, kun ne valmistuvat nopeasti, pienellä vaivalla ja lapset voivat osallistua niiden tekoon. Heidän leipomukset tosin harvemmin pääsevät pellille asti, kun ne katoavat aina parempiin suihin ennen sitä. Meillä tosin taikinaa syö ihan kaikki, eli en voi siitä heitä moittia. 

Tein taas maailman ihanimpia pikkuleipiä, eikä niissä ei ole mitään muuta vikaa kuin, että ne katoavat pikkuleipärasiasta luvattoman nopeasti. Mielestäni resepti on silloin valmis, kun pikkuleivät katoavat uunipelliltä yhden illan aikana ja niinhän näillekin kävi. Uskotteko millaista itsehillintää vaati, että pystyin pitämään sormeni erossa jääkaapin päällä olevasta keksirasiasta, jotta sain seuraavan päivän kuviin muutakin kuin tyhjä rasian. Koska mantelijauhot ovat ihan hirvittävän kalliita, niin olen korvannut ne mantelilastuilla, jotka jauhan huhmareella jauhoksi. Koostumus on ehkä hieman rouheisempaa kuin kaupan valmis mantelijauhe, mutta mielestäni se sopii näihin.


Mantelimuropikkuleivät 

n.30 kpl

Näitä tarvitset:
125 g margariinia
1 dl sokeria
1 luomumuna
1 rkl vaniljauutetta
2,5 dl mantelijauhoja
3,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Lisäksi:
Leivontaan gluteenitonta jauhoseosta.
Voiteluun valkuainen ja koristeluun mantelirouhetta.

Ja näin se käy:
Vatkaa rasva ja sokeri. Lisää muna ja vaniljauute. Sekoita leivinjauhe perunajauhoihin  ja sekoita ne taikinaan. Lisää suola (Sitä laitetaan vain ihan ripaus esim. lusikan varrella, sillä ei ole tarkoitus tehdä suolakeksejä). Lisää joukkoon mantelijauhe ja sekoita taikina hyvin.

Leivo taikinasta tanko, leikkää siitä pieniä paloja ja pyörittele niistä palloja. Litistä niitä vähän jauhoon kastetun lasin pohjalla. Jotta kekseistä tulee tällaisia pulleita, niin jätä ne n. 1,5 cm korkuisiksi. Voitele keksit valkuaisella ja ripottele päälle mantelirouhetta. Paista uunissa 180 asteessa n. 20 min.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivä

"Jokainen joka on pidellyt kädessään meren silottamaa kiveä, tietää että jatkuvalla hyväilyllä on ihmeitä tekevä voima." 
- Tommy Tabermann


Ohjeen virkattuun sydämeen löydät täältä. 
Hyvää ystävänpäivää!