VIIHTYISÄ TERASSI JA AURINKOKATOS HARJANVARSISTA JA VANHOISTA LAKANOISTA

  
Sade kuin sade. Tämä vain sattuu olemaan tavallista märempi."

- Muumimamma (muumi ja pyrstötähti)

Pahin siitepölykausi on jo ohi,  joten pesimme taas terassin ja kuistin. Kaivoimme vanhat huonekalut esiin varastosta ja kannoimme ne ulos. Kesäkukat on ostettu ja tänä vuonna terassiamme koristaa polkapetuniat. Pelargoniat aukeavat hetkenä minä hyvänsä ja kuistin työkalupakissa on tänäkin vuonna hempeän roosat petuniat. Kuistille ostin viime vuotisen pegonian sijaan verenpisaran. Se näyttää upealta vanhaa ovea vasten. Vanhoja maihareitani koristaa marketat ja nekin ovat aivan ihanat!

Terassimme on talon eteläisellä seinustalla, joten se on keskikesällä tukahduttavan kuuma. Itseäni lämpö ei haittaa,  mutta pikkuväki ei voi olla päivän kuumimpana aikana ollenkaan terassilla eikä ukkokultakaan siellä viihdy. Teimme peräseinälle katoksen mummolan vanhoista lakanoista, jotka värjäsin viime kesänä Ikat-menetelmällä (pääset niistä kertovaan postaukseen tästä) ja kolmesta harjan varresta. Ompelin varsille kujat niin, että ne ovat katoksen sisäpuolella ja kangas laskeutuu niiden päälle. Taitoin kankaan oikeat puolet vastakkain ja ompelin muutaman sentin päästä taistoksesta kiinni ja tein saman toiselle puolelle. Yhdistin lakanat toisiinsa yhdellä saumalla ja keskimmäinen harjan varsi on toisen lakanan käännöksessä. Saumoja tarvittiin siis kaiken kaikkiaan kolme. 

Ukkokulta ruuvasi koukut kattoon ja keppien päihin. Kepit roikkuvat katosta juuttinarussa ja ovat takaseinässä kiinni ruuveilla. Keskellä oleva harjanvarsi on kolmekymmentä senttiä pidempi kuin reunoilla ja juuri lakanoiden levyinen. Reunoilla kangas on vedetty vähän ruttuun lyhempien harjan varsien päälle. Vaikka itse kehunkin katostamme, niin tästä tuli aivan ihana ja minulla on hyvä mieli, kun nyt voimme kaikki istua päivän kuumimpanakin aikana terassilla varjossa.

 

Sohvalla on viime kesänä kutomani nurin kurin -matto (löydät siitä kertovat postauksen tämän linkin takaa). Aurinko haalisti sen värejä pahasti viime kesän aikana. Se värjäytyi pestessä vaaleanpunaiseksi, kun punainen kude päästi väriä. Matto sopii hyvin värimaailmaltaan katokseen ja se on vieläkin yksi lempparitöitäni, vaikka onkin nyt vähän erivärinen kuin ennen. Siinä on yhtä mukava istua ja tehdä käsitöitä kuin viime kesänä. Näitä kuvia katsellessa tulen muutenkin niin onnellisesti, sillä tämä on mielestäni niitä käsityöharrastamisen kultahetkiä, kun käsieni jälkiä näkyy eri muodoissa. Olen värjännyt katoksen kankaat ja kutonut sohvan maton.

Me syömme kesäisin monesti terassilla tai kuistilla ja yleensä pikkuväen jalat ovat sen näköisiä, ettei niillä kipaista ennen ruokailua sisälle käsipesulle. Ratkaisin käsipesuongelman nostamalla dyykatun samovaarin kuistille käsienpesuautomaatiksi. Täytän sen aamulla vedellä ja aurinko lämmittää veden säiliössä ja näin saamme pienet kädet puhtaaksi ilman, että koko huusholli tulee täyteen kuraisia jalanjalkiä. Illalla voin taas pestä samovaarin seuraavaa päivää varten. Nähtäväksi jää, että onko tämä käsienpesuautomaattini käytännöllinen vai pääsenkö helpommalla kantamalla käsienpesuveden vain vannassa.

Ilmoista huomaa, että juhannus on tulossa, kun sataa ja paistaa vuoron perään. Olemme tänäkin vuonna juhannuksen ihan kotosalla. Huomenna menemme katsomaan kokkoa ja lauantaina on luvassa vierailua paikalliseen veturimuseoon. Toivon mukaan saan kudottua eteisen matot viikonlopun aikana valmiiksi, eikä käsilaukustanikaan puutu enää montaa virkattua kukkaa. Kun viimeinenkin terälehti on valmis, saan alkaa yhdistää niitä. Näihin tunnelmiin on hyvä hypätä juhlimaan juhannusta. Hauskaa juhannusta ♥ Pidä itsestäsi ja ystävistäsi huolta.

Kevät on roskisdyykkarin kulta-aikaa

 "Ruukku tihkuu sitä, mitä se sisältää."
    - Kiinalainen sanonta

Kevät on loistavaa aikaa tehdä löytöjä keräysastioista, koska tähän aikaan vuodesta mökkejä ja varastoja siivotaan ahkerasti. Pari päivää sitten keräyspisteen ohi kävellessä näin suihkun keraamisen altaan metallinkeräysastiassa ja minun oli pakko mennä tarkistamaan, että näinkö oikein. Ukkokulta oli taas vaimostaan ylpeä, kun pengoin laatikkoa takamus kohti taivasta, mutta eihän näitä aarteita voinut jättää sinne laatikon pohjalle.

Astiassa oli useampi uudempi keksipurkki, enkä meinannut ensin edes erottaa niiden joukosta laatikon pohjalla lojuvaa Hangon Keksin perhosrasiaa. Tässä kaunottaressa on myyty keksejä ja vohveleita 50-luvulla. Ostin muutama vuosi sitten huutokaupasta Hangon keksin kolibrirasian (löydät siitä kertovan postauksen tästä), joten oli mukavaa saada sille kaveriksi perhosrasia. Tuntuu aivan uskomattomalta, että joku on heittänyt tämän aarteen ja näin hyväkuntoisena pois. Pesaisin sen ja sain siitä siistin ja kauniin rasian muliinilangoilleni.

   
Hyväkuntoisten emaliastioiden löytyminen yllättää aina, sillä emali on ollut jo pitkään suosiossa ja ihan rupusistakin purkeista pyydetään kirppiksillä maltaita. Emalikipot pääsevät kukka- tai yrttipurkeiksi, jos en niille muuta käyttöä keksi, mutta punaista puolalaista kaadinta tarvitsen varmasti värjäyksissä ja matalasta, ilmeisesti vanhasta uunivuuasta sain kätevän pikkutarjottimen kirjontavälineilleni. Vanhan raastimen otin hetken mielijohteesta, vaikka sille en äkkiseltään keksi mitään käyttöä. Saatan tarvita sitä vielä joskus askarteluissa.

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä esittelen vanhan samovaariin, jonka kaivelin metallinkeräyksestä jo vähän aikaa sitten. Edellinen omistaja ei ollut edes ottanut käyttöohjeita sen sisältä pois, mutta eipä venäjänkielisten ohjeilla paljoa viisastu. Keittimen sisällä on myös johto, mutta en ole vielä kokeillut toimiiko samovaari, koska tuskin keittelen sillä teetä. Ajattelin, että tästä saisi hienon, vähän erilaisen lankakorin muiden joukkoon. Mukavaa viikonloppua! 

 

Enneunia ja autiotaloja

"Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota."
  - Tove Jansson

Näin vuosi sitten unta, että olin penkomassa erästä pitkään tyhjillään ollutta taloa. En muista uneni talosta muuta kuin, että sen yhdellä seinällä paljon pieniä tauluja. Tiesin missä talo oikeasti on ja viime syksynä ohi ajellessa huomasin talon pihassa siirtolavan. Sanomattakin selvää, että kävin kurkkimassa lavalle, että mitä sieltä löytyy. Koska mielestäni ei ollut oikein, että menisin omin lupineni dyykkaamaan toisen pihassa olevaa lavaa, jätin talon oveen lapun ja pyysin talon omistajia ottamaan yhteyttä. Päivät kuluivat. Syyssateet tulivat ja menivät.  Eräänä päivänä lava oli tipotiessään ja lappuni roikkui vieläkin ovessa. Kävin hakemassa lapun pois ja monet kerrat talon ohi ajellessa, harmittelin kaatopaikalle joutuneita vanhoja aarteita.

Pari viikkoa sitten ajoin talon ohi ja huomasin sen pihassa auton ja miehen irroittamassa ikkunoita. Niin... tiesinhän minä, ettei pitkään asumattomana ollutta taloa kunnosteta. Se purettaisiin. Ennen kuin ehdin sen enempää ajatella, nousin jo talon rappusia ja pyysin päästä sisälle. Talo oli jo tyhjä ja purkutyöt aloitettu. Vain kammarin seinälle oli jätetty kellertyneitä papereita. Ne olivat talossa asuneen naisen, luultavasti keramiikkataitelijan muistiinpanot. Sain työmieheltä luvan ottaa ne mukaani ja niiden joukosta löysin värikartan. Minunlaiselle väreistä kiinnostuneelle käsityöharrastajallehan tämä on oikea aarre. Olen iltaisin pyöritellyt värikarttaa ja tutkinut sitä. Osa sen saloista on jo auennut minulle, mutta muutaman kanssa joudun kysymään neuvoa kudonnan opettajaltani. Jos sinua kiinnostaa tämä "väritietokone", niin näitä löytyy tälläkin hetkellä uutena Amazonin verkkokaupasta.

Olin jo lähdossä talolta, kun ohimennen kysäisin, että saisinko ostaa saunan oven, koska se oli mielestäni niin äärimmäisen kaunis. Mies katsoi minua hetken ymmällään, että hulluko tuo on, mutta soitti talon omistajille ja sain viedä oven mennessäni. Ajattelin, että vanha rapistunut maalipinta on kaunis kuvausalustana, mutta saisihan tästä myös upean pöydän vai mitä mieltä olet? Eikö kannattanutkin pelastaa vanha ovikaunotar talosta, jota ei enää ole. Seuraavalla viikolla talo nimittäin purettiin ja siitä on jäljellä enää tyhjä tontti ja tämä ovi. Pari päivää myöhemmin näin uutta unta, että olin taas penkomassa taloa ja seuraavan yönä olin ostamassa toista autiotaloa. Mielenkiintoista nähdä, miten tämä tarina jatkuu. Ilmeisesti minun pitää ainakin kysellä kansalaisopiston keramiikkakurssien perään, koska kaikella on aina tarkoituksensa, myös autiotalosta löytyneillä lasitusohjeilla. Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

Löytäjä saa pitää

"Onnellinen on se, joka ei murehdi sitä, mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä, mitä hänellä on."
- Demokritos

Ihan kaikkia meidän kylän lasin ja metallin keräysastioita ei onneksi ole vaihdettu sellaisiksi tylsiksi metallilaatikoiksi joiden sisään näkee, mutta mistä ei saa pelastettua mitään aarteita ilman kättä pidempää työkalua. Toissa kesänähän löysin metallinkeräysastiasta emaliämpäreitä, Finelin kahvipannun (tässä linkkipostaukseeni) ja lastenrattaat, jotka tänä kesänä kunnostin meille käyttöön (löydät ne tämän linkin takaa). Harvemmin keräysastioista löytyy mitään ihan oikeasti arvokasta, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä eteensä saa.

Ihan meidän lähellä olevasta lasinkeräysastiasta löytyi muutama viikko takaperin Tapio Wirkkalan suunnittelema Iittalan maljakko. Ehdin jo kysellä valmistajasta Facebookissa ennen kuin huomasin sen pohjassa olevan signeerauksen. Se on väreiltään ja malliltaan äärimmäisen kaunis, eikä sen paikka mielestäni ollut roskakori vaikka siinä onkin muutama pieni risku reunassa. Ehjänä maljakko olisi arvokas, mutta kolhuisena se sopii hyvin meidän kuistille kukille, sillä se on sen verran tukeva ettei ihan heti kaadu.

Metallin keräysastiasta löysin vanhan savukerasian, joka oli täynnä polkupyörän venttiileitä ja muuta tilpehöörää. Otin hilut pois ja täytin rasian tarroilla, joilla voin lahjoa pikkuväkeä. Metallinkeräyksestä löytyi myös metallinen amppeli, joka taitaa päästä tuunattavaksi, sillä amppeli oli löytyessä aivan kunnossa, mutta unohdin sen ulos sateeseen. Varmaan sanomattakin selvää, että ruostehan sen valtasi ja nyt saan kehitellä jotain amppelin suojaksi.

Sienimetsästä, sammaleiden alta löytyi katkaistu sähkötolppa, josta ukkokulta irroitti Arabian vuonna 1942 valmistamat keraamiset nupit. En nyt tiedä, että oliko näiden löytäminen ja mukaan ottaminen enemmän ekoteko kuin vanhan aarteen pelastus, sillä näiden maatuminen olisi voinut vielä viedä tovin. Eihän näille kai mitään käyttöä ole, mutta ei kai muillakaan koriste-esineillä, sillä nupit pääsivät pesun jälkeen kaapin päälle koristeeksi.

Syksyn sateet tulivat. Pitkään jatkuneet aurinkoiset säät olivat mukavia, mutta toisaalta on ihanaa, kun saa hyvällä omalla tunnolla lorvia neljän seinän sisällä ihan koko päivän ja virkkailla. Me aiomme viettää viikonloppua ihan kotosalla, ja jos käy niin hyvä tuuri ettei koko aikaa sada, lähdemme viereiselle laavulle grillaan makkaraa. Ihanaa viikonloppua sinulle rakas lukija! Tavataan taas sunnuntaina!

Roskisdyykkarin lastenrattaat

Muistatteko, kun viime kesänä kerroin metallinkeräyksestä löytyneistä Emmaljungan lastenrattaista? Jos et, niin löydät ne täältä. Vuoden päivät ne saivat odotella kellarissa kunnostajaa ennen kuin kuopuksella käytössä olleet vanhat Brion rattaat alkoivat käydä niin raskaiksi työnnellä, että motivaatio roskisvaunujen kunnostamiseen löytyi. Ukkokulta putsasi vaunut ja suihki ne samalla turkoosilla maalilla, jolla on jo maalattu lastenhuoneen lamppu ja sitä ennen miljoonalokerikko. Koska aikaisempien vaunujen verhoilukokemukset olivat vielä tuoreessa muistissa (tässä linkki Briohin ja tässä linkki Oran vaunuihin), maalatut rattaat saivat odotella ompelijaa kuukauden päivät ennen kuin kannoin ompelukoneen aurinkoiselle terasille ja aloin ommella rattaita kokoon. 

Kangasosat aiheuttivat hieman päänvaivaa. Minulla ei ollut mallina vanhoja istuimia, joiden mukaan olisin voinut tehdä kaavat, sillä tunnollinen kierrättäjä oli repinyt ne irti ennen kuin vei rattaat metallinkeräykseen. Yritin huonolla menestyksellä metsästää netistä valmiita kaavoja, mutta koska niitä ei löytynyt, minun oli pakko yrittää ommella ne niin, että otin mallia Brion rattaista. Muutaman kerran sain istua ihmettelemään ompelujärjestystä ja mittailla istuinosia. Mielestäni tällaisia roskisrattaita ei voinut tehdä uusista kankaista, joten ompelin ne kummitädin vanhoista farkuista ja nepparit olen löytänyt kirppikseltä. Ompelin ensin istuinosan toisesta puntista ja sitten tein selkänojan on toisesta. Lapsen jalkojen välissä menevän remmin tein toisten farkkujen vyötärönauhasta. Siinä on nepparikiinnitys piilossa vyölenkin alla ja nappi on vain koristeena. 

Jotta sain näihin vähän lisää väriä ja ilmettä iloisemmaksi, niin kirjoin selkänojaan sydämen ja virkkasin kukkia (ohjeen kukkiin löydät täältä). En ole paljoa kirjonut, joten harsin ensin valkoisella ompelulangalla kuvion ja sitten vasta kirjoin kuvion turkoosilla langalla. Se olisi ollut huomattavasti helpompaa, jos olisin uskaltanut piirtää kuvan, sillä tuo harsiminen ei ollut ihan paras vaihtoehto. Selkänojaan, työntäjän puolelle, ompelin pari takataskua, joissa kulkee näppärästi puhelin ja jäätelörahat. Jos omaa mielipidettäni kysytään, niin näistä tuli kylän hienoimmat rattaat ja toivon mukaan voimme rallatella niin pitkään, kun tarvitsemme lastenrattaita.

Sadonkorjuu

"Mikään ei ole arvokkaampaa kuin tämä päivä." 

- J.W. von Goethe

Haaveenani on, että sitten kun olen oikein hyvä puutarhuri ja saan kasvimaamme tuottamaan kunnon sadon, järjestämme sukulaisille ja ystäville suuret sadonkorjuujuhlat, joissa tarjoamme oman maan antimia. Toistaiseksi se on jäänyt vain haaveeksi, sillä ainakaan tämän kesän sadolla ei olisi suuren suuria juhlia juhlittu. Ehkäpä juuri sadon niukkuuden vuoksi, olen säilönyt sitä talven varalle paremmin kuin koskaan. Hieman kitkerät avomaankurkut pääsivät mausteliemeen ja viikon päästä saamme maistaa ensimmäisiä itse tehtyjä maustekurkkuja. Ajattelin tehdä vielä toisen satsin ukkokullan mieliksi chilillä ja valkosipulilla maustettuna. Kesäkurpitsat olen keitellyt sosekeitoksi pakkaseen ja myös härkäpapua sain kerättyä muutaman rasiallisen. Paholaisen hilloa pääsen keittämään kunhan chilit ja tomaatit ensin punastuvat kunnolla.

Emme ole vielä siivonneet kasvimaata, sillä tomaatit ovat siellä kypsymässä harson alla ja pavut tuuleentumassa. Auringonkukat ja kehäkukat kukkivat ja loput matojen syömät porkkanat ovat vielä maan povessa. Minulla tulee matoiset perunat ja porkkanat korvista ulos, joten porkkanat päätyvät luultavimmin suoraan kompostiin. Tästä vuodesta oppineena, taidamme ensi kesänä pitää juuresvapaan vuoden. Kaikki perunat, joita kasvimaalla kasvoi, olivat syömäkelvottomia. Maa-artisokat mätänevät pystyyn ja jopa punasipuleissa on asukkaita. Ilmeisesti samat madot jotka ovat olleet murheenamme aikaisempina vuosina mässäilevät nyt kaiken, mikä kasvaa maan sisässä. Nähtäväksi jää, että jääkö minulle ensi kevääksi edes maa-artisokasta siemenmukulaa.

Tämän kesän kasveista kirsikkatomaatit ja chilit kasvavat jo omista siemenistä. Olen yrittänyt taas kerätä mahdollisimman paljon siemeniä talteen, jotta ensi keväänä säästäisin hieman siemenlaskussa. Kehäkukkaa onkin jo varmasti parin vuoden tarpeeksi ja takapihan kukkapenkkiin unohtuneesta kesäkurpitsasta sain poimia kypsiä siemeniä, mutta vasta keväällä näen, että itävätkö ne. Nyt minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja pakastaa neljä litraa puolukkaa. Marjojen poimiminen metsästä on ihanaa, mutta niiden perkaaminen on ihan toinen juttu. Iloista keskiviikkoa sinulle. Nähdään taas perjantaina.

P.s. Dyykkasin metallinkeräysastiasta pojille kottikärryt. Kuinka joku on voinut heittää ne roskiin? Onhan ne hieman ruosteiset mutta kuitenkin ihan ehjät.