Vuosi 2015 kotona ja kirppiksillä

Tähän postaukseen keräsin parhaita kirppislöytöjä ja kuvia kodistamme. En ole aikaisemmin näin paljoa raottanut kotimme ovia, mutta keväällä remontoitu makuuhuone ja kesällä uusiksi kalustettu olohuone kannustivat esittelemään hieman enemmän kotiamme. Pikkuväen huone on mielestäni yksi ihastuttavimmista huoneistamme, kun se on niin ihanan värikäs ja valoisa. Te lukijat olette niin kultaisia, kun ette ole vielä kertaakaan huomauttaneet millaiseksi toinen lastensängyistä on kaluttu. Tiedän, että se on ihan kamalan näköinen, mutta emme raski maalata sitä ennen kuin kuopus uskoo, ettei suvussamme ole majavia ja puuta ei kuulu syödä. Keittiöstämme en ole teille vielä näyttänyt yhtä seinää enempää. Uuden keittiönpöytämme ja tuolit näette, kunhan vain opin kuvaamaan hämärässä ja ahtaassa keittiössä.

Kaikki tänä vuonna tehdyt kalustehankintamme olemme tehneet kirpputoreilta tai Torista. Jo vuoden 2014 puolella osallistuin Vuosi ilman uusia vaatteita -haasteeseen ja näin pitkälle olen päässyt kirppisvaatteilla. Ihan kaikkia ostamiani vaatteita en ole esitellyt, mutta ne kaikki ihanimmat olette nähneet. Nyt minun on myönnettävä, että alusvaate ja sukkavarastot kaipaavat täydennystä, joten ajattelin viedä itseni pitkästä aikaa ostoksille. Vaatteiden lisäksi olen löytänyt sitäkin enemmän peltsiä ja emalisia  aarteita niin kirppiksiltä kuin kierrätyskeskuksista. Ukkokullan mieliksi olen tehnyt löytöjä myös metallinkeräysastioista ja yhdet verhothan löytyivät naapurin kukkapenkistä.

Juhannuksen tienoilla rakennamme kuistista kesäkodin ja tänä kesänä myös terassimme pääsi ensimmäistä kertaa tehokäyttöön. Viime kesä vierähti mieluisinta käsityöpaikkaa etsiessä ja suurin osa ajastani kulutin joko kuistin varjossa tai katetulla terassilla sateelta suojassa. Kesällä kuisti onkin mielestäni talomme ihanimmista paikoista ja terassilla on helppoa kuvata reseptipostauksia. Siellä kuvasin niin raparperi- kuin omenapiirakat ja lämpimän syksyn aikana ehdin kuvata vielä puolukka-suklaakakunkin. Ennen syyssateita kesäkoti puretaan odottamaan seuraavaa kesää.

Tällaiselta vuoteni näytti kotona. Kiitos, kun olet viettänyt kanssani tämän vuoden. Huomenna katselemme käsitöitäni ja niitähän riittää!

Emalikirjan kuvaukset

Kaikki alkoi pienestä ja sievästä Punahilkasta, joka minun oli aivan pakko saada. Sen jälkeen näitä ihan pakko saada -pannuja on tullut vielä monia. Olen aina pitänyt emalista, mutta varsinaiseksi keräilyksi se muotoutui vasta pari vuotta sitten. Ajan mittaan keräilyni lähti hieman rönsyilemään ja tänä päivänä kaapeistamme löytyy pannujen ja mukien lisäksi niin kattiloita kuin kulhoja. Kokoelmaani on eksynyt muutama harvinaisuus ja olinkin äärimmäisen otettu ja iloinen, kun minulta kysyttiin, että haluaisinko lainata kokoelmaani tekeillä olevaa emalikirjaa varten.

Eräänä syksyisenä ja sateisena iltapäivänä pidimme emalikuvaukset kuistillamme. Oli mahtavaa päästä seuraamaan kuvausta ja vähän kuulla kirjailijan mietteitä projektista, joka ei todellakaan ole helppo. Edellisenä päivänä kylvetyt rouvat pääsivät tuulettumaan ja nauttimaan hetkistään valokeilassa. Kuviin pääsi ainakin appelsiinikannu, keltainen ja punainen Kehrä, Tomulan koevedos-pannu, joka käsittääkseni on ainokainen ja joitain mukeja. On jännittävää nähdä, mitkä kuvat lopullisesta kirjasta löytyy.

Wärtsilän talousemaleista kertovaa kirjaa kirjoittavat Akaalainen kääntäjä ja Kajaanilainen keräilijä ja se julkaistaan toukokuussa 2015 Atenan kustantamana. Tytöt tekevät valtavaa työtä selvittäessään Design-museon arkistoista mallien ja kuviointien alkuperää. Tietääkseni ei ole toista vastaavanlaista suomalaiseen emaliin keskittynyttä tietokirjaa eli tämä tekeillä oleva on varmasti keräilijöille mieleen. Emalin keräily on edelleen suuressa suosiossa, mutta tieto suomalaisesta teräsemalista on kiven alla. Puoli vuotta enää ja sitten pääsemme ihailemaan tyttöjen työnjälkeä.

Tsemppiä tytöille viimeisiin rutistuksiin kirjan parissa!

Kaiken maailman romua ja roinaa

Lupasin aikoja sitten esitellä teille kesäiset huutokauppaostokseni ja tähän samaan postaukseen kaivelin esittelemättömät kirppislöydöt. Juoksin viime kesänä Urjalassa kahden ala-asteen irtaimiston huutokaupoissa Ebba Masalinin opetustaulujen perässä. Opetustaulut jäivät joka kerta saamatta, mutta vähän kaikkea muuta tarttui mukaani. Valitettavasti näissä koulujen huutokaupoissa hinnat karkasivat aivan uskomattomiin summiin ja maksan tällä hetkellä kovia oppirahoja huudoistani. Jokohan nyt opin tarkastamaan kunnon, ennen kuin huudan? Minulla on sutattuja muumeja, lähes valkoiseksi haalistuneita Metsovaaroja ja laatikollinen 90-luvun mitään sanomattomia kankaita. Osaa huudoistani en vieläkään ymmärrä. Miksi? Miksi oikein huusin ne? Jostain kumman syystä jätin ne kuvista pois ja toivon, että jonain päivänä vain unohdan ne.

Löysin poikien huoneeseen ihanan jakkaran Urjalan Kirkonkylän koululta. Voin myöntää, että pulitin siitä 56 euroa, mutta en kadu sitä. Se on ihana! Pojatkin pitävät siitä ja valitettavasti kuopuksemme hieman liikaa. Hän kapuaa sille luultavimmin kymmenen kertaa päivässä kurkkimaan ikkunasta ja yleensä hänellä on toisessa kädessään puupalikka, jolla on aivan ihastuttavaa hakata ikkunaa. Samoista kouluhuutokaupoista on rosteriset mittakupit, jotka ovat korvaamattomat leivonnassa! Näiden kahden ja puolen desin mittojen lisäksi meillä on litranen ja puoli litranen. Valitettavasti vain jouduin ostamaan kymmenen muutakin mittakuppia, jotta sain nuo omani. Eli jos kaipaatte mittoja, tiedätte keneltä kysyä!

Elokuussa järjestettiin omakotitalon irtaimiston huutokauppa Toijalassa ja se on tähän astisen huutokauppahistoriani nopein ja kallein reissu. Pääsin jostain syystä huutokauppaan myöhässä ja olin siellä korkeintaan tunnin, mutta sinä aikana ehdin huutaa laatikollisen peltipurkkeja ja grapponian pienet kupit. Halusin vain tanhupurkin ja ruusupurkin koristamaan hyllyäni, mutta sain taas laatikollisen muita purkkeja kellarimme tukkeeksi.

Vanha lävikkö, emalivati, verho ja langat on kirpputorilöytöjäni. Verhokapasta suunnittelin tekeväni joskus itselleni hameen. Jätin sen kertaalleen kirppikselle ja seuraavana päivänä juoksin hädissäni hakemaan sitä. Hinnan vuoksi seisotin emalivatia varmasti kuukauden päivät kirppiksellä ennen kuin raskin ostaa sen. Meinasin jo hetken mielenhäiriössä myydä sen, mutta en onneksi saanut sitä kaupaksi. Kaunis emalivati on päässyt käyttöön käsityökorinani, eikä enää pölyty kaapissa. Minulla on suunnitelmissa tehdä taas muutama isompi työ talven aikana, joten se ei ihan heti jää tarpeettomaksi.

Luulisi, että olisin aivan tohkeissani Anita Wangelin tarjottimesta, mutta ehkä se kuntonsa vuoksi jää keltaisen lampun varjoon. Lamppu on aivan ihana! Se on tarkoitus laittaa poikien huoneen seinälle yövaloksi, mutta toistaiseksi se etsii paikkaansa kirjahyllyn reunalta. Sen töpseli on vaihdettava, enkä oikein vielä ole osannut päättää mihin kohtaan lamppu olisi hyvä laittaa. Samalla reissulla löysin myös ruusutarjottimen, jota en vain voinut vastustaa. Meille on taas uhkaavasti alkanut kertyä tarjottimia. Äsken kun laskin niitä löytyy taas viisitoista. Yritän epätoivoisesti päästä eroon ylimääräisistä tavaroistamme, jotta vaatehuoneessamme pystyisi edes kääntymään ja silti kannan samaan aikaan lisää rompetta sisään. Olen pahassa noidankehässä. Kuinka tästä pääsee pois?

Meinasin ihan kokonaan unohtaa Maijan! Löysin sen kesällä paikalliselta kirpputoriltamme kahdella eurolla. Nuken silmät ovat jääneet maailmalle ja vähän hatun reuna repsottaa, mutta pidän siitä ihan hirvittävästi. Maija on ajellut ostohetkestä lähtien kanssani kuplalla ja toivottavasti edessämme on vielä monia pöristelyitä. Talven aikana minun on etsittävä Maijalle silmät ja tuettava myssyn reunaa vaikka rautalangalla. Mutta kuuluuko Maijalla tosiaan olla oikeat hiukset? Ne ovat hieman… erikoiset.

Huutokaupassa

Huutokaupan odottaminen on varmasti yhtä koukuttavaa kuin itse tapahtuma. Olen aina koko edeltävän viikon ennen huutokauppaa kuin kuumilla hiilillä. Odotan tulevaa levottomana ja jännittyneenä. Perhoset valtaavat vatsani kun katselen ennakkokuvia ja arvioin mahdollisia huutokohteita. Ketä olisi paikalla? Kuinka korkeaksi hinnat nousisivat? Kuinka monta päivää joudun syömään hernekeittoa, jos innostun taas huutamaan ylimääräistä?

Olin sunnuntaina Piijuskan järjestämässä Antiikki-, keräily- ja design huutokaupassa Viialassa. Odotin koko viikon tuota tapahtumaa kuin kuuta nousevaa. Edellisestä huutokaupasta oli komeasti yli puoli vuotta ja kaipasin jo sen tuomaa jännitystä.

Perhosparvi valtasi vatsanpohjani taas huutokauppa-aamuna. Pakkasin eväät ja käsityöni mukaan ja lähdin hyvissä ajoin kohti Viialaa. Olen kantapään kautta oppinut tarkistamaan mahdolliset huutokohteet ja saavuin hyvissä ajoin huutokauppahuoneelle. Paikalla oli tuttuja kasvoja. Huutokaupoissa tuntuu pyörivän loppujen lopuksi melko samat ihmiset. Osa heistä on keräilijöitä ja osa ostaa myydäkseen eteenpäin. Joukkoon mahtuu myös uteliaita sivustaseuraajia. Istuin ystävieni seuraan jännittyneenä odottamaan ensimmäisiä nuijan kopauksia.

Toivelistallani oli vanhoja leikkiautoja -30 ja -40 -luvuilta, mutta olin hieman aliarvioinut niiden arvon. Autojen hinnat karkasivat niin hurjiksi, ettei minun budjetillani ollut mitään mahdollisuuksia niihin. Helena Tynellin Pala-maljakot pääsivät jonkun toisen kotia koristamaan mutta sain minäkin edes jotain. Huusin itselleni kaksi Aladinin Amuletti-maljakkoa ja musiikkia.

Amuletit olivat minun huutolistani ykköset. Haaveilin jo viime kesänä huutokaupassa tuosta keltaisesta Amuletista mutta se oli rikki. Vaikka emalini ovat kuinka kolhuisia ja ruosteisia tahansa, lasitavaroiden kohdalla olen tarkka. Niiden on oltava virheettömiä. Toivottavasti en törmää tämän kommenttini jälkeen pikkuvikaiseen ja halpaan Päivänkukkaan. Tuskin pystyisin pitämään sormiani siitä erossa.

Amuletit olisin varmasti huutanut itselleni vaikka ne olisivat tulleet kuinka kalliiksi. Niiden hinta kuitenkin jäi sen verran sopiviksi, että kehtasin vielä kotona paljastaa sen. LP:t pääsevät vanhempieni kotiin siksi aikaa kunnes löydän levysoittimeemme neulan, jonka etsimistä en ole edes aloittanut vielä. Nyt on kevät ja mielessä on niin paljon muuta.

Kesäpäivä huutokaupassa

Piijuska Ky järjesti lauantaina kesäkauden avaus huutokaupan Menosten Wpk:n lavalla Urjalassa. Internetissä julkaistiin kuvat ennakkoon vain osasta huutokohteista. Meinasin jo perua koko huutokauppareissun kun kuvista mikään ei oikein innostanut. Aurinkoinen lauantai ja vapaapäivä yhdessä mieheni kanssa tuntuivat kuitenkin niin houkuttelevalta ajatukselta että suuntasimme kohti Urjalaa.

Saavuimme puolituntia ennen huutokaupan alkua paikalle jotta ehtisin tarkistamaan kiinnostavimmat kohteet. Huutokaupassa oli tutut kasvot vastassa. Suurin osa väestä tuntui olevan jälleenmyyjiä mutta joukkoon mahtui niiin aarteita metsästäviä keräilijöitä kuin uteliaita sivustaseuraajia. Tarjolla oleva valikoima oli laaja. Huudettavana oli niin huone- kuin työkaluja, desingia ja taidetta, vanhaa ja uutta. Olin aivan mykistynyt aarteista mitä sain eteeni. Olisin halunnut kaikki!

Mitä sain kotiin vietäväksi? No vaikka mitä!!  Automme täyttyi vanhoista kahvipurkeista, kahvipannuista ja emalista. Lisäksi sain lokerikon napeilleni, tekstiilejä ja valtavan suuren kattilan. Mieheni katseli kauhuissaan vieressäni kun huusin huutamistani. Yhden kangaslaatikon jouduin päästämään menemään muualle. Samoin laatikollinen hyväkuntoisia emalikulhoja löysi kodin jostain muualta kuin minun keittiöstäni. Voi sitä kirvelevää tappion tunnetta kun en saanutkaan haluamaani!

 

Finelin Orientin pannu ja Punahilkka sekä
ihana keltainen kulho. Emalia ei ole ikinä liikaa!

Vanhoja peltipurnukoita. Kolibrirasia on vanha keksirasia.
Kukallisissa purkeissa on ollut kahvia,
Kanneton kulho on vanha marmeladirasia.

Huutojen hinnat eivät kohonneet ihan niin korkealle kuin aikaisemmin keväällä pidetyssä huutokaupassa. Toisissa kohteissa hinnat nousivat mutta mielestäni sain kaikki ostokseni kohtuullisin hinnoin. Valitettavasti halutessani yhtä peltipurkkia, sain samalla laatikollisen muita kippoja. Minun on varmaan varattava kirpputorilta pöytä ja yritettävä myydä osa ylimääräisistä ostoksistani. Nurkkamme pullistelevat taas purkeista ja purnukoista.

Värikkäitä tekstiileitä suoraan 70-luvulta. Tälläisiä kuvioita
ei enää löydä kaupoista.

Lisää emalia! En vieläkään tiedä mitä istuttaisin
valtavan kokoiseen pataan. Yrttejä ehkä?
Keltaisesta puolalaisesta pannusta saan
ihastuttavan maljakon terassille.