Rapolanharju

"Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita." 

- Esa Saarinen

Valkeakosken Sääksmäellä on Rapolanharju ja Rapolan muinaislinna. Se on muinaismuisto- ja luonnonsuojelulailla suojeltu alue ja mielestäni yksi Suomen kauneimmista paikoista. Upeine järvimaisemineen se on kaunis ympäri vuoden, mutta varsinkin syksyisin kaipaan sinne. Vanhojen puiden katveessa kävellessä ja katsellessa esihistoriallisia jäämistöjä voi miltei kuulla tulen räiskinnän, viikinkien miekkojen kalahdukset ja ihmisten huudon, kun he pakenivat turvaan linnavuorelle. Harjun alla on Voipaalan ja Rapolan kartanoiden lisäksi muutama mökki ja talo, joissa mielestäni asutaan. Voi heitä onnekkaita, jotka sellaisen alueelta omistavat.
 

Viime viikolla, aamuna jolloin sumu ei hälvennyt vasta kuin yhdentoista jälkeen, lähdimme retkelle Rapolanharjulle. Pakkasin eväät reppuun ja käänsimme kuplan keulan kohti Sääksmäkeä. Olen odottanut tätä hetkeä kauan. Harjulla on hankalaa kulkea rattaiden kanssa, emmekä sen vuoksi ole käyneet siellä kuin muutaman kerran parin viime vuoden aikana. Viimein molemmat poikamme jaksavat kävellä sen verran, että seikkailu harjulla onnistuu. Kiersimme ensin harjun ja laskeuduimme sen jälkeen alas kalmistoille katsomaan, vieläkö lehmät ovat laitumilla. Palasimme autolle pitkin harjun alla kulkevaa hiekkatietä ohi kartanoiden ja navettojen.

Varmasti koko Sääksmäki kuuli retkestämme, sillä tuona päivänä harjulla ei kuulunut miekkojen kalke vaan meidän huutomme kun yritimme epätoivoisesti hillitä pikkuväen menoa. Malttoivat he eväiden ajan istua aloillaan, kunnes sama meno jatkui. Käsittämätöntä miten paljon näissä pienissä ikiliikkujissa on virtaa ja aivan käsittämätöntä, miten se sitä aina vain riittää. Kai minä olen itsekin ollut samanlainen menijä joskus, mutta en vain enää muista sitä aikaa. Ihanaa keskiviikkoa! Minä menen katsomaan Vaahteranmäen Eemeliä.

ARVONTA! VOITA PÄÄSYLIPUT HELSINKI RETRO & VINTAGE + DESIGN EXPOON!

Parin viikon päästä eli 10.-11.10.2015 Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään Helsinki Retro & Vintage + Design Expo. Harmikseni syksyn messut taitavat jäädä osaltani väliin, mutta onnekseni sain arvottavaksi kaksi kahden hengen lippupakettia messuille. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta viimeistään tiistaina 6.10.2015 klo. 21:00. Arvon pääsyliput keskiviikkona 7.10.2015. Yhden palkinnon arvo on 20 euroa.

Ilmoitathan kommentoidessa sähköpostiosoitteesi, jotta voin ottaa yhteyttä. Liput toimitetaan sähköpostitse. Onnea arvontaan!

Lievittääksesi messukuumetta voit käydä vilkaisemassa aikaisemmat messupostaukseni keväältä 2014, syksyltä 2014 ja keväältä 2015. Messut ovat ehdottomasti tutustumisen arvoiset!

If you can dream it, you can do it.

"If you can dream it, you can do it."

-Walt Disney

Yhteistyössä: Lankasatama

Viirinauhani on valmis ja minulla on sellainen tunne kuin olisin kiivennyt vuorelle. Ajatus lastenhuoneen seinälle ripustettavasta viirinauhasta on ollut mielessäni jo pitkään ja jostain syystä pidin itsestään selvänä, että siihen tulee joku teksti, mutta vasta viime kesän aikana se muotoutui mieleeni. Vaikka edellisestä kirjaintyöstäni ei ole kauaa, kirjainten virkkaus ei ollut yhtään helpompaa kuin viimeksi ja monta päivää tuskailin niiden parissa, mutta lopputulos on kaiken sen vaivan arvoista. Voitteko kuvitellakaan millaisen huumaavan onnentunteen se onnistunut kirjain saikaan aikaan kun takana oli kymmeniä epäonnistuneita? Tämä oli poikkeuksellinen työ myös sen puolesta, että ensimmäisen kerran minulla oli tehtynä värikartta ja tarkat suunnitelmat toteutuksesta. Tosin ne muuttuivat matkan varrella moneen kertaan.

Aloitin viirinauhan teon virkkaamalla kaksi päivää M-kirjainta. Se oli levein käyttämistäni kirjaimista, joten se määritteli viirien koon. Seuraavat kaksi päivää hain kolmioiden oikeaa muotoa ja kokoa. Tein kolmioista ensin hieman isompia, mutta onneksi purin pari ylintä kerrosta, sillä alkuperäisen kokoisena viirinauhani ei enää olisi mahtunut poikien huoneen seinälle. Valmiit, kevyesti pingotetut kirjaimet harsin kiinni ompelulangalla ja vasta sen jälkeen virkkasin viirit kiinteillä silmukoilla yhteen. Virkkasin aina yhden ketjusilmukan viirien väliin, jotta ne eivät ole ihan kiinni toisissaan. Toisella silmukkakerroksella sain viirinauhan jämäköitymään ja toivon mukaan se myös vähän hillitsee venymistä. Molempiin päihin tein n. 30 silmukan kiinnitysnarut, mutta niitä ei tarvita ainakaan nyt, kun nauha pysyy nuppineuloilla seinässä.

Viirinauhasta tuli hieman isompi kuin mitä suunnittelin, mutta se on silti mielestäni aivan ihana! Vaikka se on jaettu kahdelle riville, se silti yltää huoneen seinältä toiselle. Sain lastenhuoneen seiniin kaivattua väriä ja ukkokulta saa huokaista helpotuksesta, kun hänen ei tarvinnut osallistua tähän työhön muuten kuin kehumalla vuoron perään viirejä ja kirjaimia. Viirinauha näkyy lastenhuoneesta olohuoneeseemme ja joka kerta kun se osuu silmiini, hymy nousee huulilleni. Aloitin virkkauksen kesän viimeisinä lämpiminä päivinä ja se päättyi syksyn sateisiin. Sitä tehdessä olen käynyt läpi melkoista tunnemyllerrystä ja olen purkanut siihen niin ilot kuin surut. Teksti toimikoon niin lapsilleni kuin meille aikuisille ohjenuorana ja muistutuksena siitä, ettei pidä lakata unelmoimasta.

Sydämellinen kiitos Lankasatamalle Catania-langoista. Tämä oli uskomattoman ihana ja opettavainen matka värien ihmemaassa. Minulla jäi lankaa sen verran, että saan niistä tehtyä vielä jotain pientä ja kivaa, mutta ensin ajattelin tehdä jotain ihan turhanpäiväistä. Ihanaa sunnuntaita.

Aikaisemmat postaukset viirinauhastani löydät tästä ja tästä.

Ihana senkki

"Kulta. Voidaanko sopia, että tämä on sitten viimeinen tällainen projekti vähään aikaan?"

"Älä nyt. Ei tää paljoa paina. Tää on ihan verrattavissa vaneriin." 

No, jos vanha huonekalu on täyspuinen, niin eihän se paina saman verran kuin lastulevyiset ja se taisin olla minä, joka pyysi muutaman kerran pysähtymään ennen kuin saimme tämän vanhuksen kannettua pois varaston uumenista. Jos rakastan yli kaiken kirppiksillä ja romutoreilla kiertelyä, voitte varmasti uskoa miten onnessani olen, kun saan mennä penkomaan varastoja. Se on kun pääsisi karkkikauppaan! Ukkokullalla on käsittämätön vainu ja hän on tainnut tehdä viimeaikoina kotimme parhaimmat löydöt. Alkukesästä hän bongasi erään hallin nurkasta vanhoja kalusteita ja saatuamme omistajalta luvan, menin katsomaan niitä tarkemmin. Päästyämme sopuun hinnasta, saimme muutaman muun kalusteen lisäksi aivan uskomattoman hienon senkin. Kyselin ystävältäni senkin mahdollista ikää ja hän arvioi sen voivan olla jopa 1800-luvulta, mutta luultavasti 1920-1930 -luvuilta.

Senkki oli ehjä, mutta melko rujossa kunnossa. Emme tehneet sille muuta kuin maalasimme sen ulkoa ja nupit jouduimme vaihtamaan, sillä yksi niistä oli hukkunut ajan saatossa. Vaikka aikaisemmin kehuin olevani niin reipas hioja ja ukkokulta perheemme maalarimestari, kaatui tämä projekti kokonaan ukkokullan harteille. Tarjosin hänelle kahden pikkuriiviön vahtivuoroa tai kaapin kunnostusta, mutta en tainnut saada edes vastausta, kun hän jo karkasi kunnostustöihin. Neljä päivää hän hioi vanhoja maaleja pois ennen kuin pääsi maalaamaan sitä. Hieman olen kateellinen niille, jotka uskaltavat maalata vanhat kalusteet riemunkirjavin värein, sillä minulta puuttuu kokonaan tuollainen värisilmä ja uskallus. Olisin halunnut senkistä vispipuuron värisen, mutta pelasin varman päälle ja valitsin sävyksi hieman vanhaan roosaan taittuvan valkoisen. Tosin iso, vaalea senkki tuo kaivattua valoisuutta olohuoneeseemme, eli värivalintani ei ollut huono. Se on ehkä vain hieman tylsä. Vanhat vääntyneet hyllylevyt meidän piti vaihtaa, mutta ei niillä ole enää kiire, senkki on jo täytetty vanhoilla vilteillä ja täkeillä. Olohuoneemme on ihan oudon näköinen kun kaikki peittokasat ovat kadonneet.

Nyt on myönnettävä, että minua jännittää! Haluaisin esitellä teille seuraavaksi viirinauhani, mutta en ole aivan varma saanko sen valmiiksi. Sunnuntaiaamuna selviää katselemmeko virkattuja viirejä vai jotain ihan muuta. Aivan ihanaa viikonloppua teille!

Liebster Award -haaste

Sain Tavaroiden Taikamaailman Johanna Marjukalta Liebster Award -haasteen jo kesällä, mutta pääsen vastaamaan tähän vasta nyt. Sydämellinen kiitos kaimalleni haasteesta, sillä koen taas päässeni kirjoittamaan ystäväkirjaan, joita pikkutyttönä kiersi ystäväpiirissä. Koska epäilen, että tämä haaste on jo ollut esillä niin monessa blogissa, en ajatellut enää laittaa tätä eteenpäin. Nöyrin anteeksipyyntöni tästä Johanna Marjukalle. Jos kuitenkin joku ei ole vielä saanut haastetta ja haluaa vastata näihin samoihin kaimani esittämiin kysymyksiin, ota haaste vastaan. Olisin siitä oikein mielissäni.

1. Miksi aloitit bloggaamisen?

- Halusin oppia kirjoittamaan. Äidinkielen opettajani sanoi minulle, ettei minusta ikinä tule kirjoittajaa, mutta itse olen taas sitä mieltä, että kaiken voi oppia jos harjoittelee. Joten sitä tässä tehdään, harjoitellaan ja opitaan.

2. Mitkä asiat saavat sinut kiinnostumaan jostain blogista (esim. kuvat, tekstit, ulkoasu)?

- Blogin värimaailma ja kuvat on varmasti tärkeimmät. Minun on myönnettävä, että olen seurannut jo yli vuoden yhtä ulkomaalaista blogia vain sen kuvien takia lukematta yhtään tekstiä kokonaan.

3. Mikä on paras kommentti, jonka olet blogissasi saanut?

- Olen miettinyt tätä kaksi päivää, mutta en keksi. Jokainen saaamani kommentti on ilahduttanut minua yhtä paljon. Niiden saaminen on aina yhtä ihanaa, mutta niihin vastaaminen on välillä todella hankalaa ilman, että toistan itseäni.

4. Jos sinulla on to do -lista, niin mitä se sisältää?

- To do-listani on tehty luultavammin pari vuotta sitten ja se on pitkä lista myssyjä, sukkia, tossuja ja villatakkeja. Ainoat jotka olen siitä tehnyt on takki isoäidinneliöistä ja säärystimet koirallemme sekä kukkakranssi äidilleni.

5. Kuinka kriittinen olet omaa blogiasi kohtaan?

- Äärimmäisen. 

6. Mikä bloggaamisessa ärsyttää, jos ärsyttää?

- Ei kai mikään. Pidän bloggaamisesta todella paljon.

7. Kuinka paljon "markkinoit" omaa blogiasi? (esim. facebook, instagram)

- Olen ottanut tavoitteeksi, että linkitän ainakin yhden postauksen viikossa jossain Facebookin ryhmässä ja instassa julkaisen melkein päivittäin kuvia, mutta harvemmin ne liittyvät postauksiin vaan ovat kuvia omasta elämästäni ja kodistamme. Tavallaan Instagram tilini elää ihan omaa aikaansa ja on hieman edellä tätä blogia, sillä sen päivittäminen on paljon helpompaa kuin bloggaus.

8. Otatko blogisi kuvat itse vai onko sinulla ns. hovikuvaaja?

- Kuvaan itse melkein kaikki ja yritän koko ajan kehittyä kuvaajana. Olen myös käyttänyt hovikuvaajaa muutaman kerran esim. tennareita kuvatessa ja tämän hetkinen bannerini on hänen kuvaama.

9. Mihin omaan postaukseesi olet erityisen tyytyväinen ja miksi?

- Tämän hetkinen lempparini on virolaiseen lastenkotiin lähteneet myssyt ja juuri postaamani pohdinta purkamisesta. Molempien postausten kuvat ovat juuri sellaisia, joita haluaisin koko blogini sisältävän. 

10. Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi nyt?

- Ihanaa kun olette siellä. Te teette bloggaamisesta kaiken tämän arvoista.

Kiitos Johanna Marjukalle ihanista kysymyksistä! Mukavaa päivän jatkoa! Nähdään taas perjantaina!

Epätäydellisen täydellistä

"Luovuus on sitä, että antaa itsensä tehdä virheitä. Taide on sitä, että tietää mitkä virheet säilyttää."

- Scott Adams

Jos luontoäiti sallii pieniä kauneusvirheitä omissa teoksissaan, niin miksi minä vaadin itseltäni täydellisyyttä? Pitääkö kaiken olla aina niin viimeisen päälle? Jos kehäkukka, jossa on terälehti keskellä kukkaa, kelpaa perhoselle lepopaikaksi, niin eikö minunkin pitäisi oppia hyväksymään virheitä käsitöissäni? Miksi aina puran ja teen uusiksi niin kauan, että lopputulos on mielestäni täydellinen? Olen aina uskonut, että kasvatan luonnettani purkamisella, mutta mitä jos olenkin väärässä? Mitä jos tekisinkin joskus jotain sellaista, missä sallisin virheitä? Täydellisten kukkien sijaan valitsin maljakkooni ne, jotka olivat hieman erilaisia. Tätä kauniimpaa kimppua en olisi voinut poimia.

Täydellistä viikkoa sinulle.

Ps. Vaikka tarkennuksessani on edelleen parannettavaa, silti nämä ovat kauneimmat ikinä ottamani kuvat. Näin haluaisin oppia kuvaamaan.

Moron peräkonttikirppis syksy 2015

"Rikkaat lesket ovat ainoita tavaroita, jotka tekevät kauppansa uuden hinnalla." 

- Benjamin Franklin

Kuplalla saisi leikkiä nyt laiva on lastattu -leikkiä. Onnetar suosi minua ja pääsen ystäväni kanssa myymään meille ylimääräisiä tavaroita huomenna järjestettävään Moron peräkonttikirppikseen Tampereen keskustorille. Ukkokulta huokaisee helpotuksesta kun olen kaivanut kippoja ja kuppeja pois kaapeista ja vaatehuoneessa pääsee taas kääntymään. Kirppislöytöjen tekeminen on ihanaa, mutta tarpeetonta tavaraa kertyy nopeasti nurkkiin, kun ihan kaikkea ostettua ei aina tule käytettyä.

Koska kaikki mitä olen myymässä, on sellaista josta itsekin pidän, niin näiden hinnoittelu on todella vaikeaa. Haluaisin päästä tavaroista eroon, mutta en raskisi millään myydä aarteitani parilla eurolla. Fiksuinta olisi varmasti antaa ukkokullan hoitaa hinnoittelu, niin ei tarvitsisi murehtia, että menevätkö ne kaupaksi. Kupla on nyt lastattu ainakin ompelutarvikkeilla, napeilla, peltipurkeilla, muoviastioilla, vanhoilla lakanoilla, lehdillä ja lasten leluilla. Luultavasti joudun vielä pari Finelin kattilaa ottamaan mukaani ennen kuin niiden alla oleva hylly romahtaa niskaani. Pidetään peukkuja, että huomenna on kaunis ilma eikä sataisi ja että pääsen kaikista tavaroista eroon. Olisi hienoa kurvata kotipihaan tyhjällä kuplalla.

Jos Moron peräkonttikirppis ei sano mitään, niin huomenna (sunnuntaina 20.9.) Tampereen keskustorilla järjestetään yli 400 myyjän suurkirppis. Koska tapahtumaan on enemmän tulijoita kuin torille mahtuu, myyntipaikat on arvottu ennakkoon. Jos et pelkää väenpaljoutta, niin kannattaa lähteä ostoksille. Tapahtuma alkaa yhdeksältä aamulla ja päättyy klo: 15:00. Jos näette minut keskustorilla, tulkaa moikkaamaan!

Virkattu viirinauha

Yhteistyössä: Lankasatama

Hiemanhan tämän postauksen otsikko on harhaanjohtava, kun viirinauhani on vasta kasa kolmioita. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin siihen ratkaisuun, että yhdistän kolmiot nauhaksi vasta viimeiseksi. Olen kuitenkin jo pitkällä, kun kaikki 32 kolmioita on virkattu, päätelty ja silitetty. Niiden virkkaus on ollut aivan ihanaa, kun olen saanut heittää kaiken aivotoiminnan nurkkaan ja antaa vain koukun heilua. Olen istunut terassimme rottinkinurkkauksessa kukkien ympäröimänä ja nauttinut kesän viimeisistä lämpimistä iltapäivistä. Tänä aamuna olin samaisessa nurkassa aamiaisella ja kuuntelin, kuinka ukkonen jyrisi niin, että ikkunat helisivät. Eilen ukkokulta vei minut pitsalle ja istuin koukkuineni Pizzeria Napolissa. Ei, hän ei sanonut mitään! Hän ei edes tuntunut kiinnittävän huomiota siihen että tein käsitöitä ravintolassa. Voitteko uskoa? Mistä ihmeestä olen löytänyt noin mahtavan miehen?

Kolmiot aiheutti minulle ensin hieman päänvaivaa ja pari ensimmäistä päivää meni, kun hain kolmioiden oikeaa muotoa ja kokoa. Jos olisin virkannut kolmiot suoraan lisäten yhden silmukan molempiin reunoihin, niistä olisi tullut niin suuria, että viirinauhalleni olisi tullut pituutta yli neljä metriä. Päädyin virkkaamaan alkuun neljä ketjusilmukkaa, jonka jälkeen tein kolme pylvästä ensimmäiseen silmukkaan. Käänsin työn ja tein kaksi ketjusilmukkaa kerroksen ensimmäiseksi pylvääksi ja ensimmäinen pylväs heti kerroksen ensimmäiseen silmukkaan (tästä tulee kerroksen ensimmäinen lisäys). Virkkasin pylväitä normaalisti kerroksen loppuun ja toiseksi viimeiseen pylvääseen tein taas lisäyksen. Jatkoin lisäyksiä seuraavat kahdeksan kerrosta. Yhdennellätoista kerroksella lisäsin alussa normaalisti yhden silmukan ja kerroksen lopussa toisen (taas toiseksi viimeiseen pylvääseen), mutta virkkasin lisätyn pylvään seuraavan silmukan kanssa yhteen, eli kerroksella tuli vain yhden silmukan lisäys. Seuraavat viisi kerrosta tein näin. Catanialangalla ja kolmosen koukulla virkattuna yhdellä kolmiolla on korkeutta n. 14 cm ja kolmion kanta on n.13,5 cm leveä.

Nyt kun kolmiot on tehty, aloin virkata taas kirjaimia, joilla koristelen viirinauhan. Vaikka edellisestä kirjaintyöstäni ei ole kauaa aikaa, olin jo unohtanut, kuinka kirjaimia virkataan ja miten vaikeaa se on. Ensimmäistä kirjainta väänsin taas kaksi päivää, mutta muut olen tainnut saada parin tunnin tuskailun jälkeen. Elättelen toiveita, että saisin viirinauhani valmiiksi ensi viikolla, mutta nähtäväksi jää kuinka tässä käy. Nyt minun pitäisi alkaa penkoa kellaria ja pakata tavaroita sunnuntaita varten. Sain myyntipaikan Moron peräkonttikirppikseen ja romua lähtee nurkistamme isolla kädellä! Seuraavaksi voidaan leikkiä Kupla on lastattu-leikkiä. Mukavaa perjantai-iltaa ja aivan ihanaa viikonloppua!