torstai 2. heinäkuuta 2015

Lattiaharjan uudet vaatteet



Eikö olekin ihana? Tämä on sellainen työ joka saa minut todella iloiseksi. Sitä ei yksinkertaisesti voi katsella hymyilemättä! Seikkailuni värien ihmemaassa jatkuu, kun virkkasin kuistiharjallemme uudet vaatteet. Hykertelin mielihyvästä saatuani viimeisen kukan kiinni ja nähdessäni, mitä käteni olivat saaneet aikaan. Harjoittelin taas värien käyttöä virkkaamalla varren sateenkaaren värein. Se ei ollut ihan niin helppoa kuin kuvittelin ja varressa onkin hieman erilaisia yhdistelmiä, jotta näen miltä ne näyttävät yhdessä. Harjan varsi on värimaailman muistitikku tai pikemminkin värikartta. 

Lankaa kului 140 grammaa. Käytin Isoäidiltäni perittyjä sekoitelankoja ja seiskaveikkoja eli samoja, joita graffitista jäi jäljelle. Lehdet virkkasin kirppikseltä löytyneestä dralonista. Se on erikoisen tuntuista lankaa, mutta yllättävän mukavaa virkata. Harjaosan peitin ensin yhtenäisellä palalla, jonka naulasin kiinni pienillä nauloilla. Päälliseen ompelin villalangalla kukkia ja lehtiä. Varren ympärille kiersin vielä pienen köynnöksen. Kokeilin kuinka ovikranssissa käyttämäni kukkamalli sopii villalangalle ja ihan hyvinhän se siihenkin sopii, ei tosin ihan niin hyvin kuin ohuelle virkkauslangalle. Isoimmat kukat ovat samoja kuin neulegraffitissa käyttämäni pikkukukat. Niiden ohjeen löysin aikoinaan Pinterestistä. Lehdet on tehty Caitlin Sainion 100 virkattua pitsikukkaa -kirjasta löytyvällä ohjeella.

Hieman harjan varressa oleva virkattu osa liikkuu, sillä tein sen sopivaksi. Sen pitäisi varmaan olla hieman napakampi, mutta silloin silmukat venyisivät ja puuosa paistaisi läpi. Olen ajatellut, että jos niittaisin sen kiinni, mutta pelkään varressa olevien niittien repivän pieniä käsiä. Tämä vaatii ehkä hieman pohdintaa. Lopputulos on kuitenkin mielestäni aivan ihana! Äitini näki harjan eilen ja hän nappasi siitä heti kuvia ystävilleen. Ilmeisesti se tarkoittaa sitä, että äiti-kullalle on virkattava oma harja. Käytössä se ei varmastikaan kauaa kestä, mutta onpahan edes hetken silmien ilona.


26 kommenttia:

  1. Erityisen upeasti kaunisteltu harja teillä! Taitava olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ Kumma juttu, ettei kuistimme pysy yhtään sen siistimpänä vaikka siivousvehkeet on viimeisen päälle =)

      Poista
  2. No on todellakin kertakaikkisen ihana!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Harmi vain, että tuo vaatetus ei taida kestää montaa kesää. Pitää tehdä ensi vuonna uusi =)

      Poista
  3. Olet saanut haasteen blogissani. Jos et halua ottaa sitä vastaan, niin ilmoitathan siitä minulle, kiitos.
    mummojakoira.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Aivan loistava :) Tuli oikein upea harja, mutta raskiiko sitä käyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kyl mä sen käytettäväksi tein, mutta toistaiseksi harja on vain nojaillut seinään =)

      Tervetuloa lukijaksi ♥

      Poista
  5. Voi jummijammi miten upea harja! Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Siinä on vain jotain vikaa, kun se ei siivoa kuistia =)

      Poista
  6. Eikä! aivan ihana. Kyllä tuolla kelpaa huiskia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kohta alkaa taas koivut roskaan, niin on urpu jos toinenkin lakaistavana. Eiköhän ne tällä saa kyytiä =)

      Poista
  7. Vautsi :) Onpa hieno ! Jos mulla oilisi tuommonen harja, niin en käyttäisi sitä kylläkään harjaamiseen :D Ostaisin harjausta varten toisen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ No vähään ne munkin harjailut on tähän mennessä jäänyt. Olen vain siirrellyt harjaa kuistin nurkasta toiseen, ettei aurinko vain haalista sen värejä =)

      Poista
    2. Tosin eipä tämän kesän aurinko paljoa ole ehtinyt haalistella värejä. Kesää taisi kestää sen yhden viikon =)

      Poista
  8. Hieno. Tulee väkisinkin hyvälle mielelle. kun tuolla lakaisee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Taidan ottaa harjan käteeni ja menen huiskimaan terassin siistiksi. Appivanhemmat on tulossa iltapäivällä =)

      Poista
  9. Ihana! Haluun samanlaisen. Ainoa siivousväline jonka näkeminen saa hyvälle tuulelle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ ja pitää muuten paikkansa! Sun pitää virkkailla mökkiharjaksi samanlainen =)

      Poista
  10. Onpa se hurjan kaunis! Voiko harjaaminenkaan harmittaa, kun on tuollainen työväline :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tähän sai kyl mukavasti hukattua jämälankoja, joita tuntuu ainakin meiltä löytyvän ihan liikaa =)

      Tervetuloa lukijaksi =)

      Poista
  11. Tää on niin hieno ja ihanan värikäs, että pelkästä harjan katsomisesta tulee hyvä mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tämä on ihan ehdottomasti mun kaikkien aikojen lempparitöitäni. Uskotko, ettei tällä harjatessa voinut olla hymyilemättä =) Mun pitää ihan ehdottomasti tehdä ensi kesänä jotain samantapaista =)

      Poista
  12. Ihan mielettömän ihana! Siis en kestä, mun on ihan pakko saada tämmönen :-) Saanhan lainata sun ideaa, saanhan? Olis niin täydellinen meijän terassille. Tosin en mä noin hienoa varmaan osais tehdä, mutta sinne päin edes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti saat! Sehän olisi vain mukavaa =)

      Poista