"Tämä on ehdottomasti parasta piirakkaa, mitä olet koskaan tehnyt."
Omenapiirakka hupeni hetkessä, kun Ukkokullan kanssa maistelimme sitä kahvin kanssa. Rakkaani olisi ehkä halunnut toisenkin palan.
GLUTEENITON TOSCA-OMENAPIIRAKKA
Tarvitset pohjaa varten:
100 g margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
3,5 dl Semperin Fin Mixiä
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl maitoa
1 rkl vaniljauutetta (voit käyttää myös vaniljajauhetta, mutta lisää silloin maitoa n. 1 rkl)
Päälle:
pari omenaa
sokeria
kanelia
Tosca:
50 g voita
1 dl sokeria
1 dl mantelilastuja
Ja näin se käy:
Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon muna. Sekoita leivinjauhe ja Fin Mix keskenään ja sekoita ne taikinaan. Lisää maito ja vaniljauute. Sekoita hyvin.
Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan ja lado päälle omenalohkot. Ripottele päälle sokeria ja kanelia. Paista 180 asteessa n. 20 min.
Tee tosca sulattamalla voi kasarissa ja sekoita siihen sokeri ja mantelilastut. Kaada seos piirakan päälle. Laita takaisin uuniin ja paista vielä 20 min tai niin kauan, että piirakka on kauniin ruskeaa. Anna jäähtyä. Piirakka oli niin taivaallisen ihanaa, ettei me edes vatkailtu kermoja tai tehty vaniljakastikkeita kylkeen.
VINKKI! Kun otat piirakan uunista, pidä sormesi kurissa, äläkä nypi mantelilastuja päältä. Vaikka ne ovat aivan ihanan makuisia, ne ovat tosi kuumia!
Ooh, näyttää hyvältä! (: Vois kokeilla itsekin. Ps. Ihanat mukit!
VastaaPoistaKiitos =) Kannattaa kokeilla! Piirakka on aivan ihanaa <3
PoistaMä alotin kerään noita englantilaisia mukeja muutama vuosi sitten ja niitä on kertynyt varmasti parikymmentä erilaista. Toi kuvissa lähimpänä on yks mun lemppareista =)
Herkulliselta näyttää =))
VastaaPoistaAivan ihana tuo kahvipannu ja nuo muutkin löytösi tuolla alenpana. Kauniita myssyjä myös =))
Kiitos <3 Kahvipannu on kyl hintaansa nähden varsin hieno löytö =)
PoistaKertakaikkiaan herkullisen näköistä ja varmasti maistuu herkkusuille, kuten minulle! :)
VastaaPoistaKiitos =) Syksy kun tuli niin meillä on joka viikko taas leivottu jotain ja sen huomaa vyötäröltä =)
Poista