tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pieniä virkattuja kukkia




Äitienpäivä lähestyy. Ajattelin yllättää oman äitini virkatulla kukkakranssilla, mutta nyt näyttää pahasti siltä että aika loppuu kesken. Vaikka kuinka yritän virkata kaikissa mahdollisissa tilanteissa, en taida siltikään onnistua. Olen aikataulustani nyt kaksi viikkoa myöhässä. Huhtikuun loppuun mennessä kaikkien pikku palasten piti olla valmiina ja minun piti alkaa koota kranssia. Tehtynä on nyt 60 kukkaa, pätkä vihreää "kangasta", jolla peitän styrox-rinkulan mutta ei vielä yhtään lehteä.

Aloitin kranssin teon maaliskuun ensimmäinen päivä. Muutama päivä aikaisemmin sain valmiiksi virkatun koiran puvun ja päätin pitää kaksi päivää virkkaustaukoa. Nuo kaksi päivää olivat todella pitkiä. Minun on myönnettävä, että koen tästä pienoista ylpeyttä. Minulla oli valtava taistelu itseni kanssa, jotta en ottaisi koukkua käteeni ja ihan vähän kokeilisi kukkien virkkausta. Istuin iltaisin käsieni päällä, etten sortuisi.

Idean sain Attic24 blogista. Löysin blogin viime syksynä juurikin kranssi-idean avulla ja nähtyäni kauniin kukkakranssin, päätin heti tehdä sellaisen äidilleni äitienpäivälahjaksi. Ostin itselleni joululahjaksi Caitlin Sainion kukkakirjan, josta olen valinnut mieluisimmat kukkani. Kirja on englanninkielinen, mutta se ei haittaa, sillä kaavakuvat ovat niin hyvät että olen helposti tehnyt kukat niiden mukaan.

Lankana olen käyttänyt kaapeistani löytyneitä vanhoja virkkauslankoja ja lisäksi Novitan Virkkauslankaa ja Kotiväkeä. Työtä aloittaessa minulla ei ollut kuin yksi pieni kerä vihreää lankaa lehtiin, joten jouduin ostamaan sitä uutena. Valitettavasti haluaamani sävyä ei löytynyt pienempää kerää, joten tuosta 500 g jättiläiskerästä riittää varmasti työhön jos toiseenkin. Olen myöhemmin löytänyt kirpputoreilta myös vihreitä lankoja, enkä loppujen lopuksi olisi edes tarvinnut aikaisemmin ostamaani kerää. Tuhoan sitä nyt styroxin peittämiseen tarkoitettuun kappaleeseen.




Yritän nauttia kranssin teosta niin paljon kuin vain pystyn. Yritän olla hätääntymättä. Teen kukan kerrallaan. Yritän lohduttaa itseäni kokoajan, että lehtien virkkaus on nopeampaa ja päättelytyö vähäisempää kuin kukissa. Uskoni alkaa silti hiipua. Aika ei taida enää riittää. Onneksi äitini ei tiedä mitä on saamassa, joten toivon että hän ilahtuu tästä myöhemmin.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Lupa munia


Muistatteko tämän kuvan? Vuoden ensimmäisessä postauksessani annoin hieman vihjeitä tulevasta ja nyt olisi aika paljastaa suunnitelmista suurin ja suunnattomin. Tänä vuonna toteutamme taas yhden haaveistamme. Kuukauden päästä takapihallemme muuttaa neljä arvokasta rouvaa, jotka pitävät jatkossa huolta munatuotannostamme. Me otamme neljä maatiaiskanaa kuopsuttamaan, kotkottamaan ja tekemään kaikkia kanamaisia juttuja. Jatkossa saamme syödä ihan oikeasti onnellisen kanan munia. Eikö olekin mieletöntä?

Minua jännittää. Minua jännittää ihan valtavasti! Haluaisin koko ajan painaa deleteä ja pyyhkiä kaiken kirjoittamani. Pelkään, että nyt kun paljastan tämän suunnattoman suunnitelman, jotain menee pahasti mönkään. Olen haaveillut omista kanoista niin kauan kuin vain muistan. Alkaessamme mieheni kanssa seurustelemaan, saimme tutultamme kotikanalan munia ja tuolloin minulle valkeni, mikä ero on kotikanalan ja kaupan munalla. Se näyttää erilaiselta ja maistuu aivan erilaiselta. Kun minulla on todistusaineistoa, näytän teille mitä tarkoitan. Aikaisemmin suunnitelmamme ovat kaatuneet kanojen talvehtimiseen, kun emme ole keksineet mihin saisimme ne talveksi. En enää muista mistä saimme vinkkiä leikkimökkikanaloista, mutta siitä ajatuksemme ympärivuotisesta pienestä kanalasta virisi.

Saimme jo maaliskuun alussa Eviralta "munaluvat". Rekisteröidyimme siipikarjan kasvattajiksi ja kodistamme tuli virallisesti kanojen pitopaikka. Ihan taloomme kanat eivät kyllä muuta. Rakennamme takapihallemme pienen puutarhavajan, jonka takaosasta lohkaisemme tilan kanoille. Kanojen asumustila eristetään ja arvon rouvat voivat viettää siellä talvea katsellen ikkunasta nietoksia ja tehdä niitä kanamaisia juttujaan. Vajan eteen tulee valtava häkki, jossa kanat saavat tepsuttaa aina säiden salliessa. Naapureidemme kanssa olemme puhuneet asiasta eivätkä he onneksemme vastustaneet ajatusta kotkottavista takapihan asukeista. Enemmänkin naapurimme ovat olleet innostuneen kuuloisia ja huojentuneita, kun olen kertonut, ettei meille ole tulossa kukkoa.

Vanha kuivausteline joutaa metallinkeräykseen. Tonttimme perimmäinen nurkka saa uusia asukkaita!
Piirsin miehelleni hieman kuvaa millaista asumusta uusille perheenjäsenimmelle olin suunnitellut.
Niin paljon on vielä opeteltavaa ja mietittävää. Enhän minä tiedä mitään kanoista! Toivon mukaan niille kelpaa meidän talousjätteemme, mutta mitä muuta kanoille tarjotaan? Mitä kanat tarvitsevat asumiseen ja olemiseen ollakseen onnellisia kanoja? Apua! Pakokauhu on jo lähellä vallata mieleni. Kuinka selviydyn? Onneksi kaikki kanaihmiset joihin olen tähän mennessä tutustunut, ovat olleet aivan ihania ja auttaneet. Kärsivällisesti he ovat vastanneet tyhmiin kysymyksiini ja valaneet minuun uskoa että pystyn tähän.

Toivoisin, että kuukausi olisi jo kulunut ja kanat olisivat takapihallamme. Pelkään saavani tästä jännittämisestä kohta vatsahaavan. Höpötän aamuisin pojallemme aamiaispöydässä, että kuukauden päästä meille tulee kanoja takapihalle. Ei hän taida ymmärtää, mutta innostumiseni tarttuu häneen. Hän osoittaa takapihaa ja alkaa selittää minulle omalla kielellään luultavimmin ihan samaa. Kuukauden päästä saan näyttää hänelle, mitä olen yrittänyt selittää koko pitkän kevään.



sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Haaveita



Joka aamu kävelemme aamulenkillämme erään talon ohi. Joka aamu ihailen kuinka kaunis se on. Talo on vanha, kolmikerroksinen kivitalo pienen järven rannalla. Joka aamu katselen taloa ja mietin, millaista siinä olisi asua. Jos asuisimme siinä, mieheni saisi talon kellarista isot harrastustilat. Ylimmässä kerroksessa me asuisimme ja keskikerroksen huoneet vuokraisimme. Pitäisin pientä Bed & Breakfast -tyylistä majataloa siinä. Jokaisen vuokrahuoneen sisustaisin erilailla. Ala-aulaan ja olohuoneeseen tekisin pienen kahvilan. Olen mennyt mielikuvitusleikissäni niin pitkälle, että olen jopa miettinyt mitä tarjoaisin ihmisille.

En ole ikinä käynyt talossa, enkä edes tiedä miltä se näyttää sisältä. Olen kuvitellut millaista siellä on ja millaisia ihmisiä unelmieni talossa asuu. Vain yhden kerran olen nähnyt talon pihassa liikettä. Tällä viikolla huomasin talon pihassa suuren trampoliinin ja tavallaan petyin. Talossa asuu joku. Jos talon asukkaat ovat huomanneet katseluni, toivottavasti he eivät koe sitä ahdistavana. Outoa se varmasti heistä on. En vain voi sille mitään, että pidän heidän talostaan.

Haaveita on kaikilla ihmisillä ja niitä kuuluukin olla. Elämäntilanteiden ja iän myötä haaveet muuttuvat ja ne vaihtuvat. Pienen lapsen haaveet: isona minusta tulee palomies, muuttuu ajan saatossa teinin haaveeksi treffeistä filmitähden kanssa. Haaveita on yhtä paljon erilaisia kuin haaveilijoitakin. Siinä missä toiset haaveilevat omasta majatalosta, toiset unelmoivat lottovoitosta, uudesta autosta tai paremmasta terveydentilasta.

Mielestäni haaveet ovat aikuisiällä aikuisten omaa mielikuvitusleikkiä. Haaveiden ei tarvitse olla realistisia. Omassa pienessä päässään jokainen saa pyöritellä sellaisia prinsessaunelmia ja haaveita kuin haluaa. Kukaan ei niille saisi nauraa, sillä jokaisella meistä on omat haaveemme.

Mitä jos haaveet toteutuvat? Kyllähän se on mahdollista. Mielessä pitkään pyörinyt ajatus alkaakin muuttua pikku hiljaa ihan oikeaksi suunnitelmaksi. Silloin haaveet muuttuvat päämääriksi ja ne saavat ihan uuden muodon. Niiden eteen alkaa tehdä töitä ja niitä alkaa tavoitella. Haave ei enää ole pelkkä haave vaan tavoite.

Vaikka haaveilen omasta majatalosta, unelmoin monesti elämästä vanhalla, ranskalaisella viinitilalla. Mieheni kanssa puhumme välillä, että ostamme vielä joskus vanhan maatilan järven rannalta. Meillä olisi kanoja, vuohi ja ehkä pari lammasta. Puutarhassamme kasvattaisin itse ruokamme ja miehelläni olisi lääniä harrastaa. Molemmin puolin maatilaa olisi omat metsät ja lähin naapuri kilometrien päässä. Haaveideni maatilalla paistaisi aina aurinko ja olisimme aina onnellisia.

Epäilen, että puutarhavillitykseni on alun perin lähtöisin juuri tuosta maaseutuhaaveesta. Pyrin saamaan kaiken mahdollisen irti meidän pienestä puutarhasta. Haluan opetella koko ajan lisää puutarhanhoidosta ja asetan itselleni uusia tavoitteita kasvattamalla uusia lajikkeita. Tavallaan harjoittelen haavetta varten sen varalta, jos se vaikka joskus toteutuisi. Huomaamattani olen tainnut muuttaa haaveni tavoitteeksi.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Matkamuistoja: Tour de France osa 3. Pariisi


Elokuussa 2010 matkustimme kahdeksi viikoksi Ranskaan. Lomailimme ensimmäiset kolme päivää Normandiassa. Sieltä suuntasimme Loiren laaksoon, kauniiseen, pieneen Vouvrayn kylään ja viimeisen viikon seikkailimme Pariisissa. Kukaan ei jaksaisi kahlata läpi koko kirjoitusta, jos kertoisin yhdessä postauksessa koko matkasta. Jaoinkin reissun kolmeen osaan, joista ensimmäisessä kerroin Normandian valloituksestamme ja toisessa osassa Vouvreyn viinitiloista. Tässä on Tour de Francen kolmas ja viimeinen osa:

PARIISI

 

Pariisi

Pariisia.
Eiffel-torni
Näkymää tornista.
Pariisia tornista katseltuna.
Notre Dame takaa.
Notre Dame edestä.
Louvre
Lomailumme Vouvreyssä päättyi nopeammin kuin olisimme halunneet ja hyppäsimme Pariisin junaan. Meillä oli varattuna huone kahden tähden huoneistohotellissa jossain Pariisin liepeillä. Onneksi en muista hotellin nimeä, sillä valitettavasti minulla ei ole siitä mitään hyvää kerrottavaa. Opimme Pariisin matkallamme sen, ettei hotellista kannata tinkiä, jos ei satu matkustamaan ulkomaille vähintään kerran kuussa. Hotellimme sijaitsi niin syrjässä, että jouduimme vaihtamaan pariin kertaan metroa, jotta pääsimme keskustaan. Emme uskaltaneet liikkua myöhään, joten pienessä ja ahtaassa hotellihuoneessa oli todella kurja viettää iltaa.

Meillä kävi taas hieman sama virhe kuin Rooman matkan kanssa, matkustimme Pariisiin pahimpaan turistiaikaan. Pääsimme taas jonottamaan. Eiffel-torniin jonotimme neljä tuntia ja kaksi tuntia saimme jonottaa alas. Notre Damen tornit meiltä jäi näkemättä ihmispaljouden vuoksi. Luovreen pääsimme vaivattomasti, kun matkustimme suoraan metrolla museolle ja ostimme liput alakerran kioskista. Kerrankin saimme kävellä lipunmyyntijonojen ohi suoraan museoon. Sacré-Coeurissä laukullani kävi taskuvarkaita, jotka joutuivat tyytymään pelkkään desinfiointiainepullon korkkiin.

Näimme Napoleonin haudan Invalidikirkossa ja ihmettelimme Pantheonissa Foucault'n heiluria. Risteilimme Seinellä ja ihastelimme kaunista Pariisia. Vierailuun Versaillesin linnassa varasimme kokonaisen päivän. Upeat linnan salit ja valtava puutarha olivat näkemisen arvoisia. Ehkä mieleenpainuvin nähtävyys Pariisissa oli kuitenkin Salvador Dalin näyttely, jossa kävimme. Olen aina pitänyt Dalin töissä, mutta Pariisissa minusta tuli fani.

Sacré-Coeur

Napoleonin arkku.
Dalin näyttely

Meillä oli matkaoppaana Wsoy:n Kaupunkikirjojen Pariisi -opas ja minun on kehuttava, että se on matkaopaskirjoistamme paras! Siinä on selkeästi kerrottuna kaikki mitä sinun on tiedettävä kaupungista ja vielä vähän päälle. Wsoy:n opas hakkasi käytännöllisyydellään mennen tullen Budapestissä olleen Otavan oppaan.

Varmasti on sanomattakin selvää, että ruoka oli hyvää. En muista kertaakaan syöneeni Pariisissa huonosti. Turistinähtävyyksien lähellä ravintoloissa oli hieman kalliimpaa, mutta pienemmissä ravintoloissa, hieman sivummalla sai 20 eurolla jo kolmen ruokalajin päivällisen. Vaikka herkuttelin kaloilla ja kampasimpukoilla, en ole vieläkään pystynyt unohtamaan Pariisin munakkaita. Kuulostaa varmasti melko yksinkertaiselle. En kuitenkaan tähän päiväänkään mennessä ole syönyt missään niin hyvää sieni-juustomunakasta kuin mitä Pariisissa söin. Poikkesimme lähes päivittäin lounaalle pieniin katukahvioihin ja usein ainoa vaihtoehtoni listalta oli munakas.

Pariisi. Me odotimme kaupungilta paljon, mutta petyimme. Lieneekö syynä, että olimme jo viikon lomailleet ja hieman väsyneitä. Kolmantena päivänä minulle nousi kuume ja olin lopun matkan flunssaisena. Hotellimme oli ihan kamala. Ihan kaikki ja ihan kaikkialla oli todella kallista. Kuitenkin vaikka Pariisi on meillä hieman kurjana muistoissamme, olemme mieheni kanssa sopineet palaavamme kaupunkiin pitkälle viikonloppulomalle ja annamme sille uuden mahdollisuuden. Varaamme huoneen pienestä hotellista, läheltä keskustaa ja matkustamme kaupunkiin sesonkiajan ulkopuolella. Toivoisin silloin näkeväni Pariisin sellaisena rakkauden lehtona kuin sitä on mainostettu.

Versailles
Versaillesin linna
Linnan puutarhaa

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Tungosta taimihyllyssä


Tämän kuun alussa, kukkapäivänä kylvin yrtit: basilikan, timjamin, korianterin ja laventelin. Johanna Paunggerin ja Thomas Poppen kuukirjan mukaan lääkeyrtit kylvetään kaksosten päivänä. Koska en osannut erotella lääkeyrttejä ja mausteyrttejä, kylvin kaikki yrtit samana päivänä. Samana päivänä ripottelin multaan myös Asterit ja suoraan kukkapenkkiimme Kalifornian unikon siemenet.

Valitettavasti en ole ennen pitänyt taimihyllykköä kirjastohuoneessamme, joten en voi varmaksi sanoa johtuuko taimilapsosten kasvupyrähtelyt kuukirjan ohjeiden noudattamisesta vai ilmalämpöpumpusta, joka puhaltaa vieressä. Minun oli kuitenkin pakko Oinaan päivänä, ihan tämän kuun alussa koulia ensimmäiset paprikat ja tomaatit. Loput taimet pääsivät omiin purkkeihinsa leijonapäivänä eli vasta pari päivää sitten.

 

Valitsin taimipurkista aina parhaimmat ja voimakkaimman näköiset taimet. Varovaisesti nostin aina yhden taimen kerrallaan omaan purkkiinsa ja kastelin ne yön yli seisoneella vedellä. Minulla oli tähän hommaan varattuna vanhempieni viimekesäiset kukkapurkit, jotka kuitenkin loppuivat pahasti kesken ja jouduin taas jatkamaan vanhoilla viilipurkeilla. Asukkaiden nimet kirjoitin vanhoihin, puisiin kahvinsekoitustikkuihin. Taimia oli taas niin paljon, että loput jouduin heittämään roskiin. Onko minussa jotain vikaa kun olen aina hieman surullinen joutuessani tuhomaan taimia? Minun pitää ensi keväänä laittaa hieman vähemmän siemeniä itään.

Olen tähän asti ollut todella tyytyväinen hyötykasviyhdistyksen siemeniin. Chilit ovat itäneet huomattavasti paremmin, kuin viime vuonna ostetut siemenet, tosin ne ovat eri lajiketta. Tomaatin siemeniä olisi riittänyt puolikas pussi ja kaupan paprikoiden siemenetkin ovat itäneet yllättävän hyvin. Epäilen kuitenkin hieman, että saanko niistä ikinä paprikoita. Nähtäväksi jää.

Tungosta taimihyllyssä.
Asterin poikasia. Kauhulla odotan koulintaa. Yksi taimi per purkki. Mihin ihmeeseen sijoitan sellaisen määrän purkkeja?

Voin parin vuoden viherpeukalon kokemuksella antaa myös yhden hyvän vinkin johon kompastun joka vuosi. Ajattele! Siemeniä on kiva kylvää ja niiden itämistä on mukava katsella. Kuitenkin olisi hyvä muistaa, ellei omista lämmintä kasvihuonetta, siemeniä ei kannattaisi kylvää ihan roppakaupalla. Minulla alkaa olla jo hieman tungosta taimihyllyssäni. Voitte varmasti uskoa kuinka mielenkiintoiset pöydän reunalla olevat taimipurkit ovat vilkkaan kaksivuotiaan mielestä?

Onneksi taimipurkkeja lähtee maailmalle tämän viikonlopun aikana yli kymmenen, mutta se ei taida vielä pelastaa minua. Kertokaahan mihin laitan Asteri pienokaiset, jotka luultavimmin viikon tai parin päästä pitäisi koulia jokainen taimi omaan purkkiinsa? Kun olen ratkaissut sen pulman, voinkin jo alkaa pohtia mihin saan mahtumaan kesäkurpitsan ja avomaan kurkkujen taimet. Niiden kylvö olisi kuukauden päästä eikä siihen aikaan vielä mikään näistä taimistani pärjää ulkona. Osaisinkohan ensi keväänä itse ajatella?

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Osuin emalisuoneen

Minulla on käynyt parin viime viikon ajan käsittämätön tuuri kirpiksellä. Otin taas kuukaudeksi pöydän kirpulta ja samaan aikaan joku on tyhjentänyt naapuripöytään isänsä kaappeja. Olen aivan ihmeissäni näistä löydöistä!

Kirjastohuoneeseen löysin jalkalampun vaivaisella 12 eurolla. Se on aivan ihana! Odotan vain sitä suurta ihmettä, että muistaisin ostaa siihen lamput. Saan kauan kaipaamani valon kirjastohuoneeseemme ja voin virkata siellä myös iltasella.

 


Hyväkuntoisesta Ritari-kasarista sain pulittaa enemmän kuin muutaman euron, mutta en ole kuitenkaan katunut ostostani kertaakaan, sillä se on meillä lähes päivittäisessä käytössä. Minulla ei ollutkaan ennestään mitään Ritari-kuvioinnilla, joten kasarin löytyminen oli oikea onnenpotku. Samalla kerralla löysin myös Helena Tynellin pienen Pala-maljakon. Se lohduttaa minua hieman, kun en saanut huutokaupasta kolmea suurempaa.


Löysin keltaisen, puolalaisen potan ja vannan. Ne ovat niin hyvässä kunnossa, etten ole keksinyt niille mitään käyttöä. Nyt ne pölyttyvät kaapissa kun enhän voi noin hyväkuntoisia emaleita pilata puutarhassa, joka yleensä on emaleideni päätepysäkki. Toivottavasti keksin vielä käyttöä näille kaunokaisille.



Seuraavalla viikolla löysin Finelin sydän-mukin pienemmässä koossa kuin mitä se minulla aikaisemmin oli ja pienen Finelin pannun. En yhtään ihmettele, että ihmiset ihastuvat näihin vauvapannuihin. Se on äärettömän söpö verrattuna minun litrasiin pannuihini, jotka näyttävät jättiläisiltä pikkuisen vieressä. Sydän-mukista pidän äärettömän paljon. Sekin on pienempänä paljon sievempi kuin Arabian leimoilla varustettu isosiskonsa.

Samaan aikaan kun nautin löytämisen ilosta, tuskailen kun kaappimme pursuavat tavaraa. Olen selkä vääränä kantanut kippoja ja kuppeja kirppikselle ja nyt täytän nurkat uusilla tavaroilla. Olen joutunut pahaan noidankehään romujeni kanssa. Onneksi joudun tyhjentämään pöydän ensi lauantaina, joten kirppisvierailuni vähenevät huomattavasti. Ehkä olisi syytä pitää pieni kirppistauko.