sunnuntai 27. marraskuuta 2022

KIRJOTTU PÄIVÄKIRJA: MAALISKUU JA HUHTIKUU

 


Aloin vuoden alussa kirjoa päiväkirjaa ja esittelin huhtikuussa sen ensimmäiset sivut: tammikuun ja helmikuun. Seuraavat sivut ovat olleet valmiina jo pitkään, mutta aika on huomaamatta vierähtänyt niin nopeasti, että vasta näin marraskuun lopussa pääsen esittelemään ne.

Kahteen aikaisempaan kuukauteen poiketen, kirjoin sivuille kehykset ohuella virkkauslangalla. Tämä toivottavasti helpottaa ompelua ja sivusaumojen kohdistamista. Ompeleita ei ole päätelty, koska vihreät ompeleet on tarjoitus poistaa, kun sivut on yhdistetty toisiinsa. Tämä idea on suoraan kirjasta, jota käytän tässä mallina. Ajattelin ensin, etten tarvitse noita kehyksiä, mutta koekirjan tehtyäni tulin toisiin ajatuksiin. 


Maaliskuu







Maaliskuussa oli koululaisilla hiihtoloma, mutta hiihtämisen sijaan nukuimme pitkään, teimme palapelejä ja kuuntelimme Harry Potteria. Käytössäni on äänikirjapalvelu, josta olemme kuunnelleet lomilla yhdessä Harry Potterin äänikirjoja ja kun kirja on kuunneltu, katsomme sen jälkeen sen elokuvana yhdessä. Tuolloin maaliskuussa taisi olla vuorossa kolmas kirja, Azkabanin vanki. Maaliskuussa juhlimme myös sukulaisten kesken esikoisemme 10-vuotis syntymäpäiviä ja kevätkauden viimeinen virkkauskurssini Pälkäneellä alkoi.

Aukeaman toisella sivulla on Yumiko Higuchin lumikukkia, joiden ohje löytyy hänen kirjastaan A year of Embroidery. Yumiko Higuchin kirjontamallit ovat upeita, mutta monesti ne pitäisi täyttää ketjupistoin. En ole osannut tehdä niitä siististi, joten olen korvannut ketjupistot toisilla pistoilla. Välillä korvaavan tavan keksiminen on ollut hyvin haastavaa. Taisin silittää aukeaman liian kovakouraisesti, kun ranskalaiset solmupistoni ja laakapistot lähtivät lentoon.

 




 

Huhtikuu

 

 

 

Huhtikuussa meille tuli kylään kiertävä kulkutauti ja sairastimme koko perhe tuolloin koronan. Tällöin alkoi myös Crochet For Peace Cal, jonka paloja olen esitellyt sinulle jo aikaisemmin. Eräänä huhtikuisena aamuna saimme ihmetellä paksuja kinoksia, kun yön aikana oli ollut lumimyräkkä. Pikku hiljaa ilmat kuitenkin lämpenivät ja pääsimme poikien kanssa Pokemonien perään. Snorlax-parka sai silmät kolmesti, mutta ne ei eivät näyttäneet hyvältä. Huhtikuussa juhlittiin myös pääsiäistä vaikka tänä vuonna meillä jo jäi virpomiset väliin. 


Huhtikuun toisella sivulla on mandaloita, jotka ovat koulussa tekemässäni seulassa. Nuo kuviot ovat alun perin jonkun ranskalaisen katedraalin ruusuikkunasta, mutta yksinkertaisemmassa muodossa. Tuota kuviota olisi voinut jatkaa loputtomiin koristelemalla, mutta nyt jouduin menemään sieltä missä aita on matalin. 



 

Voin myöntää, että olen pahasti myöhässä päiväkirjani kanssa. Kirjoin huhtikuun aukeaman kesähelteillä ja istuin sen kanssa monet kerrat rannalla, kun pojat olivat uimassa. Silloin laskin, että pystyn vielä kirimään aikataulussa, mutta nyt olen niin myöhässä, etten millään ehdi kirjoa kaikkia kuukausia tämän vuoden puolella. Kuukausinäkymien tekeminen vie monta iltaa ja tuntia. Kun aikaa on rajallisesti ja tekemistä paljon, minun on ollut pakko karsia tekemisiä.

Tämä on ollut siitä mystinen projekti, että minulla lisääntyy langat työn edetessä. Olen saanut lisää helmilankoja joita pääasiassa tässä käytän, mutta tumman sinistä ei ole lainkaan. Toivottavasti löydän sitä kirppikseltä, niin minun ei aina tarvitse käyttää muliinilankaa aina kun tarvitsen tummaa sinistä. Nyt ryhdistäydyn ja alan kirjoa toukokuuta. Se on ollut piirrettynä jo ainakin kaksi kuukautta.

Meillä avataan tänään partiolaisten adventtikalenterin ensimmäinen luukku. En voinut olla ostamatta kalenteria pieneltä ja iloiselta partiolaiselta. Ihanaa marraskuun viimeistä viikonloppua sinulle!

Jos haluat lukea lisää tästä projektista, tammi- ja helmikuun aukemat löydät täältä: Kirjottu päiväkirja: tammikuu ja helmikuu


sunnuntai 6. marraskuuta 2022

KAUNEIMMAT KÄSITYÖT -LEHDEN JOULULIINA-CAL

 


Minulla oli ilo ja kunnia päästä suunnittelemaan Kauneimmat Käsityöt -lehdelle joulu cal. Tässä ihanassa jouluisessa yhteisvirkkauksessa virkataan joululiina, joka kootaan viidestä kukkaneliöstä ja kahdeksasta kolmiosta. Kuusiosaisen Calin ohjeet julkaistaan Kauneimmat Käsityöt -lehden Facebook-sivuilla viikon välein ja calin ensimmäinen osa julkaistiin jo perjantaina. Parasta tässä calissa on se, että tämä on sinulle ihan ilmainen!

 


 

Minuun otettiin viime kesänä yhteyttä Kauneimmat Käsityöt -lehden toimituksesta ja kysyttiin, että olisinko kiinnostunut tekemään heille joulu calin. Keskellä kauneinta suvea pyörittelin mahdollisia joulukoristeita mielessäni ja piirtelin erilaisia malleja ja ideoita. Olimme asuntovaunulla tien päällä, kun aloin pyörittää ideaa joulupallosta, jota koristaa kohopylväillä virkattu kukka. Huomaamattani pallo pompsahti neliön sisään, jonka jälkeen kaikki maailman virkkausideat olivat mahdollisia.

Ajattelin ensin, että liina olisi leveämpi, mutta koottuani puolet liinasta, se ei näyttänyt ollenkaan niin hyvältä kuin ajattelin. Liinan muotoa oli tässä kohtaa helppo kokeilla taittelemalla ja sieltä löytyi se täydellinen muoto. Kapea kaitaliina, joka on näyttävä sohvapöydällä, pitkällä ja kapealla pöydällä ja sen voi myös levittää joulupöytään. 

 


Joululiina virkataan Schachenmayrin Catania -langasta. Catania on napakkakierteinen, merseroitu puuvillalanka, joka on aivan ihanaa virkata. Merserointi antaa langalle kauniin kiillon ja se tekee liinasta entistä juhlavamman. Jos sinulla ei ole kaapissa Cataniaa ja sormet syyhyää päästä virkkaamaan liinaa, niin valitse langoiksi saman vahvuista puuvillalankaa eli 50 g kerässä pitäisi olla n. 125 metriä. Jos käytät lankoja joissa on suuri kontrasti, kannattaa tarkistaa ennen työhön ryhtymistä, ettei tumma lanka päästä väriä. Koska kuvio muodostuu kohopylväistä voit virkata liinan myös yksivärisenä.

Olisi ihanaa nähdä millainen liinastasi tulee, joten jaathan siitä kuvia somessa ja liitä mukaan #joululiinacal niin löydän ne! Ihania virkkaushetkiä calin parissa!

Suuri kiitos Kauneimmat Käsityöt -lehden toimitukseen calin järjestämisestä ja kiitos myös Prymille, jolta sain langat projektiin. Sydämellinen kiitos myös ihanille koevirkkaajilleni Arjalle ja Tainalle kärsivällisyydestä ja Sarille cal-vinkeistä.

Joululiina-Calin löydät täältä: Kauneimmat Käsityö -lehden Facebook