lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kotkot siellä ja kotkot täällä...

Saanko esitellä arvon rouvat: Helga, Hertta, Henrietta ja Hilja! Pahoitteluni, etteivät kuvat ole kovin tarkkoja. Minun valokuvaustaidoillani neljä liikkuvaa kanaa on aivan mahdoton saada samaan kuvaan tarkasti. Suurimmassa osassa kuvistani oli puolikkaita kanoja tai suttuisia sulkakasoja. Yritin valita teille kuvista parhaimmat.


Ensimmäiset päivät kun kanaset asuivat takapihalla, emme mieheni kanssa saaneet tehtyä oikein mitään. Ihmettelimme niitä nenät kiinni ikkunassa ja vähän väliä juoksimme ulkona katsomassa mitä rouville kuului. Pikku hiljaa saimme luotua sellaisen hoitorytmin, että kanojen hoito alkoi sujua vaivatta ja kanatkin saivat olla edes hetken rauhassa. Kanat saavat päivät kuopsutella pihalla ja yöksi telkeämme ne yöpuulle kanalaan. Sydämeni särkyisi, jos kettu pääsisi yön aikana aitaukseen ja kanoille sattuisi jotain. Näistä hassuista siipiveikoista on tullut minulle niin rakkaita.

Kanat olivat todella arkoja muuttaessaan meille. Vaikka ne tulivat 20 kanan pienkanalasta ja olivat jonkun verran tottuneet ihmisiin, ne säikkyivät meitä paljon. Olin varma, että ne saisivat vähintään sydänkohtauksen, kun astuin samaan aikaan kanalaan niiden kanssa. Pari viikkoa rouvilla meni, että ne hieman kesyyntyivät ja tottuivat meihin. Eivät ne vieläkään syliin tuppaa, mutta eivät hypi seinille kun aitaukseen astuu. Joka kerta ne tervehtivät minua, kun astun takapihalle. Rouvien tervehtimiskotkotus kuuluu varmasti naapureille asti.


Kaksi kanoista muni alusta alkaen, mutta arimmat alkoivat munia vasta tällä viikolla. Meinasin jo luopua toivosta niiden kohdalla. Olemme luvanneet maistiaisia niin monelle, ettei kahden munan päivätahdilla lupauksia lunasteta. Ilosta itkien juoksin toissa päivänä kanalasta paidan helmassani neljä munaa. Viimeinenkin kana oli pyöräyttänyt ensimmäisen munansa. Minulle tuli ihan sellainen olo, että olemme onnistuneet jossain, kun kaikki rouvat alkoivat munia.

Olemme huomanneet, että kanojen ruokavaliolla on munintaan suuri vaikutus. Heti kun kanat saivat enemmän herkkuja eli meidän ruokien tähteitä, ei seuraavana päivänä herunut munia. Pidämme kanoilla koko ajan munintarehua ja kauraa kipossa, jotta ne voivat syödä kun niitä huvittaa. Puolen päivän aikaan vien kanoille voikukan lehtiä tai muuta vihreää. Neljän maissa kanat kokoontuvat aitauksen kulmaan ja alkavat odottaa, että tulen ulos lounaan ja päivällisen tähteiden kanssa. Tämä on ilmeisesti voikukkien ohella päivän kohokohta. Vettä saamme vaihtaa viidesti päivässä, sillä avoastiassa oleva vesi likaantuu kanalan puolella melko nopeasti.

Kertaakaan en ole katunut kanojamme. Vaikka munien saannissa onkin nykyään oma vaivansa, saamme kanoilta niin paljon muuta kuin vain munia. Monesti päivässä saamme niistä hymyn huulillemme. Poikamme saavat mielestäni hyvän mallin siitä, kuinka eläimiä kuuluu kohdella. He myös oppivat, ettei ruuan ostaminen kaupasta ole ainoa tapa hankkia ravintoa ja sen, että ruuan eteen on tehtävä muutakin kuin vain se, että otetaan paketti kaupan hyllyltä ja maksetaan se kassalla. Saamme syödä maukkaita munia, tietäen mitä kanat ovat syöneet ja millaisissa oloissa ne ovat eläneet. Voimme syödä munakkaamme puhtoisella omalla tunnolla. En ole varma, kummat ovat onnellisempia, kanat vai niiden emäntä. Ja arvatkaapa mitä, mieheni taitaa pitää niistä ihan yhtä paljon kuin minäkin.


tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kesäkoti



Juhannus on ohi. Minulla on ihanan raukea ja rauhallinen olo. Emme ole tainneet aikaisemmin viettää tällaista juhannusta. Lauantaiaamuna lähdimme tutustumaan Veturimuseoon, mikä on mahtava vierailupaikka hieman vilkkaan kaksivuotiaan kanssa. Kerrankin saimme olla museossa levollisin mielin eikä tarvinnut pelätä, että lapsemme olisi kaatanut tai rikkonut jotain. Sunnuntaiaamuna pakkasimme eväät ja lähdimme koko konkkaronkka metsään seikkailulle. Oli ihanaa haistella sateista metsää ja kuunnella lintujen liverrystä. Olen nukkunut, ulkoillut ja välillä syönytkin hyvin. Ei siis ole ihme, että oloni on kevyt.

Jokavuotisiin juhannusperinteisiimme kuuluu myös kuistin siivous ja sen kokoaminen kesäkodiksi. Taloa ostaessa emme ymmärtäneet, kuinka tärkeä kuisti tulee olemaan meille. Talvisin se on käyttämättä, mutta kesäisin saamme siitä yhden huoneen lisää. Ennen lapsia istuimme siellä mieheni kanssa pelaamassa korttia yömyöhään. Nykyään vietämme siellä paljon aikaa lasten kanssa. Kuisti on sen verran suuri, etteivät edes vesisateet haittaa ulkoilua. Sateiden yllättäessä poikamme mahtuu leikkimään siellä pikkuautoilla. Välillä hän kirmaa sukkasillaan kesäiseen sateeseen kokeillakseen kasteleeko se hänet. Olemme kesäisin valtavasti pihalla!

Kuisti on kalustettu lähes kokonaan vanhoilla kalusteilla. Puisen sohvan mieheni pelasti serkkunsa kaatopaikkakuormasta. Pöytä on isovanhempieni vanha keittiönpöytä ja tuolit vanhempieni vanhat. Ne kaipaavat jo uutta maalipintaa, mutta tämän vuoden kalusteet saavat kelvata tuollaisina. Keinutuoli on minulle erityisen rakas. Lähes sokea isoisäni sekoitti kaikki maalipurkkien pohjat keskenään ja maalasi keinunsa marjapuuron väriseksi. Odotin keinua kolme tai neljä vuotta ennen kuin isoisäni raski antaa sen meille. Siinä on monet kerrat keinuteltu pienet pojat uneen.

Grillin ostimme ystävältäni muutama vuosi takaperin. Haaveilemme kunnon kesäkeittiöstä, joten vanha kaasugrilli saa kelvata siihen asti. Matto on isovanhempieni vanha olohuoneen matto. He toivat sen matkalaukussa Turkista. Voi pappa parkaa, tiedättekö kuinka paljon paksu villamatto painaa? Pystyn hyvin kuvittelemaan, kuinka mummoni on komentanut miestään laukunkannossa. Puramme kuistin aina syksyisin ja varastoimme kalusteet talveksi suojaan. Kuistin kalustaminen merkitsee meille yleensä kesän aloitusta.

Viime juhannuksena rakennettua terassia en ole aikaisemmin tainnut esitellä teille. Saimme sinne mieheni isän vanhat terassikalusteet. Haaveissani on, että ostamme terassille parimetrisen pirttipöydän ja saamme istua kaikki seinustalla katselemassa maisemia. Tarpeen tullen toiselle puolen pöytää voisi istuttaa vieraat ruokailemaan. Nykyiset kalusteet saavat kelvata siihen asti kunnes löydämme mieluisat. Niillä ei ole kiire.

Rottinkikalusteista tuli mieheni ja minun uusi korttisoppi. Toinen tuoleista on isoisäni vanha ja toisen ostin viime kesänä kirpputorilta. Ne taitavat olla vielä tämän kesän olla käyttämättä, mutta emmeköhän ensi kesänä taas pääse läiskimään korttia ja turisemaan jonnin joutavia. Minulla ei ole kuin toiseen tuoliin päällinen eli nyt on hyvää aikaa etsiä tai tehdä toinen. Terassimme on nyt ensimmäistä kesää kalustettuna. Siitä tuli mielestäni niin hieno, että pillahdin itkuun, kun näin sen valmiina. Vietämme siinä varmasti monia onnellisia hetkiä.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kesäkukkia ja keskikesän juhlaa


Vettä tihuuttaa ja mittari näyttää kymmentä astetta lämmintä eli on ihan perinteinen juhannussää. Keskikesän juhla on tänäkin vuonna kovin kylmä ja kolea. Jos pitää miettiä asian positiivisia puolia, viileä ilma hieman hillitsee humalaisia törttöilemästä maalla ja vesillä. Meille säällä ei ole merkitystä, sillä pienten lasten kanssa juhannus ei paljoa poikkea arjesta. Tänä vuonna emme edes talkoile. Pidämme rauhallisen kotijuhannuksen ja nautimme olostamme.

Kävimme tänään paikallisella uimarannalla katsomassa kokkoa. Uimaan emme uskaltautuneet, mutta kaksivuotiaamme sai tutustua paloautoon. Palomiesten ihmetykseksi hän ehti painella varmasti kaikkia nappeja ja väännellä kaikkia vipuja ennen kuin kerkesin hätiin. Vasta huomenna grillaamme sen mitä voimme, sillä meillä ei ole kaasua kuin se, mitä viime kesältä on jäänyt. Kumpikaan meistä ei ole muistanut ostaa uutta kaasupulloa. Onneksi uunissamme on grillivastukset ja saamme tehtyä aurajuustosienet ja vuohenjuustotomaatit.

Alkuviikosta ostin puutarhalta kesäkukat ja vasta tänään sain viimeiset kukat multaan. Kaivelin taas esiin kellarin kätköistä padat ja pannut, jotta sain istutella niihin kukkia. Vanhat maiharini ja vuosi sitten kierrätyskeskuksesta löytynyt työkalupakki saivat tänäkin kesänä kukat sisäänsä. Terassille ostin suuret amppelipetuniat. Ne ovat uskomattoman kauniit! Amppelit näkyvät suoraan olohuoneeseemme ja saan ihastella niiden kukkaloistoa myös sohvalta. Hieman minua jännittää, kuinka petunioiden käy, sillä olen varmasti maailman laiskin nyppijä.

Ihana yllätys oli, kun huomasin, että viime kesänä padassa kasvaneet orvokit, olivat siementäneet ja kasvattavat uusia orvokkeja pataan. Enää minua ei harmita, etteivät pataan viime syksynä istutetut narsissit selvinneet talvesta. Kukkapenkkini päähän, johon meinasin ensin istuttaa tomaatin taimet, istutinkin perunaa. En keksinyt perunan taimille mitään muuta paikkaa, joten siirsin ne nyt liljojen ja daalioiden seuraksi terassin eteen. Onhan se nyt hieman epätavallinen kukkapenkkikasvi, mutta kukkiihan se perunakin.

Minun piti jo eilen illalla toivottaa teille juhannukset, mutta olin niin lopen uupunut isovanhempieni vanhainkotivierailun jäljiltä, etten jaksanut enää avata konetta. Sopii kai ne jussit nytkin toivottaa vaikka on jo aattoilta? Viettäkäähän ihana juhannus! Älkää törttöilkö! Ja pitäkää ystävistä huolta!

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Rakastan sinua

Päivälleen viisi vuotta sitten meidät vihittiin vanhempieni puutarhassa. Omenapuiden katveessa vannoimme rakastavamme toisiamme nyt ja aina. Meillä ei ollut varaa suuriin häihin, joten suurta päiväämme oli juhlimassa vain kourallinen lähimpiä sukulaisia. Tasa-arvoisuuden vuoksi emme kutsuneet yhtään ystäväämme.

Tapasimme, ystävystyimme ja rakastuimme. En enää muista kumpi kosi kumpaa. Eikä sillä varmasti ole merkitystä. Eihän kumpikaan meistä muista enää edes kuinka tapasimme ensi kerran. Sen sijaan muistan missä suutelimme ensi kerran ja kuinka seurustelumme alkuaikoina makoilimme kerrostalon katolla katselemassa tähtitaivasta. Kuuntelimme samoista korvalappustereoista musiikkia ja paransimme maailmaa. Ihmismieli on erikoinen. Se säilöö muistoihin sen minkä haluaa.

Olemme molemmat muuttuneet paljon siitä millaisia olimme kun tapasimme. Ikä on varmasti tehnyt oman tehtävänsä ja olemme rauhoittuneet. Ennen kuin tapasimme, ehdimme molemmat elää nuoruuden ja omat, erilaiset elämämme. Olen onnellinen eläväisestä menneisyydestämme, sillä tiedän, etten menetä mitään enkä kaipaa mitään. Olen onnellinen tästä elämästä, joka on tässä ja nyt. Ja olen onnellinen, että saan viettää sen kanssasi.

Luonteiltamme olemme aivan erilaisia. Olemme kuin yö ja päivä. Ehkä se juuri onkin suhteemme vahvuus. Täydennämme toisiamme. Vaikka olemmekin erilaisia, haluamme tulevaisuudelta samaa. Haaveemme ja unelmamme ovat yhteisiä. Meillä on kaksi ihanaa lasta, joissa näen joka päivä sinut. Asumme ihanassa talossa ja sinä olet tehnyt minusta maailman onnellisimman ihmisen, vain olemalla siinä, vieressäni. Olet mieheni, lasteni isä, rakastajani, paras ystäväni ja koko elämäni.

Kiitän sinua rakkaani joka ikisestä päivästä ja yöstä, jotka olet kanssani viettänyt. Kiitän sinua elämästä, jonka olet kanssani jakanut. Kiitän sinua siitä, että saan olla kanssasi oma itseni. Kiitän sinua, siitä että olet siinä nyt ja aina. En pärjäisi enää ilman sinua. Rakastan sinua.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Uudet vanhat lastenvaunut


Vuosi sitten kun odotin kuopustamme, ystäväni soitti minulle huutokaupasta ja kysyi, haluaisinko vanhat Oran lastenvaunut. Vaunut eivät olleet ihan sellaiset kuin millaisia etsin. Hetken mietittyäni pyysin häntä ostamaan ne minulle. En erityisemmin pitänyt verhoilusta, mutta vaunut olivat aivan ehjät ja niiden metalliosissa oli vain aavistuksen ruostetta. Vuoden päivät vaunut seisoivat tallissa ja odottivat uutta verhoilua. Päivä päivältä tykästyin vaunuihin enemmän ja enemmän. Aikaisemmin ostamamme yhdistelmävaunut menivät rikki, eikä meillä enää ollut tuplavaunuja. Tietämättään ystäväni teki minulle suuren palveluksen ostaessaan minulle vaunut, joita en vielä tiennyt tarvitsevani.

Tilasin paikalliseen kangaskauppaan ruskeaa markiisikangasta ja kaupan varastosta löytyi lisäksi 40 cm pätkä oranssia markiisia. Minulla ei ollut kaavoja. Rungon ja vanhan verhoilun perusteella mittasin kankaat sopiviksi. Minun on myönnettävä, että suurimman osan työstä tein ihan tuurilla. Minun vähäisellä ompelukokemuksella oli aivan päätöntä alkaa näin suureen työhön ja vielä ilman kaavoja. Luulin, että tämä on parin päivän homma, mutta siinä menikin viikko.

Vanha Husqvarnani pääsi taas töihin ja minun on pakko kehua, että minulla on hyvä kone! Reippaasti vanhus jaksoi nakuttaa kuusinkertaista markiisia. Välillä jouduin auttamaan käsipelillä, että pääsin alempien kankaiden saumojen yli. Ompelin ensin vaunujen istuinosan ja sain muutamaan otteeseen pyöritellä kappaleita, sillä erikseen kaatuvat selkänojat aiheuttivat päänvaivaa. Se olisi ollut varmasti ihan helppo, jos selkänoja olisi ollut yhtenäinen. Vasta istuinosan jälkeen aloitin kuomun kanssa taistelun. Minun oli revittävä vanha kuomu auki, jotta näin kuinka se oli ommeltu ja siinä kohtaa minulle valkeni, kuinka vaikea kuomu olikin tehdä. Minulla meni puoli päivää miettiessä, kuinka ihmeessä saisin leikattua kankaat oikein ja kuinka saisin kuomun kehikon kankaan sisään.


Päivät kuluivat ja minun tuli kiire. Kaupungissamme järjestettiin markkinat, eikä meillä ollut vaunuja joilla mennä kahden pienen pojan kanssa keskelle ihmisvilinää. Kangas loppui ja pari päivää ennen markkinoita ymmärsin, että saadakseni kuomun tehtyä, se oli ommeltava käsin. Muutaman kerran mietin, että menen vaunujen kanssa kangaskauppaan ja kysyn, haluavatko he tehdä ne loppuun.

Yhdeltätoista markkinoita edeltävänä iltana parsin viimeisetkin pistot. Vaunujen ompelu oli niin vaikea työ minulle ja jännitin niiden tekoa niin paljon, että kärsin varmasti suurimman osan ajasta happivajeesta. Hengitystä pidätellen leikkasin kankaita ja ompelin palasia yhteen. Oranssia markiisia ei ollut yhtään ylimääräistä eikä suurin purkamisiin olisi ollut edes aikaa. Viimein sain viimeisetkin kappaleet yhteen ja vaunut olivat valmiit. Niissä oli aivan hirvittävä työ, mutta minä olin tehnyt ne! Minä itse olin verhoillut ne! Ja minä olen niistä pirskatin ylpeä! Kesä ja torikahvila, täältä tullaan!


perjantai 13. kesäkuuta 2014

Unikko


Unikon kukinta on niin kaunis. Valitettavasti se menee niin nopeasti ohi. Yksi vesisade ja kukan terälehdet karisevat mullalle.

Kuukirjassa kerrotaan, että kaikki 18.6. ennen kello 13:00 kitketyt rikkaruohot kuolevat eivätkä kasva takaisin. Tutkimattomat ovat luonnon tiet. Etkö usko? Sinun on kokeiltava. Niin teen minäkin teen.