Viime
viikonloppuni oli aivan ihana! Sain viettää kaksi päivää kaukana arkisista askareista. Perjantaina kävelin jalkani kipeäksi
käsityömessuilla ja lauantaina istuin takapuoleni puuduksiin Piijuskan
10-vuotis huutokaupassa. Huutokohteita oli huimat 436 ja varmasti
sanomattakin selvää, että huutokauppa vei koko päivän. Aikaisempiin huutokauppapostauksiini poiketen ajattelin ottaa teidät mukaani tapahtumaan. Sovin jo aikaisemmin omistajien kanssa, että otan muutaman kuvan huutokauppahuoneelta, jotta näette millaista siellä on.
Kävin kuvaamassa huutokohteet jo edellisenä päivänä, jotta sain
ne ilman ihmisiä ja muutaman kuvan otin vielä huutokaupassa.
Lauantaina oli luettelohuutokauppa eli noudatimme kohteille ennalta määrättyä järjestystä. Luetteloon ja huutokohteiden kuviin sai tutustua ennakkoon Piijuskan kotisivuilla. Edellisenä päivänä ja ennen huutokauppaa pidettiin näyttö, jolloin pääsi pyörittelemään purkkeja ja purnukoita huutokauppahuoneelle. Näytössä ideana on se, että huutajat saavat rauhassa tutustua kohteisiin ja tarkistaa niiden kunnon. Meklari monesti mainitsee, jos tavarassa on jotain vikaa, mutta on ihan ymmärrettävää, ettei hän kaikkea voi kaikkea ulkoa muistaa varsinkin kun huutokohteita on komeasti yli 400.
Luettelohuutokaupoissa on se hyvä puoli, että luettelosta pystyy tarkistamaan valmistajan ja suunnittelijan eli tällainen maalaisjuntti kuten minä, oppii melkein aina jotain uutta. Lisäksi kun edetään listauksen mukaisesti, mikään silmäterä ei pääse lipsahtamaan ohi. Tavallisissa huutokaupoissa saa olla tarkkana ja kytätä sen haluamansa kipon ja purnukan perään. Sen jälkeen kun nuija kopsahtaa, peli on menetetty. Ainoa harmillinen puoli listahuutokaupoissa on se, ettei niissä ole aarrelaatikoita eli niitä epämääräisiä romu- ja tekstiililaatikoita, joista voi löytyä vaikka mitä kivaa. Niiden penkominen huutokaupassa on aina ihan oma juttunsa eikä niistä yleensä löydy pulittamaan montaakaan euroa.
Tällä kertaa huutokohteet taisivat olla normaalia huutokauppaa ainutlaatuisempia ja hieman erikoisempia. Huudettavana oli tauluja, taidelasia (mm. Markku Salon Beaty box ja useita Kerttu Nurmisen töitä), kotimaista käyttölasia ja posliinia (mm. Riihimäkeä, Nuutajärveä, Arabiaa), huonekaluja (mm. Eero Saarisen Tulip-tuoli), valaisimia, leluja (mm.nuken pää 1800-luvulta), militariaa, postimerkkejä, postikortteja, koruja (mm. Aarikka) ja sitten sitä ihanaa emalia (no tietysti Fineliä mm. Mallatia ja Uosikkisen Ritaria). Ainahan huutokaupoissa on jotain kivaa jonka haluaisi, mutta ainakin minulle se tunnelma on kuitenkin tärkein mikä huutokauppoihin vetää. Monesti saman kipon saisi ostettua netistä, mutta huutokaupassa on oma jännityksensä johon jää koukkuun. Huutokauppa tempaa mukaansa ja monesti siellä yllättäen huomaa, että on saatava jotain sellaista, mitä ei ennen ole tiennyt tarvitsevansa kuten esimerkiksi kuutta erilaista valaisinta.
Edellisestä huutokaupasta olikin jo aikaa, joten minua ei olisi saanut millään pidettyä pois lauantaina. Hieman kärsin edelliseltä päivältä messuväsymystä, enkä ihan loppuun asti jaksanut istua. Mitään minun ei pitänyt ostaa, mutta vanhasta tottumuksesta otin huutonumeron ja luultavimmin siitä vanhasta tottumuksestani kokeilin muutaman kerran tuuriani. Taidan olla pahasti tapojeni orja. Hienot, siniset parturin tuolit, Aarikan korut ja kaappivitriinin olisin kyllä kelpuuttanut meille, mutta olin ilmeisesti hieman pihillä päällä kun en lähtenyt huutokilpaan. Olohuoneeseemme sain 50-lukuisen jalkalampun ja muutaman spottivalaisimen, jotka päätyivät kellariin piiloon. Ne saavat olla siellä kunnes keksin, mihin tarvitsen niitä. Jostain kumman syystä olin kokonaan jättänyt kuvaamatta omat huutokohteeni, mutta etteköhän te vielä niihin törmää. Jalkalamppu on ainakin verhoilulistani kärjessä, kunhan saan kaikki jouluhössötykset pois käsistä.