sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Emalikirjan kuvaukset




Kaikki alkoi pienestä ja sievästä Punahilkasta, joka minun oli aivan pakko saada. Sen jälkeen näitä ihan pakko saada -pannuja on tullut vielä monia. Olen aina pitänyt emalista, mutta varsinaiseksi keräilyksi se muotoutui vasta pari vuotta sitten. Ajan mittaan keräilyni lähti hieman rönsyilemään ja tänä päivänä kaapeistamme löytyy pannujen ja mukien lisäksi niin kattiloita kuin kulhoja. Kokoelmaani on eksynyt muutama harvinaisuus ja olinkin äärimmäisen otettu ja iloinen, kun minulta kysyttiin, että haluaisinko lainata kokoelmaani tekeillä olevaa emalikirjaa varten.

Eräänä syksyisenä ja sateisena iltapäivänä pidimme emalikuvaukset kuistillamme. Oli mahtavaa päästä seuraamaan kuvausta ja vähän kuulla kirjailijan mietteitä projektista, joka ei todellakaan ole helppo. Edellisenä päivänä kylvetyt rouvat pääsivät tuulettumaan ja nauttimaan hetkistään valokeilassa. Kuviin pääsi ainakin appelsiinikannu, keltainen ja punainen Kehrä, Tomulan koevedos-pannu, joka käsittääkseni on ainokainen ja joitain mukeja. On jännittävää nähdä, mitkä kuvat lopullisesta kirjasta löytyy.

Wärtsilän talousemaleista kertovaa kirjaa kirjoittavat Akaalainen kääntäjä ja Kajaanilainen keräilijä ja se julkaistaan toukokuussa 2015 Atenan kustantamana. Tytöt tekevät valtavaa työtä selvittäessään Design-museon arkistoista mallien ja kuviointien alkuperää. Tietääkseni ei ole toista vastaavanlaista suomalaiseen emaliin keskittynyttä tietokirjaa eli tämä tekeillä oleva on varmasti keräilijöille mieleen. Emalin keräily on edelleen suuressa suosiossa, mutta tieto suomalaisesta teräsemalista on kiven alla. Puoli vuotta enää ja sitten pääsemme ihailemaan tyttöjen työnjälkeä.

Tsemppiä tytöille viimeisiin rutistuksiin kirjan parissa!

maanantai 24. marraskuuta 2014

Veera-tädin joululimppu

Aikuisille joululahjojen keksiminen on todella vaikeaa, varsinkin jos haluaa antaa lahjaksi jotain hyödyllistä. Niin kauan kuin muistan, olemme koonneet sukulaisillemme lahjoiksi herkkukorit. Sisältö on hieman vaihdellut, mutta melkein joka joulu niistä on löytynyt viinipullo, pienpaahtimon vastapaahdettua kahvia, itse tehtyä suklaata, joulutorttuja ja -limput. Aikaisemmin ostin leivät paikallisleipomosta, mutta viime jouluna opettelin leipomaan ne itse. Sain reseptin eräältä ystävältäni ja koska leivistä pidettiin paljon, pyysin luvan reseptin julkaisuun. Resepti on alun perin saatu vanhalta rouvalta ja se onkin nimetty hänen mukaansa. Lämmin kiitos ystävälleni ihanasta reseptistä!

Resepti on neljälle limpulle. Teen sen aina puolikkaana, sillä epäilen, ettei uuniimme mahdu kerralla niin montaa leipää. Muutenkin kaksi limppua on meille oikein hyvä määrä kerralla leivottavaksi. Toisen mieheni syö lähes yhdeltä istumalta ja toisen viemme hyvin usein vanhemmilleni. Lämmin leipä keittiöpyyhkeen sisään käärittynä on mukava yllätys. Suosittelen kokeilemaan reseptiä, sillä se ei ole vaikea tehdä. Aikaa se vie lähemmäs kolme tuntia, mutta suurin osa ajasta on nostatusta ja paistoa. 

JOULULIMPPU (neljä limppua)

Näitä tarvitset:
1 litra piimää 
2 pussia kuivahiivaa
2 dl siirappia 
1 rkl suolaa 
2 rkl pomeranssinkuorta 
1/2 rkl kuminaa
1/2 rkl anista
1/2 rkl fenkolia
12 dl vehnäjauhoja 
10 dl ruisjauhoja 

Lisäksi voiteluun siirappia ja vettä

Ja näin se käy:
Lämmitä piimä ja sekoita siihen siirappi ja mausteet. Lisää hiiva ruisjauhoihin ja kaada sekaan. Lisää vehnäjauhot. Vaivaa kunnolla. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa tunnin. Leivo neljäksi limpuksi ja anna kohota peitettynä pellillä vielä 30 min. Paista uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia. Voitele ennen uuniin laittoa ja pari kertaa paiston aikana seoksella, jossa on yhtä paljon siirappia ja vettä. 

perjantai 21. marraskuuta 2014

Flower Power


Minä tarvitsin tätä! Minä todellakin tarvitsin pientä kukkaterapiaa. Kiersin kesällä puutarhassa taltioimassa kukkien väriloistoa eikä tässä ollut kaikki. Ette pääse näin vähällä. Kuvia on vielä paljon piristämään talven harmaita ja synkkiä päiviä, mutta säästän ne myöhemmäksi. Aurinko ei ole näyttäytynyt nurkillamme muutamaan viikkoon ja on ollut niin masentavan näköistä, kun lumetkin ovat sulaneet. Tarvitsin vähän väriä ja iloa. Tarvitsin pienen muistutuksen siitä, että on olemassa se yksi vuodenaika, joka on ylitse muiden. Vastahan se oli, mutta silti tuntuu, että siitä on iäisyys. Kukkien voimalla porskuttelen taas seuraavaan aurinkoiseen päivään. Siihen ei voi olla enää pitkää aikaa. Sehän voi olla jo tänään tai huomenna. Onneksi viime yönä satoi edes vähän lunta, niin saimme valoa tähän harmauteen. Tänään on pukkiparaati, joulumyyjäiset ja syömme lounasta paikallisessa kahvilassa. Kumpaakohan jännittää enemmän, minua vai esikoistamme?

Ihanaa viikonloppua!

torstai 20. marraskuuta 2014

10-vuotis huutokaupassa

Viime viikonloppuni oli aivan ihana! Sain viettää kaksi päivää kaukana arkisista askareista. Perjantaina kävelin jalkani kipeäksi käsityömessuilla ja lauantaina istuin takapuoleni puuduksiin Piijuskan 10-vuotis huutokaupassa. Huutokohteita oli huimat 436 ja varmasti sanomattakin selvää, että huutokauppa vei koko päivän. Aikaisempiin huutokauppapostauksiini poiketen ajattelin ottaa teidät mukaani tapahtumaan. Sovin jo aikaisemmin omistajien kanssa, että otan muutaman kuvan huutokauppahuoneelta, jotta näette millaista siellä on. Kävin kuvaamassa huutokohteet jo edellisenä päivänä, jotta sain ne ilman ihmisiä ja muutaman kuvan otin vielä huutokaupassa.


Lauantaina oli luettelohuutokauppa eli noudatimme kohteille ennalta määrättyä järjestystä. Luetteloon ja huutokohteiden kuviin sai tutustua ennakkoon Piijuskan kotisivuilla. Edellisenä päivänä ja ennen huutokauppaa pidettiin näyttö, jolloin pääsi pyörittelemään purkkeja ja purnukoita huutokauppahuoneelle. Näytössä ideana on se, että huutajat saavat rauhassa tutustua kohteisiin ja tarkistaa niiden kunnon. Meklari monesti mainitsee, jos tavarassa on jotain vikaa, mutta on ihan ymmärrettävää, ettei hän kaikkea voi kaikkea ulkoa muistaa varsinkin kun huutokohteita on komeasti yli 400.

Luettelohuutokaupoissa on se hyvä puoli, että luettelosta pystyy tarkistamaan valmistajan ja suunnittelijan eli tällainen maalaisjuntti kuten minä, oppii melkein aina jotain uutta. Lisäksi kun edetään listauksen mukaisesti, mikään silmäterä ei pääse lipsahtamaan ohi. Tavallisissa huutokaupoissa saa olla tarkkana ja kytätä sen haluamansa kipon ja purnukan perään. Sen jälkeen kun nuija kopsahtaa, peli on menetetty. Ainoa harmillinen puoli listahuutokaupoissa on se, ettei niissä ole aarrelaatikoita eli niitä epämääräisiä romu- ja tekstiililaatikoita, joista voi löytyä vaikka mitä kivaa. Niiden penkominen huutokaupassa on aina ihan oma juttunsa eikä niistä yleensä löydy pulittamaan montaakaan euroa.


Tällä kertaa huutokohteet taisivat olla normaalia huutokauppaa ainutlaatuisempia ja hieman erikoisempia. Huudettavana oli tauluja, taidelasia (mm. Markku Salon Beaty box ja useita Kerttu Nurmisen töitä), kotimaista käyttölasia ja posliinia (mm. Riihimäkeä, Nuutajärveä, Arabiaa), huonekaluja (mm. Eero Saarisen Tulip-tuoli), valaisimia, leluja (mm.nuken pää 1800-luvulta), militariaa, postimerkkejä, postikortteja, koruja (mm. Aarikka) ja sitten sitä ihanaa emalia (no tietysti Fineliä mm. Mallatia ja Uosikkisen Ritaria). Ainahan huutokaupoissa on jotain kivaa jonka haluaisi, mutta ainakin minulle se tunnelma on kuitenkin tärkein mikä huutokauppoihin vetää. Monesti saman kipon saisi ostettua netistä, mutta huutokaupassa on oma jännityksensä johon jää koukkuun. Huutokauppa tempaa mukaansa ja monesti siellä yllättäen huomaa, että on saatava jotain sellaista, mitä ei ennen ole tiennyt tarvitsevansa kuten esimerkiksi kuutta erilaista valaisinta.

Edellisestä huutokaupasta olikin jo aikaa, joten minua ei olisi saanut millään pidettyä pois lauantaina. Hieman kärsin edelliseltä päivältä messuväsymystä, enkä ihan loppuun asti jaksanut istua. Mitään minun ei pitänyt ostaa, mutta vanhasta tottumuksesta otin huutonumeron ja luultavimmin siitä vanhasta tottumuksestani kokeilin muutaman kerran tuuriani. Taidan olla pahasti tapojeni orja. Hienot, siniset parturin tuolit, Aarikan korut ja kaappivitriinin olisin kyllä kelpuuttanut meille, mutta olin ilmeisesti hieman pihillä päällä kun en lähtenyt huutokilpaan. Olohuoneeseemme sain 50-lukuisen jalkalampun ja muutaman spottivalaisimen, jotka päätyivät kellariin piiloon. Ne saavat olla siellä kunnes keksin, mihin tarvitsen niitä. Jostain kumman syystä olin kokonaan jättänyt kuvaamatta omat huutokohteeni, mutta etteköhän te vielä niihin törmää. Jalkalamppu on ainakin verhoilulistani kärjessä, kunhan saan kaikki jouluhössötykset pois käsistä.


perjantai 14. marraskuuta 2014

Suomen Kädentaidot -messut 2014


POPPER
POPPER
ONNENPUSSI
STUDIO ORIBE / TIINA HARJOLA
MAHEKA DESIGN
ANNAN PAJA
MARKETTA AUVINEN

Elämäni ensimmäiset käsityömessut ovat takana. Hyvin nukutusta yöstä huolimatta jalat ovat vieläkin ihan muusina eikä ajatus meinaa juosta. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa on tänä viikonloppuna Euroopan suurimmat käsi- ja taideteollisuusmessut ja näytteilleasettajia peräti 785. Onneksi otin kuvia (kysyin aina luvan ennen kuvaamista!), sillä nyt minulla on niin pää pyörällä kaikesta kauniista, mitä sain katsoa ja koskea. Lähdin messuille etsimään ideoita ja inspiraatiota, mutta sainkin paljon enemmän. Sain elämyksiä. Itkua pidätellen katselin maailman kauneinta kahvikuppia, ihania seinäkankaita, toinen toistaan sievempiä rasioita ja hypistelin lankoja, jotka olivat niin pehmeitä ja värikkäitä, että mieleni teki kaataa hylly ja hypätä kiljuen kierimään lankakasaan.

Melkein joka kojulta olisi löytynyt jotain mitä olisin halunnut, mutta ymmärrettävästi ihan kaikkea en voinut ostaa. Kotiin päästyäni kysyin ensimmäisenä mieheltäni, että voimmeko lähteä ensi kesänä Kuopioon. Minun on pakko saada Minna Suurosen ihana pellavamekko itselleni. Olisin halunnut myös Töysän Kenkätehtaan huopikkaat vai pitäisiköhän sanoa lapikkaat tai siis huopalapikkaat, mutta en jaksanut kantaa niitä kainalossa. Tuliaisiksi ostin vain Dropsin lankoja ja pari bambukoukkua. Aulasta sai ottaa vanhoja Novitan käsityölehtiä ja kotona lapsia vahtimaan jääneelle miehelleni löytyi villisika- ja chilichorizoa. Tänään mieleeni on muistunut, mitä kaikkea minun piti ostaa ja haluaisin lähteä messuille uudestaan. 

Ensikertalaisena messuilijana opin sen, että käsityömessuihin kannattaa varata kaksi päivää. Siellä on niin paljon nähtävää, ettei sitä kerralla pysty sulattamaan. Minulta meni varmasti paljon ihanuuksia ohi enkä ole aivan varma, että kävinkö edes kaikissa halleissa. Jos et ole vielä käynyt paikan päällä, niin suosittelen menemään! Laita hyvät kengät jalkaasi ja vietä ihana päivä tutustuen käsityöammattilaisten töihin ja kaikkeen tuikitarpeelliseen, mitä saattaa tarvita käsitöitä tehdessä. Tue suomalaisia kädentaitajia ja osta samalla joululahjat, jotka on valmistettu taidolla ja tunteella. Messuilla pääsee myös äänestämään upeinta karkkineulekisan työtä, joka ei todellakaan ollut helppo homma. Pienenä vinkkinä voin kehottaa, että osta heti se ihana juttu mitä hypistelet. Älä siirrä ostoa myöhemmäksi, sillä luultavimmin et muista sitä enää hetken päästä tai jos muistat, et varmastikaan löydä samaa kojua uudestaan.

PUFFALA
SNURRE
TÖYSÄN KENKÄTEHDAS
NOVITAN JA FAZERIN KARKKINEULE-KILPAILUN SATOA
MINNA SUURONEN
MINNA SUURONEN