keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Enneunia ja autiotaloja

"Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota."
  - Tove Jansson


Näin vuosi sitten unta, että olin penkomassa erästä pitkään tyhjillään ollutta taloa. En muista uneni talosta muuta kuin, että sen yhdellä seinällä paljon pieniä tauluja. Tiesin missä talo oikeasti on ja viime syksynä ohi ajellessa huomasin talon pihassa siirtolavan. Sanomattakin selvää, että kävin kurkkimassa lavalle, että mitä sieltä löytyy. Koska mielestäni ei ollut oikein, että menisin omin lupineni dyykkaamaan toisen pihassa olevaa lavaa, jätin talon oveen lapun ja pyysin talon omistajia ottamaan yhteyttä. Päivät kuluivat. Syyssateet tulivat ja menivät.  Eräänä päivänä lava oli tipotiessään ja lappuni roikkui vieläkin ovessa. Kävin hakemassa lapun pois ja monet kerrat talon ohi ajellessa, harmittelin kaatopaikalle joutuneita vanhoja aarteita.


Pari viikkoa sitten ajoin talon ohi ja huomasin sen pihassa auton ja miehen irroittamassa ikkunoita. Niin... tiesinhän minä, ettei pitkään asumattomana ollutta taloa kunnosteta. Se purettaisiin. Ennen kuin ehdin sen enempää ajatella, nousin jo talon rappusia ja pyysin päästä sisälle. Talo oli jo tyhjä ja purkutyöt aloitettu. Vain kammarin seinälle oli jätetty kellertyneitä papereita. Ne olivat talossa asuneen naisen, luultavasti keramiikkataitelijan muistiinpanot. Sain työmieheltä luvan ottaa ne mukaani ja niiden joukosta löysin värikartan. Minunlaiselle väreistä kiinnostuneelle käsityöharrastajallehan tämä on oikea aarre. Olen iltaisin pyöritellyt värikarttaa ja tutkinut sitä. Osa sen saloista on jo auennut minulle, mutta muutaman kanssa joudun kysymään neuvoa kudonnan opettajaltani. Jos sinua kiinnostaa tämä "väritietokone", niin näitä löytyy tälläkin hetkellä uutena Amazonin verkkokaupasta.


Olin jo lähdossä talolta, kun ohimennen kysäisin, että saisinko ostaa saunan oven, koska se oli mielestäni niin äärimmäisen kaunis. Mies katsoi minua hetken ymmällään, että hulluko tuo on, mutta soitti talon omistajille ja sain viedä oven mennessäni. Ajattelin, että vanha rapistunut maalipinta on kaunis kuvausalustana, mutta saisihan tästä myös upean pöydän vai mitä mieltä olet? Eikö kannattanutkin pelastaa vanha ovikaunotar talosta, jota ei enää ole. Seuraavalla viikolla talo nimittäin purettiin ja siitä on jäljellä enää tyhjä tontti ja tämä ovi. Pari päivää myöhemmin näin uutta unta, että olin taas penkomassa taloa ja seuraavan yönä olin ostamassa toista autiotaloa. Mielenkiintoista nähdä, miten tämä tarina jatkuu. Ilmeisesti minun pitää ainakin kysellä kansalaisopiston keramiikkakurssien perään, koska kaikella on aina tarkoituksensa, myös autiotalosta löytyneillä lasitusohjeilla. Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Moss Stitch -silmukoilla virkattu vauvan peitto

"Älkää pelätkö täydellisyyttä. Ette saavuta sitä koskaan!"
- Salvador Dali


Ihanaa! Se on valmis! Peitto, joka ei halunnut tulla valmiiksi, on nyt valmis! Tämä on aivan käsittämätöntä! Aloitin vauvapeiton virkkauksen jo helmikuun alussa. Aluksi en osannut päättää, että millaisen peiton teen. Kun löysin mieleisen kuvion, tein sen virheen, että virkkasin peittoa koko ajan kääntämättä sitä ja sen vuoksi peitosta meinasi tulla vino. Pari kertaa purettuani pääsin jo vauhtiin ja sain kun sainkin peiton tehtyä. Koska koko peitto on virkattu Moss Stitch -silmukoilla, en voinut päätellä lankoja työn edetessä virkkaamalla, joten lopuksi sain pääteltäväksi yli 300 langan pätkää. Niistä selvittyäni, aloin virkata reunusta. Ylpeänä levitin valmiin peiton lattialle ja vasta siinä kohtaa huomasin, että sen reunat kupruili ja aaltoili, eli pääsin taas purkutalkoisiin ja virkkasin reunan uudestaan. Olen siis tainnut virkata peiton pariin kertaan.

Ilmeisesti reunoille piilottamani langan pätkät aiheutti sen, että peitto oli reunoilta reilusti korkeampi kuin keskeltä sekä moss silmukoinnissa olevat ketjusilmukat aiheutti omat ongelmansa. Korjasin sen niin, että peiton lyhyellä sivulla virkkasin pylväitä yhteen kaventaen sitä muistaakseni kuudella silmukalla ja muuten kiersin peiton puolipylväillä. Näin sain peiton reunat aisoihin, mutta näkyyhän siinä vieläkin merkkejä siitä, ettei se ole ihan viivottimen kanssa tehty. Kulmat nousevat pari milliä, joka kertoo siitä, että niistä puuttuu yhdet silmukat, mutta olen näin tyytyväinen, sillä lähtökohta oli ihan kaikkea muuta kuin suorakaide. Lisäksi olen purkanut peittoa niin paljon, että puuvillalanka alkoi nyppääntyä, enkä uskaltanut purkaa enää yhtään kertaa, ettei koko peitto mene piloille. Jos en olisi ikuistanut matkaani tämän pienokaisen kanssa, epäilisi peiton saaja varmasti, että annan hänelle vanhan peiton.


Koska peitto on riemunkirjava ja hehkuu värejä, päädyin hyvin yksinkertaiseen reunukseen. Tosin lankojakaan ei olisi ollut kovin monimutkaisiin ja värikkäisiin silmukointeihin, joten senkin puolesta hyvin yksinkertainen malli oli oiva valinta. Reunoja kiertää vain kaksi puolipylväillä virkattua kerrosta ja viimeinen kerros on virkattu rapuvirkkauksella eli virkkasin normaalisti kiinteitä silmukoita, mutta virkkasin vasemmalta oikealle. Kulmista selvisin virkkaamalla pari ketjusilmukkaa rapusilmukan jälkeen. Mielestäni reuna on aivan ihana ja jos et ole vielä kokeillut rapuvirkkausta, niin suosittelen opettelemaan. Ainoa huono puoli siinä on se, että siinä näkyy helposti käsialan epätasaisuudet eli alussa silmukkani koko vaihtelee, mutta loppua kohden kireys vakiintuu. 

Moss Stich on kaunis silmukkamalli, mutta en tekisi sillä toista peittoa. Enkä ainakaan päättelisi sen reunoja vaan jättäisin langat hapsuiksi niin kuin ihanat lukijani minulle vinkkasivat viimeksi. Se hyvä puoli mossissa on, että peitto on saman näköinen molemmin puolin, eli siinä ei ole nurjaa tai oikeaa puolta. Suurin osa langoista oli Sinooperista ostettua Nice Maxi Cottonia ja se oli mukavaa virkata. Se pysyi hyvin kasassa, eikä levinnyt kierteeltä vaikka purinkin sitä monesti ja se oli tasalaatuista. Solmuja siinä oli muutamia, mutta niitähän langassa on aina. Tähän pieneen peittoon (68 cm x 95 cm) lankaa kului yhteensä 590 grammaa.

En helposti lannistu ja teen sitkeästi uusiksi, jos en ole tyytyväinen työn jälkeen, mutta nyt on myönnettävä, että minun teki jo luovuttaa. Oli aivan käsittämätöntä, miten näin pieni peitto voi viedä näin paljon aikaa ja kuinka se voi koetella näin. Minusta tuntui, etten saa koskaan peittoa valmiiksi. Lopputulos on kuitenkin niin kaunis, että näin jälkikäteen mietittynä purkaaminen kannatti. Mielestäni onnistuin värivalinnoissa ja peitto on kuin karamelli. Nyt alan virkata meidän pikkuväelle kovalla kiireellä kevätmyssyjä, sillä ilmat ovat jo ihanasti lämmenneet. Ihanaa viikonloppua sinulle.

Aikaisemmat postaukseni peitosta voit lukea tästä ja tästä.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Gluteeniton tumma vuokaleipä

"Kirjoitat elämäsi käsikirjoituksen musteella, jonka värin valitset itse."
- Tom Lundberg


Jokainen gluteenittomaan ruokavalioon tutustunut tietää, miten kallista gluteeniton leipä on. Sen takia olen leiponut jo useamman vuoden leipäni itse. Olen aikaisemmin leiponut vain vaaleaa leipää, mutta paikallisessa ruokakaupassamme oli Viljatuotteen tummaa gluteenitonta jauhoseosta puoleen hintaan ja tarjoushaukkana hamstrasin sitä kaappiin pari pakettia. Olen leiponut siitä aivan ihanaa tummaa vuokaleipää ja kirjoitin sinullekin reseptin. Tällä ohjeella leivästä tulee tiivistä, jolloin siitä voi leikata ohuen ohuita leipäsiivuja. Taikinasta tulee kaksi leipää, joista toisen syön melkein heti ja loput pakastan. 

   

GLUTEENITON TUMMA VUOKALEIPÄ


Näitä tarvitset:
9dl vettä
2 rkl psyliumia
3 tl suolaa
2 pss kuivahiivaa
1 pkt (500 g) Viljatuotteen tummaa jauhoseosta
1 pkt (500 g) Semperin Grov Mixiä
0,5 dl siirappia
90 g margariinia

Ja näin se käy:
Sekoita kuumaan veteen (reilusti yli kädenlämpöistä) psylium ja suola ja anna hetken aikaa turvota. Sekoita kuivahiiva osaan Grov Mixiä. Lisää ne veteen. Kaada joukkoon paketti Viljatuotteen tummaa jauhoseosta. Sekoita hyvin. Lisää siirappi ja sulatettu margariini. Lisää lopuksi loput Grov Mixistä. Vaivaa hyvin ja pyörittele kaksi leipää, jotka pudotat voideltuun leipävuokaan. Anna nousta n. 40 min ja paista 225 asteessa 50-60 min. Anna leipien levätä hetki ennen kuin kumoat ne.



torstai 9. maaliskuuta 2017

Hyvä, paha some. Miksi pidän siitä lomaa?

"Pane ajatuksesi järjestykseen, niin huomaat ettei niitä paljon ole."
- Matti Kurjensaari


MIKÄ SOMELOMA?


Uusimman Flow-lehden mukana tuli lehtinen, joka kannusti viettämään seitsemän päivää ilman nettiä ja hetken mielijohteesta suljin itseni sosiaalisen median ulkopuolelle. Minulle somettomuus ei tosin ole mikään uusi juttu. Olen tänä vuonna ollut paria poikkeusta lukuun ottamatta sunnuntait ilman somea ja kolmena kesänä olen viettänyt kolmesta viikosta viiteen viikkoon somelomaa. Tuona aikana en avaa kertaakaan sosiaalista mediaa ja yritän vältellä myös netin käyttöä. Miksi kirjoitan tästä? Haluan kannustaa myös sinua kokeilemaan somelomaa. Sitä varten sinun ei tarvitse ostaa parinkympin lehteä vaan riittää, että päätät kuinka pitkään olet pois ja kirjaudut ulos kaikista kännykkäsi sovelluksista, etteivät ne pimputtele ja muistuttele olemassa olostaan. Sen jälkeen pidät pääsi, etkä avaa somea vaikka keksisit kuinka hyviä tekosyitä.


MIKSI MINÄ LOMAILEN?


Varsinkin älypuhelimen myötä oma somen käyttöni on riistäytynyt käsistä ja olen huomannut, että lomailu tekee hyvää. Se, että suljen puhelimen ja olen ilman verkkoa luo vapauden tunteen, jollaista en tiennyt edes kaipaavani. Se, ettei minua tavoiteta sillä sekunnilla, ei kaada maailmaa, enkä totisesti menetä mitään vaikka en saisikaan tietää mitä Facebookissa tapahtuu juuri nyt. Suurin syy somettomuuteeni on varmasti se, että koen olevani siitä riippuvainen. Erityisesti Facebook ja Instagram ovat minulle ne ihanimmat ja pahimmat, joita selaan päivittäin ja ihan liian usein. En ahdistu ilman niitä, mutta minua ahdistaa se aika, jonka sosiaalinen media minulta ryöstää. Mielestäni en saa siltä takaisin niin paljoa, että se korvaisi sitä aikaa, jonka se vie perheeltäni ja rakkaalta harrastukseltani. Mittaan nimittäin nykyään monesti menetetyn ajan hukkaan heitettyinä silmukoina enkä minuutteina. Työt eivät etene, kun notkun Facebookissa ja klikkailen turhuuksia. Huomaamattani saatan viettää tunninkin somessa ja se kaikki on pois muutenkin vähäisestä omasta ajastani. Kaiken sen ajan voisin käyttää paremmin ja niin teinkin viime viikkona.

 

 

MILTÄ SE TUNTUU?


Vasta kun olin ilman somea, huomaan miten valtavasti se veikään aikaa ja miten paljon ehdin tehdä kaikkea muuta. Yhtäkkiä minulla olikin enemmän aikaa lapsille. Värittelimme yhdessä sen sijaan, että olisin tehnyt pöydän ääressä omia juttujani heidän piirrellessä. Rakensimme legoja ja katselimme piirrettyjä yhdessä. Olin läsnä, niin kuin minun äitinä kuuluukin olla, ei niin että olen fyysisesti paikalla, mutta ajatukseni ovat jossain tuhansien kilometrien päässä. Koin siis että somettomuus teki minusta paremman äidin. Panostin ruokaan ja pitkästä aikaa tein intialaista, jonka tekemiseen vierähti koko perjantai-iltapäivä. Luin joka päivä muutakin kuin uutisotsikoita ja silti minulla jäi lukemisen ohella aikaa käsitöille. Tylsää hetkeä minulla ei ollut vaan pikemminkin mietin viikon lähestyessä loppua, että pitäisikö minun lomailla vielä toinen viikko ja ottaa tavoitteeksi se, että tylsistyn. Nythän minulla oli niin paljon tehtävää, että aika kului nopeasti niitä tehdessä.

Ensi kertaa moneen vuoteen jätin puhelimen kotiin, kun lähdin sieltä. Sitä en ole aikaisemmin tehnyt ja ensin mietin, että voinko edes tehdä niin. Mitä jos tapahtuu jotain? Samassa tajusin koko ajatuksen järjettömyyden, sillä onhan ihmiskunta pärjännyt ilman kännyköitä ennenkin eikä kukaan velvoita minua olemaan 24/7 tavoitettavissa. Kokeilu oli mahtava! En olisi voinut kuvitella, että niin pieni teko saa sellaisen vapauden tunteen aikaan.

Aloin myös nauttia tutuista ja arkisista asioista ihan erilailla, kuten esimerkiksi aamukahvistani. Koko talon vielä nukkuessa istuin hiljaisessa ja hämärässä kirjastohuoneessa kahvini kanssa ja rapsuttelin koiraa. Normaalisti tuo aika vierähtää Instagrammia selatessa, mutta nyt koin sen uudenlaisena ja avartavana kokemuksena, josta pidin valtavasti. Aloin jo huomaamattani haaveilla kesää ja aamukahvia terassin nurkassa. Mielestäni olin viikon päätteeksi onnellisempi ja rauhallisempi kuin normaalisti ja olen miettinyt, että johtuiko se siitä, että aamuni alkoivat rauhallisesti ja minulla oli enemmän aikaa itselleni, ehdin meditoida useammin vai siitä, että säästyin somen tuomalta negatiiviselta energialta. Vai oliko se kaikkien näiden yhteissumma?

 

KUINKA TUON SOMELOMAN HYVÄT HETKET ARKEEN JA KUINKA OPIN HALLITSEMAAN OMAA SOMEN KÄYTTÖÄNI? 

 

Niin se on hyvä kysymys. Haluaisin oppia käyttämään somea niin, että hallitsen sen käytön eikä niin, että se hallitsee minua. Käytän hyvin vähän lasten aikana somea, koska pojat osaavat käyttää tilanteen hyväksi ja ottavat ilon irti, jos erehdyn näpräämään puhelinta kesken päivän. Someloman jälkeen olen pohtinut vaihtoehtoja, että miten saisin vähennettyä somen käyttöäni ja tuotua päiviini niitä someloman tähtihetkiä:

  • Olen huomannut, että kun pidän puhelinta pois pöydältä, en vilkuile sitä niin paljoa eli pois silmistä, pois mielestä -sanonta toimii tässä tapauksessa.
  • Olen yrittänyt hoitaa somessa tehtävät jutut ripeästi ja vältellyt sitä, että jäisin roikkumaan sinne.
  • Olen jo aikaisemmin kokeillut, että suljen somen iltakympiltä ja sitä voisin kokeilla taas, sillä se oli mukava tapa rauhoittaa ilta.
  • Olen jatkanut rauhallisia aamujani ja herään puolituntia aikaisemmin, jotta saan venytettyä aamukahvihetkeäni yhä pidemmäksi.
  • Jätän puhelimeni kotiin kun lähden aamuisin viemään lapsia kerhoon, enkä kertaakaan ole tarvinnut sitä tänä aikana.
  • Olen myös miettinyt vaihtoehtoa, että älypuhelimen sijaan tai rinnalle ostaisin tavallisen puhelimen. Sellaisen millä voi vain soittaa ja lähettää tekstareita. Sellainen olisi ihana varsinkin kesällä!
  • Yhdeksi vaihtoehdoksi olen miettinyt sitä, että kirjaudun kaikista sovelluksista ulos käytön jälkeen jolloin en saisi niitä auki uudelleen enää yhdellä napin painalluksella.

MIKSI EN SITTEN LUOVU SOMESTA KOKONAAN?


Vaikka puhunkin tässä somea vastaan, en minä sitä kokonaan ole jättämässä. Vaikka se onkin sellainen aikarosvo kuin se on, niin onhan siinä myös paljon hyvää. Se antaa paljon informaatiota, kuten tulevista käsityötapahtumista tai kirjallisuudesta. Minusta tuntuu, että ilman somea en tietäisi mistään mitään. Käsityöharrastajana opin somen välityksellä paljon uutta, kun kaikki maailman silmukat video-ohjeineen ovat parin klikkauksen päässä. Inspiraation lähteenä some on valtaisa sillä, ainakaan minua ei motivoi mikään muu niin paljoa käsitöiden tekoon kuin se, että saan ihastella toisten kauniita töitä. Ja onhan siinä myös yhteisöllisyys. Siellä pääsee jakamaan kokemuksiaan ja ajatuksiaan rakkaasta harrastuksesta ja saa vertaistukea toisilta samanhenkisiltä harrastajilta. Bonuksena on se, että näiden ihmisten joukosta voi löytyä myös niitä ihan oikeita ystäviä, joita ei näin aikuisiällä enää niin helposti saa.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Mitä pienempi peitto, sitä enemmän pääteltävää

"Inspiraatio iskee yleensä työtä tehdessä, ei sitä ennen."
    - Kirjailija Madeleine L'Engle


Heippa, mitä kuuluu? Luin Flow-lehdestä vinkkejä seitsemän päivän nettivapaaseen ja olin viikon ilman somea eläen hetkessä ja nauttien elämästä koneen ulkopuolella. Vasta somesta irrottauduttua huomasin miten paljon se todellisuudessa vie aikaa ja minusta tuntuu, että olen ehtinyt tehdä taas niin paljon enemmän kuin normaalisti. Sain to do –listasta tehtyä muutaman ikuisuustehtävän ja jopa siivosin työpöytäni! Ajattelin kirjoitella somevapaastani lisää hieman myöhemmin, mutta nyt näytän mitä vauvapeitolleni kuuluu. Peiton ensimmäisen osan löydät tämän linkin takaa.

Aloin jo kuukausi sitten virkata peittoa, mutta jouduin purkamaan virkkaamani, koska työ veti vinoon. Moss Stichin varjopuoli on se, että siinä ei voi päätellä lankoja virkatessa, joten toisessa versiossa yritin oikaista päättelystä ja virkkasin molempiin reunoihin neljän sentin pätkät kiinteillä silmukoilla. Ajattelin, että saan vaivattomasti piilotettua niiden alle kaikki tuhat ja yksi langan pätkää, mutta se ei kuitenkaan onnistunut, koska reunat alkoivat nousta niiden alle virkattujen lankojen takia. Jouduin purkamaan senkin ja aloin virkata kolmatta versiota. Virkkasin sitä muuten samoin kuin ensimmäistä, mutta käänsin peittoa aina kerroksen päätyttyä. Se auttoi siihen, ettei työ mene enää vinoon ja peitto on nyt siinä vaiheessa, että pääsen päättelemään lankoja, joita on sitten ihan muutama. Niistä kun selviän, alan virkata reunusta.

Muutin vähän alkuperäistä värisuunnitelmaa ja jätin keltaisen pois ja vaihdoin tumman aniliinin tulipunaiseen. Mielestäni tämä väriyhdistelmä on raikkaampi kuin aikaisempi. Peitto rohmusi lankoja niin paljon, että reunoja varten jäi vain luonnonvalkoista, hempeän vaaleanpunaista ja pinkkiä. Peiton ensimmäinen ja viimeinen kerros on virkattu vaaleanpunaisella, joten virkkaan sillä ensin pystyreunat ja varsinaisen reunuksen teen valkoisella ja pinkillä. Kuitenkin ennen reunusta joudun päättelemään kaikki 296 langan pätkää, koska ainuttakaan lankaa en pystynyt piilottamaan virkatessa ja tietysti, kun väri vaihtuu joka kerroksella, langanpätkiä löytyy työn molemmilta reunoilta. Tiedän siis mitä teen tämän illan ja varmasti huomisenkin. Mukavaa lauantai-iltaa. Tavataan taas!


perjantai 24. helmikuuta 2017

Kirjontaa ja vanhoja farkkuja

Ihminen, jolla on suuria unelmia, on vahvempi kuin ihminen, jolla on kaikki tieto.
-Albert Einstein


Ompelin taas vanhoista farkuista muistikirjan kansia, jotka koristelin virkatuilla kukilla ja kirjoin kukille varret ja lehdet. Olen tehnyt näitä niin monesti ja luulisi, että osaan nämä jo unissani, mutta tämä viikko on ollut sellainen, ettei oikein mikään ole tuntunut onnistuvan ja sain moneen kertaan purkaa ja tehdä kansia uusiksi. Ompelin kannet Häärämö-blogin ohjeella (tässä linkki ohjeeseen), mutta lisäsin kansiin kumilenkin, jolla muistikirjan saa kiinni.

Kukkien ohjeen kirjoitin muutama vuosi sitten (tässä linkki), mutta jos haluat virkata vähän hienompia kukkia, niin suosittelen ostamaan Caitlin Sainion 100 virkattua pitsikukkaa -kirjan. Kun sinulla on se hyllyssä, niin et enää tarvitse muita ohjeita. Olen sen ohjeiden mukaan tehnyt mm. kukkaranssin (tässä linkki) ja ovikranssin (tässä linkki). Olen yrittänyt virkkailla pikku hiljaa kukkia varastoon, sillä haluaisin tehdä taas pitkästä aikaa jonkun kukkatyön ja ajattelin, että pääsen helpommalla, kun edes osa kukista on valmiina.

Muistikirjat eivät jää minulle. Pienen muistikirjan annan lahjaksi ja isommat lähtevät ystävänpäiväarvonnan lankojen mukana voittajille (tässä linkki). Käytin taas arvontakonetta arpojana ja se arpoi seuraavat onnekkaat: Wool Cottonit ja kolmosen koukku menee Helenalle ja Wool Silkit ja 3,5 koukku menee Heidi H:lle. Molemmat saavat siis mukaan vielä muistikirjat ja niille ompelemani kannet. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistuneille. Olen ottanut jo molempiin voittajiin yhteyttä.



Jotta muistikirjat ja niiden kannet eivät lopu kesken, ompelin myös itselleni uudet muistikirjan kannet ja ympärikiertävän kumilenkin lisäksi ompelin tähän kynällekin lenkin. Se ei onnistunut ihan niin hyvin, joten jätin sen suosiolla pois muista kansista. Virkkausten sijaan ajattelin kirjoa kansiin koristeet. Olen suunnitellut kuvion jo mielessäni ja enää minun tarvitsee vain siirtää suunnitelma tuohon farkkukankaaseen. Ihan helppo homma, eikö vain? Olen ahminut Youtubesta kirjontavinkkeja ja ennen kuin ehdin edes aloittaa kirjomista, tein jo ensimmäisen virheen. Jätin kirjontakehyksen pariksi päiväksi kiinni kanteen ja farkkuun jäi siitä ikävät jäljet. Toivottavasti silitysrauta kuitenkin auttaa niihin. 

Meillä juhlitaan huomenna synttäreitä, joten viikonloppuni vierähtää leipoessa ja siivotessa, joten tapaamme vasta ensi viikon puolella. Mukavaa perjantai iltaa ja ihanaa viikonloppua!

lauantai 18. helmikuuta 2017

Näillä vinkeillä sinäkin otat parempia kuvia käsitöistäsi

"En ikinä lue. Katselen vain kuvia."
- Andy Warhol

  
Käsityöharrastajien maailma on pienentynyt ja välimatka tekijöiden kesken lyhentynyt Instagrammin ja Facebookin lukuisien käsityöryhmien myötä. Sosiaalisessa mediassa jokainen käsitöitä tekevä voi esitellä luomuksiaan käden käänteessä koko maailmalle. Tämä on mielestäni aivan ihanaa, sillä on upeaa huomata, miten itselleni rakas harrastus yhdistää eri ikäisiä ihmisiä eripuolelta maailmaa. Etelä-Afrikkalaisen Wendyn julkaisemat kuvat tavoittavat minut alta aika yksikön ja hetken kuluttua saan ihailla Australiassa asuvan Robynin käyttämiä värejä omalta sohvaltani pelkällä etusormen painalluksella. Kuvien laatu on parantunut huomattavasti ja tuntuu, että joka toinen somessa kuviaan jakava on vähintään valokuvauksen ammattilainen.

Eräs lukijani kommentoi vähän aikaa sitten, että hän haluaisi saada kunnon kameran, jotta saisi hyviä kuvia. Kommentti jäi mieleeni ja vaivaamaan, sillä mielestäni hyvien kuvien ottamiseen ei välttämättä tarvita hyvää ja kallista kameraa. Sellainen kannattaa ostaa, jos on aikaa ja mielenkiintoa perehtyä sillä kuvaamiseen. Nykyisin puhelimissa on niin hyviä kameroita, että niillä saa otettua hyviä kuvia. Epäröin todella paljon tämän postauksen kirjoittamista ja julkaisua, sillä en tiedä olenko oikea ihminen antamaan kuvausvinkkejä, kun en ole mestarikuvaaja itsekkään. Olisin kuitenkin silloin kuvauksen alkutaipaleilla ollut kiitollinen, jos minulle olisi kerrottu nämä asiat ilman, että jouduin oppimaan ne käytännön kautta.

Kokosin nämä vinkit sillä ajatuksella, että kuvaat kännykällä ja automaattiasetuksilla. Vinkkini ovat niin yksinkertaisia ja helppoja, eivätkä vaadi kuvausstudioita tai kalliita kuvankäsittelyohjelmia. Kuvankäsittelyllä saa ihmeitä aikaan, mutta siinä olen niin onneton, että pyrin ottamaan niin hyviä kuvia, että pääsen kuvankäsittelyssä mahdollisimman vähällä. Yleensä vain rajaan ja suoristan kuvat, lisään niihin kirkkautta ja lämmitän sävyjä, muuta en osaa tehdä. Kaikki postauksen kuvat olen ottanut Samsungin kännykällä ja niitä on  muokattu Instagrammin omalla kuvankäsittelyohjelmalla.

  

1. VALO

  
Kuvatessasi valo on tärkeä! Ehkä yksi tärkeimpiä. Ilman hyvää valoa, et saa tarkkoja kuvia. Jos käytössäsi ei ole kuvausteltaa ja lisävaloja, niin älä kuvaa illalla kun valoa on vähän. Vaikka mielesi tekisi esitellä juuri valmistunut luomuksesi maailmalle, niin odota silti seuraavaan päivään ja kuvaa se päivän valossa. Älä käytä kuvatessa kameran salamavaloa!

Itse kuvaan luonnonvalossa ja olen nykyisin niin laiska ja mukavuudenhaluinen, etten talviaikaan raahaudu edes ulos, joten kuvaan keittiön ikkunan edessä. Ikkunan edessä kuvattaessa on kuitenkin muistettava, että koska valo tulee vain yhdeltä suunnalta, tarvitset jotain heijastamaan valoa toisesta suunnasta, jotta saat häivytettyä varjot. Varsinkin näin talviaikaan, kun valoa on vähän tarjolla, käytän heijastamiseen vanhaa peiliä. Sen kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana, ettei sen heijastama valo ole liian kirkas. Varjojen häivyttämiseen voi käyttää myös valkoista kartonkia tai paperia, joita itsekin käytän monesti.

Kuvatessa kiinnitä huomiota myös valonsuuntaan. Älä kuvaa vastavaloon ja ole tarkkana, ettet itse varjosta kuvattavaa eli älä seiso valon edessä. Kannattaa myös muistaa, ettet kuvaa suorassa auringonpaisteessa, sillä niin poltat kuvasi.

2. TARKKUUS

   
Tarkkoihin kuviin tarvitset hyvän valoisuuden lisäksi vakaan käden. Ainoa oppi, jonka muistan peruskoulun valokuvauskurssilta on se, että älä yritä akropatiaa kuvatessasi. Seiso tukevasti, pidä kamera suorassa ja jos kätesi tärisee, niin ota tuki jostain, jotta kamera pysyy paikoillaan.


3. TAUSTA

  
Sanotaan, että kuva kertoo tuhat sanaa ja se pitää paikkansa. Kuva voi kertoa myös kuvaajastaan paljon sellaista, mitä et välttämättä halua. Muistan vieläkin erään kuvan, missä esiteltiin jotain vaatetta ja kuvattavan takana näkyi sekainen huone. En muista oliko kuvassa paita, hame vai housut, mutta muistan sen sotkun! Tarkkaile siis, että mitä kuvassa näkyy ja mitä ei. Onko tuolin alla likainen sukka? -Ota se pois. Onko taustalla ovi auki sekaiseen huoneeseen? -Sulje se. Tarkkaile myös heijastuksia, ettei käy niin, että näyt taustalla olevasta peilistä tai ikkunasta alusvaatteillasi.

Jos kuvaat pöytäpintaa vasten, kokeile erilaisia kuvausalustoja. Valkoinen pöytä on tuttu ja turvallinen, mutta kaunis on myös vanha ajan patinoima puu ja hilseillyt maalipinta tai pöytäliina. Liian kirjavalla taustalla kuvattaessa vaarana on se, että luomuksesi hukkuu kuvaan. Kuvattava kohde erottuu parhaiten yksivärisestä taustasta.

4. KUVAKULMA


Kuvaatko luomuksesi kohtisuoraa vai vähän vinosti. Miltä se näyttäisi ylhäältä päin, entä alhaalta ylös? Kokeile eri kuvakulmia. Kukaan ei ole kirjoittanut lakia, että missä kuvakulmassa sinun on esiteltävä luomuksesi.

Kuvakulmalla on myös merkitystä siinä, että miten kamerasi ottaa siihen tulevan valon. Jo parin millin kallistus suuntaan tai toiseen voi muuttaa kuvan tunnelmaa ratkaisevasti. Kannattaa myös kokeilla kuvata kohdetta hieman kauempaa ja rajata myöhemmin yimääräinen pois. Kokeile, niin näet!



5. STAILAA


Päättele langat. Silitä tai pingota työ, että se on siisti kuvassa. Pieniä asioita, mutta niillä on valtava merkitys lopputuloksessa. Valitse lähikuviin sellainen kohta, missä työ on edukseen. Itse vältän kuvaamaan aina töitäni niin, että niissä näkyy kerroksen vaihtumiskohta.

Pystytkö pitämään neuletakkia päälläsi kuvassa? Entä pipoa päässäsi? Vaate on aina kauneimmillaan, kun se on päälläsi. Jos et halua, että kasvojasi ei näy kuvassa, niin älä peitä niitä hymynaamalla tai sumenna niitä. Tässä tapauksessa kuvaa myssysi lattialla.

Jos heittäydyt vallan villiksi, niin miltä näyttäisi teekupillinen kuvassa? Entä kukka? Sopisiko kuvaan lankakerät? Stailatessa kannattaa kuitenkin muistaa, että mitä kuvaa eli älä tunge kuvaa täyteen kaiken maailman härpäkettä, ettet varasta huomiota kuvan päätähdeltä.

 

6. RAJAA


Itse koen erityisesti isojen kohteiden kuten mattojen kuvaamisen todella haastavaksi ja olen tullut siihen lopputulokseen, että niiden kanssa pääsee helpolla, kun ne rajaa, niin, että ne eivät näy kokonaan kuvassa. Jos kuitenkin esittelet virkkaamaasi torkkupeittoa, niin mielestäni se pitää ehdottomasti näyttää edes yhdessä kuvassa koko komeudessaan. Jos siinä on kuitenkin yksityiskohtia, joihin haluat katsojan kiinnittävän huomiota, niin ota niistä erikseen kuva, jossa ne näkyvät selvästi.

Rajaa ylimääräinen pois, mutta älä täytä koko kuvaa luomuksellasi, vaan jätä kuvaan sen verran ilmaa, että se ei katsoessa hyökkää päälle. Itse olen sen verran tylsä, että yleensä keskitän kuvaan kuvattavan kohteen, mutta tämä taitaa olla ihan makuasia.
  

7. HUOMIOI VÄRIVALINNAT


Tämä viimeinen vinkki koskee eteenkin käsityöharrastajia, joilla on tarkoitus esitellä töitään esim. blogissa ja/tai Instagrammissa. Kuvatessa työssä käytetyillä väreillä on merkitystä. Varmasti jokainen mustaa vaatetta kuvassa katsonut tietää, miten huonosti siinä erottuu muodot ja jokainen mustaa kuvannut tietää, miten vaikeaa sen kuvaaminen on. Toinen haastava väri on punainen. Jos et osaa päättää, että virkkaatko liinan aniliinin- vai vaaleanpunaisella, niin suosittelen valitsemaan vaaleamman sävyn, sillä niiden kuvaaminen on huomattavasti helpompaa kuin kirkkaiden. Varsinkin merseroitu punainen on yksi karmeimmista kuvattavista, sillä se ei tahdo millään pysyä kuvan sisäpuolella vaan leviää pitkin näyttöä. Alla on kuva lankahyllystäni, josta voit hyvin verrata, miten eri punaisen sävyt käyttäytyvät kuvassa sekä mandala, jossa punainen räiskyy, kun taas turkoosin langan säikeetkin erottuvat kauniisti.

Yksi huomioin arvoinen seikka värivalinnoissa ja kuvaamisessa on myös se, että mihin vuodenaikaan kuvaat. Eri vuodenaikoina valo, ja nyt siis puhun luonnonvalosta, on erilaista. Talvella valo on kylmää, joten sinisävyisten luomusten kuvaaminen on paljon helpompaa kuin esim. keltaisen ja oranssin, joita mielestäni on miellyttävämpää kuvata esim. syksyllä. Niin, mestarikuvaaja varmasti osaa kuvata mitä vain ja milloin vain, mutta minä en ollutkaan se mestarikuvaaja.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua! Jos haluat kysyä lisää, niin kysy pois. Autan mielelläni! Mukavaa viikonloppua! Olethan jo osallistunut ihanaan lanka-arvontaan, jossa voit voittaa Lankamaailman lankoja?