TUNIKA ISOÄIDINNELIÖISTÄ

Isoäidinneliöistä koottu tunikani on vihdoin valmis! Aloitin virkkauksen jo alkukesästä ja tein sitä läpi kesän, milloin junassa, leikkipuistoissa, uimarannoilla, kotisohvalla Doc Martinin seurassa ja milloin missäkin. Halusin saada tunikan elokuiseen opettajakokoukseen päälleni, mutta hurjasta loppukiristä huolimatta en saanut sitä ajoissa valmiiksi. Petyin siitä niin paljon, että tunika seisoi hetken sivussa ennen kuin ryhdistäydyin ja jatkoin sen virkkausta. Ehkäpä tällä oli kuitenkin tarkoitus, sillä alun perin suunnittelemani tunika olisi ollut paljon lyhyempi ja siinä oli paljon isommat kädentiet. Se ei varmastikaan olisi ollut näin ihana!

Ennen työhön ryhtymistä selasin nettiä ja tutkin millaisia isoäidinneliöpaitoja ja -tunikoita on tehty ja ihastuin paitaan, jossa oli v-kaulus ja neliöt ovat juuri näin kärjellään. Halusin, että tunikani neliöt ovat nimenomaan pieniä vaikka tiesin sen tuovan lisähommia. Virkkasin tunikaa varten 139 isoäidinneliötä ja 27 kpl puolikasta isoäidinneliötä. Palat on yhdistetty toisiinsa samalla kun virkkasin neljättä kerrosta. Käytin kaavana aikaisemmin virkkaamaani kukkatunikaa ja samoin kuin siinä, tätäkään ei ole muotoiltu sivuilta vaan tunika on suora putki. Jotta pystyn istumaan se päällä, tein sivusaumoihin n. 20 cm halkiot.

Tunika on virkattu Drops Designin Safran -puuvillalangasta, josta virkkasin myös edellisen tunikani. Väreiksi valitsin vadelman (13), persikan (12), keltaisen (10) ja yhdistämiseen mustan (16). Osa langoista on eri värierää, mutta eron huomaa vain todella tarkkasilmäinen. Olin taas niin ajattelematon, etten huomannut merkitä ylös, miten paljon kutakin väriä kului, mutta postauksen lopusta löydät niistä arvion. Kaiken kaikkiaan lankaa meni 470 grammaa.

Tunikan neliöiden ja kolmioiden virkkaaminen oli lasten leikkiä verrattuna siihen päättelyurakkaan, mikä tässä oli vastassa. En koskaan päättele isoäidinneliöitä virkatessa, joten en tehnyt sitä tälläkään kertaa. Jokainen langan pätkä, joita arviolta oli pitkälle yli 1000, on ommeltu neulalla. Koska kyseessä on vaate, jota pidetään ja pestään, on se myös pääteltävä hyvin. Kun olin selvinnyt päättelystä kunnialla, pingoitin tunikan lasten vaahtomuovisen lattiapalapelin päällä ja suihkuttelin sen kosteaksi kauttaaltaan. Tunika sai kuivua palapelin päällä rauhassa pari päivää.

En uskaltanut käyttää tunikaa ennen kuin se on kuvattu ja esitelty täällä, etten sotke tai riko sitä ennen. Oli upea tunne, kun sain pukea paidan päälleni tänä aamuna ensimmäistä kertaa ja lähteä pitämään virkkaustuntia. Tämä oli kolmas virkkaamani vaate eikä takuulla viimeinen! Kannan tätä, kuten muitakin itse tekemiäni vaatteita, suurella ylpeydellä.

Käytetyt värit ja arvio langanmenekistä:

 Drops Designin Safran yht. 470 g

Vadelma (13) n. 130 g

Persikka (12) n. 80 g, 

Keltainen (10) n. 60 g

Musta (16) n. 200 g

VIRKATTU SELKÄREPPU

En enää muista kuinka kauan olen suunnitellut selkärepun virkkausta. Ainakin pari vuotta, ehkä kolme? Tänä keväänä sen virkkaus alkoi tulla ajankohtaiseksi, kun vanha selkäreppuni alkoi revetä liitoksistaan. Tarvitsen reppua varsinkin kesäisin paljon, kun reissaamme poikien kanssa Tampereelle viikottain ja vilkkaiden poikien kanssa minulla on oltava kädet vapaana. Repussa kulkee mukana aina vesipullo, eväät ja tietysti se tärkein, kässäpussi!

 

Repussa on vetuketjullinen sivutasku ja nepparilla kiinnitettävä läppä, joka peittää nyörillä kiristettävän suuaukon. Reppu on koottu 79 isoäidinneliöistä, jotka yhdistin toisiinsa samalla, kun virkkasin viimeistä kerrosta. Repun pohja on kaksinkertaisella langalla virkattu soikio. Olkahihnojen isoäidinneliöiden alle ompelin maton kanttausnauhan, joka estää olkahihnoja venymästä. Olkahihnat saa säädettyä. Ne jatkuvat nauhalla, joka pujotetaan repun alareunasta tulevien D-lenkkien läpi. Repun kantokahvana on kaksinkerroin taiteltu maton kanttausnauha.

Koko reppu on vuoritettu puuvillakankaalla. Ompelin vuoren koneella ja kiinnitin sen käsin laukun reunoihin. Suuaukkoon vasaroin metallirenkaat, joissa kulkee puuvillainen nyöri. Vuori tekee repusta siistin ja ryhdikkään. Se myös varmistaa, ettei repusta pääse mitään karkuteille. Vetuketjulla suljettavan sivutaskun vuoren ompelussa meinasin nyrjäyttää aivoni, mutta ihmeekseni selvisin siitäkin.

Reppu on virkattu Dropsin Muskatista nelosen koukulla. Muskat on egyptiläistä merseroitua puuvillaa, jossa on aivan mieletön värivalikoima. Kauniiden värien lisäksi se on kestävää, jonka vuoksi valitsin sen juuri tähän työhön. Lankamenekkiä en huomannut merkitä, enkä muistanut punnata reppua ennen vuoren kiinnitystä, joten en osaa varmaksi sanoa, että paljonko lankaa meni.

Repun virkkaus osoittautui niin vaikeaksi, että välillä tuntui, etten saa sitä ikinä valmiiksi. Isoäidinneliöt virkattuani jouduin koko ajan miettimään, että mitä yhdistän ja missä vaiheessa. Miten laitan nauhat ja kuinka ompelen vuoren. Lopputulos oli kuitenkin kaikkien niiden lukuisten purkaamisten arvoista! Sain repun, jonka tunnistan omakseni ja jollaista ei ihan heti toista kävele vastaan. Ainoa mikä minua harmittaa on se, että miksi en huomannut tehdä repun läppään taskua. Se olisi sopinut siihen niin hyvin.


On taas se aika, kun vetäydyn blogista takavasemmalle. Kesä on niin lyhyt ja kaunis, etten halua menettää siitä hetkeäkään. Värjäilen, virkkaan ja seikkailen pikkuväen kanssa kuukauden päivät ja palaan elokuun puolella! Mukavaa kesää sinulle ja paljon aurinkoisia päiviä!

Vilttejä Isoäidinneliöistä

Käsitöitä tehdessä ei saa olla kiire. Koko työstä menee nautinto jos sitä joutuu tekemään kelloa kytäten. Minulla kävi niin kuukausi takaperin kahden virkatun viltin kanssa. Olen jo varmasti aikaisemmin kertonut päätöksestäni tehdä vain yhtä työtä kerralla. En päässyt tekemään joululahjoja ennen kuin saisin edellisen, keskeneräisen valmiiksi.

Virkkasin kuopuksellemme torkkupeittoa Novitan liukuvärjätystä Polku-langasta. Lanka oli ihan kamalaa virkata! Langan paksuus vaihteli vähän väliä ja tämän vuoksi ruuduista tuli erikokoisia. Olen jo aikaisemmin tehnyt esikoisellemme viltin samasta langasta, eikä siinä paksuus tällä tavoin. Lanka oli välillä paksumpaa kuin seiska veikka, kun hetken päästä se olisi käynyt ompelukonelangasta.

Minun olisi pitänyt ostaa kolmas kerä lankaa, tehdä ylimääräisiä ruutuja ja valita peittoon ne, joiden koko oli lähimpänä toisiaan. Kiireen vuoksi menin siitä mistä aita on matalin ja sen näkee työn jäljessä. Jouduin paikoin pakottamaan ruudut kohdilleen ja siksi viltti kupruilee. Jälkiviisaana minua harmittaa suunnattomasti. Luultavimmin puran viltin jonain päivänä ja korjaan sen.

Elettiin jo marraskuun alkua kun sain kuopuksemme viltin valmiiksi. Samana päivänä kun päättelin viimeiset langat, kaivoin varastosta seiska veikat esiin ja aloin virkata uutta vilttiä. Tämä lähtisi joululahjaksi toiselle puolelle Suomea. Aloitin työn täynnä iloa ja intoa. Päätin että viltistä tulee onnen viltti. Ajattelen vain hyviä ja onnellisia asioita sitä virkatessa, mutta siitä tulikin päättäväisyyden ja sitkeyden viltti.

Olin tehnyt 80 ruutua kun huomasin, etteivät ne riitä vaan joudun tekemään 28 ruutua lisää. Jouluruuhkassa lähettäminen veisi normaalia pidemmän postitusajan ja postin työntekijät uhkailivat lakoilla. En ollut koskaan tehnyt näin isoa vilttiä näin pienistä neliöistä, enkä osannut yhtään arvioida kuinka kauan kokoaminen ja päättelyt veisi aikaa. Tein vilttiä melkein koko ajan ja kaikkialla! Kuukauden päivät kuluivat ja monen monta tuntia, mutta vihdoin sain viimeisenkin neliön valmiiksi, viimeisen ruudun yhdistettyä toiseen ja viimeisen langan pääteltyä. Viltti oli valmis ja se pääsi postiin.

Mielestäni siitä tuli kaunis! Hieman olisin voinut olla tarkempi ruutujen asettelun suhteen. Ruutuja on kaiken kaikkiaan 108, joista 107 on erilaista. Käytin violetin ja valkoisen lisäksi, kolmea eri sinisen sävyä. Liitin ruudut yhteen virkkaamalla ja neulomalla. Siistin viltin reunat vielä kiinteillä silmukoilla ja pylväillä. Mikäli muistan oikein, Novitan Seitsemän veljestä -lankaa kului kaiken kaikkiaan seitsemän kerää (viltin koko 98 cm x 130 cm).

Tätä juttua kirjoittaessa minut valtaa se sama onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunne, joka minulla kun sain viltin valmiiksi. Lahjasaajan onni ja ilo peitosta oli kaikkien niiden tuskaisten tuntien arvoista, kun virkkasin ruutuja peläten, etten saa sitä valmiiksi ajoissa. Viltti antoi iloa ja riemua varmasti yhtä paljon niin minulle kuin hänelle.

Isoäidinneliöitä

Mä en ole varma mihin joudun näiden mun lankojen kanssa? Siivosin vaatehuonetta ja sain taas yhden pussillisen villalankoja vastaani. Viikko sitten löysin kirpulta 12 eurolla 20 kerää puuvillalankaa. Nehän olivat niin halpoja että mun oli pakko ostaa ne. Varmaankin kaksi vuotta sitten raahasin 100 euron langat kotiin kun halusin kutoa itselleni neuletakin. Langat koristavat edelleen vaatehuoneeni hyllyä. Ne eivät paljoa lämmitä jos vain lepäävät laatikoissa.

Vaikka langat tuntuvat vain seisovan kaapeissani, mä kudon ja eteenkin virkkaan jonkun verran. Mä en voinut sietää koulussa virkkausta mut oon aikuisiällä hurahtanut siihen pahemman kerran. Löysin aikoinaan kirpulta 70-luvulla tehdyn Virkkauskirjan josta on ollut paljon apua. Jos ikinä törmäät kirjaan jossain kirpulla, mä suosittelen ostamaan! Kirjassa on ohjeet ihan perusvirkkausmalleihin ja jos itsellä loppuu ideat kesken, Internetin ihmeellinen maailma tarjoaa kyllä vinkkejä!

Mä oon saanut myös pari isoäidinneliöistä koottua vilttiä tehtyä. Tosin molemmat viltit ovat kooltaan pienen pojan vilttejä. Mulla ei ole vielä riittänyt inspiraatiota tehdä isoa. Ylhäällä olevassa kuvassa kirjan alla on toinen vilteistä jonka virkkasin pojalle vaunuihin. Se on tehty Novitan Polku-lanngasta. Liukuvärjätystä langasta on tosi helppo tehdä vilttejä kun ei tarvitse murehtia lankojen päättelystä.

Kävin mieheni kanssa muutama vuosi sitten Amsterdamissa. Aamiaispaikkaa etsiessämme löysimme kahvilan jonka terassi suurin piirtein huusi meidät luokseen. Eikö olekin viehättävä?

Amsterdam oli aivan ihana kaupunki. Luultavimmin mun lemppari matkakohde. Monen vuoden ajan toivoin pääseväni sinne ja pääsiäisenä 2011 matkustimme sinne. Juoksemme normaalisti lomamme ajan nähtävyydeltä toiselle mutta Amsterdamissa keskityimme vain lomailuun. Kävelimme pitkin kanavan rantoja ja pysähdyimme pieniin kahviloihin tai ravintoloihin välillä. Ihmisten avoimuus ja ystävällisyys teki muhun suuren vaikutuksen. Haluaisin sinne vielä uudestaan. Ehkä vielä joskus pääsenkin!