Pikkuväen nallet ja lankalaihis

Pikkuväki sai kuin saikin nallensa jouluksi. Kello taisi olla lähempänä kolmea aattoyönä, kun silmät ristissä päättelin viimeisiä langanpätkiä. Sen verran olin fiksu aikaisempia nalleja tehdessä, että punnitsin niiden ruumiinosat, jotta sain virkattua pojille nallet varastoista löytyneistä langoista. Oranssi-punaiseen nalleen käytin Blend Bamboota ja koska se loppui kesken, tein korvat puuvillalangalla. Isompi, harmaa-sinisävyinen on tehty samalla koukulla ja samalla silmukkamäärällä, mutta olen käyttänyt siinä Blend Bamboon lisäksi harmaata Bommix Bamboota. En olisi voinut saada parempaa kiitosta vähäunisille öilleni kuin katsella, kuinka esikoisemme kävi nukkumaan nalle kainalossa ja vaihtoi nenäpusuja uuden unilelunsa kanssa.  Sen verran osasin ennakoida, etten päätellyt ollenkaan näiden neniä vaan vedin vain pitkät langanpätkät nallen sisään. Kuopuksen nalle nimittäin odottaa jo kolmatta nenäänsä, kun se on taas imeskelty poskelle. 

Joulun alla virkkasin lumiukkoja ja vasta joulun jälkeen sain viimeiset ukot koottua. Eiliseen asti ne roikkuivat lastenhuoneen kattolampussa ennen kuin sain ne paikalleen lastenhuoneen ikkunaan, jossa ne saavat puolestani roikkua vaikka kevääseen asti. Meinasin ensin ripustaa ne siimalla, mutta virkkauslanka on luultavammin turvallisempi vaihtoehto. Lumiukot ovat nyt päivän saaneet olla rauhassa, mutta on vain ajan kysymys, koska pienempi pojista päättää tutustua niihin paremmin.

Osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa lankalaihikseen ja tavoitteenani oli vähentää vuoden aikana 27,9 kilon lankavarastojani neljällä kilolla, mutta eihän se mennyt niin kuin piti. Viimeisellä neljänneksellä kulutin lankaa vain 1,07 kiloa, kun virkkasin nallejen lisäksi muhveja, joulukalenterit ja kaiken näköistä muuta pientä. Ilman lankahankintoja en ole selvinnyt, sillä olen kasvattanut varastojani yhteensä 2,4 kilolla. Puolustuksekseni voin sanoa, että kangaspuissa on parhaillaan kilo villaa ja kirppikseltä löytyi halvalla 800 grammaa pellavalankaa, joista toivon mukaan ehdin kutoa jotain vielä tämän kevään aikana. Kun ottaa huomioon, että takana on Suomen Kädentaidot –messut niin ovathan nämä ostokseni kuitenkin maltillisia ja harkittuja. Koko vuoden aikana olen ostellut ja saanut lankoja yhteensä 7,57 kiloa.

Viime vuoden lankamenenkkini on yhteensä huimat 6,2 kiloa. Tennarit, torkkupeitto ja graffitti taisivat viedä eniten lankoja. Viimeksi mainittu olikin siitä hieno työ, että sain hukattua siihen isoäitini lankoja ja lopuilla koristelin kuistiharjan. Harmi vain, että ne kaikista tylsimmän väriset langat kummittelevat vieläkin vaatehuoneessa. Tämä syksy on taas ollut pienten näperrystöiden aikaa, eikä lankavarastoni ole niiden myötä paljoa keventynyt. Minun piti syksyn aika tehdä vielä toinen torkkupeitto ja tyynynpäällisiä, mutta aika loppui kesken. Tyly tuomio näin vuoden alkuun onkin, että laihduttamisen sijaan lankavarastoni ovat kasvaneet viime vuoden aikana 1,37 kilolla. Osallistun tänäkin vuonna lankalaihikseen ja nyt aion karsia lankavarastojani viidellä kilolla. Pitäkää peukkuja, että onnistun! Mukavaa viikonloppua!

Bussi(t)

"Haluatko sä niitä remonttikuvia?
Kulta, ei nyt millään pahalla, mutta mä luulen, ettei mun blogin lukijoita kiinnosta sen hitsaus. Niitä kiinnostaa minkä värinen se on ja minkä väriset verhot sinne tulee. Niin ja koska se on valmis?"

Jep. Tällaisen naisen ukkokulta meni naimaan!

Lupaan, etten ota tavakseni kertoa autoista tai niiden korjaamisista, mutta tämä juttu on niin suuren suuri, että se on jaettava teidän kanssa. Palataan vuoden takaiseen postaukseen, jossa vilahtaa vanha volkkarin merkki. Vuoden päivät lykkäsin tätä, kun aina tuli jotain muuta kerrottavaa, mutta nyt ajattelin kertoa teille, minkä takia kerään Sarviksia. Niin kauan kuin muistan, on ukkokulta etsinyt meille 60-luvun pakettivolkkaria ja viimein meillä oli onni myötä. Harmiksemme emme löytäneet Sonderbussia tai Kleinbussia. Löysimme vuoden 1966 Kastenwagenin tai jos ollaan ihan rehellisiä, niin se löysi meidät. Koska tarina on pitkä kuin nälkävuosi, pistin sen ruuvipuristimen läpi ja kerron teille vain lyhyesti, että ostimme bussin ja koska nämä tuntuvat olevan lisääntyvää mallia, niitä on meillä nyt kaksi ja puoli.

Kuvat on otettu silloin kun auto ostettiin eli suunnilleen puolitoista vuotta sitten. Edellinen omistaja oli jo purkanut auton, hiekkapuhaltanut sen ja puhkaissut sen kylkiin ikkuna-aukot. Vuoden päivät ukkokulta on raapinut autoa kasaan ja pikku hiljaa se alkaa olla hitsattu. Seuraavaksi hän pääsee tekemään siihen pohjia, jotta se voidaan maalata ja sitten hän käy moottoriin kimppuun. Olen auttanut parhaani mukaan opettelemalla puhumaan pakettivolkkarin sijaan bussista, etsimällä netistä kaikkia ihastuttavia kuvia hippibusseista ja yritän olla kyselemättä joka kerta kun hän tulee tallilta kotiin, että joko se on valmis. Olemme kinanneet auton moottorista (kyllä, minulla oli siihen mielipiteeni) ja sen väristä (kyllä, ukkokullalla oli siihen oma mielipiteensä) ja näyttää siltä että olemme päässeet molemmista kompromissiin. Varovaisesti ukkokulta arvioi, että auto saattaa olla liikenteessä jo ensi syksynä.

Miksi me ostimme bussin? Tarkoituksenamme on, että lähdemme sillä maailmalle. Varmasti ensin kierrämme vain ympäri Suomea, mutta jos vaikka joskus pääsisimme sillä Eurooppaan. Haaveenani on, että ukkokulta vie minut bussilla Itävaltaan ja ajelemme sillä pitkin pieniä alppiteitä kohti Pohjois-Italiaa ja päädymme lopuksi Ranskan Rivieralle. Aika näyttää, että toteutuuko haaveeni koskaan vai onko Hanko eteläisin merenrantakaupunki, jonne bussilla ajelemme. Sitä ennen ukkokullan pitää kuitenkin tehdä auto lähes tyhjästä ja verhoiltava se. Minun on päätettävä millaiset verhot sinne laitetaan, millaisen piknik-kaluston haluaisin ja minkä värisistä Sarviksista juomme aamukahvit. Tietysti minun pitää virkata bussi täyteen kaikkia ihania tyynyjä ja torkkupeittoja. Niin. Tällaisen naisen hän meni naimaan. Mutta ajatelkaahan, millaisen miehen minä olen itselleni löytänyt!

Ne puolitoista muuta bussia? Niiden kohtalosta me kinaamme ja senkin aika näyttää, mitä niille tapahtuu. Alla olevissa kuvissa näkyvä bussi oli alunperin tarkoitettu varaosiksi, mutta koska se on alkuperäisessä kunnossa, on varmasti parempi antaa sen vain olla rauhassa. Voitte varmasti kuvitella mielessänne, miltä näyttää puolikas auto, jos luen tämän yhdeksi bussiksi. Mukavaa loppiaista. Tavataan taas perjantaina.

Tästä se taas lähtee...

Vuoteni vaihtui nenä kiinni kirjassa ja tuhiseva, raketteja pelkäävä pikkupoika kainalossa. Suunnittelin virkkaavani vuodesta toiseen, mutta herra Darcyn ja Elizabethin rakkaustarina oli niin jännittävässä kohdassa, etten raskinut lopettaa. Toisaalta oli hienoa vaihtaa vuosi niin, ettei minulla ollut mitään virkkuuta kesken ja aloitankin nyt ihan puhtaalta pöydältä. Sain jopa viimeinkin kerättyä kaikki edellisistä töistä jääneet langat varastoon eikä olohuoneessamme seilaa enää yhtään lankakulhoa. Siitä olen ihan oikeasti jopa ylpeä! Lisäksi lukeminen teki pitkästä aikaa hyvää ja vaikka en varsinaisia uuden vuoden lupauksia tehnytkään, voisin tarttua kirjaan hieman useammin kuin kerran puolessa vuodessa.

Minulle tämä on merkityksekäs vuosi sen takia, että viimeinen hoitovapaavuoteni alkoi ja viimeistään syyskuun alussa minun pitäisi tietää, että mikä minusta tulee isona. Haluaisin jatkaa kotiäitinä oloa, mutta taloudellinen tilanteemme ei anna siihen myöden. Olisi upeaa, jos saisin tulevaisuudessa työskennellä käsitöiden parissa ja olen myös miettinyt mahdollista uudelleen kouluttautumista, mutta en ole varma riittääkö minulla paukut opiskeluun. Tänne blogiini tämä vuosi ei tuo muita muutoksia kuin että ainakin nyt alkuun jätän yhden postauksen viikossa pois ja tapaamme neljän sijaan vain kolmesti viikossa. Esikoisemme lopetti päikkäreiden nukkumisen eikä hänen kanssaan meinaa kuvaamisesta saati kirjoittamisesta tulla mitään, joten minun on vain parempi kölliä sohvalla poika kainalossa ja tyytyä kirjoittelemaan iltasella. 

Normaalisti aloitan vuoden paljastamalla vähän tulevasta, mutta koska minulta meinaa aina jäädä kaikki ennakkoon esittelemäni jutut tekemättä, en lupaile nyt mitään muuta kuin, että tästä tulee hieno vuosi. Aloitin viime syksynä kankaankudonnan ja ensimmäinen mattoni on jo pois puista ja solmuja vaille valmis. Luultavammin saatte kauhistella sitä vielä tässä kuussa. Se on ensimmäinen työni kangaspuilla eli luultavammin tuo kauhistella on juuri oikea sana kuvailemaan sitä, mitä on luvassa.  Uuden virkkuun aloitan heti, kunhan saan siihen langat. Voi miten minua jännittääkään näyttää teille mitä suunnittelen. Mukavaa alkanutta vuotta ja aivan ihanaa sunnuntaita! Tästä se taas lähtee!

Näihin kuviin päätämme vuoden 2015

En tiedä parempaa tapaa päättää tätä vuotta kuin keräämällä yhteen postaukseen kaikki kauneimmat kukkakuvani viime kesältä ja syksyltä. Näiden valoa ja värejä kaipaan eniten tänä vuoden pimeimpänä aikana. Tämä on vuoden viimeinen postaus, vuoden viimeiset kuvat ja viimeiset sanat, joita ei enää ole montaa.

Hyvää uutta vuotta! Nähdään taas vuoden 2016 puolella!

Vuosi 2015 virkattuna

Tuntuu melko uskomattomalta, että olen virkannut kaiken tämän kuluneen vuoden aikana! En ole vielä laskenut paljonko lankaa käsieni kautta on virrannut, mutta pari kiloa ei taida riittää. Tämän vuoden tavoitteeni oli opetella rohkeampaa värienkäyttöä ja pari töistäni on sellaisia, joissa sain luvan kanssa irroitella ja kokeilla eri väriyhdistelmiä kuten kuvissa näkyvässä graffitissa. Mielestäni onnistuin tavoitteeseni ihan mukavasti ja uskallan varmasti jatkaa värikkäällä linjallani, josta blogini taitaa olla jo tunnettu. Jouduin hieman rajaamaan tätä postausta ja jätin pois muutamia töitäni kuten kunnostamani lastenrattaat ja muistikirjan kannet. Fiksuinta olisi ollut jakaa käsitöideni muistelut kahdelle päivälle, mutta jos olisin tehnyt niin, vuodestamme olisi loppunut päivät kesken.

Aina kun saan tehtyä isomman työn valmiiksi, pidän muutaman päivän pakkolomaa ja lepuutan siten käsiäni ja pelaan varman päälle, etten vain kyllästy virkkaukseen. Tällä hetkellä olen taas pakkolomalla ja kerään kunnon kierroksia seuraavaan isompaan työhön. Hypistelen lankakeriä ja yritän keskittyä kesken olevaan kirjaan, vaikka ajatukset ovat jossain ihan muualla. Yritän tehdä isojen töiden välissä aina jotain pientä ja nopeaa, mutta viime kevät kului lähes kokonaan isojen töiden parissa. Yksi upeimmista ja mieleenpainuvimmista projekteistani oli virkatut tennarit. JLindfors Photography kuvasi tennarini ja ne pääsivät Novitan viikkokirjeeseen. Muutaman päivän blogissani oli melkoinen vilinä, kun ihmiset kävivät ihmettelemässä värikkäitä tossujani. Valtavan suuri kiitos Jarkolle upeista kuvista ja kiitokset myös Novitalle saamastani näkyvyydestä.

Käsitöistä suuritöisin taitaa olla virkkaamani kukkaköynnös Knit ’n’ Tag neulegraffititapahtumaan. Nimesin työn isoäitini mukaan, koska käytin siinä hänen lankojaan. Oltuaan esillä pari viikkoa Turussa, ripustin työni vanhainkodin pihapuuhun, missä isoäitini asuu tälläkin hetkellä. Koska neulegraffitissa meni niin kauan, äitini sai äitienpäivälahjansa vasta juhannuksen jälkeen ja sen jälkeen tein yhden lempparitöistäni, virkkasin meidän kuistiharjalle uudet vaatteet ja tuo harja onkin vilahdellut useaan otteeseen täällä blogissa. Pidin siitä niin paljon, että siirtelin sitä aina kuviin taustalle, jotta se saisi mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Ennen kuin jäin lomalle virkkasin kuplani takaikkunalle All You Need Is Love –rimpsun ja se on herättänyt paljon ihastusta liikenteessä.

Kesälomallani aloin jo suunnitella yhtä hienoimpia töitäni, jonka toteutin yhteistyössä Lankasataman kanssa. Lastenhuoneen seinälle nousi virkattu viirinauha, jossa lukee Walt Disney sanonta: If you can dream it, you can do it. Se on tälläkin hetkellä sellainen työ, jota pysähdyn ihailemaan. Olen siitä todella ylpeä! Valtavan suuri kiitos Lankasataman Katjalle ihanista langoista, joilla sain viirini tehtyä. Hänen valitsemat värit sopivat täydellisesti pikkuväen huoneeseen. Viirinauhan jälkeen tein ihanan turhanpäiväisen teennostelijan ja itselleni kukkaistytön korvalaput. Pikkuväelle virkkasin jouluksi joulusukat, jotka toimivat joulukalentereina ja teillekin annoin lumiukkojeni ohjeen. Lumiukot ovat muuten jo valmiina, mutta ne roikkuvat edelleen lastenhuoneen lampussa.

Hyväntekeväisyystyönä virkkasin paikalliseen vanhainkotiin ison siksak-peiton ja hypistelymuhveja, joita tosin jouduin vielä korjailla ennen kuin vein annoin ne eteenpäin. Virolaiseen lastenkotiin lähetin vauvanmyssyjä ja pakolaislapset saivat virkattuja nalleja. Näistä hyväntekeväisyystöistä sain itselleni niin hyvän mielen, että ajattelin ensi vuonna tehdä niitä lisää ja toivottavasti hieman enemmän. Kiitos lukijoilleni tästä aivan ihanasta, värikkäästä vuodesta ja suuri kiitos myös muille yhteistyökumppaneilleni. Toivottavasti jatkamme samalla tapaan ensi vuonnakin.