keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Muistikirjan uudet kannet




Äitini puhui jo viime kesänä, että ollessani pieni hän ompeli paljon pihalla, mutta en ole itse aikaisemmin innostunut ajatuksesta. Sinä viikonloppuna kun helteet paukkuivat, kannoin ensi kertaa koneeni ulos ja voi, kuinka hienoa se oli! Uskotteko, jos sanon etten onnellisemmaksi olisi itseäni voinut tuntea! Pikkuväen mentyä nukkumaan istuin koneineni kuistillamme ja ompelin paikallisesta kierrätyskeskuksesta löytyneeseen Aeroflotin muistikirjaan uudet kannet. Ompelin hurmoksessani niistä ehkä hieman liian napakat, sillä toinen kulmista aavistuksen nousee, mutta ei se haittaa minua. Ohjeen näihin löysin Hääräämö-blogista ja kankaat sain ukkokullan vanhojen farkkujen lahkeista.

Farkkukansi on sievä, mutta mielestäni se kaipasin hieman piristystä, joten virkkasin siihen kukkia koristeeksi. Käytin puuvillaisia virkkauslankoja ja koukkua 1,75. Päivänkakkara on jälleen kerran Caitlin Sainion 100 Virkattua pitsikukkaa -kirjasta ja siniset kukat ovat samoja, joita käytin kranssissani. Niiden ohjeen julkaisin viime viikolla. Lehdet ja varret olen tehnyt kolmella ketjusilmukkaketjulla, jotka olen ommellut pienillä pistoilla kiinni farkkukankaaseen. Päivänkakkaran olen kiinnittänyt vain keltaisesta keskiosasta, jotta terälehdet saavat liehua vapaana. Lopputulos on mielestäni yksinkertaisen kaunis. Tällaisen muistikirjan voisi antaa vaikka lahjaksi.

Ihan helppoa virkkausten kiinnitys ei ollut. Nyt on myönnettävä, että minulla meinasi palaa pinna niiden kanssa ja muistikirja meinasi lentää seinään sen kymmenen kertaa. En ole ikinä kirjaillut tai ommellut mitään tällaista ja sain kantapään kautta opetella ketjun kiinnittämisen. Sain muutaman kerran purkaa tekeleeni kun menin vetämään ketjua liikaa ja alla oleva farkkukangas rypistyi. Jos taas kiristin ompelulankaa liikaa, ketjusilmukkaketjuni rypistyi. Opin myös sen, että ketju oli siistimpi, kun sen päätteli vasta kiinnityksen jälkeen kansien nurjalle puolelle. Tietysti olisi ollut aivan liian fiksua piirtää kuvio ensin kanteen ja kirjoa sen mukaan, eikä muotoilla sitä ns. tyhjän päälle. Nyt kun olen harjoitellut omani kanssa, voinkin seuraavan jo antaa vaikka lahjaksi. Tällainenhan olisi aivan ihana päiväkirjana tai reseptikirjana.

8 kommenttia:

  1. Ihania kukkia! ulkona ompelu kuulostaa kyllä ihanalta! minä olen vain neulonut parvekkeella, ihanaa sekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Se oli ihan huippua! Suosittelen kokeileen! Harmi vain, että tänä vuonna lämpimät kesäillat taitavat olla kortilla, mutta ehkä niitä vielä tulee =) Onhan kesää vielä jäljellä!

      Poista
  2. Upea muistikirja! Samaa mieltä siitä, että ulkokäsityöt kunniaan. Minulla on aina neule mukana 'jos sattuu tulemaan tilaisuus', mutta ulkona ompeleminen on varmati myös mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Mä olen kans virkkuitteni kanssa joka päivä ulkona, mutta tää ompelu oli ihan uusi kokemus =) Pitää kokeilla vielä toisen kerran, kunhan nämä ilmat tästä hieman lämpiävät. Ukkokullalla loppui jo kesälomakin ja aikaisempina vuosina se on tarkoittanut helteitä =)

      Poista
  3. Ihana ompelukone! Mulla oli tuollainen, mutta annoin hölmöyksissä vaihdossa, kun ostin saman merkkisen modernin koneen - ja nyt ole liian hienon masiinan kanssa pulassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Ja kurja kuulla koneestasi. Toivottavasti saat vielä joskus samanlaisen vanhan. Mulla ei ole ikinä ollut uutta konetta vaan ompelen tällä vanhalla ystävälläni sen mitä tarvitsee. Hieman sen on tikkauksessa sanottavaa ja olen miettinyt koneen huoltoon viemistä. Ilmeisesti kaksien lastenvaunujen verhoilu ja usean markiisikerroksen ompelu olivat sille vähän liikaa. Toivottavasti meillä on kuitenkin vielä monta ompelukertaa edessä =)

      Poista
  4. Minä olen myös opetellut ompelemaan juurikin tuollaisella samanlaisella koneella:) Äitillä on se edelleenkin, ainoana ompelukoneena saumurin lisäksi ja hyvin toimii. Tuo kuuluu kyllä siihen sarjaan, ettei sitä saa hajalle tai sekaisin mitenkään. Teininä kyseinen kone tuntui täysin kivikautiselta, mutta nyt sen arvon ymmärtää paremmin ja onneksi äiti ei ole suostunut koneesta luopumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulle! Sain koneen ollessani teini-ikäinen enkä ymmärtänyt millaisen aarteen vanhempani minulle olivat ostaneet. Vasta vuosia myöhemmin olen alkanut kunnioittaa konevanhusta, enkä tänä päivänä vaihtaisi sitä mihinkään muuhun =)

      Poista