Vanhoja ja hyviä keittokirjoja

Vanhat keittokirjat ovat aivan ihania kirppislöytöjä. Niistä löytyy hyviä reseptejä penninvenytysviikoille, koska resepteissä käytetään usein melko yksinkertaisia raaka-aineita ja kirjoista saa myös hyviä vinkkejä, mitä tehdä tähteille, sillä ennen vanhaan säästeliäisyys oli itsestäänselvyys, eikä ruokaa heitetty roskiin niin kuin nykyisin. Näissä vanhoissa kirjoissa minua viehättävät ohjeet, kuten Wsoy:n Keittotaidon (1939) ohjeistus paistaa leivoksia kuumanlaisessa uunissa ja se, miten maailma on muuttunut. Tämän päivän resepteissä harvemmin kehoitetaan linturuokia tehdessä kynimään ensin kana tai hanhi. Kirjoista löytyy myös mielenkiintoisia, uusia ohjeita, kuten nokkosolut ja lähestyvän pinaattikauden varalle mm. pinaattivanukas (molemmat ohjeet vanhassa Wsoy:n Keittotaidossa).

Emännän keittiökalenterin (Otava 1962) löysin aikoinaan kirppikseltä muutamalla eurolla ja siitä löytyy lounas-ja päivälliskalenteri ohjeineen vuoden jokaiselle päivälle (osa ohjeista toistuu). Minun tekisi mieli kokeilla, että söisimme kuukauden kirjan kalenterin mukaan, mutta luulen, että viikossakin olisi tekemistä. Oma gluteeniton kasvisruokavalioni vaatii hieman kalenterin muokkausta, eikä ihan kaikki ruuat kuulosta houkuttelevilta kuten toukokuussa tarjolla oleva silavapannukakku. Myös ruokatottumukset ovat sen verran muuttuneet, että ukkokullalla olisi varmasti sanottavaa, jos lounaalla olisi pelkkiä karjalanpiirakoita ja munavoita tai purjoa munalohkojen kera. Kirjan ruokakalenterissa noudatetaan tietysti kausia eli näin toukokuussa syödään korvasieniä ja vasta huomasin, että siellä on valtavasti silakka ja silliruokia. Huhtikuun kohdalta löysin ohjeen Aprillipuuroon (kaurapuuroon sekoitetaan hunajaa, sitruunaa ja keltuainen), jota suositellaan kevätväsymystä poteville lapsille.

Kaikista parhain ja käytetyin keittokirjani on kuitenkin Kotitalouden oppikirja (Wsoy 1966). Tämä kirja on ollut koulussa äidilläni ja anopillani. Omani olen ostanut joskus kirppikseltä ja minun pitää vielä etsiä pojillekin omat kirjat. Tästä kirjasta aloin ensimmäisenä etsiä ohjeita mankelointiin ja kirjan lopussa olevien reseptien ja ohjeiden mukaan olen aikoinaan oppinut leipomaan. Tänäkin päivänä leivon aina täytekakun kirjan sienikakun ohjeella ja kirjasta haen myös ohjeet kääretorttuihin, pannukakkuihin ja lettuihin. Ohjeet ovat vehnäjauhoille, mutta niiden korvaaminen gluteenittomilla onnistuu, kun vähentää jauhojen määrää.

Täällä Pirkanmaalla on satanut vettä koko päivän ja nyt aurinko tuli esiin pilvimassan takaa. Taidan pistää lettutaikinan turpoamaan ja me vietetään tänään lettukestit terassilla. Mukavaa viikonloppua!

Pipareita ja aarteenetsintää

Varoitus: Tämä postaus sisältää paljon sokeria!

Päivä alkoi hyppimisellä ja konttaamisella, kun pikkuväen joulukalenterista löytyi kartta, jonka avulla saimme etsiä tontun piilottamia tonttulakkeja olohuoneesta. Kiitokseksi tästä sain uhmaikäisen jumputtajan ruokapöytään ja metsästää häntä pöytien alta kerhon joulujuhlan päätyttyä. Minulla kävi jo mielessä, että joulusukat katoavat ensi yönä, mutta nopeasti lapsen käytös unohtui, kun esikoinen silmät säteillen ihasteli piparkakkutaloa ja vilpittömästi kehui sitä. Pienten silmien tuike ja ihailu tekee kaikesta tästä jouluisesta touhusta sen vaivan arvoista. Heille kaikki on niin uutta ja ihmeellistä!

Pikkuväki on muutaman viime päivien aikana syönyt koko vuoden sokerikiintiönsä, kun koristelimme piparit irtiksillä ja puolet koristeista taisi kadota jo koristeluvaiheessa pieniin suihin. Saa nähdä pysyykö piparkakkutalo ehjänä aattoon asti. Siitä ei kyllä tullut niin hienoa kuin viime vuonna, kun olin hieman huolimaton liimauksissa ja päivä paistaa läpi vähän jokaisesta nurkasta. Yritin pelastaa taloa sokerikuorrutteella ja karkeilla, mutta taisin vain mennä ojasta allikkoon. Makuhan se taitaa olla pääasia, eikä talo taida kauaa kestää, kun siihen aattona saa luvan kanssa koskea. Perheen pienin on jo ottanut varaslähdön sen kanssa, kun osa karkeista on käyty salaa napsimassa.

Hyasintti kuihtui ja ostin sen tilalle paikallisen puutarhan joulumyymälästä tulipunaisen tulilatvan. Kaunis sekin on, mutta tuoksuton. Jouluun ei ole enää montaa yötä, mutta kaikki laatikot ja sillit on tekemättä, limput leipomatta ja tortut paistamatta. Suklaat ja joulusiivouskin odottaa vielä tekijäänsä. Ajattelin olla stressaamatta ja jos en ehdi tehdä kaikkea itse, ostan loput valmiina kaupasta. Mukavaa viikonloppua!

Hyvää vappua!

 

"Mä ostin sulle simapulloja!" No, en kai nyt voinut pahastua, kun ukkokulta oli noin ajattelevainen ja uhrautui jopa tyhjentämään ostamansa "simapullot" ennen etikettien pois liottamista. Siman ohje on fariinisokeripaketin kyljestä ja pullot tyhjiä, patenttikorkillisia olutpulloja. Etiketit leikkelin taas Koskimiehen ikivanhasta kirjasta, jonka sivut ovat ajan saatossa ihanasti kellertyneet. Munkkeja en tänäkään vuonna uskalla itse paistaa, sillä kuuman rasvan kanssa pelaaminen hieman pelottaa.

Touhusin eilen puutarhassa räntäsateessa ja kiittelin onneani, ettei minun tarvitse juhlia tätä työväen juhlaa muuten kuin kotona neljän seinän sisällä ja oman perheen seurassa. Minulle vappu on tänäkin vuonna siman hörppimistä, kukkien virkkausta ja vähän puutarhatouhuja, sillä tänäänhän on vappuaaton lisäksi neitsytpäivä.  Iltani ei siis poikkea arjesta kovinkaan paljoa, mutta uskotteko, että tällä hetkellä en keksi mieluisampaa tapaa viettää vappua. Viettäkäähän tekin oikein ihana vappu! Toivottavasti aurinko hellii meitä. Kukkapenkissä on kurjaa kyykkiä vesisateessa.

Tämän vuoden kirppuilut

Nyt on kehuttava, että olen ylpeä itsestäni! En ole vieläkään luopunut kirppispöydästäni ja vaikka ole käynyt siivoamassa pöytää kerran tai pari viikossa, en ole kantanut kotiini kaksin käsin lisää tavaraa. Tässä on kaikki, mitä olen ostanut kirppikseltä tämän vuoden puolella! Olen kyllä käynyt melkoista taistelua itseni kanssa, että olen pystynyt jättämään taakseni muutamia aarteita. Vanhat puiset leikkipalikat löytyivät viidellä eurolla ja ihana ruusukuvioinen emalikattila neljällä eurolla, mutta koska en niitä tulenpalavasti tarvinnut, jätin ne ilahduttamaan seuraavaa aarteenmetsästäjää.

Meidän perheessä loppui ruokahuolet siihen päivään kun löysin Otavan vuonna 1962 julkaiseman Emännän keittiökalenterin. Kirjassa on jokaiselle vuoden päivälle lounaat ja päivälliset ja tietysti niihin löytyy myös ohjeet. Kirjan päivät eivät osu tälle kalenterivuodelle, mutta sitä pystyy kyllä noudattamaan hieman soveltaen. Tänään kun on helmikuun toinen maanantain,  kirja ehdottaa tarjoamaan lounaaksi lounaslaatikkoa ja päivälliseksi keitettyjä kalapyöryköitä ja sitruunakastiketta. Jälkiruuaksi olisi sitten ruusunmarjasosetta ja kermavaahtoa. Huomenna syödäänkin lounaaksi purjo munalohkojen kera ja päivälliseksi olisi lanttusurvosta, tirripaistia ja perunoita. Nyt en ole varma, että onko tämä viimeinen lisuke vai jälkiruoka, mutta vesipuolukoita pitäisi nostaa pöytään. Viimeisille sivuille kirjan edellinen omistaja on kirjoittanut omia ohjeitaan. Niihin tutustun, kunhan vain ensin opin lukemaan rouvan käsialaa.

Alimmaisena oleva ruskea kangas on samettihame. Se on ihana tuollainen vähän hippimäinen talvihame. Pussillisesta puuhelmiä minulla oli ostohetkellä joku visio, jota en enää muista. Ehkä keksin niille vielä käyttöä. Viiden euron Nalle-langoista taisin jo jossain välissä kehaistakin ja Instagrammissa esittelin jo viime viikolla uutta vintagehamettani. Eikö olekin ihana? Ostin sen vain tuon kankaan takia. Se on minulle aivan liian suuri, mutta jos hieman kavennan sivusaumoista, se voisi olla sopiva. Laskin sen jo kerran käsistäni, koska se ei ollut ihan parin euron hame, mutta onneksi tulin toisiin ajatuksiin. Kassalla vieressäni oleva rouva ihasteli hametta ja myyjätär osasi kertoa, että se oli pelastettu kaatopaikkakuormasta. Ajatelkaa! Miten uskomaton tuuri että joku on osannut olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pelastanut hamosen. Minulle on aivan sama, että onko pelastaja tienannut tästä muutaman euron. Tärkeintä on, että sain upean hameen! Kesä ja torikahvila, täältä tullaan!

Reseptivinkki: Helppo kanacurry

Pidämme mieheni kanssa intialaisesta ruuasta ja muutama kuukausi sitten löysin aivan ihanan kanacurryreseptin internetin syövereistä. Olen tehnyt tätä nyt neljä kertaa ja se aina on yhtä hyvää! Resepti on helppo, mutta se on englanniksi enkä harmikseni saanut lupaa sen suomentamiseen. Kannattaa silti nähdä kääntämisen vaiva ja kokeilla sitä! Ohje on oikeasti haudutuspadalle, mutta koska minulla ei ole sellaista, olen tehnyt kastikkeen ihan tavallisessa teflon-kattilassa. Ohjeen mukaan kanat laitetaan pataan raakana, mutta olen kyllä aina ensin pyöräyttänyt niitä pikaisesti pannulla ja sitten keitellyt kastikkeessa neljästä viiteen tuntiin. Garam Masalan määrää olen myös hieman vähentänyt, sillä mielestäni ainakin Santa Marian mausteseoksessa maistuu vähän liikaa kardemumma, mutta nämähän ovat vain niitä makuasioita joista voi olla montaa eri mieltä. Koska resepti on valmiiksi gluteeniton, teen itselleni ihan saman kastikkeen, mutta korvaan vain kanan tofulla. Naanleivän resepti löytyy myös samalta sivustolta. Voitelen Naanleivän aina paiston jälkeen voisulaan murskatulla valkosipulilla ja se on mieheni mielestä aivan taivaallista!

Veera-tädin joululimppu

Aikuisille joululahjojen keksiminen on todella vaikeaa, varsinkin jos haluaa antaa lahjaksi jotain hyödyllistä. Niin kauan kuin muistan, olemme koonneet sukulaisillemme lahjoiksi herkkukorit. Sisältö on hieman vaihdellut, mutta melkein joka joulu niistä on löytynyt viinipullo, pienpaahtimon vastapaahdettua kahvia, itse tehtyä suklaata, joulutorttuja ja -limput. Aikaisemmin ostin leivät paikallisleipomosta, mutta viime jouluna opettelin leipomaan ne itse. Sain reseptin eräältä ystävältäni ja koska leivistä pidettiin paljon, pyysin luvan reseptin julkaisuun. Resepti on alun perin saatu vanhalta rouvalta ja se onkin nimetty hänen mukaansa. Lämmin kiitos ystävälleni ihanasta reseptistä!

Resepti on neljälle limpulle. Teen sen aina puolikkaana, sillä epäilen, ettei uuniimme mahdu kerralla niin montaa leipää. Muutenkin kaksi limppua on meille oikein hyvä määrä kerralla leivottavaksi. Toisen mieheni syö lähes yhdeltä istumalta ja toisen viemme hyvin usein vanhemmilleni. Lämmin leipä keittiöpyyhkeen sisään käärittynä on mukava yllätys. Suosittelen kokeilemaan reseptiä, sillä se ei ole vaikea tehdä. Aikaa se vie lähemmäs kolme tuntia, mutta suurin osa ajasta on nostatusta ja paistoa. 

JOULULIMPPU (neljä limppua)

Näitä tarvitset:
1 litra piimää 
2 pussia kuivahiivaa
2 dl siirappia 
1 rkl suolaa 
2 rkl pomeranssinkuorta 
1/2 rkl kuminaa
1/2 rkl anista
1/2 rkl fenkolia
12 dl vehnäjauhoja 
10 dl ruisjauhoja 

Lisäksi voiteluun siirappia ja vettä

Ja näin se käy:
Lämmitä piimä ja sekoita siihen siirappi ja mausteet. Lisää hiiva ruisjauhoihin ja kaada sekaan. Lisää vehnäjauhot. Vaivaa kunnolla. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa tunnin. Leivo neljäksi limpuksi ja anna kohota peitettynä pellillä vielä 30 min. Paista uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia. Voitele ennen uuniin laittoa ja pari kertaa paiston aikana seoksella, jossa on yhtä paljon siirappia ja vettä. 

Fiskarsin Antiikkipäivät 2014

On aivan käsittämätöntä että tästä reissusta on jo kulunut reilu kuukausi! Vastahan tein eväitämme ja suunnittelimme ajoreittiä Fiskarsiin. Emme olleet aikaisemmin käyneet Fiskarsissa, joten sekä paikka, että tapahtuma olivat meille aivan uusia. Olimme liikenteessä vuoden -69 kuplallani ja sillä liikkuessa ajoreittiä ei kannata valita summamutikassa. Moottoritiet kierrämme kaukaa, siellä olisimme vain muiden jaloissa. Tie ei saa olla liian pieni ja töyssyinen, sillä vanhassa autossa, jossa on vanhan auton jousitus, kuoppainen tie ei ole nautinnollista ajaa. Tien on oltava hyväkuntoinen, mutta vähän liikennöity. Sen on mutkiteltava ja mielellään se kulkee välillä jonkun pienen kylän läpi. Ajellessa saamme nauttia kuplan pörinästä, suunnittelemme tulevaa tai vain istumme hiljaa ja ihastelemme ohi kiitäviä maisemia. Välillä pysähdymme syömään eväitä, tankkaamaan ja jäähdyttelemään vanhuksen moottoria. On aivan eri asia liikkua uudella autolla kuin vanhalla kuplavolkkarilla. Monesti ajomatkat ovat koko reissun kohokohtia!

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun vihdoin saavuimme Fiskarsiin. Kiertelimme ensin ulkona olevissa telttakojuissa ja vasta lopuksi menimme sisään vanhaan veitsitehtaaseen, jossa varsinaiset messut järjestettiin. Antiikkipäivät olivat jo kolmatta päivää käynnissä, joten luultavimmin ihan oikeat aarteiden aarteet olivat löytyneet ennen meitä.  Toki siellä myytiin paljon muutakin kuin lastenleluja tai –tarvikkeita. Jostain syystä olen kuvannut vain niitä. Arabiaa ja kotimaista lasia oli paljon. Emalia oli tarjolla jonkun verran. Finelin pannuista tarjolla oli pelkkiä Pehtooreja ja yksi mesikalle. Jos mummon perintöastiastosta on mennyt rikki joitain osia, antiikkipäiviltä löytyy ihan varmasti siihen uudet. Tosin kannattaa varautua siihen, että niistä joutuu maksamaan melko suolaisen hinnan.

Minulla oli jo etukäteen tiedossa, että kun menemme Antiikkipäiville, hinnat ovat sen mukaiset. Erikoista kuitenkin oli, että ulkona olleilla myyjillä tuntui olevat huomattavasti korkeammat hinnat kuin sisällä. Ulkona eräs kauppias pyysi virheettömästä Finelin Nooan Arkki -mukista 200 euroa, toinen Arabian Emilia kupista tasseineen 130 euroa ja Black Sabbathin LP:n olisi saanut mukaansa 90 eurolla. En sitten ostanut mukia, enkä kuppia saati LP:tä. Mielestäni pieni tinkaus ja hinnan vääntäminen kuuluu myyjän ja asiakkaan väliseen kaupantekoon, kun kauppakohteena on vanha, käytetty tavara. Mutta jos lähtöhinta on niin huima, että jouduin hämmentyneenä kysäisemään hintaa uudestaan, on siitä tinkaaminen aivan turhaa.

Ennen kotiinlähtöä poikkesimme syömään Ravintola Kuparipajassa. Emme ole mieheni kanssa päässeet pitkään aikaan ravintolaan syömään, joten odotimme molemmat päivällistä. Onneksi eräs pariskunta suostui jakamaan pöydän kanssamme ja mahduimme ravintolan täpötäydelle terassille syömään. Ravintolan sisätilat muistuttivat enemmän työmaaruokalaa kuin ravintolaa, joten ne eivät oikein houkutelleet. Valitsin Ala Carte -listalta pelkän pääruuan: Kuhamureketimbaali, kirvelikastiketta ja nokkos-perunaröstiä ja mieheni otti Ylikypsää Ahvenanmaan luomukaritsanlapaa ja Kuparipajan luomukaritsamakkaraa, selleripyreetä ja linssi-varhaiskaalimuhennosta. Kumpikaan meistä ei erityisemmin pitänyt ruuastaan eikä saamamme nuiva palvelu houkutellut, joten jätimme jälkiruuat syömättä ja lähdimme kotimatkalle. Ensi vuonna taidamme valita toisen ravintolan.

Paikkana Fiskars on kaunis! Uskomattoman kaunis! Kysyin jo mieheltäni vanhojen huviloiden ohi pyyhältäessä, että mitä jos muutettaisiin tänne. Meidän on ehdottomasti käytävä siellä arkena, jotta näemme millainen paikka se on muulloin kuin Antiikkipäivien väentungoksessa. Olisi ollut ihanaa tutustua paikkaan hieman tarkemmin, mutta koska me olimme melko tiukalla aikataululla liikenteessä, jouduimme kiertämään näyttelyalueen melko nopeasti. Kiireen vuoksi meiltä jäi varmasti paljon näkemättä. Käsittääkseni Fiskarsin Antiikkipäivät ovat aika merkittävä tapahtuma, joten petyin hieman, kun emme törmänneet siellä mihinkään spektaakkelimaiseen tai sitten kuljimme laput silmillä onnemme ohi. Ensi vuonna voimme mennä uudestaan ja mikäli on mahdollista, yövymme siellä!

Ai mitäkö löysin? Löysin ihanan pikkuvikaisen, silti käyttökuntoisen Finelin emalikannun, Grapponian lautasia ja muutaman käsityökirjan. Mieheni mieliksi en löytänyt kassikaupalla kannettavaa, mutta sitäkin paremmat kotiinviemiset!