"Epäonnistuminen on vain mahdollisuus aloittaa alusta, tällä kertaa fiksummin."
- Henry Ford
- Henry Ford
Kudoin meidän olohuoneeseen 160 senttiä leveän ja yli kolme metriä pitkän toimikasmaton. Tämä ei ole niitä hienoimpia töitäni ja jos nyt pitää olla ihan rehellinen niin myönnän epäonnistuneeni tässä täysin. Toimikas on haastava sidos, sillä se paljastaa kaikki käsialan muutokset ja kaikki kudonnan lomassa pidetyt kahvitauot. Siinä näkyy kuteen epätasaisuudet ja niiden jatkamiset, joten vajaan vuoden kutomisen ja kolmen maton jälkeen ei ehkä olisi kannattanut kutoa toimikasta näin isona ja vielä valkoisena, jossa kaikki tekemäni virheet korostuvat. Pelasin varman päälle ja valitsin väreiksi sellaiset, jotka varmasti sopivat meidän olohuoneeseen, valkoisen, vaalean ruskean ja tumman ruskean. Muutin kuviosuunnitelmia kesken työn ja kudoin matosta sellaisen kuin se nyt on, valkoisella pohjalla on ruskeita raitoja.
Ilmeisesti tämän maton vain oli tarkoitus epäonnistua! Olin kutonut puolet matosta, kun huomasin, että ostamani valkoiset kuteet eivät olleetkaan samanlaisia, enkä saanut täysin samaa kudetta lisää. Sain samaa materiaalia olevaa kudetta, mutta se on aavistuksen ohuempaa, joten matto on toisesta päästä kapeampi kuin toisesta. Olin kutonut jo kaksi puoli metriä, kun ymmärsin, että nyt mennään metsään ja pohdin vakavissani, että lopetan kutomisen kesken tai puran kutomani, mutta sellaisen määrän purkaminen ei houkutellut. Jos pitää ajatella positiivisesti, niin ainakin matto on ihanan pehmeä eli se on varmasti talvella lapsien alla mukava ja lämmin, kun he leikkiävät lattialla. Meinasin ensin, etten edes näytä teille koko mattoa. Uskon kuitenkin, että tällä oli tarkoitus epäonnistua, sillä jos mattoni olisi onnistunut, en varmasti olisi lähtenyt kutomaan toista.
Olin niin masentunut ja tympääntynyt tylsiin väreihin ja epäonnistuneeseen mattoon, että ajattelin tehdä loppuloimesta väriterapiamaton terassin sohvalle. Koska sen oli tarkoitus tulla "vain" terassille unohdin kaikki ennakkoluulot ja lähdin tekemään sitä, mikä näytti silmissä hyvälle. Hieman aloittaessa minua jännitti, että kuinkahan tässä käy kun varaamaani loimea oli enää reilu puoli metriä jäljellä, mutta viimeisenä kutojana sain kutoa tukin tyhjäksi. Keräsin kaikki iloisen väriset kuteet kaapeistani ja kutomon jämäkudekopasta ja leikkelin ne noin kolmisenkymmentä senttiä loimea leveämmäksi. Laitoin aina kaksi vaaleaa sävyä peräkkäin, sitten yhden tummemman ja solmin ne toisiinsa löyhin solmuin muodostaen valtavan ja iloisen väriterapiakudepallon, jonka kudoin jättäen kuteiden päät hulmuamaan loimen ulkopuolelle. Värit olivat niin ihanat, että kasvoni loistivat kuin Naantalin aurinko ja vähän väliä itkeä tihrustin onnesta, kun näin miten kaunis matosta tulee.
Kutoessa solmin kuteet hapsuiksi maton reunoille, ettei matto leviä käsiin pois puista ottaessa ja kotona tein niihin toiset solmut. Mattoa päätellessä muistin Hupsistarallaan Terhin virkkaamat räsymaton reunukset ja ajattelin kokeilla ideaa tässä. Yritin ensin virkata loimilangat kuteen alle piiloon, mutta reunoista tuli todella rumat kun kalalangat pursusivat milloin mistäkin välistä, joten ei auttanut muu kuin purkaa ja pujottaa loimilangat maton sisään ja virkata reunus uudestaan. Matosta tuli todella siisti ja aivan ihana! Se on suorastaan täydellinen! Yllätys minulle oli, että tähän meni melkein kolme ja puoli kiloa kudetta. Siinä on melkein 40 erilaista kudetta ja ne ovat melkein kaikki eripaksuisia ja eri materiaaleista. Osaa kudetta oli niin vähän, että ne on loppuivat kesken loimen ja olen joutunut jatkamaan sitä toisella. Sen lisäksi, että erilaiset kuteet tekevät kuviosta elävän ja pirteän, ne piilottavat käsialani epätasaisuudet. Sain kudottua yli metrin pitkän maton, joka on juuri sopiva terassin sohvalle, mutta jos näyttää siltä, että matto menee vielä kasaan, saan sitä vähän leveämmäksi virkkaamalla reunoille vielä toisen kerroksen.
Kutoessa solmin kuteet hapsuiksi maton reunoille, ettei matto leviä käsiin pois puista ottaessa ja kotona tein niihin toiset solmut. Mattoa päätellessä muistin Hupsistarallaan Terhin virkkaamat räsymaton reunukset ja ajattelin kokeilla ideaa tässä. Yritin ensin virkata loimilangat kuteen alle piiloon, mutta reunoista tuli todella rumat kun kalalangat pursusivat milloin mistäkin välistä, joten ei auttanut muu kuin purkaa ja pujottaa loimilangat maton sisään ja virkata reunus uudestaan. Matosta tuli todella siisti ja aivan ihana! Se on suorastaan täydellinen! Yllätys minulle oli, että tähän meni melkein kolme ja puoli kiloa kudetta. Siinä on melkein 40 erilaista kudetta ja ne ovat melkein kaikki eripaksuisia ja eri materiaaleista. Osaa kudetta oli niin vähän, että ne on loppuivat kesken loimen ja olen joutunut jatkamaan sitä toisella. Sen lisäksi, että erilaiset kuteet tekevät kuviosta elävän ja pirteän, ne piilottavat käsialani epätasaisuudet. Sain kudottua yli metrin pitkän maton, joka on juuri sopiva terassin sohvalle, mutta jos näyttää siltä, että matto menee vielä kasaan, saan sitä vähän leveämmäksi virkkaamalla reunoille vielä toisen kerroksen.
Annoin matolleni nimeksi Nurin kurin -matto ja jos se osoittautuu käytössä mukavaksi, teen kuistin sohvalle toisen. Tämä on siitä hyvä sohvanpäällinen, että koirien kynnet eivät riko mattoa ainakaan ihan heti. Maton värimaailmasta pidän niin paljon, että taidan syksyllä virkata samanlaisen torkkupeiton. Tämän työn myötä opin taas valtavasti väreistä ja niiden yhdistämisestä. Opin myös sen, ettei pidä pelata varman päälle vaan on tehtävä niin kuin sydän ja silmät sanovat. Koska pidän väreistä, niin minun ei kannata lähteä tekemään sellaisilla väreillä mattoa, josta en pidä vaan on rohkeasti kokeiltava omia rajojaan. Onnistuakseni, minun on välillä myös epäonnistuttava.
Hyvältä näyttävät minusta molemmat matot. (: En minä ainakaan koskaan kenenkään mattoja tuijottele, että onpas nyt hassusti kudottuja. Ja itse tehty on aina itse tehty, persoonallinen ja tekijänsä näköinen. (:
VastaaPoistaKiitos =) En mäkään ole ennen tuijotellut, mutta sen jälkeen kun aloin kutoa, niin huomaamattani olen alkanut kiinnittää mattoihin ja niiden kuvioihin ihan erilailla huomiota =) Mutta oikeassa olet, että itsetehdyissä matoissa on mukana aina kutojan persoonaakin =)
PoistaVärikkäässä matossa olet onnistunut kyllä värien kanssa. Ihanan karkkinen. Eikä tuo valkoinenkaan pahalta näytä. Niin kliseistä, mutta virheistä oppii. :)
VastaaPoistaKiitos =) Oikeassa olet tuon värikkään suhteen! Valkoisesta en vain itse pidä =D Mä en itse ole erityisemmin violetin ystävä ja meinasin jättää sen nytkin pois tuosta terassin matosta. Musta tuntuu, että se nimenomaan kokoaa maton ja tekee siitä ns. yhtenäisen =)
PoistaTuo värikäs matto on aivan ihana! Vaalea on omiin silmiini onnistunut myös, mutta kyllä värikäs iskee vielä enemmän.
VastaaPoistaKiitos =) Värikkäästä mä pidän itsekin niin hirmuisesti <3 Valkoista mattoa oli hankala kuvata, kun en oikein tiennyt, että miten sen pitäisi olla kuvissa. Sehän ei näy kuvissa ihan kokonaan, kun se on niin iso. Mun pitää tutkia mattolehtiä ja kudontaohjeita, että miten niissä esitellään mattoja =)
PoistaIhania mattoja molemmat.
VastaaPoistaKuvasi ovat aina niin kauniita =))
Kiitos <3 Mä rakastan kesällä kuvaamista, kun on valoisaa ja kaikkialla niin ihanan vihreää ja vehreää. Onneksi talveen ja pimeään on vielä monta kuukautta. Nyt saa vain nauttia tästä maailman ihanimmasta vuodenajasta <3
PoistaMielettömän upeita ovat molemmat, älä ole liian ankara itsellesi <3
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua <3
Kiitos <3 Mä myönnän, että mulla on taipumusta olla perfetionisti näiden mun käsitöiden kanssa =D Mä en vain voi sille mitään, että haluan kaiken olevan ihan vimosen päälle. Mun pitäisi taas haastaa itseni tekeen jotain sellaista, mitä en saa purkaa kertaakaan =)
PoistaAivan ihanaa viikonloppua myös sulle <3
Minä en huomaa virhettä, kait sitä katsoo eri silmällä kun osaa kutoa kangaspuilla, minä en.
VastaaPoistaIhanat värit tuossa toisessa, siis suorastaan kesäiset.
Liityin blogiisi jäseneksi, ole hyvä ja käy minun blogiini tutustumassa ja liity jäseneksi. On kiva saada uusia blogituttuja.
Kiitos =) Ja tervetuloa lukijaksi <3 Mä tulen kurkkimaan sun blogia =)
PoistaUpeat matot, siis missä se virhe on??:))
VastaaPoistaKiitos =) Kyl ne siellä matossa on =D Mut kai sitä itse näkee ne virheet kaikista kriittisimmin =)
PoistaItsehän sitä on itsensä pahin kriitikko ;). Minustakin nämä molemmat matot on kauniita. Toki värikkäässä on oma mahtava tunnelmansa, mutta valkoinen sopisi meidän olkkariin täydellisesti. Ja teidän terassia minä kyllä vähän kadehdin, meillä ei voi mitään tekstiilejä laittaa ulos, kun ne pitäisi jaksaa sieltä joka ilta myös sisälle kantaa. Ja olen laiska :D. Mutta siis niin ihania mattoja molemmat!
VastaaPoistaKiitos =) No onhan tuohon valkoiseen mattoon jo silmä niin tottunut, ettei sen virheet enää pistä silmään. Mutta arvaahan vain, minkä värinen se nykyään on, kun talossa on kaksi koiraa, kaksi pikkupoikaa ja mä itse kuljen kesäisin koko ajan ilman kenkiä... Tämä oli viimeinen valkoinen matto tähän taloon =D
Poista