Nyt minulla on ihana miljoonalokerikko kaiken maailman pienille aarteille. Viime kesänä huutokaupasta löytyneen lokerikon kunnostus oli yksi rästihommista, joita olen siirtänyt ja siirtänyt. Lokerikko seisoi pöydän kulmalla vuoden päivät tyhjentämättä ja kulki kaapista toiseen päätyen viimein saunan eteiseen. Patistin ukkokullan legonappulan kanssa maalikauppaan, jotta hän osasi tuoda oikeaa sävyä ja hioin vanhat maalit pois. Laatikoston siistimiseen meni vartti ja maalilla suihkutteluun toinen. Muovilaatikot painoin tiskikoneeseen ja nyt minulla on uuden veroinen lokerikko. Harmi, etten huomannut ottaa kuvaa valmistajasta, sillä lokerikko on helsinkiläisen pajan tekemä ja tarra on nyt turkoosin maalin alla. Seuraavaksi täytän laatikot kaikista kauneimmilla napeillani.
Hieman huvittuneena kävin läpi edellisen omistajan jäljiltä jääneitä nippeleitä. Luultavimmin lokerikko on kuulunut jollekin iäkkäälle ihmiselle, sillä tavarat eivät olleet ihan 2000-luvulta. Lokerikkoon oli jemmattu oiottuja ruosteisia rautanauloja, Unionin koho, nastoja, ainakin kerran käytettyjä niittejä ja paljon erikokoisia, tunnistamattomia esineitä. Suurin osa nippeleistä oli purettu jostain koneesta ja säästetty siltä varalta, että niitä saatetaan vielä tarvita. Mielestäni tuollainen varautuminen ja kaiken ihmeellisen säästely on hellyttävää ja siinä on sitä vanhan ajan henkeä, jota tänä päivänä kutsutaan hienosti kierrättämiseksi. Poimin itselleni talteen kaiken sellaisen, jota itse uskon joskus tarvitsevani, mutta miksi se ei kuulosta enää niin hellyttävälle? Varsinkin kun säästin ne oiotut ruosteiset naulatkin.
Hieman huvittuneena kävin läpi edellisen omistajan jäljiltä jääneitä nippeleitä. Luultavimmin lokerikko on kuulunut jollekin iäkkäälle ihmiselle, sillä tavarat eivät olleet ihan 2000-luvulta. Lokerikkoon oli jemmattu oiottuja ruosteisia rautanauloja, Unionin koho, nastoja, ainakin kerran käytettyjä niittejä ja paljon erikokoisia, tunnistamattomia esineitä. Suurin osa nippeleistä oli purettu jostain koneesta ja säästetty siltä varalta, että niitä saatetaan vielä tarvita. Mielestäni tuollainen varautuminen ja kaiken ihmeellisen säästely on hellyttävää ja siinä on sitä vanhan ajan henkeä, jota tänä päivänä kutsutaan hienosti kierrättämiseksi. Poimin itselleni talteen kaiken sellaisen, jota itse uskon joskus tarvitsevani, mutta miksi se ei kuulosta enää niin hellyttävälle? Varsinkin kun säästin ne oiotut ruosteiset naulatkin.
Voi tuommonen miljoonalokerikko ois kyllä ehdoton. Ompa hän kaunis.
VastaaPoistaKiitos =) mä olen kans haaveillut tällaisesta pitkään, mutta kunnostus kummasti venyi. Mä vain pahoin pelkään, että tämä on liian pieni. Mä en saa tuohon kuin murto-osan napeistani =)
PoistaSäästäväisellä on sentäs jottai, mut pihil ei oo mittää :)
VastaaPoistaTuo koho on aivan huippu!!!
No niinhän sitä sanotaan =) Saiskohan tuolla koholla kaloja? Mielellään isoja, pulleita ja valmiiksi perattuja =)
PoistaIhana miljoonalokerikko. Jokaisen käsityöihmisen unelma. Vau.
VastaaPoistaKiitos =) mä niin odotan juhannuksen pyhiä, kun pääsen valkkaan siihen nappeja. Kaikki ei siihen mahdu, joten pitää valita ne kaikista kauneimmat =)
PoistaTosi kaunis lokerikko ja ihania nippeleitä sieltä löytyi.
VastaaPoistaKiitos =) tiedätkö, että mä just viime viikolla tuskailin, kun ei ollut ruosteisia nauloja mun romusoppaan. Mä kyl muistin nämä oiotut naulat, mutta mä en raskinut käyttää niitä! Mihinköhän mä niitä säästän?
PoistaNätti! Tuollainen on kätevä kaikelle pikkutavaralle. Ihanan värin oot valinnut. :)
VastaaPoistaKiitos =) Maalia jäi sen verran, että sillä maalaisi varmasti vielä jalkalampun tai pienet spottivalot, mutta kun en osaa päättää kummat maalaisin =)
Poista♥huikeen ihana!
VastaaPoistaKiitos <3
Poista