"Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sellaista jonka mieluummin jättäisi tekemättä."
- Mark Twain
- Mark Twain
Ennen vuoden vaihdetta muistelen kulunutta vuotta. Julkaisin eilen juttusarjan ensimmäisen osan (pääset sinne tästä) ja tänään on vuorossa osa kaksi, jossa käyn läpi mitä kodissamme on tapahtunut ja muistelen vähän kirppisjuttuja. Kotiamme näkyy täällä paljon, kun esittelen käsitöitäni kuten kutomiani mattoja. Varsinaiset sisustuspostaukset ovat jääneet vähemmälle, sillä sisustan sanan varsinaisessa merkityksessä todella harvoin. Pyrin näyttämään kotiamme ja kerron omasta "mahdollisimman
mukava ja paljon lankakoreja" -sisustustyylistäni käsitöiden ja kirppislöytöjen yhteydessä. Olemme vaihtaneet yksitellen huonekalumme 50-60 -lukujen kalusteisiin ja
pikku hiljaa kodistamme on tullut näköisemme. Suurin mullistus kodissamme oli keväällä, kun sain päähäni siirtää kirjahyllyn paikkaa (lue juttu täältä) ja löysin uusia kalusteita kirjastohuoneeseen (löydät ne täältä). Lisäksi vuoden aikana on vaihdettu yövaloja (kurkkaa tänne) ja ukkokulta kunnosti pikkuväen huoneeseen isoisän kaapin (löydät sen täältä).
Joka kesäinen perinteemme on rakentaa kuististamme ja terassistamme kesäkoti (kurkkaa tänne). Vuoden kohokohtani on se, että pääsen kesäkukkaostoksille ja ainakin omasta mielestäni kesä on blogini kulta-aikaa kaikkine tuhansine kukkineen. Olemme kesäisin ulkona valtavasti ja käymme sisällä vain nukkumassa, joten on varmasti sanomattakin selvää, että suurin osa kuvistakin on ulkoa ja siinä samalla tulee kuvattua kukka jos toinenkin. Varsinaiset puutarhajutut olen kuitenkin jättänyt pois, sillä minusta tuntuu, ettei niiden osalta minulla ole niin paljoa annettavaa.
Tänä vuonna olen tehnyt ihania löytöjä kirppiksiltä niin kotiin kuin puutarhaan. Varsinkin käsityötarvikkeet ovat heikkouteni ja eteenkin vanhat lankakorit, joita olen löytänyt tänä vuonna muutaman (esim. viimeisin). Tarpeellisin löytöni taitaa olla kerinpuut, jotka löysin keväällä (tässä linkki) ja ehkä hienoin oli lasinkeräysastiasta löytynyt Tapio Wirkkalan maljakko (löydät sen täältä). Vaikka käsityöt ovat vallanneet yhä enemmän ja enemmän palstatilaa ja edellisestä kirppislöytöpostauksesta on vierähtänyt jo tovi, en aio jättää kirppislöytöjä pois. Minulla on ihania aarteita odottamassa esittelyä. Näette ne, kunhan selviämme tästä pimeimmästä vuodenajasta ja pääsen taas kuvaamaan muuallekin kuin keittiönpöydällemme. Pyydän siis, että maltat vielä hetken. Ihastelemme pian kippoja, kuppeja ja taas yhtä ompelulaatikkoa.
Koska olen parantumaton herkkusuu, niin alkuvuodesta yritin selvittää täydellisen toffeen salaisuutta (tässä linkki) ja kesällä tein ihanaa mehujäätä, joka kuuluu ensi kesänäkin meidän kesäherkkuihin (tässä linkki). Keliakian vuoksi joudun noudattamaan gluteenitonta ruokavaliota ja julkaisen täällä blogissani ne kaikista herkullisimmat reseptit. Jos sinua kiinnostaa gluteeniton leivonta, niin suosittelen, että käyt kurkkaamassa tämän vuoden resepteistä ainakin gluteenittoman sitruunakakun (tässä linkki) ja gluteenittomat puolukka-valkosuklaamuffinssit (linkki). Ne ovat niin hyviä, ettei niitä kannata ohittaa.
Ihania kuvia kuluneesta vuodesta. Ja, oi taas ihastelen teidän kotia. Tuollaisia nojatuoleja olen metsästänyt meille!
VastaaPoistaKiitos =) Mä pidän meidän kodista kans, mutta miten ihmeessä meidän koti on noin siisti =D Sitä ei uskoisi samaksi huusholliksi kuin missä olen nyt =D
PoistaNiin huippukuvia. Kännykkäkuvaajana en pääse tähän ikinä.. ehkä joskus tulevaisuudessa mullakin on käytössä Oma Kamera....
VastaaPoistaKiitos =) Kännykällä saa ihan hyviä kuvia, jos sulla on hyvä puhelin. Tärkeintä kuvaamisessa on valo ja se mistä suunnasta se tulee. Vakaasta kädestä on myös hyötyä =) Mun instakuvat on lähes kaikki Samsungilla otettuja ja musta tuntuu monesti, että saan puhelimella parempia kuvia kuin järkkärillä =)
PoistaKyllä ihania kuvia ja muutenkin tää on upea blogi,jonne min äkin palaan yhä uudelleen:) Kiitos sinulle tästä ja oikein Hyvää Uutta Vuotta!
VastaaPoistaVoi miten ihanaa kuulla <3 Kiitos tuhannesti <3
PoistaHyvää uutta vuotta myös sinulle!
Ihania kuvia ja kukkia! Kesää, aurinkoa ja lämpöä on ikävä! Tuollaisen penkin minäkin haluaisin kesäkukille ja miksei myös sisälle.... Oikein hyvää alkavaa vuotta!
VastaaPoistaKiitos =) Se on mäntyinen pirttipöydän penkki, joka jäi talon edellisiltä omistajilta meille. Se on ollut muutaman vuoden pihalla ja talvi on patinoinut sen tuon näköiseksi Musta tuntuu, että se vain paranee vuosi vuodelta =)
PoistaHyvää uutta vuotta myös sinulle =)
Mielettömiä kuvia, rakastan värejä ja niitä kuvistasi riittää ❤️ Tavataan taas ensi vuonna ❤️
VastaaPoistaKiitos paljon <3 Nähdään ensi vuonna <3
PoistaSun kuvista tulee kyllä hyvälle mielelle :)
VastaaPoistaKiitos Nelli <3
PoistaIhanan kesäisiä ja värikkäitä kuvia! Odotan innolla kirppislöytöjen esittelyä!
VastaaPoistaKiitos paljon ♡ Toivottavasti aurinko paistaa tällä viikolla, niin pääsen kuvaan niitä =)
Poista