sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Mitä kuuluu Molla Mills?

 "Ainoa paikka missä menestys tulee ennen työtä on sanakirja."
- Liikemies Vidal Sassoon (1928-2012)


Kuvat: Molla Mills 

Molla Millsin uraa on mielenkiintoista seurata. Hän on julkaissut kolme Virkkuri-kirjaa, joita on käännetty jo usealle kielelle ja kirjoista uusin, Virkkuri 3 julkaistiin tänä vuonna englanninkielisenä versiona Crochetterie. Kirjojen lisäksi hän on tehnyt lukuisia mallistoja eri lankatalojen kanssa ja mm. Formen kanssa oman mattomalliston. Hänen työhuoneensa ei rajoitu yksien seinien sisään, kun hän seikkailee ympäri maailmaa ja suunnittelee uusia malleja ja opettaa virkkausta. Jos hänen päivänsä eivät olleet ennen tätä vuotta työntäyteisiä, niin nyt ne ovat yhtä lentoa - kirjaimellisesti! Intia, Yhdysvallat, Italia, Latvia ja Viro, Kaukasus, Japani ja Espanja. Tässä välissä hän ehti vielä polkupyöräillä Suomesta Saksaan, jossa hän nykyään asuu.

Mutta mitä kuuluu Molla Millsille? Koska tulee uusi kirja? Mitä maailmaa valloittavalla virkkausneuvoksella on seuraavaksi mielessä? Odotin, että olisin tavannut hänet Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereella, mutta sain kokea karvaan pettymyksen. Lähetin pari viikkoa sitten pyynnön lyhyeen haastatteluun ja ilokseni hän suostui. Nyt sinäkin saat lukea Molla Millsin kuulumiset maailmalta. Aikaisemman haastatteluni tavoin kysyin vain kolme kysymystä ja näin hän vastasi.

 

1. Missä olet ja mitä teet?

- Olen parhaillaan viettämässä pientä virkkauslomaa Las Palmasissa Kanarialla. Yrittäjän arjessa työt tulevat mukana lomalle, mutta se ei haittaa koska virkkaisin jokatapauksessa oli loma tai ei. Palasin vähän aika sitten työreissulta Japanista, jossa vietin kaksi viikkoa opettaen virkuuta ja tutustuen paikallisiin käsityöntekijöihin hollantilaisen Hoookedin lankatalon ja japanilaisen DMC:n käsityötalon kanssa. Reissu oli mahtava ja antoisa, mutta koko vuosi on ollut mitä parhain. Vuoden lopulla matkustan hetkeksi kotiin Kurikkaan ja tammikuussa aloitan työt uudella työhuoneella Berliinissä. 
  

 

2. Koska tulee seuraava kirja ja mikä se on?

- Seuraava kirjani on Virkkuri Kids, se julkaistaan Suomessa loppukesästä 2017. Kirja on suunnattu ala-asteikäisille tytöille ja pojille, mutta se on ikärajaton. Suosittelen jokaista selaamaan kirjan läpi, sieltä löytyy hauskoja uusia ohjeita värejä säästämättä. Miehille suunnatun virkkauskirjan jälkeen lastenkirja tulee tarpeeseen, varsinkin nyt kun ala-asteen käsityötunteja nipistetään. Lasten käsityötaidoilla on suuri merkitys heidän motoriikalleen ja kehitykselleen, käsin tekeminen on hyväksi kaikenikäisille. Virkkuri Kids motivoi myös lasten vanhempia tekemään käsitöitä, osa kirjan töistä on haastavia ja niissä tarvitaan aikuisen apua. Kids-kirjan sisältö tulee olemaan värikäs ja hauska, työt suunnitellaan lasten käytettäväksi. Aihealueita ovat lasten juhlat, lasten pukeutumistyyli ja oma huone. Minusta on huiman hauskaa tehdä lapsille kirjaa, olen inspiroitunut omista siskontytöistäni ja veljenpojistani, tavatessamme he aina kaappaavat virkkuukoukun ja langan kädestäni ja tekevät pieniä virkkuusolmuja. Virkkuri Kids-kirjassa on paljon kysyttyjä pieniä virkkuutöitä, kahden tunnin virkkuita.
  

3. Mitä seuraavaksi?

- Lasten virkkuukirjan jälkeen aloitan virkkuuohjeiden verkkokaupan suunnittelemisen. Minulta kysellään jatkuvasti yksittäisiä virkkuuohjeita ja ajattelin nyt ottaa aikaa verkkokaupalle. Tähän mennessä lähes kaikki ohjeet ovat Virkkuri-kirjojen kansien välissä, olen myös tehnyt virkkuuohjemallistoja lankataloille, Lankavan lisäksi italialaiselle Bettaknitille ja saksalaiselle Lamanalle. Lankavalle tein kuluvan vuoden kesällä Suomen Marjat-virkkuumalliston, joka on oma kaikkien aikojen suosikkini. Oli hienoa työskennellä kotimaan metsissä, virkkailin Huttujärvellä Lapissa, kotikylässäni Kurikassa ja Helsingissä, viimeistelin malliston uudessa kotikaupungissani Berliinissä. Teen myös yhteistyötä virkkuumaailman ulkopuolella. Viime vuonna julkaisimme Helsinkiläisen paperitalo Putingin kanssa virkkaajan suunnittelukirjan Memon, nyt teemme virkkuuohjekalenteria vuodelle 2018. Suunnittelen myös uutta mattomallistoa Helsinkiläisen Formen mattotalon kanssa. Haaveeni vuodelle 2017 on oma virkkuukoukkumallisto, mustavalkoisella kuosilla kenties. :)



Sydämellinen kiitos Mollalle haastattelusta ja kuvista ♥ Onnea ja menestystä urallasi ♥ 

Kannattaa seurata Molla Milssiä Instagrammissa ja Facebookissa, niin pääset seuraamaan aitiopaikalta hänen seikkailuaan maailmalla ja saat esimakua tulevista töistä. Tässä linkit Mollan Instagram-tiliin, Facebook-sivuihin ja hänen kotisivuille. Aikaisemman Molla Millsin haastatteluni voit lukea täältä. Mukavaa sunnuntaita ja neljättä adventtia!

8 kommenttia:

  1. Odotan innolla tuota Virkkuuohjekalenteria vuodelle 2018. Mukavaa adeventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin mäkin <3 Bongasin instasta, että siihen tulee kirjovirkattu kirsikkakuvio ja mä niin haluaisin jo tehdä sen =)

      Poista
  2. Kiinnostavaa, kiitos tästä haastattelusta!

    VastaaPoista
  3. Tunnen Mollan hen.kohtaisesti. Näin Mollan viimekesänä Lankavassa ja joskus olen ollut Lankavassa yhdessä Mollan kanssa työnäytöstä pitämässä. Molla on sydämellinen ja ihana ihminen:)

    VastaaPoista
  4. Ollut pitkään listalla hankkia nuo kirjat. On meinaan niin upeita nuo laukut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on upeita <3 Niin laukut kuin kirjat <3 Mä tarvitsisin itselleni kans uuden laukun ja olisi kiva tehdä joku Mollan malleista, mutta en oikein osaa päättää, että millaisen tekisin. Pohjanmaa on yks mun lemppareista, mutta toisaalta joku rento olkalaukku tai reppukin olisi kiva. Voisihan niitä laukkuja toisaalta tehdä vaikka pari =)

      Poista