keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Mitä tapahtuikaan vuonna 2016?

"Ainoat asiat, joita elämässä tarvitaan, ovat tietämättömyys ja itseluottamus. Silloin menestys on taattu."
- Mark Twain


Vuosi on vaihtumassa ja vuoden viimeiset päivät muistelen taas kulunutta vuotta. Blogilleni tämä on ollut hieno vuosi. Sanoisinko, että suorastaan aivan loistava. Blogini lukijamäärät nousevat joka vuosi ja on palkitsevaa huomata, että yhä useampi löytää tiensä tänne pieneen värikkääseen maailmaani. Käsityöpostaukseni ovat aina olleet blogini luetuimpia, joten ymmärrettävästi olen antanut niille enemmän tilaa ja pikku hiljaa blogini on muuttunut yhä enemmän ja enemmän käsityöpainotteisemmaksi. En aio kuitenkaan haudata muita aiheita, sillä mielestäni ne ovat tämän sekametelisopan suola ja satunnaiset koti- ja kirppislöytöpostaukset antavat myös hieman hengähdystaukoa käsitöiden keskellä.

Haasteena käsityöbloggauksessa on se että, jotta blogissa olisi jotain näytettävää ja kerrottavaa, niin koko ajan on tehtävä jotain. Ajan puuteen vuoksi olen valitettavasti joutunut vähentämään postauskertojani. En enää päivitä blogiani viime vuoden tavoin kolmesta neljään kertaan viikossa vaan vain kahdesti viikossa. Haluaisin kirjoittaa useammin, mutta aika ei yksinkertaisesti riitä tiuhempaan tahtiin. Postauskertojen vähenemisen vuoksi olen myös joutunut rajaamaan aiheita ja pyrkinyt jättämään aiheettomat, omasta elämästäni kertovat postaukset vähemmälle. Toivon, että saan tuotua itseäni ja persoonaani kuitenkin esiin tekstissäni, ettei blogini muutu liian kliiniseksi, sillä sitä en halua.


Tämän vuoden aikana olen kirjoittanut yli 100 postausta ja ottanut ison kasan kuvia. Vuoden luetuin postaukseni oli Roskisdyykkarin lastenrattaat, jossa esittelin metallinkeräysastiasta löytyneet ja kunnostetut lastenrattaamme (löydät postauksen tästä). Epäilen, että postauksen suosio johtui osin tuosta nimestä, sillä se taisi huokutella myös sellaisia lukijoita, jotka eivät ole käsitöistä kiinnostuneita. Toiseksi luetuimmassa jutussani annan vinkkejä värien käyttöön (lue se tästä) ja kolmas on Virkkaajan Sanakirja (löydät sen tästä). Se on yksi osa Kässäharrastajan sanakirja -sarjaa, jonka tein yhdessä Mehukekkerit-blogin Veeran ja Kototeon Sannan kanssa.

Vuoden aikana olen tutustunut uusiin mielenkiintoisiin blogeihin ja saanut uusia blogiystäviä. Osallistuin muutamaan haasteeseen mm. käsityökirjahaasteeseen, jonka reputin täydellisesti ja stressittömään jouluun, jonka vein taas kunniakkaasti maaliin (sen löydät tämän linkin takaa). Sain vuoden aikana Blogger Recognition Award -tunnustuksen, jossa sain antaa vinkkejä aloitteleville bloggaajille ja näytin lukijoille kuinka kuvaan (lue juttu tästä). Vuoden kohokohtani taisi olla se kun pääsin blogini kanssa Unelmien Talo ja Koti -lehden ystäväkirjaan, mikä oli aivan uskomattoman hienoa ja olen edelleen siitä äärimmäisen otettu (postaukseni jutusta löytyy tästä). Lehtijutulla oli merkittävä, sillä sen myötä astuin blogini kanssa ulos kaapista ja moni sellainen, joka ei ennen ole tästä tiennyt mitään, sai tietää. Koska tässä vuoden aikana on   tapahtunut niin paljon, niin tapaamme näissä merkeissä myös huomenna.

Kiitos sinulle rakas lukija, että olet kulkenut kanssani tämän vuoden. Toivon, että olet seurassani myös ensi vuonna. Kiitos kaikille ystäville niin blogimaailmassa kuin kotinurkilta tästä hienosta vuodesta. Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneilleni kuluneesta vuodesta. Tehdään ensi vuodesta vielä upeampi!


12 kommenttia:

  1. Ihana, värikylläinen blogivuosi sulla takana! (: Mie oon kovasti tykännyt nykyisestä postaustahdistasi - ei ehdi mennä mitään ohi. Ilolla odotan blogisi seuraavaa vuotta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Mukava kuulla =) Mua itseä harmittaa se, että tällä postaustahdilla jää niin paljon kertomatta ja näyttämättä. Toisaalta nyt tulee valikoitua postauksiin ne kaikista parhaimmat kuvat ja kivoimmat jutut eli en nyt tiedä onko tämä sittenkään niin huono juttu =)

      Poista
  2. Kauniit kuvat. Ja, nuo rattaat on kyllä niin hienot!
    Mukavaa alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Ne ovat meillä taas käytössä, kun kuopus on siinä iässä, että maanvetovoima vetää häntä vähän väliä pitkin pituutta maahan makaamaan. On paljon helpompaa nostaa kiljuva 3-vuotias rattaisiin kuin kantaa häntä kainalossa tai olkapäällä =)

      Mukavaa alkavaa vuotta myös sinulle!

      Poista
  3. Kiitos tästä vuodesta :) On ilo lukea blogiasi.

    VastaaPoista
  4. Minäkin tässä juuri olen viime päivinä miettinyt paljon tätä vuotta. Erityisesti siksi, että oma vuoteni oli aivan äärimmäisen raskas, mutta sinne silti mahtui sekaan monia iloisia asioita. Niitä on ollut mukava muistella nyt näin vuoden lähestyessä loppuaan :) Vuodesta 2017 toivon niin paljon parempaa, niin kovin paljon parempaa.

    Sinulle toivotan tässä samalla onnellista vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kurjaa kuulla, että vuosi on ollut sulle raskas <3 Ihailtavaa, että osaat kuitenkin tarttua niihin hyviin hetkiin ja muistelet niitä <3 Anna hyvien muistojen kantaa.

      Kiitos! Onnellista uutta vuotta myös sulle ja paljon rakkautta päiviisi <3

      Poista
  5. Hih, kirjoitin vastaavan kirjoituksen juuri omaan blogiini...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitääkin tulla kurkkaan =) Mulla muuten roikkuu muistilappu nenän edessä, jossa lukee, että muista kirjoittaa Susannalle. Pitäisiköhän asian eteen tehdä jotain ennen kuin lappulle tulee vuosipäivä vastaan =)

      Poista
    2. Voih? olisipa kiva yllätys :) Olen seurannut blogiasi vaikka en ole kommentoinut niin usein. Ja harvemmin siis muitakin blogeja.. Yhdessä vaiheessa olin nenä kiinni ruudussa koko ajan ja ahmin blogeja.. Josko kunnostautuisi vuonna 2017 kirjoittelemaan... :)

      Poista
    3. Mä suosittelen <3 Bloggaus on ihanaa!

      Poista