maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 käsillä tehden



Miten ihmeessä olen ehtinyt tehdä kaiken tämän ja paljon muuta, joista en ottanut kuvia? Minusta tuntui, etten ole tehnyt mitään, mutta yllättävän paljon olen saanut aikaan vuoden aikana. Virkkausharrastukseni alkoi muistaakseni syksyllä 2011, kun odotin ensimmäistä poikaamme. Muistan kuinka taistelin isoäidinneliön kanssa ymmärtämättä kuinka se tehdään. Pikku hiljaa innostuin enemmän ja enemmän virkkaamisesta ja syksyllä 2013 tutustuttuani Attic24-blogiin harrastukseni karkasi pahemman kerran käsistä. To do -listani kasvaa kasvamistaan enkä varmasti koskaan saa tehtyä kaikkia töitäni. Virkatessani suunnittelen usein seuraavia projekteja ja sitä seuraavia eli noidankehäni on päättymätön.

Pyrin tekemään vain yhtä työtä kerralla ja sen vuoksi takkuan välillä pitkään yhden työn kanssa. Viime kesänä tuhersin lähes kaksi kuukautta yhden myssyn kanssa, kun se ei vain meinannut onnistua. Olen hidas virkkaaja ja minulla on paha tapa purkaa töitäni huomattuani pienimmänkin virheen. Omalla tavallani olen ehkä hieman ylpeä purkamisestani. Kertaakaan en ole katunut päätöstäni ja joka kerta opin jotain virheistäni. Uskon myös, että purkaminen kasvattaa sitkeyttä. Vielä en ole kohdannut ongelmaa, josta en olisi selvinnyt yrittämällä yhä uudelleen ja uudelleen. Kertaakaan en ole tainnut hylätä työtäni sen takia etten osaisi tehdä sitä. Lähellä se kyllä on ollut.

Minun piti lyhyesti kertoa käsityövuodestani, mutta päädyinkin jaarittelemaan virkkaamisesta. Se tosin on rakkain harrastukseni ja tartunkin koukkuun huomattavasti mieluummin kuin kutimiin tai kun kaivan ompelukonettani esiin. Tänä vuonna en ole kertaakaan neulonut, mutta paljon muuta olen saanut aikaan. Vuoden alussa ompelin hedelmäpussit mummolan vanhoista verhoista, joita käytän tänä päivänäkin. Koirallemme virkkasin puvun isoäidinneliöistä ja kuopuksemme sai töppöset. Äidilleni virkkasin kukkakranssin ja minun on todettava, että se on kauneimpia töitäni, mitä olen ikinä tehnyt. Kesällä kunnostin vanhat lastenvaunut ja virkkasin kuopuksellemme myssyjä. Syksyllä osallistuin Novitan ja Abc asemien neulegraffittitempaukseen kukkaköynnöksellä ja Taysin pienille potilaille tein samalla muutaman keskosmyssyn. Isoäitini sai syksyllä hartiahuivin ja lokakuussa kuljin pääni pyörälle Tampereen käsityömessuilla. Joulukuussa ompelin kauppakasseja ja virkkasin joulupalloja, joista pienempi on jäänyt kokonaan esittelemättä. Nähtäväksi jää, mitä kaikkea ensi vuonna teen.

4 kommenttia:

  1. Niin kauniita töitä ja ihanaa valoa täälläkin. Koirakin oikein nauttii auringosta <3

    VastaaPoista
  2. Ajattele miten jännää, minulle tulee puikot monta kertaa useammin käsiin kuin koukku. Ja koukuista tulee ensin se kaksipäinen, jolla koukutaan. :)
    Tosi kauniita töitä olet tehnyt! Ihailen suunnattomasti pitkäjännitteisyyttäsi töissä, joissa ensin virkkaat pieniä osia ja sitten jaksat vielä sommitella ja ommella ne yhteen. Minusta ei ikinä olisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä tykkään tehdä noita kukkatöitä kyl ihan hirvittävästi. Kukat ja lehdet valmistuvat nopeasti ja kun muutaman on tehnyt, niitä osaa virkata jo ilman ohjeita. Mutta myönnetään, että sommittelu on melkoista tuskaa välillä. Kukat ja lehdet meinaavat aina vähän siirtyä ja kääntyä kiinnittäessä ja sit saan aina vähän korjailla niiden paikkaa... Mutta lopputulos on yleensä kaiken tuskan arvoista =)

      Mä veikkaan, et mun mieltymys koukkuun johtuu siitä, etten voi kutoa vilkkaan pojan aikana. Pojallamme on paha tapa syöksyä syliini ja sain aina pelätä, että kutimet osuu silmiin tai raapii häntä. Koukun kanssa on paljon helpompaa. Ja jos ollaan rehellisiä niin en osaa edes kutoa kuin säärystimiä, eikä niitäkään määräänsä enempää tarvitse =)

      Poista