keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Syksyn viimeiset nokkoset


Olen jo useamman vuoden ollut kiinnostunut villivihanneksista ja luonnonlääkinnästä, mutta jostain syystä en ole ikinä saanut itsestäni irti, että alkaisin opiskella sitä. Varmasti yksi syy on ollut se, ettei ole ollut ketään kenen puoleen kääntyä ja kysyä neuvoa. Kyllähän internet tarjoaa valtavan määrän tietoa aiheesta kuin aiheesta, mutta sen todenperäisyyteen pitää suhtautua aina hieman varauksellisesti. Huomaamattaan vyöhyketerapeutistani tuli viime keväänä ravintoterapeuttini ja opettajani luonnon rohtoihin. Lisäksi eksyin Eilistä ja Paistoa –blogiin, josta olen saanut valtavasti apua raotellessani ovia hortoilun maailmaan. Ilman heitä en varmasti olisi päässyt alkuun tänäkään vuonna. Kesän aikana suhtautumiseni varsinkin nokkoseen on muuttunut rikkaruohosta hyötykasviksi.

Viikko sitten keräsin viimeiset nokkoset vanhempieni omenapuiden alta ja kuivattelin niitä saunan lauteilla. Kuukirjan mukaan lääkeyrtit pitäisi kerätä aina skorpionipäivän aamuna, mutta onneksi en jäänyt odottamaan oikeaa kuunvaihetta vaan keräsin ne ennen kuin unohtaisin ne. Tämän viikon hallojen jälkeen ei varmaan olisi ollut mitään kerättävää. Kesällä noudatin kuuliaasti kuukirjan ohjeita, mutta halusin varmuuden vuoksi vähän täydentää varastojani. Aloin viime keväänä hoitaa nokkosteellä siitepölyallergiaani ja varustaudun nyt ensi kevättä varten. Minun pitäisi selvitä kuivatulla nokkosella kevään ensimmäisistä pölyttäjistä, kunnes luonto tarjoaa taas tuoreet rohdot.

En muista koska viimeksi olisin ollut pahimman siitepölykauden tolpillani. Allergiani ovat pahentuneet vuosi vuodelta enkä ole vielä löytänyt apteekin lääkettä, jolla oireet pystyisivät edes siedettävästi kurissa. Muistaakseni nokkosteetä kuuluisi juoda aamuin ja illoin, mutta se vaikuttaa vaikuttaa uneni laatuun, joten jätän suosiolla iltateen juomatta. Nokkonenhan on myös melkoisen tehokas nesteenpoistaja ja opin viime keväänä myös sen, ettei sitä kannata juoda ennen aamukävelylle lähtöä, ellei halua vähän väliä hyppiä pusikoissa.

Nokkosen lehtien lisäksi olen kerännyt sen siemeniä. Minun on hieman hiottava keräystapaani, sillä satoni ei ole kovin siisti. Vaikka sihtasin siemenet kolmeen kertaan, niissä on silti roskaa ihan hirvittävästi. Suurimmat roskat ripottelin takapihallemme, toivoen että niiden mukana haaskuun joutuneet siemenet alkaisivat itää. Tuoreita nokkosen lehtiä on helppo hakea aamusella paljain jaloin takapihalta samalla kun päästän kanaset pihalle, mutta niitä on kasvanut omalla pihallamme turhan harvakseltaan. Aamukasteen kastelemat varpaat ovat varmasti viime kesän ihanimpia muistoja. 

2 kommenttia:

  1. Ompa terhakoita nokkosia. Minua myös kiinnostaa kovasti luonnonkasvit ja niiden erillaiset käyttötarkoitukset. Mutta ajatuksesta teoksi ei vielä ole oikein toteutunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä jonain päivänä innostut kans. Veihän se multakin toooosi kauan et lähdin kokeileen =) Me ei tänä kesänä taidettu nokkosesta keitellä kuin yhden kerran keittoa, mutta se oli sitäkin mieleenpainuvampi lounas. Meillä oli keiton seurana itse tehtyä leipää ja omien kanojen munia. Uskotko, että sitä lounasta syödessä oli aikas onnellinen olo =)

      Poista