torstai 6. lokakuuta 2016

Melkein sukua julkkikselle

"Tulevaisuudessa jokainen on maailmankuulu 15 minuutin ajan."
- Andy Warhol


Kävin äsken kurkkimassa blogit.fi palvelussa ja heidän sivustolleen on kerätty yli 5500 blogia, eikä siellä varmastikaan ole kaikkia. Blogeja ja bloggaajia on valtavasti, joten olen tavattoman otettu siitä, että minua pyydettiin mukaan Unelmien Talo & Koti -lehden Ystäväkirja-juttusarjaan, jossa esitellään innostavia blogeja ja niiden tekijöitä. Tällaisia tilaisuuksia ei kohdalleni usein osu, joten eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä, että lähdenkö mukaan. Kysymyksiin vastaaminen jännitti ihan hirvittävästi, mutta vielä jännittävämpää oli odotella lehden ilmestymistä ja nähdä oma kuva ja haastattelu painettuna. Juttuni löytyy lokakuun numeron ihan viimeiseltä sivulta. Kannattaa siis käydä ostamassa uusin numero ja lukaisemassa!

Virkkaan parhaillaan pikkuväelle myssyihin (löydät ne täältä) sopivia kaulahuiveja ja nähtäväksi jää, että saanko huivit valmiiksi ja kuvattua tänne blogiin sunnuntaille. Jotenkin tuntuu siltä, että aika kuluu huomaamatta, enkä ehdi enää missään välissä tehdä mitään. Nyt painan läppärin kiinni, keitän kupin teetä ja alan virkata tuhatta ja sataa silmukoita, jotta saan huivit pois käsistäni ja pääsen seuraavan työn kimppuun. Loputkin langat torkkupeittoa varten on ostettu ja pian pääsen leikkimään väreillä. Ihanaa torstai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua!


Sydämellinen kiitos Unelmien Talo & Koti -lehden toimitukseen siitä, että saitte keski-ikää uhkaavasti lähestyvän rouvasihmisen kiljumaan ja hyppimään kuin teinityttö!

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Mikä lankalaihis?

"Heräteostos on kuin pakkasella pissaisi housuunsa."
- Helena Nordenstreng


Niin se lankalaihis. Vai voiko tätä enää kohdallani sanoa laihikseksi? Tämän vuoden tavoitteenani oli vähentää 29 kilon lankavarastoja viidellä kilolla ja olen kuluneen puolen vuoden aikana ahkeroinut päästäkseni tavoitteeseen. Olen virkannut pieniä ja värikkäitä elefantteja. Pikkuväelle tein marsilaisen hatut ja myöhemmin ihanat villamyssyt. Virkkasin myös siivousliinoja ja äidilleni kattausliinoja. Lisäksi olen virkannut paljon kukkia ja mandaloita, joita olen kiinnitellyt farkkuihin ja kansioihin. Kaiken kaikkiaan kuluneen puolen vuoden aikana olen käyttänyt lankaa yhteensä 2,9 kiloa. Se on ihan hyvä suoritus, kun ottaa huomioon, että suurin osa töistäni ovat olleet melko pieniä.

Mutta sitten... olen ostellut. Hyvällä omalla tunnolla voin sanoa, että suurin osa ostamistani langoista on kirppiksiltä, mutta niitä on sitäkin enemmän. Olen sortunut tekemään heräteostoksia, kun olen tehnyt mielestäni edullisia löytöjä. Kuluneen puolen vuoden aikana olen ostanut ja saanut lankoja 6,2 kiloa (ilmankos meidän vaatehuone tuntuu ahtaalta). Osa ostoistani on sellaisia aarteita, joita hypistelen vähän väliä ja odotan, että pääsen tekemään niistä jotain, mutta toiset ovat huteja ja vakavissani mietin, että myisin pois sellaisia lankoja, joita en usko käyttäväni. Toisaalta, mitä jos tarvitsenkin hetken kuluttua juuri sellaista lankaa ja sitten joudun taas ostamaan niitä kaupasta.

Lankalaihikseni on pahasti plussan puolella, mutta onneksi tässä on vielä kolme kuukautta tehokasta lankojen tuhoamisaikaa jäljellä. Olen varannut loimea ainakin kahteen kudontatyöhön, jotka ajattelin toteuttaa virkkauslangoilla. Lisäksi virkkaan parhaillaan pikkuväelle kaulahuiveja ja niiden jälkeen alan virkata taas torkkupeittoa. Olen sen värimaailmasta vielä kahden vaiheilla, mutta mieleni tekisi käyttää samaa värimaailmaa kuin keväällä virkkaamassa Kukkaketo-peitossani ja kesällä kutomassa sohvan päällisessä. Kannattaa siis pysyä mukana ja seurata, mitä loppuvuosi tuo tullessaan! Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinulle rakas lukija.

 Tässä vielä linkit edellä mainittuihin aikaisempiin postauksiin:


perjantai 30. syyskuuta 2016

Löytäjä saa pitää

"Onnellinen on se, joka ei murehdi sitä, mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä, mitä hänellä on."
- Demokritos


Ihan kaikkia meidän kylän lasin ja metallin keräysastioita ei onneksi ole vaihdettu sellaisiksi tylsiksi metallilaatikoiksi joiden sisään näkee, mutta mistä ei saa pelastettua mitään aarteita ilman kättä pidempää työkalua. Toissa kesänähän löysin metallinkeräysastiasta emaliämpäreitä, Finelin kahvipannun (tässä linkkipostaukseeni) ja lastenrattaat, jotka tänä kesänä kunnostin meille käyttöön (löydät ne tämän linkin takaa). Harvemmin keräysastioista löytyy mitään ihan oikeasti arvokasta, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä eteensä saa.

Ihan meidän lähellä olevasta lasinkeräysastiasta löytyi muutama viikko takaperin Tapio Wirkkalan suunnittelema Iittalan maljakko. Ehdin jo kysellä valmistajasta Facebookissa ennen kuin huomasin sen pohjassa olevan signeerauksen. Se on väreiltään ja malliltaan äärimmäisen kaunis, eikä sen paikka mielestäni ollut roskakori vaikka siinä onkin muutama pieni risku reunassa. Ehjänä maljakko olisi arvokas, mutta kolhuisena se sopii hyvin meidän kuistille kukille, sillä se on sen verran tukeva ettei ihan heti kaadu.


Metallin keräysastiasta löysin vanhan savukerasian, joka oli täynnä polkupyörän venttiileitä ja muuta tilpehöörää. Otin hilut pois ja täytin rasian tarroilla, joilla voin lahjoa pikkuväkeä. Metallinkeräyksestä löytyi myös metallinen amppeli, joka taitaa päästä tuunattavaksi, sillä amppeli oli löytyessä aivan kunnossa, mutta unohdin sen ulos sateeseen. Varmaan sanomattakin selvää, että ruostehan sen valtasi ja nyt saan kehitellä jotain amppelin suojaksi.

Sienimetsästä, sammaleiden alta löytyi katkaistu sähkötolppa, josta ukkokulta irroitti Arabian vuonna 1942 valmistamat keraamiset nupit. En nyt tiedä, että oliko näiden löytäminen ja mukaan ottaminen enemmän ekoteko kuin vanhan aarteen pelastus, sillä näiden maatuminen olisi voinut vielä viedä tovin. Eihän näille kai mitään käyttöä ole, mutta ei kai muillakaan koriste-esineillä, sillä nupit pääsivät pesun jälkeen kaapin päälle koristeeksi.

Syksyn sateet tulivat. Pitkään jatkuneet aurinkoiset säät olivat mukavia, mutta toisaalta on ihanaa, kun saa hyvällä omalla tunnolla lorvia neljän seinän sisällä ihan koko päivän ja virkkailla. Me aiomme viettää viikonloppua ihan kotosalla, ja jos käy niin hyvä tuuri ettei koko aikaa sada, lähdemme viereiselle laavulle grillaan makkaraa. Ihanaa viikonloppua sinulle rakas lukija! Tavataan taas sunnuntaina!

tiistai 27. syyskuuta 2016

VIRKATTU PIPO - KIERRE


 "Toukka tekee kaiken työn, mutta perhonen saa kaiken julkisuuden."
 - George Carlin




Vieläkö muistat viime keväiset siivousliinani? Jos et, niin löydät ne tämän linkin takaa. Hyödynsin niiden myötä oppimiani kohopylvästekniikoita ja virkkasin pikkuväelle lämpimät syysmyssyt. Virkkasin myssyt kolmosen koukulla Dropsin Baby Merinosta, jotka ostin jo toissa vuonna Suomen Kädentaidot -messuilta. Tein myssyistä reilun kokoiset, jotta ne peittävät myös korvat eikä ihan heti tule tarvetta tehdä uusia. Koska myssyt ovat villaa ja ne ovat osittain kohopylväillä virkattuja, ne ovat näihin leutoihin syysilmoihin ehkä hieman liian lämpimät, mutta oletettavasti ilmat tästä vielä viilenevät.


Jatkan ohjeiden kirjoitusharjoituksiani ja kirjoitin myssyjen ohjeen teillekin. Jos ohjeessani on jokin kohta jota et ymmärrä tai tarvitset tarkennusta, niin kysy ja minä yritän neuvoa! Myssyn virkkaus on loppujen lopuksi melko helppoa, mutta se vaatii hieman kärsivällisyyttä ja keskittymistä. Kierrekuvio syntyy, kun kohopylväitä ja tavallisia pylväitä virkataan ristiin. Virkataksesi myssyt sinun pitää osata virkata perusilmukoiden lisäksi kohopylväitä ja jos pylväiden ristiin virkkaus on ihan uusi tekniikka, niin suosittelen vilkaiseen nopeasti vaikka youtubesta pätkän jossa tekniikka näytetään (englanniksi cable crochet).


Myssy virkataan spiraalina alhaalta ylös, eli siinä ei ole selvää kerroksen vaihtumiskohtaa ja ihan aluksi kannattaa varmasti virkata pieni koepala, jotta voit laskea kuinka paljon tarvitset aloitukseen silmukoita. Huomioithan, että kuvio on aina kahdeksan silmukkaa, joten luvun pitää olla jaollinen kahdeksalla. Itse virkkasin myssyjen aloitukseen 120 silmukkaa ja siitä tuli sopiva 4-vuotiaalle (päänympärys n.50 cm), mutta myssy venyi niin paljon, että mahtui omaan päähänikin.


HUOM! Dropsin sivuilla varoitellaan, että Baby Merinon neuletiheyden kanssa pitää olla tarkka. Suosittelen, että virkkaat myssyn jollain muulla, vastaavan paksuisella langalla, ettei myssyn kanssa tule ikäviä yllätyksiä! Itselläni neuletiheys oli muistaakseni 21 s / 10 cm ja Dropsin ohjeistus on 24 s / 10 cm. Tässä linkki Dropsin sivuille.

HUOM 2! Myssyt ovat nyt vuoden olleet kovassa käytössä ja niitä on pesty koneessa villaohjelmalla, eikä myssy ole venynyt tai vanunut eli käytä huoletta Dropsin Baby Merinoa näihin! Se on muuten tosi hyvä lanka! T: Johanna Lisätty: 4.11.2017

HUOM 3. Ohje muokattu ja tarkistettu. Hatunnosto jokaiselle, joka alkuperäisen ohjeen mukaan on osannut virkata pipon. 28.10.2017

Jos haluat käydä katsomassa, miltä kaksi vuotta käytössä olleet pipot näyttävät nyt. Löydät ne täältä:




VIRKKAUSOHJE - KIERRE-PIPO



Näitä tarvitset:
Drops Design Baby Merino g
Virkkuukoukku 3 mm
Neulaa ja lankaa päättelyä varten.
Lankaa tupsua varten

Lyhenteet:
kjs - ketjusilmukka
ks - kiinteäsilmukka
puolip - puolipylväs
p – pylväs
pp – pitkäpylväs
KEp - kohoetupylväs
KEpp - kohoetupitkäpylväs (eli pitkäpylväs, jonka virkkaat kohona)

Virkkaa 120 kjs ja yhdistä renkaaksi virkkaamalla ps 1. kjs:aan. Muista tarkistaa, ettei ketju ole kierteellä!

1. krs. Kjs (ks), puolip, 118 p. Merkitse kierroksen vaihtumiskohta ja jatka virkkaamista spiraalina.

Kerroksella silmukoita ks, puolip, 118 p.

2. krs. puolip, ks, 2 KEpp *2 p, 2 KEpp* toista *-* kerros loppuun.

Kerroksella silmukoita puolip, ks, 58 p, 60 KEpp,

3.-4. krs. *2 p, 2 KEpp* toista *-* kerros loppuun.

Kerroksella silmukoita 60 p, 60 KEpp,

5. krs. Kierrekuvion virkkaus alkaa: 2 p, hy 2 (hyppää KEpp:en yli) 2 pp, palaa virkkaamaan ylihypättyihin KEpp:iin 2 KEpp,

*4 p, hy 2 (hyppää KEpp:en yli), 2 pp, palaa virkkaamaan ylihypättyihin KEpp:iin 2 KEpp* toista *-* kerros loppuun

Kerroksella silmukoita (2 pp, 2 KEpp, 4 p) x 15 (ensimmäisessä välissä 5p)

6. krs. 2 p, 2 p yht. hy 2, 2 pp, palaa virkkaamaan ylihypättyihin KEpp:iin 2 KEpp,

*4 p, hy 2, 2 pp, palaa virkkaamaan ylihypättyihin KEpp:iin 2 KEpp* toista *-* yht. 14 kertaa.

Kerroksella silmukoita (2 pp, 2 KEpp, 4 p) x 15

7. krs. 3 p, 2 p yht. hy 2, 2 pp, palaa virkkaamaan ylihypättyihin KEpp:iin 2 KEpp,

*4 p, hy 2, 2 pp, palaa virkkaamaan ylihypättyihin KEpp:iin 2 KEpp* toista *-* kerroksen 21 loppuun asti. Jätä viimeisellä kerralla 2 p virkkaamatta.

Kerroksella aina silmukoita (2 pp, 2 KEpp, 4 p) x 15

22. krs Kavennukset tehdään aluksi virkkaamalla pylväitä yhteen: Virkkaa kuvion välissä olevista neljästä pylväästä kaksi keskimmäistä pylvästä yhteen. Kierrekuvion virkkaus jatkuu, kuten aikaisemmilla kierroksilla.

Kerroksella silmukoita (2 pp, 2 KEpp, 3 p) x 15

23. krs. Virkkaa kuvion välissä olevista kolmesta pylväästä kaksi ensimmäistä pylvästä yhteen. Kuvion virkkaus jatkuu, kuten aikaisemmilla kierroksilla.

Kerroksella silmukoita (2 pp, 2 KEpp, 2 p) x 15

24. krs. Virkkaa kuvion välissä olevat kaksi pylvästä yhteen. Kuvion virkkaus jatkuu, kuten aikaisemmilla kierroksilla.

Kerroksella silmukoita (2 pp, 2 KEpp, p) x 15

25. krs. Hyppää kohopylväiden yli ja virkkaa pitkät pylväät yhteen. Virkkaa kohopylväät yhteen. Kuvion väissä oleva pylväs virkataan normaalisti.

Kerroksella silmukoita (pp, KEpp, p) x 15

26. krs. Virkkaa p, pitkäpylväs ja kohopylväs yhteen. (virkkaat siis aina kolme pylvästä yhteen. Näin kuvio kiertyy ihan myssyn päälaelle asti)

Kerroksella silmukoita KEpp x 15

27. krs. Virkkaa aina kaksi kohopylvästä yhteen. Päättele langat, tee tupsu ja kiinnitä se. Ihana myssysi on valmis! Virkkaa viimeinen kohopylväs seuraavan kerroksen ensimmäisen kohopylvään kanssa yhteen.

Kerroksella silmukoita KEp x 8

torstai 22. syyskuuta 2016

Gluteenittomat puolukka-valkosuklaamuffinssit

"Älä koskaan luovu siitä, että kohdattuaan sinut ihminen on onnellisempi kuin ennen sitä."
- Äiti Teresa


Tervetuloa kahville! Katoin kuistin pöydän koreaksi ja leivoin ihania muffinsseja, jotka suorastaan sulavat suussa. Raastoin muffinssitaikinaan valkosuklaata ja sekoitin seuraksi puolukoita. Puolukat ovat ihania kirpeitä pommeja makeassa taikinassa ja huomaamattani hapuilin kolmatta muffinssia. Mielestäni nämä eivät kaipaa mitään muuta kuin kupin hyvää kahvia, mutta halutessasi voit sekoittaa tuorejuustosta ja tomusokerista kuorrutteen muffinssien päälle. Mukavaa viikonloppua! Nautitaan näistä syksyn lämpimistä ilmoista, auringosta ja ihanista kukista vielä kun niitä on. Meillä ei vielä ole ollut yöhalloja, mutta tiedän, että viimeisiä päiviä viedään.
 

Gluteenittomat puolukka-valkosuklaamuffinssit

n. 12 kpl

Näitä tarvitset:
3 munaa
1 dl sokeria
0,5 dl rapsiöljyä
3 dl Semperin Fin mixiä
2 tl leivinjauhetta
100 g valkosuklaata (itse käytin Fazerin valkoista leivontasuklaata, sillä se ainakin on gluteenitonta)
n. 2 dl puolukoita joko pakkasesta tai tuoreena

Näin se käy:
Raasta valkosuklaa karkeaksi raasteeksi. Vatkaa munat ja sokeri. Lisää varovaisesti öljy. Sekoita keskenään kuivat aineet ja sihtaa ne taikinaan. Lisää lopuksi suklaaraaste ja puolukat. Taikinasta tulee todella paksua. Lusikoi taikina muffinssivuokiin ja paista 180 asteessa n. 15-20 min tai niin kauan, että ne ovat hitusen ruskeita päältä. Älä päästä liian kuivaksi.
 


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kehäkukka- ja auringonkukkavärjäystä

"Jos aina teet sitä, mitä olet aina tehnyt, saat aina sitä, mitä olet aina saanut."
- Albert Einstein


Kasvivärjäys on kiinnostanut minua jo pitkään, mutta se on jäänyt kokeilematta lähinnä sen takia, ettei kohdalleni ole osunut mitään kurssia ja koin sen vaikeaksi ilman opetusta. Tänä kesänä sitä on tupsahdellut kuitenkin niin paljon esiin, että hyppäsin virran mukaan ja aloin tutustua tarkemmin kasvivärjäykseen ja pari viikkoa sitten järjestetyn Luonnonvärityöpajan jälkeen uskaltauduin lähteä kokeilemaan omin päin värjäystä (työpajasta voit lukea lisää täältä). Vanhan alumiinikattilan löysin kierrätyskeskuksesta eurolla ja ukkokulta osti minulle Motonetistä keittolevyn ja lämpömittarin. Pienen ja karmivan hintaisen alunapurkin ostin apteekista (seuraavan kerran tiedän ostaa sitä jostain nettikaupasta) ja luonnonvärityöpajasta ostin viinikiveä. Ruokakaupasta ostin Novitan valkoista seiskaveikkaa.

Koska apunani oli kaksi pientä poikaa, otin tavoitteeksi, että värjäysaineet on löydyttävä omasta pihasta ja mahdollisimman helposti. Omenapuun lehtien ja auringonkukkien ja lehtien lisäksi halusin kokeilla kehäkukilla värjäystä. Meillä kasvoi niin valtavasti kehäkukkaa, että sitä jäi vielä kuivaamisen ja öljyjen teon jälkeenkin, joten vaihtoehtona oli, että joko halla tai minä vien ne. Kukintoja en saanut ihan riittävästi, joten keräsin lisäksi myös lehtiä ja nuppuja. Omenapuun lehdet olivat ainoat joita liotin yön yli, mutta muita aineksia keitin tunnin ja siivilöinnin jälkeen lisäsin langat kattilaan. Minulla meni keitokset niin myöhäisiksi, että auringonkukkalangat jätin kattilaan yöksi ja niiden väri on hieman epätasainen. Se luultavasti johtuu siitä, että väriaines painui yön aikana kattilan pohjaan ja siellä olleet langan saivat tujumman liemen. Kehäkukkien kanssa olin jo sen verran viisaampi, että kaadoin liemen lankoineen alumiinivannaan ja jätin huuhtelun aamuksi.

Väreistä tuli aivan mahtavia ja miten ne sopivatkaan yhteen! Kehäkukkien liemi olisi saanut olla vähän vahvempi, vaikka lankojen haalean vaaleavihreä on kyllä upea sävy. Mielenkiintoista nähdä miten se pysyy langoissa. Olen niin onnellinen langoistani ja siitä, että uskaltauduin lähteä kokeileen kasvivärjäystä vielä tämän syksyn aikana ja vieläpä yksin, vaikka jännitin sitä ihan hirvittävästi. Loppujen lopuksi kasvivärjäys olikin ihan helppoa ja yllättävän siistiä. Vaikka huuhtelin langat pesuhuoneessa, enkä kaivon vieressä niin kuin aluksi suunnittelin, pesuhuoneemme on ihan puhdas ja siisti! En silti ajatellut kuivattaa talveksi mitään, sillä varsinkin auringonkukkakeitos haisi niin hirmuiselle, etten sisätiloissa alkaisi keitellä sitä. Nyt on pitkä ja pimeä talvi aikaa opiskella lisää värjäyksestä ja oppia vähän sen hienosäätöä. Pikkusormen annoin väripadoille jo aikoja sitten, mutta nyt ne veivät käden lisäksi ihan koko mimmin. Mukavaa sunnuntaita sinulle! Taidan alkaa keriä lankojani!

torstai 15. syyskuuta 2016

Moron peräkonttikirppis



Onnetar suosi minua ja sain myyntipaikan viime sunnuntaina Tampereella järjestetystä Moron peräkonttikirppiksestä. En ole aikaisempina vuosina päässyt livahtamaan myyntipöytäni takaa, mutta nyt ehdin pyörähtää useamman kerran ihailemassa muiden aarteita. Ei ole pelkoa, että meidän huushollista vähenisi tavarat, kun sitä mukaa kun sain myytyä, kannoin kuplan takapenkille lisää aarteita. Ihastelen aina Keltainen kahvipannu -blogin kahvikuppikokoelmaa ja tähän asti olen pystynyt hillitsemään itseäni, mutta nyt sorruin ostamaan pari Arabian puhalluskuvioitua kahvikuppia. Keltapalloiselle kupille ei ollut lautasta, mutta löydän ihan varmasti sillekin tassin.

Olen tainnut joskus mainita, että sopivan kokoisen vintagemekon löytäminen kirppikseltä on verrattavissa lottovoittoon. Keskustorilla ei ollut tarjolla sovituskoppeja, joten tällä kertaa ostamani mekko on aavistuksen liian iso. Jos en ala kaksin käsin mussuttaa suklaata ja kerätä lantiolle lämmikettä talveksi, mekkoa on vähän kavennettava. Jouduin maksamaan kotimaisesta Tuijatuotteen mekosta 15 euroa eli hieman enemmän mitä normaalisti kirppismekosta maksaisin, mutta kauniin kankaan takia se ei harmita yhtään! Pikkuriikkisen kopan sain seitsemällä eurolla. Se on niin sievä ja niin pieni ja aivan ihana! Ja ei, se ei tule lapsille vaan ostin sen itselleni käsilaukuksi. Meillä alkaa olla koppia jo melkoisesti, eli kohta minun pitäisi varmaan pystyä luopumaan osasta.
 
Valkoiset villalangat ostin värjäysharjoituksiani varten, sillä väripadat ovat pahasti vieneet minut mennessään. Minulla on mielikuva, että myyjä olisi sanonut niiden olevan mohairia, mutta en ole aivan varma. Joka tapauksessa sain pehmoiset ja pörröiset langat kolmella eurolla. Värikkäitä virkkausliinoja sain vitosella neljä ja valkoiset liinat sain ystävältäni. Olen kahden vaiheilla päätyvätkö nekin väripataan. Vanhoja lehtiä on ihana selata, kun niistä näkee miten paljon maailma ja tyylit ovat ajan saatossa muuttuneet, joten vuoden 1952 Virkkaus- ja neuletyöt-lehti oli mahtava löytö! Siinä on mielenkiintoisia ja erilaisia ohjeita ja varsinkin nuo kirjoneuleet ovat upeita. Pitäisköhän minun harkita puikkoihin tarttumista?

Puikkojen sijaan ajattelin kuitenkin nyt tarttua koukkuun ja virkutella pikkuväelle myssyt. Aamut alkavat olla jo niin raikkaita, että heille pitää saada päähän jotain lämmintä. Ihanaa viikonloppua sinulle rakas lukija! Tapaamme taas sunnuntaina. Silloin ajattelin näyttää sinulle mitä olen tämän viikon aikana nostellut väripadasta. Olen ollut reipas ja opetellut taas jotain ihan uutta!