perjantai 27. toukokuuta 2016

Vanhoja ja hyviä keittokirjoja


Vanhat keittokirjat ovat aivan ihania kirppislöytöjä. Niistä löytyy hyviä reseptejä penninvenytysviikoille, koska resepteissä käytetään usein melko yksinkertaisia raaka-aineita ja kirjoista saa myös hyviä vinkkejä, mitä tehdä tähteille, sillä ennen vanhaan säästeliäisyys oli itsestäänselvyys, eikä ruokaa heitetty roskiin niin kuin nykyisin. Näissä vanhoissa kirjoissa minua viehättävät ohjeet, kuten Wsoy:n Keittotaidon (1939) ohjeistus paistaa leivoksia kuumanlaisessa uunissa ja se, miten maailma on muuttunut. Tämän päivän resepteissä harvemmin kehoitetaan linturuokia tehdessä kynimään ensin kana tai hanhi. Kirjoista löytyy myös mielenkiintoisia, uusia ohjeita, kuten nokkosolut ja lähestyvän pinaattikauden varalle mm. pinaattivanukas (molemmat ohjeet vanhassa Wsoy:n Keittotaidossa).


Emännän keittiökalenterin (Otava 1962) löysin aikoinaan kirppikseltä muutamalla eurolla ja siitä löytyy lounas-ja päivälliskalenteri ohjeineen vuoden jokaiselle päivälle (osa ohjeista toistuu). Minun tekisi mieli kokeilla, että söisimme kuukauden kirjan kalenterin mukaan, mutta luulen, että viikossakin olisi tekemistä. Oma gluteeniton kasvisruokavalioni vaatii hieman kalenterin muokkausta, eikä ihan kaikki ruuat kuulosta houkuttelevilta kuten toukokuussa tarjolla oleva silavapannukakku. Myös ruokatottumukset ovat sen verran muuttuneet, että ukkokullalla olisi varmasti sanottavaa, jos lounaalla olisi pelkkiä karjalanpiirakoita ja munavoita tai purjoa munalohkojen kera. Kirjan ruokakalenterissa noudatetaan tietysti kausia eli näin toukokuussa syödään korvasieniä ja vasta huomasin, että siellä on valtavasti silakka ja silliruokia. Huhtikuun kohdalta löysin ohjeen Aprillipuuroon (kaurapuuroon sekoitetaan hunajaa, sitruunaa ja keltuainen), jota suositellaan kevätväsymystä poteville lapsille.


Kaikista parhain ja käytetyin keittokirjani on kuitenkin Kotitalouden oppikirja (Wsoy 1966). Tämä kirja on ollut koulussa äidilläni ja anopillani. Omani olen ostanut joskus kirppikseltä ja minun pitää vielä etsiä pojillekin omat kirjat. Tästä kirjasta aloin ensimmäisenä etsiä ohjeita mankelointiin ja kirjan lopussa olevien reseptien ja ohjeiden mukaan olen aikoinaan oppinut leipomaan. Tänäkin päivänä leivon aina täytekakun kirjan sienikakun ohjeella ja kirjasta haen myös ohjeet kääretorttuihin, pannukakkuihin ja lettuihin. Ohjeet ovat vehnäjauhoille, mutta niiden korvaaminen gluteenittomilla onnistuu, kun vähentää jauhojen määrää.

Täällä Pirkanmaalla on satanut vettä koko päivän ja nyt aurinko tuli esiin pilvimassan takaa. Taidan pistää lettutaikinan turpoamaan ja me vietetään tänään lettukestit terassilla. Mukavaa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Tuo päällimmäinen kirja on todella tuttu. Käytin sitä taloustunnilla koulussa joskus kivi ja nolla :)
    Olen käyttänyt sitä todella paljon monen kymmenen vuoden ajan. Hyviä ja yksinkertaisia ohjeita.
    Jos olet kiinnostunut niin käyhän kurkkaamassa blogiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä kirja! Mä pidän kans siitä =)

      Kiitos vinkistä! Mä tulen kurkkaamaan =)

      Poista
  2. Sanos niille pilville että tulevat vaihteeksi tänne kaksi viikkoa suht lämpöistä. En valita, mutta kasvit tarvitsevat jo vettä. Vaikka yöllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö teillä ole satanut? Meillä tuli oikein kunnolla ja kasvimaalle teki niin hyvää! Mä olisin varmaan joutunut tarttumaan pian puutarhaletkuun ja kastelemaan maan, jos taivas ei olisi antanut vettä.

      Mä sanon terkkuja, että tulevat sinne yöksi, mutta laitathan sitten toiseen suuntaan ne päiväksi =)

      Poista
  3. Rakastan vanhoja keittokirjoja ja lehtiä. Minulla on mm. Tehtaannaisen keittokirja, joka on todella hyvä ja Kotikokki lehden vuosikerta 1956. Aarteita täynnä hyviä ohjeita. Myös vanhat Kotiliedet ovat oikeita aarreaittoja ohjeiden suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehtaannaisen keittokirja kuulostaa hienolta! Toivottavasti mäkin törmään siihen joku päivä =)

      Mulla on kans Kotiliesiä muutama ja ne ovat aivan ihania <3 Niitä on tosi mukavaa selata ja lukea!

      Poista
  4. Minullakin oli koulussa tämä Kotitalouden oppikirja ja on käytössä vieläkin. Sieltä ne parhaimmat ja helpoimmat ohjeet löytyy =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyl hyvä kirja =) Onko jotain reseptiä, mitä suosittelisit? Facebookin puolella kuulin, että Serinakakut ainakin ovat hyviä. Mä en ole ihan varma, että olenko niitä koskaan leiponut. Hanna-tädin pipareita tein aina pikkutyttönä =)

      Poista
  5. Ihania löytöjä! Ja osittain varmasti huvittavaakin luettavaa kanan kynimisineen päivineen. ;) Pidän itse kovasti sellaisesta vanhanajan emännöinnin meiningistä, että kaikki ainekset käytetään tarkasti jne. Siitä kirjoitin itse eilem blogiini. Sillä saralla itselläni riittää vielä petrattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mun pitääkin tulla kurkkaan sun vinkit! Mä haluaisin kans oppia tehokkaammaksi jämistelijäksi. Oikean ruokamäärän tekeminen on ainakin mulle vaikeaa ja melkein joka päivä saan miettiä, että mitä ihmettä lopuille tekisin. Onneksi kanoille saan vietyä edes osan, mut en mitään sellaista, mikä on maustettu reippaalla kädellä tai missä on sipulia.

      Poista