keskiviikko 11. marraskuuta 2015

WSOY:n Keittotaito vuodelta 1939

"Jauhoja lisätään vain sen verran, että taikinasta voi leipoa pieniä pyöryköitä, jotka heti kypsennetään vienossa uuninlämmössä."
(Keittotaito, Wsoy 1939 )


Talomme mukana tuli iso kasa vanhoja kirjoja, jotka sysäsin muuton alta kirjahyllyn uumeniin ja sitten ne unohtuivat. Kesällä hyllyä siivotessa sain vastaani jo unohtuneen WSOY:n Keittotaidon vuodelta 1939. Parhaat päivänsä nähnyttä, hieman repaleista kirjaa saa käsitellä melkein silkkihansikkain, jotta se pysyy kasassa. Vasta myöhemmin huomasin ensimmäisen lehden takaa omistuskirjoituksen. Onkohan talon myynyt perikunta huomannut tuota? Itse en pystyisi luopumaan isovanhempieni kihlajaislahjasta, mutta onhan minulla muutenkin tapana säästää kaikki mahdollinen.

Hieman ovat ajat muuttuneet, kun kirjan resepteissä kehotetaan aluksi kynimään kana tai laittamaan hanhi riippumaan. Ennen leipomista voi pitää pestä ja leipomukset paistetaan milloin kohtalaisessa ja milloin hyvässä lämmössä. Kirjan 1621 reseptistä löytyy ohjeet niin jugurtin kuin raittiusboolin valmistukseen. Kirjassa on seitsemän erilaista rinkelireseptiä, 23 erilaista piparkakkureseptiä ja liuta muita pikkuleipäreseptiä. Pikkuväen kanssa kokeilimme kuumalaisessa uunissa paistettuja Upsalanleipiä, joita ei montaa säilynyt kuvauksiin asti. Herkulliselta ne maistuivat myös gluteenittomina ja sähköuunissa paistettuna vaikka reseptit ovat jo 76 vuotta vanhoja.

Ei ole enää montaa yötä, kun Tampereen messukeskuksessa pyörähtää käyntiin kolmen päivän käsityökarnevaalit. Suomen Kädentaitomessut järjestetään 20. kerran ja pikku hiljaa vatsani on alkanut täyttyä pikkuleipien lisäksi perhosista. Muistilistaani on alkanut kertyä ranskalaisia viivoja ja nyt on viimeiset hetket harjoitella itsehillintää, ettei muutenkin huonoilla kantimilla oleva lankalaihikseni mene ihan myttyyn. Viime vuodesta oppineena olen varannut messuihin kaksi päivää, jotta saan kiertää ihan rauhassa. Oletko tulossa? Jos näet minut messuilla niin nappaa hihasta kiinni ja tule moikkaamaan! Mukavaa keskiviikkoa.


8 kommenttia:

  1. Voi mikä löytö! Ota joskus suora kuva rinkelireseptistä, sitä olisi hauska päästä kokeilemaan. Tiedätkö, sana rinkeli on melkein jo päässyt unohtumaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on huima löyty! Ja vielä ihan omasta kirjahyllystä =) Mä meinasin ottaa parista reseptistä kuvan, jotta olisin voinut näyttää, millaisia ne ovat, mutta en sit uskaltanut. Mä olen epävarma näiden tekijänoikeuksista, enkä välttämättä haluaisi suututtaa WSOY:n väkeä =) Vaikka kirja on jo vanha, niin siitä on varmasti uusintapainoksia ja niissä voi olla samoja reseptejä, joten... parempi pelata varman päälle, ettei tarvitse myöhemmin katua =) Anteeksi, etten voi antaa sulle reseptiä, mutta kerro jos törmäät joskus johonkin hyvään =)

      Poista
  2. Ihana kirja! Oikea aarre. :)
    Minä myös olen lähdössä Tampereen messuille, menen lauantaina. Olisipa kiva nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Non on aarre! Mun pitää varmaan laittaa tälle kyl se tunnistekin, kun olin näemmä unohtanut =)

      Mä oon kans näillä näkymin tulossa lauantaina! Toivottavasti me nähdään! Se olisi niin hienoa <3

      Poista
  3. Ihana löytö! Minulla on Keittotaito vuodelta 1944 ja vuodelta 1956. Kirpputorilöytäjä molemmat. Tarkoitus on kerätä mahdollisemman monen vuoden painos ja verrata niitä keskenään.
    Oikein antoisaa Tampereen Käsiyömessu aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kerrohan ihmeessä, että mitä eroja löydät. Mun kirjani on seitsemäs painos ja se jo sisältää uusia reseptejä. Alkuperäinen alkulause on päivätty vuodelle 1932 ja ilmeisesti silloin on ilmestynyt se ihan ensimmäinen Keittotaito. Äsken nopealla googlettamisella selvisi, että tästä on otettu jo 45 painosta =)

      Poista
  4. Upea löytö, nuo vanhat reseptit on vieläkin käyttökelpoisia ja niistä löytyy monta hyvää herkkua.
    Miulla oli Pula-ajan keittokirja, mutta muuttaessa tänne se katosi ja sitä harmittelen vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Voi miten harmittavaa tuo, että Pula-ajan keittokirjasi on hukkunut! Se olisi kyl mahtava saada! Ilmeisesti tämä mun Keittotaito on tarkoitettu vähän paremmalle väelle, kun silmiini pisti, että resepteissä käytetty aika paljon mantelia ja kookosta. Mä oletan, ettei ne olleet vuonna 1939 yhtään sen edullisempia raaka-aineita kuin nykyään =)

      Poista