sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Ensilumi ja epäisänpäivä



Minulla kävi melkoinen tuuri puutarhatöideni kanssa, sillä toissa päivänä satoi meillekin kauan odotettu ensilumi. Yritin olla höpöttämättä lumesta lapsille, etteivät suotta pettyisi, jos sitä ei saadakaan vasta kuin tammikuussa. Itkua pidätellen kannoin eilen aamuna esikoisemme ikkunaan ja näytin pihaa. Waauuu! Oli pojan ensimmäinen sana nähdessään valkean maan. Se on aivan sama minkä ikäinen on, lunta odottaa aina yhtä malttamattomana. Ruskan jälkeinen luonto on niin synkkä ja karu, kun kirjavat lehdet ovat varisseet alas puista eikä jäljellä ole enää kuin paljaat pensaat pihassa. Lumen tuomaa valoisuutta kaipaa. Harmi vain, ettei ole pakastanut, joten ensilumi taitaa sulaa tämän päivän aikana pois.

Tämä viikonloppu on mennyt pulkkamäessä ja lumipalloja tehdessä. Olen keitellyt paholaisen hilloa ja maa-artisokkakeittoa ja miesväen ulkoillessa sain rauhassa siivota koko talon. Joulun varalle olen virkannut lumihiutaleita Caitlin Sainion kirjan ohjeilla ja ensimmäiset on jo tärkätty sokerivedellä. Lumihiutaleita on mukava virkata ja niihin saa hyvin hukattua vanhoja jämäkeriä, joiden pahvisisukset vievät turhaa tilaa muutenkin ahtaassa lankalaatikossa. Harmi vain, että niissä näkyy virheet paljon herkemmin kuin kukista ja olen tainnut tehdä maanantaimalleja enemmän kuin onnistuneita. Olen ihastunut tähän yhteen malliin ja suunnittelen tekeväni siitä vielä jotain hieman suurempaa. Sitähän ei taas tiedä, että toteutuuko se.

Isänpäivän kunniaksi leivoimme korvapuusteja. Esikoisemme askarteli kerhossa kortit isälleen ja isovanhemmilleen, mutta hetken päästä hän repi ne. Ilmeisesti korttien repiminen oli askartelua mielekkäämpää. Tänä aamuna tekaisimme isän vielä nukkuessa uuden kortin, jotta pojilla oli jotain annettavaa halausten lisäksi. Kurssivihkoni takakannesta, kirjekuoresta, sormiväreillä ja virkattuihin lumihiutaleisiin ostetulla kimalteella saimme tehtyä jonkinmoisen kortin. Eihän se hääppöinen ole, mutta kortti kuitenkin. Onneksi meillä on vielä illalla sauna, niin saan pestyä sormivärit kuopuksemme hiuksista. Pienet sormet ovat kovin nopeat.

Lapsuudenkodissani ei erityisemmin välitetty isän- eikä äitienpäivistä, joten en oikein osaa juhlia niitä. Vanhempia kuuluu muistaa vuoden jokaisena päivänä eikä vain kerran vuodessa. Lasten takia minun pitäisi varmaankin ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa touhuta myös näiden mielestäni hieman kaupallisten juhlapyhien eteen. Ehkä ensi vuonna meilläkin on isänpäivänä kakkua ja myös isovanhemmille kortit. Lahjarumbaan en ihan hevillä suostu, ellei ne sitten ole itse tehtyjä. Annoinhan minäkin äitienpäivälahjaksi omalle äidilleni virkatun kukkakranssin ja minun on myönnettävä, että suunnittelin omalle isälleni villatakkia, mutta sen virkkaus jäi. Tämä vuosi mentiin nyt näin ilman suurempia juhlimisia ja hössötyksiä. Nähtäväksi jää, miten ensi vuonna. Ihanaa isänpäivää kaikille sitä juhliville!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti