torstai 30. tammikuuta 2014

Puutarhavuosi 2014

Kevättä alkaa olla jo ilmassa, vaikka on vasta tammikuun loppu. Puutarha pyörii taas taukoamatta mielessäni. Poikani kanssa kierrämme lähes päivittäin ympäri kasvimaata suunnitellen mitä istutan ja mihin. Kuinka minun on otettava huomioon aurinko ja muiden kasvien varjostus? Miten sijoitan tänä vuonna pavut, etteivät ne kaadu toistensa päälle? Pitäisikö niitä tukea? Tekisinkö niille pienen aidan? Mitä kasveja istutan?

Kasvimaani kerää voimia tulevaan kasvukauteen.

Puutarhakauteni käynnistyi sunnuntaina. Kaivoin vanhan, peltisen siemenlaatikkoni esiin ja kävin läpi siemenvarastoni. Minulla on paha tapa ostaa siemeniä yli tarpeeseeni ja niitä jäi aika paljon viime vuodelta. Kehäkukkaa voisin istuttaa kokonaisen pellollisen. Pinaattia ja basilikaa tuntuisi olevan parinkin vuoden tarpeisiin.
 
Poiketen aikaisempiin vuosiin, tein heti siementilauksen enkä jättänyt sitä viime tippaan. Tänä vuonna ostin siemeneni Hyötykasviyhdistykseltä. Koska paprikasatoni meni viime vuonna roskiin, tiputin ne tilauksestani pois. Minulla on kuivattuna kaupan paprikansiemeniä, jotka aion istuttaa. Jos ne eivät kasva, en menetä mitään. Sen sijaan tilasin kahta minulle uutta chililajia: Apachea ja Hungarian Hot Waxia, joista jälkimmäisen pitäisi olla satovarma lajike.

Salaatteja minulla oli jo ennestään, mutta koska niitä meillä syödäänkin valtavasti, tilasin täydennykseksi lehtisalaateista Black Seeded Simpsonia ja Lolla Rossaa. Lisäksi ajattelin kokeilla keräsalaatin kasvattamista (Ice King) ja uusina lajikkeina otin myös punajuuren ja kukkakaalin. Taidan suosiolla laittaa ne kasvamaan korokepenkkeihin, siten ne ovat koko ajan valvovan silmäni alla.

Syksyllä kasvimaatamme pakatessa talviteloille (lue tästä), keräsin viimeiset pensas- ja härkäpavut talteen ja kuivasin ne siemeneksi. Härkäpapujen siemenet näyttävät hieman siltä, etteivät jaksa tehdä uutta kasvia, joten tilasin varmuuden vuoksi yhden pussin myös niitä. Valitsin Kontu-lajikkeen pelkästään tuon ihanan nimen vuoksi. Lisäksi otin makeita kirsikkatomaatteja ja porkkanaa.

Marraskuussa kun vielä mylläsin kukkapenkissäni (lue tästä), taisin vahingossa tuhota unikkoni. Otin samalla kahta eri unikkolajiketta (Bridal Bouquet ja Carmine King). En malta odottaa miltä ne näyttävät. Minusta tuli viime kesänä unikkofani kun sain ihastella ensimmäisten unikkojeni kukintaa.

Tänä vuonna säästän ainakin pensaspavun siemenissä. Ne ovat säästyneet viime vuoden sadosta.

Parsan kasvatuksessa meinaan hieman oikaista. Ostan valmiit taimet puutarhaliikkeestä ja hyvässä lykyssä saamme ensimmäisen parsasadon jo vuoden päästä. Perunat ja sipulit ostan samalla, niitä kai ei ole järkeä tilata postitse pääkaupunkiseudulta.

Kohta saan kaivaa taas Minna Siltalan ihanan Puutarhan Kolme Vuodenaikaa -kirjan esille ja alan opiskella puutarhan hoitoa (lue lisää tästä). Olen taas vuoden pessyt vanhoja viilipurkkeja esikasvatuspurkeiksi ja on aika etsiä ne. Olen jälleen kerran hukannut ne! Tämä purkkitornin metsästys alkaa olla jo jokavuotinen perinne.

Hyötykasviyhdistyksen sivuilla ilmoitettiin, että siementoimituksia aletaan toimittaa vasta helmikuun alussa. Minulle olikin iloinen yllätys, kun eilen postilaatikkoomme kolahti tilaamani siemenet. Nyt minulla alkoi sormet syyhytä toden teolla. Vielä on maltettava ainakin kuukauden päivät ennen kuin pääsen kylvöhommiin.


2 kommenttia:

  1. Täälläkin pitäisi jo pian tilailla joitakin chililajikkeiden siemeniä, nehän pitäisi piakkoin jo laittaa itämään. Odotan innolla että pääsee niitä sitten laittelemaan itämään! :) Täällä ei tosin puutarhaa ja kasvimaata ole, mutta parveke saa vielä hienosti kelvata tähän harrastukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoinen parvekehan on hyvä paikka kasvattaa chilejä. Jätän varmasti itsekin pari taimea purkkikasvatukseen kuistille =)

      Poista