Tyttöjen tuoli

Olen joskus aikaisemminkin kertonut vanhempieni ullakosta. Se on oikea ihmemaa! Muistin joulun alla että äitini ompeluhuoneessa on tuoli, jossa olen pienenä tyttönä hyppinyt. Vanha tuoli sopisi väreiltään ja tyyliltään sisustukseemme. Saatuani äidiltä myöntävän vastauksen, lähdimme mieheni kanssa hakemaan tuolia. Se on vielä kauniimpi kuin muistin!

Tuoli oli jäänyt vanhempiemme taloon edellisiltä omistajilta ja heidän oli pitänyt hakea se. Nyt aikaa on kulunut yli 30 vuotta, joten voinen todeta että tuoli on meidän. Onhan se vähän ajan patinoima ja verhoilutkin ovat ajan saatossa hivenen kärsineet. Valitettavasti olin hyppinyt tuolissa niin paljon että sen jouset ovat mennyttä kalua. Tähän hätään meillä ei ollut aikaa eikä rahaa kunnostaa tai verhoilla sitä uudestaan, joten suojasin tuolin vanhalla viltillä. 

 

 

 

Valitettavasti löysin tuolille niin herkullisen paikan että minun tekisi mieli myös itse istua siinä. Aurinko paistaa tuoliin juuri silloin kun poikamme nukkuvat päiväunia. Se olisi lähes täydellinen paikka istua ja virkata. Harmikseni minun on etsittävä joku toinen istumapaikka, sillä se ei ole minua varten. Se on tyttöjen tuoli.

Jep! Tuolista tuli koiriemme uusi nukkumapaikka. Tytöt hävisivät valtataistelun sohvan herruudesta ja joutuivat tyytymään lattiapaikkoihin. Kuukauden saimme taistella heidän kanssaan ja vääntää rautalangasta uppiniskaisille (hemmotelluille) lemmikeillemme, ettei koiran paikka ole enää sohva. Tuntui turhan julmalta katsella pieniä sohvaperunoitamme lattialla viltillä, joten ihanat ruttukuonomme saivat ihan oman tuolin. Ja he ovat tykänneet tuolista, sen vuoksi en varmastikaan raski heitä ajaa siitä pois. 

Tuoli näyttää kuitenkin yksinäiseltä. Löytäisinköhän jostain toisen samanlaisen tuolin? Nyt minulla on taas hyvä syy lähteä huutokauppaan. Minun on löydettävä toinen tuoli.