sunnuntai 10. toukokuuta 2020

VIRKATTU NARUREPPU SIS. OHJE






Virkkasin työkengilleni narurepun! Pidän virkkauskursseja kolmella paikkakunnalla ja työkenkäni kulkevat mukanani aina paikasta toiseen. Aikaisemmin ne ovat seikkailleet samassa kopassa opetustarvikkeiden kanssa, mutta ajatus siitä että kengät ovat käsityölehtieni ja virkkausmallieni kanssa, ei tuntunut mukavalta. 


Virkkasin repun Dropsin Muskat -langasta, joka on yksi lempparilankojani. Silmukoinnin nimi on V-stitch eli suomennettuna v-silmukka. Tuota silmukointia voi tehdä ainakin kahdella tavalla: virkkaamalla pylväät yhteen tai virkkaamalla kaksi pyövästä edellisen kerroksen ketjusilmukkaan. Itse pidän tuosta jälkimmäisestä vaihtoehdosta enemmän. V-silmukka on kaunis ja helppo virkata. Jos osaat virkata pylvään ja ketjusilmukan, osaat virkata myös V-silmukan.




Reppu on vuoritettu vanhalla lakanakankaalla, jonka ompeltu käsin kiinni. Tein siitä hieman matalemman, jotta saan suuaukon rypistymään siististi. Ajattelin ensin tehdä itse reppuun nyörit, mutta vasta kun ymmärsin, että kuinka pitkät nyörit tarvitsen, ostin narurepun olkahihnoiksi nyörit paikallisesta kangaskaupasta. Nyörit on virkattu kiinni repun alaosaan kiinteillä silmukoilla.


Repusta tuli juuri sopiva työkengilleni, mutta eipä sinne paljoa muuta mahdu. Jos haluat tehdä itsellesi samanlaisen repun, niin kirjoitin virkkausohjeen. En tosin taaskaan huomannut punnata lankoja, mutta itse varaisin reppuun kaksi kerää per väri paitsi luonnonvalkoista yksi kerä. Huomaathan, että jos haluat virkata isomman narurepun, silmukkamäärän pitää olla kolmella jaollinen.





VIRKKAUSOHJE - VIRKATTU NARUREPPU:



Näitä tarvitset:
Dropsin Muskat -lankaa n. 450 g
Värit:
Petrooli 74
Turkoosi 32
Minttu 03
Vaalea Minttu 20
Luonnonvalkoinen 08

Vuorikankaan ja nyörit olkaimiksi (itse varasin n. 3 m)
Virkkuukoukun 4 mm
Sakset ja neulan päättelyyn

Käytetyt silmukat ja lyhenteet:
kjs - ketjusilmukka
ps - piilosilmukka
ks - kiinteäsilmukka
p - pylväs


VIRKKAUSOHJE


Virkkaa alkuun 132 kjs (virkkaa silmukat löysähkösti) ja yhdistä ps:lla.


1. krs. Virkkaa kjs (ei lasketa silmukaksi). Virkkaa ks per s. Yhdistä kerros ps:lla kjs:aan.

2. krs. Virkkaa 4 kjs (kerroksen 1. pylväs ja kjs), 1 p samaan s:an.
* Hyppää 2 ks:n yli. Virkkaa p, kjs ja p seuraavaan silmukkaan.* Toista *-* kunnes jäljellä on 2 ks. Hyppää ne yli ja yhdistä ps:lla kerroksen 3. kjs:aan. Katkaise lanka ja vaihda väriä.

3. Krs. Siirry ps:lla kjs:aan. Virkkaa 4 kjs (kerroksen1. pylväs ja kjs), 1 p samaan s:an.
*Hyppää 2 pylvään yli ja virkkaa seuraavaan kjs:aan p, kjs, p.* Toista*-* kerroksen loppuun.  Yhdistä ps:lla kerroksen 3. kjs:aan. Katkaise lanka ja vaihda väriä.

4. -36. krs. Toista kerrosta 2. niin pitkään, että työ on halutun kokoinen.

37. krs. Siirry ps:lla kjs:aan. Virkkaa 3 kjs (kerroksen 1. pylväs), 1 p samaan s:an, kjs.
*Hyppää 2 pylvään yli ja virkkaa seuraavaan kjs:aan 2 p, kjs.* Toista*-* kerroksen loppuun.  Yhdistä ps:lla kerroksen 3. kjs:aan.

38. krs. Virkkaa kjs (ei lasketa silmukaksi). Virkkaa ks per s. Yhdistä kerros ps:lla kjs:aan.

Käännä oikeat puolet vastakkain ja ompele tai virkkaa pohja kiinni (tarkista, että kerroksen vaihtumiskohta on sivussa). Päättele langat. Ompele vuorikangas ja ompele se reppuun kiinni kerrokseen 36.

Katkaise nyöri kahteen yhtä pitkään osaan. Pujottele se repun sivusta kerroksen 37 pylväiden väleistä niin, että se hyppää aina yhden reiän yli. Pujota näin koko kierros ympäri. Pujota nyt toinen nyöri toisesta reunasta samoin, mutta laita se aina vapaista aukoista sisään.

Kiinnitä nyörit repun pohjaan virkkaamalla kaksinkertaisella langalla kiinteät silmukat nyörien ympäri niin, että virkkaat aina kaksi kiinteää silmukkaa per kerros. Katkaise lanka ja päättele.





6 kommenttia: