Kukkaistytön korvalaput

"Ole aina mieluummin ensiluokkainen versio itsestäsi kuin toisen luokan versio jostakusta muusta." - Judy Garland

Ajatus näihin syntyi vahingossa, kun siivosin keittiön pöytää ja laitoin teepussin nostelijani isopapan vanhojen korvalappujen päälle. Ne näyttivät niin ihastuttavilta yhdessä, että pakkohan minun oli ne toteuttaa ja tehdä korvalaput, jollaisia toisia ei ihan heti kävele vastaan.  Tosin hetki sitten aloin epäröidä, että olenkohan liian vanha tällaisiin hömpötyksiin, sillä itsellenihän minä nämä tein. Vedin ajatukset heti takaisin. Kukaan ei ole koskaan liian vanha ollakseen juuri sellainen kuin haluaa ja vastalauseena omia epäluulojani kohtaan aion käyttää näitä!

Jos edessä oleva talvi on yhtä lämmin kuin kaksi edellistä, niin villamyssyjä ei tarvitse kaivaa vasta kun tammikuussa, mutta jotain olisi ehkä hyvä vetää korvien suojaksi. Mustat korvaläpät olivat sievät, mutta ehkä vähän tylsät ja metallipanta painoi päätäni, joten virkkasin niihin kuoret. Varsinaisten läppien päälle tein pylväistä kaksi soikiota, jotka virkkasin reunoista yhteen. Pään yli menevän pannan päälle virkkasin pylväillä suorakaiteen muotoisen kaistaleen, jonka virkkasin kiinni kiinteillä ketjusilmukoilla. Ajattelin kerrankin hillitä itseäni ja laitoin vain yhdet auringonkukat. Houkutus oli suuri lisäillä vähän vaahteranlehtiä ja kehäkukkia ja tehdä näistä samantapaiset kuin viime vuotinen syysköynnökseni oli. Auringonkukan ohjeen löysin Caitlin Sainion 100 virkattua pitsikukkaa - kirjasta.

Ohutta puuvillalankaa minulla kului koko työhön 25 grammaa. Vasta käytössä selviää, että pitääkö auringonkukat tärkätä vielä erikeepperillä, sillä ne on vain pingotettu. Olisin ehkä voinut läppien suojana olevat virkkuut tehdä koristeellisemmin, kun en huomannut suunnitteluvaiheessa, miten paljon ne näkyvät kukkien alta. Itse pidän näistä ihan hirvittävästi, mutta ukkokullan mielipiteestä en nyt ihan ottanut selvää. Keimailin hänelle korvaläpissäni ja sain vastaukseksi silmien pyrittelyä. Ne ovat kuulemma söpöt, mutta hänelle ei kuitenkaan kelvanneet kukkakorvalaput vaikka tarjouduin virkkaamaan hänelle samanlaiset. Hassu juttu! Olisimme olleet hänen kanssaan kuin kaksi marjaa korvalapuissamme. Hyvää viikonloppua!

Verhoja hakemassa

"Anteeksi, mutta olisitteko te myyneet nuo verhot, joilla olette peitelleet kukkanne?"

Sinä aamuna kun oli ensimmäiset yöpakkaset ja halla vei kesäkukkani, kävelin epäuskoisena aamukävelyltä kotiin. En meinannut uskoa, että olin ihan oikeasti juuri käynyt lasten kanssa soittamassa erään talon ovikelloa ja kysynyt ventovieraalta naiselta, että olisiko hän myynyt minulle verhonsa. Kävelimme talon ohi jo menomatkalla ja ihastelin verhoja, jotka oli levitetty kukkien päälle suojaamaan niitä hallalta. Takaisin tullessa koukkasimme talon ohi uudestaan siinä toivossa, että pihassa olisi näkynyt liikettä. Emmin hetken tien poskessa ennen kuin rohkenin kääntää rattaat pihaan ja mennä oven taakse.

Sovimme, että tulen seuraavana päivänä uudestaan ja rouva päästi minut sisään. Hämilläni katselin Finelin pannuja keittiön hyllyillä, Arabian maitokannuja pöydän reunalla ja kuuntelin kuinka rouva kertoi rakastavansa kirppiksiä ja esitteli käsitöitään. Ihastelen aina kesäisin hänen pihaansa, kun se on aivan täynnä toinen toistaan kauniimpia kukkia. Aivan uskomatonta!  Ihan kuin olisin astunut kotiini ja katsellut itseäni muutaman kymmenen vuotta vanhempana ja jos minulla ei olisi verhoja vieressäni, luulisin varmasti nähneeni unta.

Olen yrittänyt metsästää verhojen valmistajaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Minulla on mielikuva, että olen nämä jossain aikaisemmin nähnyt, mutta en muista että missä. Tietysti elättelen toiveita, että jos ne vaikka sattuisivat olemaan Marjatta Metsovaaran suunnittelemat. Ajattelin ripustaa ne kirjastohuoneen ikkunassa seitsemän vuotta roikkuneiden Marimekon Kaivojen tilalle. Toisesta verhosta tosin puuttuu käännös, enkä uskalla itse sitä ommella vanhalla koneellani eli tässä voi mennä tovi ennen kuin ripustan niitä mihinkään. Rakastan yli kaiken verhojen värejä ja tuota kuviota ja nämä ovat epäilemättä kauneimmat verhoni, mutta uskotteko, että näiden kuvaaminen oli todella hankalaa. 

Kesän viimeiset

"Elämäsi ei muodostu päivistä jotka ovat menneet, vaan päivistä jotka muistat."
- Pavlenko

Näitä kukkia kerätessä tiesin, että tämä jää kesän viimeiseksi kimpukseni. Öiset hallat ovat tehneet tuhojaan jättäen jälkeensä vain kuolleet ja paleltuneet kukkien varret. Kepeät kesämekot ovat vaihtuneet paksuun takkiin ja tumppuihin. Kuitenkin kesä pysyy muistoissani vielä pitkään ja olen säilönyt sydämeeni ne kesän hempeimmät hetket. Nämä eivät ole haikeat jäähyväiset, sillä tiedän sen tulevan taas hellimään minua. Ikuistin kuviin kesän viimeiset kukkijat ja ne ovat minulla muistona kesästä vaikka keittiömme pöydällä on enää tyhjä maljakko. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle.

Hypistelymuhveja vanhainkotiin

"Twiddle muff eli vapaasti suomennettuna hypistelymuhvi on kehitelty muuan muassa muistisairaille ja levottomille ADHD-lapsille. Hypistelymuhvi antaa käsille tekemistä, rauhoittaa, palauttaa mieleen muistoja ja aktivoi."

Lähde: Reijan Räsymatto -blogi

Ukkokulta tuumasi, että olen päästäni vialla, kun kerroin hänelle näpertäneeni muhveja perjantain ja lauantain välisenä yönä puoli kolmeen. Siitä huolimatta olen niin hyvillä mielin ja ylpeä itsestäni! Hypistelymuhvit ovat olleet mielessäni jo keväästä asti ja nyt olen ne tehnyt! Käydessäni viimeksi isoäitini luona vanhainkodilla ja katsellessani hänen jatkuvaa sängynreunan pyyhkimistä, otin tämän muhviasian syksyn ”ihan pakko tehdä ja mahdollisimman pian -listalle”. Yli 90-vuotias isoäitini on jo vuoteenoma, eikä ole enää moneen vuoteen tuntenut minua. Joka kerta hänen luonaan saan katsella hänen levottomia käsiään, kun sormet nypläävät peiton kulmaa tai hän taputtelee pöytälevyään.

Kerroin jo aikaisemmin, että minulla on paha tapa purkaa töitä ehkä turhankin herkästi ja tämän työn myötä haastoin itseni tekemään jotain sellaista, mitä en saa purkaa. Lankavalintani piti huolen että pysyin päätöksessäni, sillä virkkasin muhvit isoäitini vanhoista Haituva-langoista, joita minulla oli keväisen neulegraffitiprojektin jäljiltä vielä muutama kerä. Luultavammin 80-luvulta peräisin oleva ihanan pehmeä akryylilanka on kaunista katsella eikä ainakaan nipistele, mutta se on aivan mahdotonta purkaa ilman, että lanka menee solmuun ja katkeaa. Koristeet virkkasin merseroiduista puuvillalangoista, joita on jäänyt muista töistäni yli. Isoäitini muhvin lisäksi tein kolme muuta muhvia, jotka annan lahjoituksena vanhainkodille.

Virkkasin aloitukseen 60 ketjusilmukkaa, jotka yhdistin piilosilmukalla ja aloin virkata tuubia. Kaikki muhvit on koristeltu samanlaisilla kukilla ja perhosilla, mutta sijoittelin ne hieman erilailla, joten jokaisesta tuli vähän erilainen. Ohjeet kukkiin (tästä ohjeeseen) ja lehtiin (tästä ohjeeseen) löysin Pinterestistä ja muita hieman isommat kukat on virkattu kesällä julkaiseman ohjeeni mukaan, mutta siinä on käytetty vain paksumpaa lankaa kuin ohjeessa sanotaan. Perhoset virkkaisin jo keväällä löytyneellä ohjeella ja kukkien varret olen kirjonut. Kuten varmasti huomaatte niin sitä olen tainnut tehdä viimeksi ala-asteella, mutta luotan siihen, ettei muhvien käyttäjät pahastu vaikka kukkien varret eivät ole ihan niin justiinsa. Kukkia ja lehtiä kiinnitin vain muhvin toiselle puolelle ja toiselle laitoin nappeja ja helmiä. Kulmaan kiinnitin verhorenkaan, jota voi hypistellä ja tarpeen vaatiessa siitä voi myös ripustaa muhvin naulakkoon roikkumaan.

Sen lisäksi, että sain taas hukattua langanloppuja ja loputtomalta tuntuvaa haituvalankaa, tämä oli mahtava työ myös siksi, että opin taas valtavasti uutta. Ensimmäisestä virkkuutyöstäni taitaa olla jo kolme vuotta, mutta en ole ikinä perehtynyt siihen, miten työssä käytettävät silmukat vaikuttavat sen ulkonäköön ja muotoon. Oli mielenkiintoista huomata, miten erinäköinen  ja tuntuinen tuubista tuli erilaisilla silmukoilla vaikka ne ovat saman kokoisia ja virkattu samalla langalla. Isoäitini muhvi on tehty kohopylväillä ja se on ihanan paksu ja muhkea. Se pysyy melkein omin avuin pystyssä, kun taas tavallisilla pylväillä virkattu on ihan lerppu ja kiinteillä silmukoilla tehdystä muhvista tuli vähän korppumainen. Haaveilen virkatusta tunikasta tai villatakista, joten tämä on syytä pitää mielessä työtä suunnitellessa.

Silmukoiden valinta vaikutti myös valtavasti langanmenekkiin. Kohopylväin virkattu tuubi painoi ilman koristeita 59 grammaa ja taas tavallisilla pylväillä tehty 38 grammaa. Kaikkiin neljään muhviin sain hukutettua jämälankoja yhteensä 250 grammaa. Jos taas tekijänä saan sanoa mielipiteeni näistä, niin mielestäni muhveista tuli aivan ihania ja minun on tunnustettava, että olen hieman koehypistellyt isoäitini muhvia ja hyvin se tuntuu toimivan. Toivottavasti muhvien saajat tulevat näistä yhtä iloisiksi kuin minä. Mukavaa sunnuntaita sinulle.

Gluteeniton puolukka-suklaakakku

"Äiti on taas syönyt kaiken suklaakakun." 

Oikeastaan en tehnyt tällä kertaa uutta reseptiä vaan hioin vanhan ja hyväksi todetun suklaakakun ohjetta ja heitin sekaan puolukoita. Lopputulos on taivaallisen ihana puolukka-suklaakakku, joka on tietysti myös gluteeniton. Olen melko varma, että reseptini on onnistunut, kun iltapäivällä leivotusta kakusta ei enää ollut parin tunnin kuluttua kuin muutama muru jäljellä. Yllätyksekseni myös meidän pikkuväki piti tästä ja sain kuulla hieman vastalauseita kun selvisi, että kaikki herkut ovat taas kadonneet parempiin suihin.

Näitä tarvitset:
125 g margariinia
3 rkl kaakaojauhetta (kukkurallista)
3 luomu munaa
1,5 dl sokeria
0,5 dl maitoa
1 rkl vaniljauutetta
1 dl Semperin Fin Mixiä
2 tl leivinjauhetta

n. 3 dl puolukoita

Näin se käy:

Laita uuni lämpenemään. Sulata kattilassa margariini ja sekoita siihen kaakaojauhe. Nosta sivuun hetkeksi, jotta seos vähän jäähtyy. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita siihen maito ja jatka vatkaamista vielä vähän aikaa. Sekoita varovaisesti sekaan vaniljauute. Sihtaa jauho-leivinjauheseos ja kääntele taikina hyvin. Kaada sekaan jäähtynyt margariini-kaakaoseos ja sekoita se huolellisesti sekaan. Varo, ettei vaahto lässähdä. Lisää 2 dl puolukoita ja säästä loput valmiin kakun päälle koristeeksi. Kaada voideltuun irtopohjavuokaan (halk. n.24 cm) ja paista n. 40 min. 180 asteessa. Kokeile tulitikulla, että kakku on varmasti kypsää. Anna jäähtyä ja nosta varovaisesti tarjoiluastialle. Ripottele päälle tomusokeria ja kippaa päälle loput puolukat kasaksi. Herkuttele makean, vaahdotetun vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

Puolukoita ja arvonnan voittajat

"Ihaile kirsikkapuun kukkia nyt, myrskytuuli saattaa tempaista ne yön aikana mukaansa." 

- Japanilainen sananlasku

Tämä taisi olla viimeinen oire pahasti iskeneestä mummotaudistani, sillä me olimme tänä vuonna ensimmäisen kerran puolukassa. Mustikoita ja sieniä olemme keränneet muinakin vuosina, mutta puolukoita olen aina ruinannut muutaman litran vanhemmiltani vaivautumatta itse poimimaan niitä. Aamiaisten jälkeen pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme pikkuväen kanssa metsään. Pikkuväen leikkiessä sain kerättyä aina pari litraa kunnes palasimme kotiin päikkäreille. Puolukoiden poimiminen on aivan ihanaa, mutta taivas kuinka inhoan sitä perkaamista! Koska puolukkasato on ollut niin mahtava, puolukkaa on nyt hillottu, pakastettu ja siitä on leivottu maailman ihaninta puolukka-suklaakakkua. 

Eniten syömme puolukkaa rahkan kanssa, mutta ensimmäisen kerran tein niistä hilloa sokeripussin kyljessä olevalla marjahillo-ohjeella. Keittelin hilloa hetken pidempään kuin ohjeessa sanottiin ja soseutin sen sauvasekottimella, jotta sain kuoria vähän enemmän rikki. Laitoin pariin litraan puolukoita puoli kiloa hillosokeria, enkä huomannut maistaa siinä vaiheessa keitoksiani. Hillostani tuli niin hapanta, että silmät meinaa väkisin mennä kieroon kun sitä maistaa. Jos nyt pitää ajatella positiivisesti, niin eipä sitä ainakaan kulu nyt niin paljoa. Puolukkahillo on herkkua kaalilaatikon kanssa ja ukkokulta laittaa sitä mustamakkaran kylkeen. 

Ajattelin palata perjantaina gluteenittoman puolukka-suklaakakkureseptini merkeissä, mutta nyt kertoisin teille arvonnan voittajat. Vuosisadan flunssan takia messut jäävät osaltani väliin ja arvon myös itselleni varatun pääsylipun eli kolme onnekasta pääsee ystävänsä kanssa ilmaiseksi Helsinki Retro & Vintage + Design Expoon. Käytin arvonnassa True Random Number Generatoria ja se valitsi voittajiksi: Roosan, Jonna Tuomisalon ja Johanna Harman. Lähetin liput jo voittajille, joten käykääpä kurkkimassa meiliänne.

Onnea voittajille ja sydämellinen kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Mukavaa keskiviikkoiltaa kaikille. Nähdään taas perjantaina! 

Valoja ja varjoja

"Jokaisena päivänä pitäisi kuulla vähintään yksi kaunis laulu, lukea hyvä runo, nähdä jokin oivallinen maalaus ja jos mahdollista, puhua muutamia järkeviä sanoja."

    - Goethe

Päivät lyhenevät ja aurinko paistaa päivä päivältä matalemmalta. Sen säteet osuvat uusiin kohtiin luoden uusia ennennäkemättömiä varjoja. Illalla sen valo on pehmeä ja kauniin kellervä, ihan erilainen kuin kesäisin. Vaikka syksy on jo kovasti painanut päälle, en haluaisi millään päästää irti kesästä. Puutarhani on ilmeisesti samaa mieltä kanssani, sillä kukat kukoistavat yhä ja tekevät uusia nuppuja. Joka ilta käyn yhtä huolissani nukkumaan. Peläten, että aamulla minua on vastassa paleltuneet kukat. Viime yönä peittelin jo unissani harsolla mustia petunioita. Ei kai se ollut enneuni? Ensi yöksi on luvattu hallaa. Joko pitää luopua kesästä?

Ihanaa alkanutta viikko sinulle.