sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Kukkia äidille



Olen viime vuosina ostanut kesäkukat vasta juhannuksen alla, mutta ihanien ilmojen ja äitienpäivän houkuttelemana koukkasin eilen kutomolta tullessa puutarhan kautta ja ostin muutaman orvokin ja pari krysanteemia. Kierrätyskeskuksesta haalitut vanhat emalikattilat pääsivät uusiokäyttöön kukkapurkkeina ja tekivät meidän terassista entistäkin viihtyisämmän. Varsinaisen kesäkodin rakennamme vasta juhannuksen tienoilla, mutta terassille nostimme jo kesäkalusteet. Torista löysimme Lumikenkä-sohvan aikaisempien rottinkituolien seuraksi ja siinä olen viime päivät istuskellut. Se on aivan ihana! Siinä on niin mukavaa istua kahvikuppi kädessä ja katsella, kuinka pikkuväki laskee kuormureilla mäkeä. Tuolit kaipaavat edelleen jotain pehmikettä, mutta en oikein osaa päättää, että millaiset tekisin. Mieleni tekisi virkata joku oikein riemunkirjava jämälankapeitto sohvalle ja tuoleille. Minun pitää varmaan penkoa vähän varastoja, jos vaikka löytäisin tarpeeksi puuvillalankoja kaappien perukoilta.

Tänään on suuri päivä! Nyt starttaan kuplan ja karkaan kutomolle. Eteisen matoistamme puuttuu enää 40 senttiä ja sitten saan ne pois puista. Tätä parempaa äitienpäivää en itselleni voisi toivoa. Mukavaa äitienpäivää!


12 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä teidän pihalla ja sisälläkin! Sellaista kodikkaan lämminhenkistä. Retro ei oo yhtään mun juttu, mut tykkään siitä muiden kodeissa. Ihanaa äitienpäivää sulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mulle värit ja 60-70-lukujen tyyli tuo jotenkin kotoisan tunteen. Meillä kotona ei mun muistaakseni ollut silloin 80-luvulla mitenkään yltiöretroa, kun äiti on tainnut aina pitää valkoisesta mutta mummolan keittiössä oli oranssit kaapit ja punaiset pikkujakkarat <3 Mä luulen, että tämän mun retrohuumani on sieltä peräisin =)

      Poista
  2. Kaunista :)
    Ihanan aurinkoista äitienpäivää :)

    VastaaPoista
  3. Varmasti kelpaa tuossa sohvalla istuskella, niin viihtyisän näköistä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mun tekisi mieli laittaa tuohon joku pyöreä matto, mutta se kyl kastuisi vesisateessa, kun tuskin mä muistaisin ottaa sitä joka ilta pois. Pitää funtsia =)

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja kukkia! Ihanaa Äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Puutarhalla käynti vaati kyl melkoisesti itsehillintää, etten ostanut enempää. Siellä olisi ollut niin komeita sääkukkia, mutta pelkäsin, että tulee vielä hallaöitä, joten jätin ne seuraavaan kertaan. Kukat on mun sellainen kesäinen heikkous. Niitä ei vain voi olla liikaa =)

      Poista
  5. Onpa ihanan ja viihtyisän näköistä. Nuo rottinkikalusteet on upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mä pidän kans, mutta ne ovat ihan kamalan hintaisia uutena! Me saatiin tuohon samaan sarjaan kuuluvat nojatuolitkin ja pyöreä pöytä, mutta ei viitsitty nostaa niitä enää ulos harmaantumaan. Ne jäivät varastoon odottamaan käyttöä =) Tori on kyl hyvä kauppapaikka. Mä olen saanut itse siellä myytyä kaiken näköistä tarpeetonta ja sieltä on löytynyt kans paljon kaikkea kivaa mm. meidän olohuoneen sohva =)

      Poista
  6. Kauniissa kattiloissa kauniita kukkia =)) Meillä tulppaanit vielä nupuillaan, jos ensi viikonlopuilla ovat auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Meillä aukesi jo kaikki tulppaanit! Ne ovat niin kauniita <3 Mun on monena syksynä pitänyt istuttaa niitä lisää, mutta aina unohdan ne. Jospa tänä syksynä muistaisin =)

      Poista