"Pitää uskaltaa olla oma itsensä, vaikka oma minä osoittautuisikin pelottavaksi ja omituiseksi.
- May Sarton
- May Sarton
Onko teille yksi ja sama mistä mukista kahvinne juotte? Vai metsästättekö omaa kuppianne kissojen ja koirien kanssa, vaikka tarjolla olisi kymmenen muuta kuppia? Myönnän kärsiväni vakavasta kuppiriippuvuudesta, sillä en juo kahviani mistä tahansa mukista. Olen aukonut tiskikonetta kesken ohjelman saadakseni sen lempimukini ja siitäkin huolimatta, että olen äärimmäisen laiska tiskaaja, olen tiskannut käsin mukini vain saadakseni siihen kahvini. Ukkokulta on joutunut kaatamaan kahvinsa pois kupistaan, kun oli kerran erehtynyt ottamaan mukini. (Kyllä. Olemme vieläkin naimisissa ja ei, tätä ei tapahtunut toiste.)
Kahvini juon joko isoisän vanhasta kupista, jonka tassi on yhä mummolassa tai kirppikseltä löytyneestä norsumukista, joka saa minut aamuisin hymyilemään. Hätävarana ovat keräämäni englantilaiset matalat mukit, mutta ei niistä kahdestakymmenestä erilaisesta mikä tahansa kelpaa vaan ainoastaan harvat ja valitut. Niistä mukeista myös vieraat pääsevät juomaan kahvinsa paitsi vanhempani, heitä varten meillä on kaapissa pienet kupit, koska he eivät halua juoda kahviaan mukista. Koska juon teetä yhtä paljon kuin kahvia, sitä varten on luonnollisesti ihan omat mukinsa, tosin ukkokulta juo taas niistä kahvinsa.
Kahvini juon joko isoisän vanhasta kupista, jonka tassi on yhä mummolassa tai kirppikseltä löytyneestä norsumukista, joka saa minut aamuisin hymyilemään. Hätävarana ovat keräämäni englantilaiset matalat mukit, mutta ei niistä kahdestakymmenestä erilaisesta mikä tahansa kelpaa vaan ainoastaan harvat ja valitut. Niistä mukeista myös vieraat pääsevät juomaan kahvinsa paitsi vanhempani, heitä varten meillä on kaapissa pienet kupit, koska he eivät halua juoda kahviaan mukista. Koska juon teetä yhtä paljon kuin kahvia, sitä varten on luonnollisesti ihan omat mukinsa, tosin ukkokulta juo taas niistä kahvinsa.
Liekö syynä lähestyvä keski-ikä, kun viime syksynä aloin haikailla uuden teekupin perään ja tietysti jo tiesin millaisen haluan. Koska sitä juuri oikeaa kuppia ei eteeni kirppiksillä tupsahtanut, lainasin äidiltäni Lomonosovin Golden Gardenin teekupin tasseineen. Olen nyt muutaman päivän juonut iltapäiväteeni tästä ohuttakin ohuemmasta posliinikupista ja uskotteko, ettei teeni ole ikinä ennen maistunut näin ihanalle. Ainoa haittapuoli tässä on se, että kuppi on liian pieni ja nyt olen vailla teekannua. Teen juonnistani taitaa olla kehittymässä jo ihan oma taiteenlajinsa ja jos se nyt jo on tällaista, niin miettikääpä mihin mittasuhteisiin se ehtii kasvaa, kun ole siinä oikeassa Hyacinth Bucket iässä. Mukavaa sunnuntaita!
Kaunis Lomonosovin kuppi. Mä oon myös tarkka mistä kupista juon teeni. Meillä on lähes pääosin muumimukeja, joten valitsen niistä aina suosikkini (Nipsu mintunvihreällä taustalla tai Tiuhti ja Viuhti). Nykyään juon teeni usein myös Kinton haudutuslasista. Siinä itsessään ei ole mitään erikoista, mutta siihen kuuluva siivilä on kaunis yhdistettynä lasiin.
VastaaPoistaKiitos =) Niin tosiaan muumimukit. Meilläkin on niitä muutama, mutta jostain syystä mä en välitä niistä, vaikka onhan niiden joukussa tosin ihan sieviäkin. Me ollaan ostettu niitä pojille, mutta eihän me pysytä mukana niiden erikoiserissä ja alettiin keräillä niitä ihan liian myöhään, että oltais ikinä saatu mitään arvokasta mukia hyllyyn =) Kävin juuri lukemassa postauksesi Kintosta ja se kyllä näyttää ja kuulostaa todella mielenkiintoiselle! Pitää pistää korvan taakse =)
PoistaKyllä, kupilla on väliä! Töissä yritän napata itselleni mahdollisimman ison teekupin (ABBA-muki on ykkönen). Kotona haudutan viikonloppuisin teen kannuun ja tuolloin mukina toimivat pienet Killat tai sitten makuuni melko pienet Muumi-mukit (ruskea Nipsu <3). Tuo Lomonosov on aivan ihana! Ja onhan siinä ero, juoko ohuesta vai paksusta kupista, ainoa huono puoli on ohuissa kupeissa se, että juoma kylmenee nopeammin. Suosittelen kannua, niin sitten saat tarvittavan määrän kivasti ja helposti! t. teehullu (+kuppihullu)
VastaaPoistaIhanaa <3 Mä jotenkin arvasin, että sä olet tässä mukijutussa mun sielunsisko <3
PoistaMä huomasinkin, että tee jäähtyi tosi nopeasti tuossa ohuessa kupissa. Mä tosin oon jo niin tottunut juomaan kylmiä kahveja ja teetä, kun unohtelen mukejani pitkin huushollia päivittäin. Noh, eikös sitä sanota, että kylmä kahvi kaunistaa? Mutta mitäs kylmä tee tekee?
Lomonosovin kupeista maistuu kahvi ja tee aina hyvälle! Minulla on myös kuppifiksaatio. Ja haluaisin noita teepannuja, oikein monta!
VastaaPoistaIhanaa <3 Mun pitää kyl ostaa se kannu vai onko se pannu? Tuntuu tuhlaukselta liottaa vain yksi kupillinen teetä tuosta pussista, kun siitä riittäisi varmasti useampaan. Ainakaan mä en onnistunut saamaan samasta pussista uutta kupillista, vaan siitä tuli tosi laihaa.
PoistaOho, siis teekannu! Minulla on kaksi Lomonosovin kannua ja laitan teepussin tai kaksi ja hautumaan. Ihana ottaa teetä lisää ja jatkaa askarteluja. Pitää muistaa kyllä huuhdella teet kannusta, rantuja on välillä hankala saada pois. Samovaari olisi myös hieno!
PoistaKuulostaa aivan täydelliselle <3 Juuri noin mäkin tämän teenjuontini haluan toteuttaa =) Eli kannua tai pannua ostamaan =) Mulla olis samovaari tai oikeastaan kaksi, mutta toinen on ihan liian iso ja tietysti toinen taas ihan liian pieni =)
PoistaMä en saanut illalla unta ja pyörittelin tätä teepannu ja -kannu nimeä. Mä miellän pannuiksi emaliset ja teräksiset pannut, joissa valmistetaan se juoma. On tosin olemassa emalisia kannujakin, mutta niissä ei keitetä tai tarjoilla kahvia tai teetä vaan esim. mehua. Lasiset ja posliiniset ovat mielestäni taas kannuja, mutta kahvinkeittimessä on kyl taas lasinen pannu. Sanakirjaan asti en ole vielä päässyt tämän kanssa =D
Upea kuppi .
VastaaPoistaItselläni on kaksi mukaia joita käytän vuoroon, kummassakin kuvia pöllöistä.
Kiitos =) Se on kyl kaunis. Tuo Golden Garden on aina ollut yksi lemppari Lomonosoveistani, toinen on Firebird. Tässä kohtaa erehdyin googlettaan Lomonosovin posliinit enkä enää ole varma, että mikä on kaunein =)
PoistaSun pitää laittaa pöllömukeista joskus kuvia =)
Totta, kupilla on väliä. Suloisia kuppeja kuvissa :)
VastaaPoistaKiitos ja ihanaa <3 Tää on niin lohduttavaa, etten ole kuppieni kanssa yksin =)
PoistaMie oon mukiholisti... Mulla täytyy olla jokaiselle mielialalle oma muki - joita riittää, etenkin muumeja. (: Välillä juon viikon ajan yhdestä samasta mukista, jos siltä tuntuu mutta monesti mukivalinta riippuu ihan aamun mielialasta ja kahvin/teen tarpeen määrästä. ;) Täytyy olla oikea muki jokaiseen tilanteeseen.
VastaaPoistaIhana kuulla <3 Mulla ei taida tuo muki valikoitua mielialan mukaan. Jostain syystä juon vieläkin iltateeni mukista ja se on kyl yleensä joko Gonzo tai toinen samanlainen Staffordshire Potteryn muki. Ruusumukista join monesti iltapäiväteeni ja koska mä juon teen ns. mustana, poltin joka kerta käteni sen kanssa kun mukissa ei ole korvaa. Näiden lisäksi mulla on muuten yksi japanilainen muki, jossa on haudutuskansikin ja siitä juon aina nokkosteeni =D
PoistaJoo kyllä kahvi ja tee pitää juoda juuri oikeasta kupista. Olen sun blogissa ekaa kertaa ja liityin lukijaksi. Ois mukava jos tulisit kylään Aurinkokujalle.
VastaaPoistaIhanaa =) Onpa blogillasi kaunis nimi <3 Tulen vastavierailulle tässä joku päivä =) Tervetuloa lukijaksi <3
PoistaMinulla on muutama lempparikuppi joista mieluiten teetäni hörpin. Kupin pitää olla riittävän suuri, ettei tee pääse heti loppumaan ja kauniskin! Ihania kuppeja sinulla siellä!
VastaaPoistaKiitos =) Jep, koolla on väliä =) Mulla tulee joka kerta sellainen tunne, että tee loppui kesken, kun juon tuosta Lomonosovistani.
PoistaUskotko, että mun alkoi tehdä ihan hirvittävästi teetä mieli, kun vastailin näihin kommentteihin. Nyt taidan napsauttaa teeveden keittimen päälle ja laitta kupin vihreää teetä hautumaan. Sitä tai rooibosta mä juon aina iltaisin =)
Ihania kuppeja! Ja tiedän tunteen. Joskus teevesi ehtii melkein jäähtyä ennen kuin olen valinnut sopivan kupin :) Mutta hei, meidänkin kaapista löytyy pari Lomonsovin teekuppia, mutta en tiedä sarjan nimeä. Onko sinulla hyviä vinkkejä miten sen voisi selvittää? Googlen kuvahaku ei ole ainakaan vielä tärpännyt.
VastaaPoistaKiitos =) Mä katsoisin ihan ensimmäisenä Lomonosovin sivuilta ja jos sieltä ei löydy, niin sen jälkeen suuntaisin jonkun nettikaupan sivuille ja katsoisin löytyykö heiltä vastaavaa. Mm. Astiaparatiisin kotisivuilla on aika monen Lomonosovin kohdalla myös astiasarjan nimi. Viimeisenä oljenkortena kyselisin vielä fb:n vintage-ja keräilyryhmistä. Valitettavasti äidilläni on yhdet kupit, joille ei ole löytynyt nimeä ja silloin ei kai ole muuta tehtävissä kuin vain odottaa =) Onnea etsintöihin =)
PoistaBecause of the Kalevala project I came to your blog. Have been scrolling through it and although I don´t understand Finish I enjoy your beautiful pictures. Now I see that we have the same kind of tea cups that origin from Russia. I have a pair and found them on a flea market. Feels luxuriously to have tea in the morning (or night)in such beautiful cups. Take care
VastaaPoistaIda
Thank you Ida <3 I love my Lomonosov tea cup <3 I only have one and got it from mother. I drink almost every day tea from it and I am sure tea tastes much better from it because it is so thin and beautiful =)
PoistaHave a nice journey with Kalevala <3