tiistai 20. tammikuuta 2015

Evakossa


Makuuhuoneemme meni remonttiin ja jouduimme siirtymään olohuoneen puolelle nukkumaan. Ajattelimme ensin, että nukumme toistaiseksi sohvalla, mutta muutaman huonosti nukutun yön jälkeen tyhjensimme kirjastohuoneen ja teimme sinne sijaismakuuhuoneen. Tämä järjestely on ihan hauska kokeilla jo nyt, sillä kirjastohuoneesta olisi tarkoitus tehdä meille makuuhuone viimeistään silloin kun pojat ovat niin isoja, etteivät enää mahdu samaan huoneeseen. Pari yötä kirjastohuoneessa nukkuneena voin sanoa, että se voittaa mennen tullen yöt sohvalla. Vaalea päiväpeite ja valkoiset huonekalut ovat tehneet koko olohuoneestamme nyt ihanan valoisan.

Jouduimme teippaamaan vaatehuoneen oven kiinni, jotta remonttipöly ei sotkisi kaikkia sen sisään tupattuja tekstiilejä. Yritimme arvioida, mitä tulevina viikkoina tarvitsemme ja nostimme vaatteet lastenhuoneesta kannettuun leluhyllyyn. Yllättävän hyvin ne pysyvät siinä vaikka samasta hyllystä lelut lentävät hetkessä lattialle. Ilmeisesti sotkuinen lastenhuone ei johtunutkaan hyllystä vaan jostain ihan muusta. Minun oli kannettava myös ompelutarvikkeet vaatehuoneesta, että saan käsistäni yhden ompelutyön. Otin varoiksi laatikollisen seiskaveikkaa ja vähän virkkauslankojakin, kun eihän sitä tiedä kuinka kauan tässä meidän evakossa menee ja olisihan se kiva saada kuukausia sitten aloitetut tennarit valmiiksi. Käsityöni on nyt jaettu kahteen astiaan, viime kesänä kirppikseltä löytyneeseen emalivatiin ja Arabian kolhuiseen leivontakulhoon. En vain ymmärrä, että kuinka käsityökorini kerää aina tuota ylimääräistä tavaraa.

2 kommenttia:

  1. Remontit ovat aivan raivostuttavan ihania. En ole aivan varma kumpaa enemmän. Muistan viime kesän keittiö-olohuone-remontista sen pölyn joka tunki jokaiseen koloon koko talossa. Ehkä siis enemmän raivostuttavia. Toisaalta nyt kun katselen keittiötäni, niin ehkä sittenkin ihanuus voittaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan kans meidän keittiöremontin ja sen kaaoksen kun laatikoita oli joka nurkka väärällään. Mitään ei voinut keittössä tehdä. Kahvitkin keitettiin olkkarissa, mutta onneksi lopputulos oli kaiken niiden tuskailujen arvoista =) Tämä remontti on nyt paljon helpompi, kun se ei häiritse arkielämää niin paljoa, kun pystyttiin tekeen tilapaismakuuhuone. Toistaiseksi en ole vielä edes tarvinnut vaatehuoneesta mitään eli ihan hyvin senkin puolesta on mennyt. Tapetteja yritän olla katselematta, koska luultavimmin mieli muuttuu kymmeneen kertaan ennen kuin ne pitää valita =)

      Poista