keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Lankalaihis 1/4



Se olisi lankalaihiksen ensimmäisen vuosineljänneksen aika. Myönnetään, että meinasin jättää koko raportoimisen väliin, kun alkuvuosi on ollut niin tahmea. Tämän vuoden aikana olisi tarkoitus, että vähennän 29,27 kilon lankavarastojani viidellä kilolla. Melkein koko alkuvuoden virkkasin torkkupeittoa, joka on tällä hetkellä jo matkalla uuteen kotiinsa. Vaikka virkkasin peiton lahjaksi, minun on myönnettävä, että pakatessani peittoa pala nousi kurkkuun ja joudun halaamaan peittoa oikein kunnolla ennen kuin sujautin sen pakettiin. Peitto vei niin paljon aikaa, etten sen lisäksi ehtinyt tehdä kuin muistilapuille paikan työpöytäni yläpuolelle ja kangaspuilla kudotut tupsutyynyt, joiden kutomisen aloitin jo viime vuoden puolella. Kokonaiskulutukseni viimeisen kolmen kuukauden aikana on yhteensä 3,49 kg.

Harmi vain, etten ole selvinnyt ilman lankaostoksia ja olen ostanut ja saanut lankoja yhteensä 3,2 kiloa (auts!). Kun lasken kulutuksen ja ostot yhteen, niin ahkerasta käytöstä huolimatta varastoni ovat keventyneet vaivaisella 300 grammalla. Onneksi vuosi on vasta alussa ja voin vielä parantaa tahtiani. Facebook- ja Instagram-seuraajani ovatkin jo nähneet vilauksia uusista siivousliinoistani, jotka toivottavasti esittelen teille tarkemmin viikonloppuna. Suunnittelen jo kovasti seuraavaa peittoani ja toivon mukaan pystyn käyttämään siihen mahdollisimman tehokkaasti varastolankojani. Ennen peittoa pikkuväen pitäisi saada uudet myssyt ja pitsiliinan aion virkata ennen kesää, jotta saan kesäksi sen kauan kaipailemani pinkin liinan pöytään. Onneksi en ottanut tähän haasteeseen mukaan kuteita, sillä eteisen nurkassa odottaa taas yli kymmenen kiloa trikookudetta kerijäänsä. Löytyisikö siihen hommaan vapaaehtoisia? Mukavaa keskiviikkoa iltaa kaikille.

14 kommenttia:

  1. Minäkin viettelen lankalaihista, tavoite on reilusta 17kg lähemmäs 12kg. En kyllä tee väliarvioita, en vaan uskalla, joten pointsit sinulle rohkeudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Meillä on sama tavoite. Viittä kiloa mäkin yritän laihduttaa, mutta se on kyl vaikeaa! Toisaalta lankavarastot ovat aivan ihanat, kun ei tarvitse miettiä lankakaupoille lähtöä, kun tekee mieli tehdä jotain. Mulle riittäisi oikeastaan se, että saisi ne kohtuullisen kokoisiksi. Minkä kokoinen sellainen lankavarasto sit on, sitä mä en tiedä =)

      Poista
  2. Onneksi vuotta on vielä jäljellä, pääset varmasti tavoitteeseesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon kans samaa! Luulisi, että 29 kilon lankavarastoilla selviäisi vaikka koko vuoden, mutta kummasti sitä aina tarvitsee uusia värejä =) Kun nyt selviäisin seuraavasta peitosta ilman suurempia lankahankintoja, niin varastot kevenisi sen myötä jo melkein kahdella kilolla. Taitaa olla toiveajattelua =)

      Poista
  3. Ihania töitä, vitsit kun jaksaisin itse taas alkaa vääntämään neuleita. Tai oikeammin kaivaa kesälangat esiin...Tarttsin sellaisen kasarimallisen raitapaidan :D Vaikka lohenpuna/valkoinen. Niitä värejä kun on mulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! Sun pitää ottaa kutimet esiin ja mennä sinne teidän parvekkeen ihanaan oleskelunurkkaan neulomaan kesäpaitaa <3

      Poista
  4. Oi tuo yläkuvan väripläjäys, niin ihanat langat! Itse toteutin lankalaihista köyräämällä äidin vanhat langat kirkon harrastepiiriin. Itselle jäi vielä hurjasti senkin jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Ne on mun aarteita! Mä metsästän noita pieniä lankakeriä aina kirppikseltä ja niitä on jo kertynyt ihanan laaja värivalikoima =) Niistä mä saan virkattua vielä monta ihanaa kukkatyötä <3

      Tuo onkin ihan hyvä idea. Mulla on kans pari kassillista mummon lankoja ja osa on sellaisia, etten ihan heti usko niitä käyttäväni =)

      Poista
  5. Monta ihanaa kerää odottelee tekijäänsä. Kyllä ne sieltä vielä hupenee, vuotta vielä paljon jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Viime vuonna käytin sain hyvin käytettyä varastoista lankoja, kun osallistuin siihen neulegraffititempaukseen. Tänä vuonna ei taida vastaava projektia osua kohdalle tai mistä sitä ikinä tietää, mitä keksii =)

      Poista
  6. Voi apua, en pysty tuollaisiin(kaan) laihiksiin! Jo vaa'alle meneminen olisi aika mahdotonta, en taida edes tietää itsekään kaikkia jemmojani... Sitä paitsi minun lankani ovat kaikki harmaan eri sävyjä, mustaa tai valkoista, ja silti uuden projektin keksiessäni en löydä 'sitä oikeaa' lankaa varastoistani. Epätoivo. Respect siulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mä niin tiedän tuon tunteen, ettei löydy sitä oikeaa lankaa varastosta! Tuskailen monesti saman kanssa, mikä on loppujen lopuksi aika käsittämätöntä, kun kaapissa on melkein 30 kiloa lankaa =)

      Tämä on mun toinen vuosi lankalaihiksessa. Viime vuonna en ihan onnistunut, mutta sitähän ei kannata enää muistella =) Mun mielestä ehkä hienointa tässä laihiksessa on se, että tulee laskettua langankulutusta ja mulla tämä oikeasti hillitsee lankojen ostelua. Mä en enää osta lankaa sen takia, että se on kaunisat vaan sille pitää aina keksiä joku käyttökohde ja milloin sen teen. Tämä auttaa aina silloin tällöin jättämään langat kaupan hyllylle, mutta ei läheskään aina =D

      Poista
  7. Kyllä se Johanna siitä, onhan tuossa 300g:ssa jo alku! Lankalaihikset olisi ihan tarpeellisia. Olen kyllä sinnikkäästi yrittänyt, etten osta yhtään lankoja kaappiin enää. Joskus aikoja sitten 7 veikkaa tuli hamstrattua aleista ja tuntuu, ettei ne koskaan lopu! Mieluusti ostaisin tilalle jotain ihan muuta lankaa, kun en näiden uudempien 7 veljesten kestosta ja laadusta tykkää. Tosin mitkään lankalaihikset ei varmaan onnistu, kun nytkin laitoin miehelle Saksan reissulle mukaan listan langanvalmistajista, joiden lankoja voi tuoda tuliaisena :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tarttee nyt toivoa, etten ihan hullutuksia ostelisi vaan sit jos sorrun kaupoille, niin ostaisin sellaisia lankoja, mitä tulee käytettyä. Mä käytän aika paljon seiskaveikkaa ja pidän siitä sen takia, että sitä saa melkein kaikkialta. Ainoa, mikä harmittaa on se, että värivalikoimat vaihtuu, mutta toisaalta mä ymmärrän sen, ettei Novita voi pitää samanlaista värivalikoimaa kuin esim. Red Heart. Olikohan niiden Super Saver -langassa peräti 120 erilaista sävyä =D Aika huima valikoima!

      Sä olet pelannut varman päälle, että saat parhaat tuliaiset =D Ihan oikein! Noin mäkin olisin varmasti tehnyt =)

      Poista