maanantai 7. joulukuuta 2015

Pullapoikia ja joulun tuoksua

"Onnellinen on se, joka ei murehdi sitä, mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä, mitä hänellä on."
- Demokritos


Viime viikko kului joulukortteja askarrellessa ja pullapoikia pyöritellessä. Edellisestä kerrasta oli jo niin kauan aikaa, että jouduin turvautumaan pullapoikien leivonnassa ukkokullan apuun. Pikkuväen kanssa kirjoitimme joulupukille lahjatoiveet ja ainoa mitä he toivoivat, oli betoniautot. Tällä viikolla on luvassa lisää puuhastelua, kun meidän olisi tarkoitus askarrella joulukoristeita ja leipoa pipareita. Tehtäväjoulukalenteri on aivan ihana! Pikkuväki on innoissaan tontun kirjeistä ja yhteisistä askareistamme. Itse olen saanut hyvän mielen, kun olen touhunnut heidän kanssaan enemmän kuin normaalisti.

Pikkuhiljaa joulu alkanut hiipiä kotiimme. Kirpputorilta löytyi vanha, puinen kynttilänjalka alle kahdella eurolla ja keittiönpöydälle heitin hieman jouluisemman liinan. Jouluverhot roikkuvat ikkunassa ja kaupasta ostin jo hyasintinkin tuomaan joulun tuoksuja. Elämä on aivan ihanaa! Mukavaa alkanutta viikkoa!

P.s. Miksi meidän pullapojat on näin pelottavan näköisiä? Ja ei, lapset eivät koristelleet niitä. Toinen on ukkokullan tekemä ja toinen minun.

10 kommenttia:

  1. Hauskat ukkelit :) Mukavaa joulunodotusta sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Sinne myös! Pahoitteluni, että vastailen näin myöhässä. Huomasin vasta, etten ole vastannut näihin kommentteihin ollenkaan.

      Poista
  2. Pullapojat on aina niin lystikkäitä, tuollaisia miekin lapsena sainjoulun aikaan. Mukava kun perinne on vielä olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen varmaan ollut ihan pikkutyttö, kun viimeksi olen pullapoikia leiponut. Ihanaa, kun muistuivat mieleen, sillä Pikkuväki tykkäs kovasti leipomisesta =)

      Poista
  3. Pullan tuoksua ei voita mikään. Hyasintti on se oikea joulukukka, mutta harmiksi olen sen hajulle allerginen..pää tulee kipeäksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta? Todella harmi, sillä se on niin kaunis. Hyasintti kyl tuoksuu todella voimakkaalle, etten yhtään ihmettele =) onneksi näiden kuvien mukana ei tule hajuja =) Mä pidän joulutähdestäkin, mutta en uskalla ostaa sitä, ettei pikkuväki syö sen lehtiä =)

      Poista
  4. ♥oi pullaukkoja! Äitini leipoi aina pikkujouluksi rusinapullaukkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pojat tykkäs kans leipomisesta ja söi taikinaa ja rusinoita niin paljon, että ihme kun eivät saaneet masujaan kipeäksi. Ei nää paistettuna enää olleet niin kova juttu, mutta onneksi ukkokulta uhrautui pelastaan pojat parempiin suihin =)

      Poista
  5. Nam nam! Tuo vasemmanpuoleinen on kyllä minusta ihan ystävällisen näköinen kaveri, oikealta pitäisi äkkiä purra pää irti, ettei pelottaisi syödä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D No se on tosi pelottavan näköinen! Mä en ymmärrä, kuinka pullapojasta voi saada noin vihaisen näköisen =D

      Poista