"Me käymme joulun viettohon. Taas kuusin, kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme. Me hopein, kultavöin."
Sillit ovat maustumassa, limput ja tortut leivottu. Laatikoista tuli niin hyviä, että sorruin jo maistelemaan niitä tuoreeltaan ja suunnittelin tekeväni toisen satsin vielä joulun jälkeen. Joulusiivous on tehty siitä mistä aita on matalin, mutta sitä ei enää edes huomaa. Meillä on aivan yhtä sekaista kuin ennenkin. Jouluruuat on ostettu ja unohtuneita metsästetty kaupasta kolmeen kertaan. Ensi yönä ajattelin paketoida lahjat. Ilman stressiä en ole jouluvalmisteluista selvinnyt, sillä vasta toisen pojan nalle on valmiina. Nähtäväksi jää, ehdinkö virkata toisenkin vai saako pikkuväki nallensa vasta joulun jälkeen.
Lapsuudessani joulukoristeet kaivettiin esiin vasta aattona, mutta me koristelimme jo alkuviikosta. Kuusta emme tänäkään vuonna ostaneet, mutta pikkuväki sai kokea sen mummolassa. Suurin osa joulutervehdyksistä on jo toivoteltu ja saamme viettää joulua omassa kodissa ihan omalla väellä. Luvassa on paljon yhdessä oloa, suukkoja ja haleja, sohvalla löhöilyä ja herkkuja. Kun pikkuväki käy nukkumaan, aiomme ukkokullan kanssa lämmittää yösaunan ja herkutella mädillä ja juustoilla.
Enää on yksi yö jouluun. Nyt suljen koneen muutamaksi päiväksi ja keskityn viettämään joulua perheen kanssa. Toivon, että joulusi on rauhallinen ja rakkaudentäyteinen. Hyvää joulua!
Ihanaa ja onnellista joulua! <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaLeppoisaa ja tunnelmallista joulua!
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaOikein hyvää joulua!
VastaaPoistakiitos <3
PoistaIhanaa joulun aikaa sinulle ja perheellesi!
VastaaPoistaAivan ihastuttava piparitupa! Nuo joulukuusen kynttilät ja enkelikello ovat niin nostalgisia ja tuovat muistoja.
Kiitos <3
PoistaVanhemmillani on edelleen joulukuusessa oikeat kynttilät ja toivoisin, että meidänkin kuusessa olisi, kun sellainen joskus hankitaan =)