maanantai 28. lokakuuta 2013

Pitkästä aikaa kirpputorille!

Kahden kuukauden kirpputoritaukoni päättyi viikko sitten. Lastenvaatevarastot alkoivat uhkaavasti ehtyä. Vanhemman poikamme housujen lahkeet ylettyivät enää puoleen sääreen eikä meillä ollut sopivia talvikenkiäkään. Pakkasin vauvan mukaani ja suuntasin kohti Viialan Parkki-kirpputoria. Olen sieltä tehnyt ennenkin löytöjä ja lähdin toiveikkain mielin matkaan.

Kahden kuukauden tauko hieman sumensi arvostelukykyäni enkä muista kantaneeni koskaan tällaista määrää tavaraa kotiin. Minun on myönnettävä että koin kunnon ostokrapulaa päästessäni kotiin, mutta kai ne rahansa voi huonomminkin tuhlata.


Ylitarjonnan vuoksi lastenvaatteet ovat aivan naurettavan hintaisia kirpputoreilla. Vanhemman poikamme toppahaalarista jouduin pulittamaan 3 euroa ja Vikingin talvikengistä 5 euroa. Lisäksi löysin pojalle monet housut, huppareita ja sukkia. Kaiken kaikkiaan vaatteita kertyi ison muovikassillisen verran.

Lastenvaatteiden lisäksi löysin mm. valtavan kasan lankoja, kaksi ihanaa vanhaa silkkitäkkiä, verhot, pöytäliinan, Finelin kulhon ja Duploja. Poikamme ei oikeasti tarvitse enempää Duplo Primoja mutta en voinut kuitenkaan vastustaa kiusausta. Finelin kulhon ostin hetken mielijohteessa ja kotona ihmettelinkin että mitä ihmettä sillä teen. Eiköhän se kuitenkin vielä paikkansa löydä. Tällä hetkellä se toimii tomaattikulhona.

Finelin kulho, lankoja, Baby Björnin rintareppu, Marimekon paita
ja paljon muuta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti