Neitsytpäivän touhuja

Minulla oli viime viikolla taas kolme touhun täyteistä neitsytpäivää puutarhassa. Kuukirjan ohjeiden mukaisesti pyrin käyttämään neitsytpäivät mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi, sillä neitsytpäivänähän kaikki kasvaa. Hieman lastenhoito ja mieheni työt haittaavat puutarhaharrastustani, enkä voi viettää ympäri pyöreitä päiviä kasvimaalla. Onnistuin kuitenkin tekemään kaikki etukäteen suunnitellut puutarha-askareet. Alan ilmeisesti jo tottua siihen, että saan joka kerta puutarhaan päästessäni vesikuuron niskaani. Viimeisen neitsytpäivän rankkasadekkaan ei ajanut minua pois kasvimaalta.

Keväällä kylvetyistä kahdestakymmenestä pensaspavusta, vain muutama oli itänyt. Naapurini veikkasi, että kylvin pavut liian aikaisin. Voihan se olla, sillä toukokuussahan oli muutaman viikon pituinen kylmä kausi. Meillä ei ihan lunta satanut, mutta kaapeista kaivettiin uudelleen lapsille paksuja vaatteita. Olin kylvänyt härkäpavut liian tiuhaan ja harvensin ne siirtämällä taimet pensaspapujen tilalle. Kehäkukan taimia sain myös siirrellä hieman tasaisemmin. On ilmeisesti taito levittää kaikki itävät siemenet samaan kohtaan.

Kasvimaallani on kutsumattomia vieraita. Rucolan lehdet ovat täynnä pieniä reikiä, mutta syyllistä en löytänyt ja pinaattiani vaivaa ilmeisesti sama toukka, joka tuhosi kasvini viime vuonna. Kävin pikaisesti ostamassa samettiruusuja, jos niistä olisi hieman apua. En nyt oikein tiedä mitä teen. Viime vuonnahan menetin koko pinaattisadon, enkä haluaisi että tänä vuonna käy samalla tavoin. Menen illalla tutkimaan, jos löytäisin taimista toukat ja saisin niitä noukittua pois ennen kuin tekevät enempää tuhojaan. Olen niin onneton tuholaistorjunnassa. Vinkkejä otetaan vastaan!

Muutama viikko takaperin tomaatin taimien alalehdet alkoivat kellertyä ja kaivoin vuosi sitten ostetun ravinnepaketin esiin. Suosittelen, että mietitte kahteen kertaan ennen kuin ravitsette olohuoneessa kasvavia taimia luomuravinteella. Koko asuntomme haisi kalakasvattamolle eikä haju hälvennyt useista tuuletuksista huolimatta. En enää kestänyt hajua, vaan minun oli vietävä tomaatit ulos. Suurin osa tomaateista, paprikoista ja chileistä pääsivät kasvihuoneeseen ja loput sijoitin kuistimme eteen korokepenkkiin.

Samalla rytinällä vein pihalle myös kesäkurpitsoiden taimet. Kirjastohuoneemme taimihyllykössä on nyt melko tyhjää. Siellä on enää avomaankurkun ja kukkakaalin taimet. Lisäksi pari kesäkurpitsaa jäi vielä sisälle keräämään voimiaan ja sitruunamelissan taimia on ylimääräisenä. Olen kokonaan unohtanut vanhempieni kuistille sijoitetut asterit. Kuinkahan ne voivat? Äitini viherpeukalon tuntien taimilapsosilla ei ole mitään hätää.

Vaikka rakastan puutarhanhoitoa ja minusta on ihanaa touhuta taimien kanssa, enkä takuulla lopeta siemenistä kasvattamista tämänkään vuoden jälkeen. Joka vuosi olen kuitenkin yhtä helpottunut, kun taimet lähtevät sisätiloista ja saan huonekalut takaisin omille paikoilleen. Aikaisemminhan olen Minna Siltalan ohjeiden mukaisesti alkanut vasta kesäkuun 10. päivä ulkoiluttaan taimia, nyt heitin ne kertaheitoilla ulos. Minusta on tullut ihan selvästi hieman uhkarohkea puutarhuri. Toivottavasti en kadu tätä myöhemmin.

 

Vuoden ekoteko: Mummolan verhot hedelmäpusseiksi.

Muistatteko tämän kuvan?

 
Vuoden ensimmäisessä kirjoituksessa paljastin hieman tämän vuoden suunnitelmiani ja tässä on yksi niistä (Lue alkuperäinen juttu tästä). Osallistuin Muovipussiton marraskuu -kampanjaan Facebookissa. Se onnistui osaltani muuten hyvin, mutta kaikki hedelmät ja vihannekset pakkasin kaupassa muovipusseihin. Kampanjan innoittamana otin itseäni niskasta kiinni ja ompelin kestopussukat kaupparessuille, jotka minun on pitänyt tehdä jo vuoden päivät.

Tiedän ettei toiselta puolelta maapalloa raahattujen hedelmien syöminen ole kovin ekologista. Takaan kuitenkin lapsiemme vitamiinien saannin ennemmin tuoreilla hedelmillä ja kasviksilla kuin syöttäisin heille aamulla pillerit. Muuten ronkeli poikamme syökin kasviksia valtavasti. Meillä menee päivittäin kolmesta viiteen tuoretta hedelmää ja siihen päälle kasvikset. Voitte kuvitella millainen määrä meille oli kertynyt tyhjiä hedelmäpusseja.

Sain 14-vuotiaana joululahjaksi ompelukoneen josta en tuolloin välittänyt yhtään. Koulun koneissa oli hienoja kuvio-ompeleita ja minun koneellani ei pystynyt edes peruuttamaan. Mieleni muuttui ajan mittaan kuitenkin niin, että vanha Husqvarna on hyvä ystäväni vielä kahdenkymmenenkin vuoden jälkeen. Ainoastaan kerran olen joutunut korjauttamaan sen, kun en saanut konetta pysähtymään kuin repäisemällä johdon seinästä.

Ompelen todella vähän. Se johtuu varmasti siitä, ettei minulla ole kuin yksi puola jolle keriä alalankaa. Eikä minulla ole ylälankojakaan varten pieniä lankarullia vaan suuria saumuriin tarkoitettuja rullia tai vanhoja, littaantuneita pahvirullia. Onhan sen vähän hankalaa kun ompelua aloittaessa saan keriä alalangan lisäksi ylälangan suurista lankarullista. Monesti mietin, että onkohan tämä minun touhu tyhmää, hullun hommaa vai olenko vain niin pihi, etten raski ostaa uusia ompelulankoja ennen kuin vanhat on käytetty loppuun?

Harmikseni mummolani vanhat valoverhot ovat tylsiä valkoisia verhoja mutta niihin minun oli tyydyttävä. Olisihan minulla ollut pari vanhaa retroverhoa mutta niitä en raskinut leikellä ihan tähän tarkoitukseen.

Heti kun kummitusleikit oli leikitty ja olin saanut lapset unten maille, kävin saksieni kanssa verhojen kimppuun. Leikkasin suorakaiteen muotoiset kankaanpalat, joiden reunat ompelin siksak-ompeleella. Molempiin päihin ompelin nauhakujat ja lopuksi surautin reunat kiinni. Nauhoiksi kaivoin ompelulaatikkoni pohjalta nauhan pätkiä. Liukas kangas oli ihan kamalaa ommella. Yritin ottaa valokuvat hieman kauempaa, ettette huomaisi kuinka onneton oikeasti olen ompelemaan.

Ensimmäisellä kauppareissulla totesin, etteivät hintalaput pysy pussin kyljissä. Leikkasin vanhasta muovitaskusta palaset ja ompelin ne pussin kylkiin. Nyt hintalappu pysyy kiinni pussin kyljessä ja sen saa vielä helposti irtikin. Yksi pussi pussi painaa 10 g eikä mielestäni se ole kovin paljoa. Kangasta kuitenkin jäi vielä paljon ja suunnittelin tekeväni keväällä vielä toiset, hieman isommat pussit esim. kukka- ja keräkaalia varten. Ajattelin myös kokeilevani valoverhojen värjäämistä, sillä ne eivät todellakaan olleet enää valkoiset kun ensimmäisen kerran pyörivät kaupan liukuhihnalla.
 

Vanhoista ikkunoista tehty kasvihuone

Vuoden ensimmäisessä postauksessani paljastin hieman tämän vuoden suunnitelmia. Yksi niistä oli vanhoista ikkunoista rakennettava pieni kasvihuone. Ihastelin viime kesänä eräässä puutarhaliikkeessä myytävää vihervitriiniä. Sellainen sopisi täydellisesti terassillemme. Saisin siihen keväällä taimet ja kesällä kasvattaisin siinä makoisia tomaatteja. Valitettavasti vitriinin 600 euron hinta ei vain sopinut kukkarollemme. Mieheni katseli kaappia tovin ja tuumasi, että hän voisi tehdä vitriinin itse. Sehän sopi minulle!

Kasvihuoneen materiaalikustannukset olivat parin euron nurkilla. Mummolani ikkunoiden lisäksi huoneeseen käytettiin kanalasta ylijääneitä materiaaleja. Ainostaan oven salpa on ostettu kaupasta uutena, sillä tähän hätään emme keksineet ylimääräisiä salpoja. Mieheni teki kaapin niin nopeasti, etten huomannut ottaa tekovaiheista kuvia.

Koska kasvihuone on eteläisellä seinustallamme ja saa auringon paahdetta koko päivän, sen kattona olevaa pleksiä ei ole kiinnitetty lainkaan. Saan ottaa sen kuumina päivinä kokonaan pois. Koska kaappiin tulee ainakin tänä kesänä enimmäkseen tomaatteja, en halunnut siihen hyllyjä. Isommat purkit mahtuivat hyvin kasvikaapin pohjalle ja pienempiä purkkeja olen nostanut korkeammalle korokkeiden avulla.

Laitoin tomaatit kellarista löytyneisiin altakasteluruukkuihin. En osannut yhtään arvioida kuinka paljon kasvit hörppivät hautomossaan vettä ja ajattelin, että ruukut takaisivat tasaisen vedensaannin. Seurakseen tomaatit saivat chilit ja paprikat. Ne ovat toistaiseksi tavallisissa saviruukuissa, kunnes löydän niillekin altakasteluruukut.

Tiedättekö, että minä pidän kasvikaapista aivan mielettömästi! Se on kymmenen kertaa hienompi kuin kaupan valmis versio. Olen miehestäni taas niin ylpeä kuinka näppärästi hän kaapin teki. En ikinä olisi itse osannut tehdä vastaavaa. Olen varma, että tässä kaapissa kasvaa maailman maukkaimmat tomaatit.

Nytpä tahdon olla ma, pienen mökin laittaja.

Siinä se nyt on! Puutarhavajamme on valmis. Minun on taas kehuttava miestäni. Hän on oikea timantti! Mieheni naputteli viimeisetkin naulat ja laittoi ovet paikoilleen. Vajan kylkeen hän teki pienen luukun, jota pitkin kanat voivat astella. Päivisin luukku on auki ja kanat saavat kulkea siitä edes takaisin mielensä mukaan. Illalla saamme kätevästi suljettua luukun ja teljettyä kanat suojaan pedoilta. Puutarhavaja sai saman värin pintaansa kuin mitä talomme on. Viimeisenä urakkana hän vielä teki kanoille aitauksen vajan edustalle.

Meillä kävi uskomaton tuuri. Mieheni työpaikalla vaihdettiin tehdasalueen aidat ja saimme ilmaiseksi pätkän verkkoaitaa, josta teimme aitauksen. Tukevasta teräsverkosta nälkäisten vierailijoiden ei pitäisi ainakaan ihan heti päästä läpi. Aita on kaivettu maahan, jotta sen alta ei pääse sukeltamaan. Ilmahyökkäysten varalta aitaus on katettu kanaverkolla. Laudat aitauksen reunoilla ovat vain poikiamme varten. Kokemuksesta tiedämme, että esikoisemme mielestä verkkoaidassa on hauskaa roikkua. Yritämme laudoilla hieman estää vaahtosammuttimen kokoista pientä tuholaistamme repimästä koko aitaa irti.

Puutarhavajan eteiseen teimme pienet säilytystilat. Haluamme erottaa kanalassa käytettävät tarvikkeet muista pihan välineistä ja säilytämme niitä kanalassa. Hyllyille saamme kaurat ja rehut omiin astioihin. Onhan kanojen hoito huomattavasti helpompaa, kun päivittäin tarvittavat tavarat ovat heti käden ulottuvilla. Meidän on vielä metsästettävä muutama koukku, jotta saamme lapion ja haravan ripustettua seinälle.

Puutarhavajamme perälle tuli kanoille viihtyisä koti. Ehdimme kertaalleen levittämään turpeet lattialle, kun tulimme toisiin ajatuksiin ja maalasimme kanalan sisältä. Mieheni suti kellarista löytyneillä jämämaaleilla seinät, katon ja lattian. Toivottavasti maalattu pinta estää hieman kanojen ulosteiden imeytymistä puupintaan ja kanalan puhtaanapito olisi helpompaa.

Kanoilla on orsi katon rajassa ja pesäpaikat. Teimme kaikille kanoille omat pesät ja vasta sen jälkeen luimme, että kanat tuppaavat munia samaan pesään. Tuskin tuo pesähotellimme maata kaataa. Ystäväni suosituksesta päädyimme käyttämään kuivikkeena turvetta ja pesiin saimme tuttavaltani heinää.

Mielestäni meillä ole nyt hyvät puitteet onnellisille kanasille. Olen viimeisen viikon lukenut netistä hoito- ja ruokintaohjeita ja uskon, että pärjäämme kanojen kanssa. Puutarhavajamme saikin pari päivää sitten ensimmäiset asukkaat ja voin nyt kertoa, ettei meillä ole enää puutarhavajaa. Takapihallamme on kanala. Saatte kuvia asukeista kun he hieman tottuvat ja kesyyntyvät. He ovat vielä kovin arkoja.

Ja kymmenen euroa. Kolmas kerta. KOP!

 
Olin helatorstaina Piijuskan järjestämässä huutokauppassa Urjalassa. Tein eväät ja pakkasin kopan hyvissä ajoin. Lähtiessä tarkistin kolme kertaa, että muistin ottaa mukaan rahapussin ja puhelimen. Joka kerta opin uutta ja osaan varautua päivään aina paremmin ja paremmin. Viime kesänä opin sen, että Menosissa sadekelillä ehdoton kenkävalinta on kumisaapas. Tällä kertaa sukkani eivät kastuneet, kun sipsuttelin uusissa kirkuvan punaisissa Hai-saappaissani "saniteettitilohin" (puuceehen).

Ihmisiä oli paljon! Todella paljon! Hinnat karkasivat monissa huutokohteissa korkeiksi. En saanut ainuttakaan lakanalaatikkoa enkä yhtään emalikippoa. Kirkuvan oranssit Fiskamin muoviastiat jäivät vain haaveeksi. Sain hypistellä ihania värikkäitä virkkauslankoja, mutta mukaani en niitä saanut. Kaikki kauniit peltilaatikot pääsivät muihin koteihin. Muutaman huonekalun kohdalla koetin tuuriani. Tämä laiskanlinna olisi ollut aivan täydellinen. Uskotteko, että tämä tuolivanhus on oikeasti vuodetuoli? Sen selkänoja kaatuu alas ja istuinosa kääntyy ympäri. Tuoli muotoutuu yhden hengen kapeaksi vuoteeksi. Uskomaton, eikö vain? Minun on myönnettävä, että nyt harmittaa kun pihistelin.

Tyhjin käsin minun ei tarvinnut lähteä. Sain aivan ihanan ompelujakkaran, johon suunnittelin virkkaavani joskus uuden päällisen. Huusin meille uuden pehmeän ja lämpimän täkin. Mitä sanotte? Eikö olekin herkullisen värinen! Odotan, että se tulee pesukoneesta ja saan käpertyä siihen virkkaamaan. Lisäksi huusin uuden miljoonalokerikon ja kangaslaatikon. Jotta sain haluamani kirjan, jouduin ostamaan koko laatikollisen kirjoja. Minun pitää käydä kirjat ajatuksella läpi ja katsoa mitä säästän. Suurimman osan kirjoista taidan myydä syksyllä kirppiksellä.

Vaikka en saanut mukaani ihan samanlaista kasaa aarteita ja herkkuja mitä viime vuonna sain, minulla oli aivan täydellinen päivä. Sain viettää vapaapäivää hyvässä seurassa. Lähtiessämme ihmettelin ystävälleni, että pääsinpä halvalla. Onko minusta tullut pihi? Sain kuulla vastaukseksi että: ”Ei. Olet vain tullut järkevämmäksi.”

Mikä tekee ihmisestä ekologisen?

Joka aamu kävelen lasten kanssa pienen lenkin. Joka aamu kävelemme hyötyjätteiden keräyspisteen ohi. Joka aamu katselen kuinka keräyspisteen nurkkiin kerääntyy mitä erikoisempia nyssyköitä, pussukoita ja laatikoita. Milloin katoksen taakse on kannettu sohva tai jätesäkillinen vaatteita. Välillä jätekatokseen on jätetty jätesäkillinen talousjätettä, joista linnut tappelevat viimeistään seuraavana päivänä, levittäen kaiken roskan pitkin pihaa. Minun piti ottaa teille kuvia keräyspisteestämme, mutta epäilen jokaisen saavan katsella muutenkin roskia, ihan ilman että esittelen niiden kuvia.

Joka kerta kun katselen keräyspistettä, jota toiset pitävät kaatopaikkanaan, mietin, miksi toiset ihmiset ovat ekologisempia kuin toiset? Miksi toiset ihmiset ajattelevat luontoa enemmän kuin toiset? Ovatko toiset ihmiset niin itsekkäitä etteivät ajattele omaa kotiaan pidemmälle? Vai ovatko he vain niin välinpitämättömiä yhteisestä ympäristöstämme? Onko ekologisuus jotain sellaista mitä opitaan kotona vai syntyvätkö toiset ihmiset vain hieman vihreämmiksi kuin toiset? Perheessämme jätteiden lajittelu on itsestäänselvyys. Roskat viemme roskakoriin. Jos tiputamme jotain, noukimme ne ylös.

Kävellessämme aamulenkkiä kaksivuotias poikani osoittaa roskaa tien poskessa ja kysyy: mikä se on? Vastaan: Se on roska. Hän katsoo minua kummastuneena ja menee mietteliääksi. Hän miettii varmasti samaa kuin minä. Miksi se on siinä? Miksi ihmiset heittävät roskia maahan? Mikä saa ihmisen tyhjentämään taskunsa tien poskeen? Vaikka roskakoreja ei ole joka kadunkulmassa, onko roskien vieminen omaan roskakoriin liian työlästä?

Pohtiessani tätä, olen huomannut omassa toiminnassani parantamisen varaa. Näen roskan maassa ja vain kävelen sen ohi. Olenko minä loppujen lopuksi pahempi ekotuholainen kuin roskaaja itse? Vihreiden arvojen puolestapuhujana minun pitäisi viedä se roskakoriin vaikka roska ei olisi omani. 

En muista vanhempieni ikinä paasanneen luonnonsuojelusta tai valistaneen minua vihreillä ajatuksilla. Talousjätteemme joutui samaan roskakoriin muun sekajätteen kanssa eikä 80- ja 90-luvuilla taidettu muutenkaan tuntea sanaa kierrätys. Toisaalta kodissamme käytettiin tavarat loppuun asti. Jos jotain meni rikki, se yritettiin korjata. Kuljin serkkuni vanhoissa tai äitini ompelemissa vaatteissa ja jos vaatteisiin tuli reikä, se paikattiin. Hyvää käyttökuntoista tavaraa ei heitetty roskiin. Jos jokin jäi tarpeettomaksi, sille yleensä löytyi käyttäjä lähipiiristä.

Vaikka ekologisuus ja kierrätys tuntuvat olevan tänä päivänä muoti-ilmiö, nykyinen kulutusyhteiskunta ruokkii turhamaista kertakäytöstä. Internet on pullollaan vaatekauppoja, joista voit tilata puoli-ilmaisia, kolmansissa maissa, kehnoissa työoloissa valmistettuja vaatteita. Muutaman käyttökerran jälkeen ne myydään tai laitetaan roskiin ja ostetaan uusia, jotka kokevat saman elinkaaren. Kuinka moni tänä päivänä parsii risan vaatteen? Elektroniikkalaitteiden käyttöikää valvotaan, jotta uusia ostettaisiin. Vanhan rikkoutuneen laitteen korjaus tulee monesti kalliimmaksi kuin uuden ostaminen. Emmekö ole menneet nyt vähän metsään?

Monesti ekologisuus ja kierrätys tarkoittavat taloudellisia säästöjä. Käyttämällä kierrätysvaatteita säästää luontoa ja rahaa. Kirpputorien rekit pursuavat vaatteita, jotka eivät kelpaa enää kenellekään koska ovat niin "last season". Sammuttamalla ylimääräisiä valoja ja säätämällä asunnon lämpötilaa, säästää euroja ja siistii omaa hiilijalanjälkeään. Ollakseen ekologinen ei tarvitse ostaa hybridiautoa tai olla vegaani. Ihan tavallisilla, pienillä päivittäisillä teoilla, kuten jätteiden lajittelulla ja kestokassien käyttämisellä kauppareissulla, on merkitystä. Vaikka ne tuntuvat mitättömiltä ja turhilta, niitä kun tekee tarpeeksi ja tarpeeksi moni, niistä on hyötyä.

Puhdas luonto on varmasti asia, josta kaikki nauttii. Mielestäni puhdas luonto ja tämä ihastuttava maapallomme on parhain perintö, jonka voin lapsilleni antaa. Se millaisen mallin ja esimerkin minä annan lapsilleni, vaikuttaa varmasti heidän tulevaan suhtautumiseen luontoon ja kierrätykseen. Toivon, että he saavat nauttia kauniista ja monipuolisesta maapallostamme. Ollaan ekologisia ja vihreitä myös sen jälkeen kun se ei ole enää muotia.

Omenapuu kukkii

Pihassamme on kolme vanhaa omenapuuta.

 Ne kukkivat...

... ja kukkivat...

 ...ja kukkivat melko kauniisti. Eikö vain?

Normaalisti pihamme ei ole näin ruokoton, mutta pitkän talven jälkeen en vain yksinkertaisesti saa tarpeekseni voikukista. Ne ovat mielestäni kauniita!

Mieheni käynnistelee leikkuriaan ja joudun sanomaan hyvästit voikukille. Uskollisina ystävinä ne kuitenkin palaavat. Luultavimmin nopeammin kuin ehdin toivoakkaan.

Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!