Käsityö- ja kännykkäpussi

En ole huomannut esitellä aikaansaannoksiani. Virkkasin keväällä itselleni käsityöpussin. Minua harmitti aina ulkona käsitöitä tehdessä kun lankarullat pyörivät maassa ja keräsivät kaiken maailman roskat matkaansa. Varsinkin koivun siemeniä oli kurja nyppiä villalangasta. Pussissa on helppo kuljettaa käsitöitä maailmalla matkatessa. Tällä hetkellä matkani tosin sijoittuvat vain omaan puutarhaan mutta jatkossa voin ottaa pussin reissuihin mukaan.

Käytin jo aikaisemmin kehumani virkkauskirjasta löytynyttä sipulipussin ohjetta. Tosin jätin kyljessä olevan halkion pois. Tein pussiin sangat, joiden avulla sen voi laittaa helposti roikkumaan. "Nauhakujan" reunaan tein lisäksi pitsisomisteen. Langat ovat kirpputoreilta haalimiani vanhoja virkkauslankoja. Väreistä ja etiketeistä päätellen ne ovat suoraan 70-luvulta.

Alkukesästä tein samoista langoista vielä kännykkäpussukan. Kuljimme usein poikani kanssa puistossa ja minulla oli harvoin päällä vaatetta, jossa olisi ollut taskuja. Kännykkäpussiin sain näppärästi puhelimen ja avaimet matkaan.

Kännykkäpussukka oli ihanan helppo tehdä ja pienenä työnä se valmistui nopeasti. Tein pussukan ihan omasta päästäni ja sen vuoksi sainkin muutaman kerran purkaa valmiita palasia. Mm. alkuperäinen olkahihna olisi ylettänyt polviini. Pussukan ylälaidassa on nepparit, joilla tavarat pysyy kyydissä hieman kovemmassakin vauhdissa.

 

Tällä hetkellä yritän epätoivoisesti tehdä vauvalle torkkupeittoa. Ajan löytäminen virkkaamiseen tuntuu kuitenkin aivan mahdottomalta. Onneksi minulla on vielä aikaa monen monta vuotta. Isoäidin neliöitä ajan kuluessa vain pitää tehdä enemmän jotta pienet varpaat pysyvät lämpöisenä peiton alla.

Syysterveiset kasvimaalta!

Olen kulkenut jonkin näköisessä usvassa viimeiset pari viikkoa. Luultavimmin vauvan yöherättelyt ovat hieman vaikuttaneet vireystasooni. Eräänä päivänä havahduin keltaisten lehtien lentelyyn ilmassa. Mitä ihmettä? Syksy? Milloin se on tullut? Kuin varkain koivut ovat kellertyneet ja alkaneet pudottaa lehtiään. Minulta meinasi mennä vuodenajoista kaunein ohi.

Olen yrittänyt ottaa kaiken irti syksystä. Olemme käyneet eväsretkellä metsässä ja tehneet kävelyitä puistossa. Tosin tänään seistessäni tuulessa ja tuiskussa, katsellen kuinka pieni poikani leikki kuorma-autoillaan, tulin siihen lopputulokseen, että syksystä on helpompi nauttia auringon paistaessa. Kylminä ja sateisina päivinä syksystä kuuluu nauttia sisätiloissa höyryävä teekuppi kädessä. Tosin se ei ehkä sovi pienelle touhuavalle lapselle, jolle pihaleikit ovat päivän kohokohta. Ja äidin on mentävä lapsensa perässä, oli keli ulkona sitten mikä tahansa.

Kasvimaani hoito on ollut hunningolla. Onneksi tähän aikaan vuodesta siellä ei paljoa tapahdu. Vasta syyskuun puolivälissä nostin viimeiset porkkanat ja sipulit maasta. Porkkanat minun oli pakko repiä ylös sillä ne olivat niin suuria ja alkoivat jo halkeilla. Perunat ovat vielä maan povessa ja nostan niitä vieläkin vain tarpeeseen. Kesäkurpitsa tekee yhä uutta satoa. Tomaatit ja paprikat ovat valitettavasti vieläkin aivan vihreitä. Ne ovat suuria mutta aivan väärän värisiä. Olen jo luopunut toivosta että pääsisin maistamaan niitä.

Väärän värisiä tomaatteja.

Viimeiset avomaan kurkut ovat muuttuneet ikävän kitkeriksi. Olen pohtinut että saisinko tehtyä niistä maustekurkkuja. Olen täyttänyt pakastinta omien marjamehujen lisäksi kesäkurpitsakeitolla, kasvissosekeitolla ja kasviscurrylla. Vauvaa varten olen pakastanut soseita oman maan kasviksista.

Parin viikon päästä aiomme laittaa kasvimaan pakettiin. Revimme kompostiin kasvien varret ja kitkemme loput rikkaruohot. Takapihamme kompostori on tupaten täynnä ja tyhjennämme sen kasvimaalle. Lehtikompostimme on niin täynnä rikkaruohon juuria ja siemeniä, että sen aiomme tyhjentää orapihlaja-aidan juurelle.

Ei se ollutkaan suo, kuokka ja Jussi vaan pottumaa, kuokka ja Johanna!

Nälkä kasvaa syödessä ja olen aloittanut kasvimaan laajennuksen suunnitellun. Meillä on vielä multaa jäljellä ja suunnittelimme tehdä vielä tänä syksynä parsapenkin. Olemme jo hankkineet eur-lavojen reunoja, joista voimme tehdä korokepenkit. Nähtäväksi jää, jaksammeko vielä tänä syksynä tarttua lapion varteen. Olisi niin helppoa ensi keväänä vain istuttaa parsat ilman suurempia kasvimaan perustamisia.

Maa-artisokkakeitto

Taidamme saada tänä vuonna niin suuren maa-artisokkasadon, että nostamme osan mukuloista ylös jo syksyllä. Loput jätän talveksi maahan odottamaan kevättä. Meillä ei ole kunnon kellaria, joten maa on paras säilytyspaikka artisokille.

Tässä on helppo ohje sosekeiton tekoon. Koleina syyspäivinä maa-artisokkakeitto lämmittää ihanasti. Itse paistan keiton päälle hieman sipulia mutta senhän voi jättää halutessaan pois.

Näitä tarvitset:

n. 900 g maa-artisokkia kuorittuna
1 kasvisliemikuutio
150 g creme francea
n. 2 dl maitoa
suolaa
valkopippuria 

Keittämiseen vettä

Ja näin se käy: 

Keitä kuoritut ja paloitellut maa-artisokat kattilassa kasvisliemikuution kanssa. Maa-artisokkien pehmennyttä, kaada keitinvesi toiseen astiaan. Jätä kattilaan kattilan pohjalle pari desiä nestettä. Soseuta maa-artisokat sauvasekoittimella ja lisää joukkoon creme france ja maito. Mausta oman maun mukaan suolalla ja valkopippurilla. Mikäli keitto tuntuu liian paksulta, sitä voi notkistaa ylimääräisellä keitinnesteellä. Tarjoa tuoreiden sämpylöiden, paistetun sipulin ja raejuuston kera.

Vauvantuoksuista arkea!

Pieni poikani syntyi maailmaan 1.9. Minulla oli koko ajan tunne, että lapsi syntyy ennen laskettua aikaa mutta silti olin yllättynyt ja epäuskoinen, kun jouduimme lähtemään toista viikkoa etuajassa kohti Tayssia. Koko synnytys kesti vaivaiset kaksi tuntia joista viimeiset kahdeksan minuuttia vietin sairaalassa. Sain kokea luomusynnytyksen tuskat. Koko illan katselin pientä nyyttiä vieressäni ja yritin ymmärtää, mitä ihmettä oikein tapahtui.

Olin etuoikeutettu kun pääsin Taysin synnytysosastolta potilashotelliin lapsukaisen kanssa. Sain nukkua yöni pehmeässä hotellin vuoteessa kaukana synnytysosaston hälinästä. Hoitohenkilökunta oli kuitenkin puhelinsoiton päässä jos kaipasin apua vauvan kanssa. Olisi ollut ihanaa jos mieheni olisi päässyt mukaani, mutta hän hoiti esikoistamme kotona. 

Ruokailemassa kävin hotellin ravintolassa. Aamiaiset olivat taivaallisia. Lounaat ja päivälliset huomattavasti parempia kuin osastolla mutta valitettavasti ne olivat suolattomia ja kermat oli korvattu maun perusteella maidolla. Tosin onhan se ymmärrettävää, ettei potilashotellin aterioita kyllästetä rasvalla ja suolalla. Hieman mauttomista aterioista huolimatta, voin suositella kaikille lämpöisesti hotellia. Itsekkäästi makasin hotellin pahnoilla kaksi yötä ja latasin akkuja kotona odottavan arjen varalle.

Arki kotona on lähtenyt hiljalleen pyörimään. Vielä minulla on ratkaisematta kuinka kykenen hoitamaan kahden lapsen vaatimukset samanaikaisesti. Mieheni on onneksi kesälomalla ja hänellä on vielä edessä isävapaa. Saamme nauttia yhdessä kauniista syysilmoista ja ihanista pienistä lapsistamme. 

Kyllä tällaisessa huoneessa kelpasi levätä ja tutustua uuteen
perheenjäseneen.

Herroina Helsingissä!

Olin viikko sitten mieheni kanssa viikonloppulomalla Helsingissä. Alkukesästä asti suunniteltu reissu oli viimeinen irtiottomme ennen perheenlisäyksen syntymistä. Irrottelut olivat ehkä hieman laimeita näillä raskausviikoilla mutta päätimme syödä sitäkin paremmin. 

Helsinkiin päästyämme suuntasimme Mikonkadun Meze Pointtiin syömään nopeasti jotain pientä. Olin kerran aikaisemmin käynyt ravintolassa ja muistelin, ettei kokemus ollut paras mahdollinen, mutta en muistanut syytä. Valitettavasti ruoka-ainevaatimukseni aiheutti taas valinnanvaikeutta ja päädyin ottamaan Karides Salaatan (Kuningasrapuja, Vihreää salaattia, minttua, selleriä, paprikaa). Sain kulhollisen salaattikastikkeessa pyöriteltyä nuutunutta salaattia ja viisi katkarapua. Ravut olivat niin ylikypsiä, etten olisi osannut itse niitä niin kuiviksi friteerata. Erikoista pääruokana tarjottavassa salaatissa oli, etten saanut leipää tai sämpylää sen kanssa. Jotenkin tuollaista yksinkertaista asiaa pitää itsestään selvyytenä. 

 Mieheni otti Adanan (Tulisesti maustetut naudan jauhelihavartaat ). Hän kuvaili vartaiden syömistä silikonin pureskeluun. Lisukkeena ollut riisi oli ollut kumimaista ja tortillalättyjä muistuttavat leipäsiivut näyttivät lähes palaneilta. Hieman pettyneinä jatkoimme matkaamme Pohjois-Esplanadille ja istuimme nauttimaan aurinkoisesta säästä ja livemusiikista Kappelissa. Terassilla istuessa harmittelin moneen kertaan että miksi emme syöneet siellä. 

Helsingin reissumme kohokohta oli illallinen Ravintola Demossa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun söimme Michelin tähdellä palkitussa ravintolassa. Demossa ei ollut lainkaan Ala Carte -listaa vaan söimme sitä mitä keittiö meille tarjosi. Antauduimme ravintolan armoille ja odotimme jännityksellä mitä tulisimme saamaan.

Saavuimme ravintolaan hyvissä ajoin ja pääsimme heti pöytään. Keittiön tervehdykseksi mieheni sai tillilihaa ja minä kurpitsaa, omenaa ja mantelirouhetta. Ensimmäinen alkuruoka oli taivaallisen hyvää kanttarellikeittoa. Se oli kermaista ja sen maku oli täyteläinen. Olisin halunnut nuolla lautasen puhtaaksi, mutta oletan, ettei se olisi ollut suotavaa. Toinen alkuruoka oli peruna-oliivi krokantti, jonka rinnalla oli pieni ”salaatti”. Valitettavasti annos ei ollut meidän kummankaan mieleen. Kiltisti kuitenkin maistelimme lautasemme tyhjäksi.

Pääruuaksi mieheni sai vasikan kylkeä ja sisäfilettä papujen ja punajuuren kera. Hän kehui kylkeä taivaalliseksi mutta sisäfileestä hän ei pitänyt. Mieheni ei muutenkaan syö yleensä sisäfilettä vaan valitsee jonkun muun osan eläimestä lautaselleen. Ilman sisäfilettä hänen annoksensa olisi ollut täydellinen. Minä sain paistettua kuhaa, sahramiaiolia, paprikapyrettä ja taimenen mätiä. Annokseni oli hyvä mutta se ei ollut spektaakkelimainen. 

Söimme kaksi jälkiruokaa. Ensimmäinen oli lakritsalla hyytelöityä vuohenjuustoa, marinoitua fenkolia, tomaattimarmeladia ja kuivattua lakritsa-oliivimurskaa. Emme olleet koskaan saaneet vastaavanlaista annosta. Se oli hyvin erikoisen makuista ja oikeastaan mielenkiintoista. Toisen jälkiruuan kanssa minulla kävi vahinko. En kirjoittanut sitä ylös! Voin vain ulkomuistista kertoa sen sisältäneen jäätelöä, mustaherukkaa, vadelmia ja marenkia. Se maistui aivan ihastuttavalle! Olisin voinut syödä sitä vaikka kaksi annosta lisää!

Kaiken kaikkiaan vierailumme Demossa oli ihan hyvä. Saimme äärettömän hyvää palvelua. Ruoka kuitenkin tuotti meille hieman pettymyksen. Valitettavasti me molemmat odotimme saavamme jotain tajunnan räjäyttäviä annoksia ja luulimme huumaantuvamme herkuista. Olemme ennenkin saaneet hyvää ruokaa ravintolassa missä ei ole tarvinnut maksaa Michelin tähden ”extraa”. Ravintolan hintataso meillä oli tiedossa jo tehdessämme pöytävarausta, silti meille tuli yllätyksenä että norjalaisesta oluesta voi joutua maksamaan 14 euroa. Varsinainen miinus ravintolalle tulee kuitenkin siitä että jouduimme odottamaan välillä tuskallisen kauan annoksiamme. Viiden ruokalajin läpi käymiseen meni lähes kolme ja puoli tuntia, se on jopa hitaalle hämäläiselle kuten me, aivan liikaa.

Yövyimme Kasarmikadulla sijaitsevassa hotelli Rivoli Jardinissa. Olen vieraillut siellä useasti ollessani vielä työelämässä. Hotelli ei tuottanut tälläkään kertaa pettymystä. Nukuimme kuin pienet lapset. Aamiainen oli aivan yhtä loistava kuin aina ennenkin. Hotelli ei tarjoa ylitse pursuavaa aamiaista tuhansine lisukkeineen vaan melko suppean, mutta sitäkin laadukkaammista raaka-aineista valmistetun noutopöydän. Söin herkkuja vatsani niin täyteen että minulla oli nälkä vasta myöhään illalla. 

Meidän piti sunnuntaina suunnata Suomenlinnaan mutta päätimme lähteä aikaisemmalla junalla kotiin. Nappasimme nopeasti vain latet matkaevääksi Aleksanterinkadun La Torrefazionesta. Olen monesti ohi kulkiessa ihastellut pientä kahvilaa, pienessä sievässä talossa ja vasta nyt kävin ensimmäisen kerran. Palvelu oli hyvää ja kahvit vielä paremmat. Hyvillä mielin suuntasimme kohti asemaa ja kotimatkaa.