torstai 7. syyskuuta 2017

KALEVALA CAL KASVIVÄREISSÄ

"Niillä jotka ajattelevat tietävänsä kaiken on eniten opittavaa."
- E. Carter



Tämän syksyn kuumin juttu käsityörintamalla on Kalevala Cal. Se on vapaaehtoisvoimin toteutettu torkkupeittoprojekti 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Sen suunnitteluun on osallistunut 19 suunnittelijaa ja heidän lisäksi liuta muita korvaamattomia vapaaehtoisia mm. testivirkkaajia ja kääntäjiä. Peitossa on 24 palaa ja näiden lisäksi muutama ylimääräinen bonuspala sekä liitos ja reunus. Joka viikko julkaistaan kahden palan ohjeet ja peiton ensimmäinen pala julkaistiin pari viikkoa sitten. Projektin myötä kansalliseeppoksemme tulee tutuksi ympäri maailmaa, sillä palojen ohjeet on käännetty kaiken kaikkiaan seitsemälle kielelle! Ylpeänä voin kertoa, että yksi peiton ruuduista, Neidon Kehrä on minun suunnittelema ja sen ohje julkaistaan myöhemmin syksyllä.

Sen lisäksi, että osallistun projektiin suunnittelijana, osallistun siihen myös käsityöharrastajana, sillä virkkaan peittoa muiden mukana. En ole koskaan ennen osallistunut mihinkään yhteisvirkkuuprojektiin, joten on mielenkiintoista päästä kokemaan yhdessä tekemisen huuma näinkin mielenkiintoisen ja upean projektin myötä. Virkkaan peittoani kasvivärjäämistäni seiskaveikoista ja näillä näkymin pärjään pelkillä lupiinilangoilla. Lankoja olen varannut parisen kiloa, joista suurin osa keltaista. Lisäksi käytän tumman vihreää, vaalean vihreää, kirjavaa sinivihreää ja sinistä. Päätän jokaisen palan tumman vihreään ja ajattelin yhdistää palat keltaisella. Ohjeistuksen mukaan palat yhdistetään hieman ohuemmalla langalla, mutta minulla ei ole kuin seiskaveikkaa, joten toivotaan parasta, ettei langan paksuus aiheuta ongelmia.




En ole aikaisemmin käyttänyt kasvivärjättyjä lankoja ja nämä ovat niin kaukana minulle tutuista ja turvallisista karkkisävyistä, että jouduin virkkaamaan ensimmäisen palan kolmeen kertaan ja toisen kahteen kertaan ennen kuin olin tyytyväinen väriyhdistelmiini. Koska värejä ei ole montaa enkä itse pidä erityisemmin sinisestä ja keltaisesta vierekkäin niin joudun moneen kertaan miettimään värijärjestystä. Lisäksi keltaisen valtava värikirjo on aiheuttanut hieman harmaita hiuksia. Uskon kuitenkin, että opin matkallani taas paljon ja loput paloista syntyy hieman nopeammin ja vähemmällä purkamisella kuin nämä ensimmäiset tai muuten en pysy muiden mukana. Olen nyt virkannut kolme ensimmäistä palaa ja neljäs pala, Kätketty aurinko on koukulla. Toivon mukaan saan sen vielä tänään valmiiksi, sillä huomenna aamulla julkaistaan taas uusi ohje.

Ajattelin ensin, että virkkaan peiton vasta myöhemmin, mutta hetken mielijohteesta päätin hypätä mukaan. Olen pitänyt itseäni suht koht kokeneena virkkaajana, mutta jo ensimmäisten palojen myötä olen oppinut uusi silmukoita ja tekniikoita. Jännityksellä odotan mitä kaikkea muuta matkaani tarttuu tämän myötä. Virkkaan lähes poikkeuksetta kaavioiden mukaan, mutta Kalevala Calin palojen ohjeet on kirjallisina, joten tämä on ollut aivan mahtavaa oppikoulua ohjeiden tulkintaan ja uskon, että kaikesta tästä on hyötyä myöhemmin myös kun kirjoitan ohjeitani. Onneksi kaikista paloista on myös video-ohjeet, joten voin tarvittaessa turvautua niihin, jos en osaa tulkita ohjeita oikein. Osallistutko sinäkin? Jos olet vielä kahden vaiheilla, että osallistutko vai et, niin suosittelen! Ohjeet pysyvät Calin jälkeenkin netissä, mutta nyt pääset kokemaan yhteisvirkkuun huuman.

Lisää Kalevala Calista voit lukea osoitteesta: www. arteeni.fi



 

14 kommenttia:

  1. Tästä sun peitosta tulee varmasti ihana! <3 Luotan sun sommittelutaitoihin, ja noi värit on upeita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Toivotaan nyt, että langat riittää, ettei käy niin, että viimeiset palat on tehty pelkästä keltaisesta =)

      Poista
  2. Siis apua, miten upeat värit näissä sinun langoissasi. Minä en itse asiassa ole sinisen enkä keltaisen ystävä mutta nämä värisävysi ovat niin houkuttelevan näköisiä ja virkkausjälkesi upeaa, että melkein tekisi mieli ryhtyä tuohon Kalevala-peiton tekoon, vaikka olin katsonut, ettei taida olla minun juttuni. Jotenkin nuo sinun ruutusi ovat vaan niin upeita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä joudun myöntään, että olen yllättynyt itsekin siitä, että miten paljon pidän näistä väreistä. Ne kun tosiaan ovat hieman erilaiset kuin mitä yleensä käytän =)

      Mä suosittelen lämpimästi kaivaan langat ja tarttuun koukkuun! Jos kuitenkin tuntuu siltä ettei aika riitä, niin voithan tehdä peiton vaikka myöhemmin =)

      Poista
  3. Tulee niin kaunis! Ihanat värit juuri tuohon peittoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mulla oli vaihtoehtona karkkivärit tai nämä, mutta jotenkin kasvivärit kuiskailivat Kalevalaa ja sopiihan ne aiheeseen kuin nenä päähän =)

      Poista
  4. Kauniita, niin kauniita! Minä pysyn ihan peruseiskaveikassa tai siis veikoissa, kirjava peitto tulossa, ei yksivärinen suinkaan! Mainio projekti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Ihanaa! Kirjavana peitosta tulee varmasti aivan uskomattoman upea <3

      Poista
  5. Älyttömän ihanan värinen peitto tulossa! Itsekin olen projektissa mukana, tällä hetkellä vain kaksi palaa jäljessä aikataulusta.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Teet sitä mukaa kuin ehdit! Onneksi tämä ei ole kilpajuoksua ajan kanssa vaan peittoa voi tehdä ihan omaan tahtiin <3

      Poista
  6. Ihanat värit! Ja huikea projekti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina <3 Tästä tulee kyl upea peitto <3

      Poista
  7. Hieno projekti! Innolla odotan, millainen Neidon Kehrä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tämä on ihan kamalaa, kun en saa näyttää tai kertoa siitä mitään ennakkoon ja mieleni tekisi heti esitellä oma tekeleeni maailmalle =D

      Poista