"Kun pidän luentoa, hyväksyn että ihmiset katsovat kelloaan, mutta en voi sietää sitä, jos he nostavat sen korvalleen kuullakseen, onko se pysähtynyt."-Marcel Achard
Esittelin viikonloppuna virkkaamani sohvatyynyn, jonka toisen puolen palat olin virkannut kiinni toisiinsa samalla, kun virkasin viimeistä kierrosta (pääset postaukseen suoraan tästä). En löytänyt yhdistämiseen mieluista ohjetta, joten keräsin useammasta ohjeesta parhaat vinkit ja yhdistin palat niiden mukaan. Kun palat kiinnitetään toisiinsa samalla kun virkataan viimeistä kierrosta, säästyy aikamoiselta päättelytyöltä, kun ei ole pääteltävää läheskään niin paljoa kuin normaalisti, sillä kaikki palat on yhdistetty yhdellä langalla.
Palat yhdistetään niin, että palan, oli se sitten neliö tai ympyrä viimeinen kerros virkataan vasta tässä yhdistämisvaiheessa ja pylväsrykelmien välissä virkataan piilosilmukka viereiseen ruutuun, jolla palat pysyvät toisissaan kiinni. En osannut virkata piilosilmukkaa tarpeeksi napakasti, joten kokeilin virkata sen hieman eri tavoin eli piilosilmukkaa virkatessa otin koukun pois silmukasta ja koukkasin sen yhdistettävästä ruudusta, tein vasta sen jälkeen piilosilmukan ja jatkoin virkkausta normaalisti. Näin saumoihin tuli kierrekuvio, joka on mielestäni kauniimpi kuin normaali suora sauma, mutta ehkä se on hieman hitaampi virkata. Kulmiin syntyy pienet, koristeelliset neliöt, kun palat yhdistetään kulmista vain vierekkäisiin ruutuihin, eikä vastakkaisiin. Nurjalta puolelta työ on siistin näköinen, eikä sinne synny korkeita saumoja tai kohoumia (katso kuvat alla).
Tämä on niin huiman hieno tekniikka, että mielestäni se kannattaa opetella, jos vain suunnittelee tekevänsä jonkun paloista koottavan työn. Tekniikka on helppo, eikä sen oppiminen vaadi vuosien virkkauskokemusta eli sopii myös vasta-alkajalle, koska ainoa mitä sinun pitää osata on se ruudun virkkaus, joita olet jo oletettavasti virkannut. Sinun pitää noudattaa virkatun ruudun viimeisen kierroksen ohjetta ja kiinnittää laput toisiinsa kiinni piilosilmukkalla tasaisin välein eli tässä tapauksessa se tehdään aina pylväsrykelmien väliin.
Kirjoitin yhdistämisohjeen kukkaneliölle, jonka ohjeen löydät tämän linkin takaa, mutta se sopii myös isoäidinneliölle, jossa on virkattuna kolme kerrosta. Sinun pitää vain korvata pitkät pylväät ja puolipylväät pelkillä pylväillä ja jos kerroksia on enemmän, virkkaa useampi pylväsrykelmä. Ohjeessa virkataan ensin kaikki sisäsaumat ja vasta sen jälkeen kierretään ulkoreunat, jotta ulkoreunoilla kaikki kulmat ja saumat ovat samanlaiset. Ennen kuin voit aloittaa yhdistämistä sinun pitää suunnitella mihin järjestykseen haluat palat. Tietysti voit yhdistää paloja toisiinsa myös sitä mukaa kun virkkaat niitä. Tein piirroksen sekä tyynyni yhdistämisjärjestyksestä sekä siitä, kuinka kokoaisin torkkupeiton. Molemmat piirrokset löydät postauksen lopusta.
VIRKKAUSOHJE
Käyttämäni lyhenteet:
ps
piilosilmukka Huom! Tee se tässä ohjeessa näin: Ota koukku pois
silmukasta, vedä silmukka yhdistettävästä ruudusta ja tee piilosilmukka
normaalisti.
kjs ketjusilmukka
puolip puolipylväs
p pylväs
pp pitkäpylväs eli kaksoispylväs1. Aloita virkkaus ensimmäisen lapun oikeasta alakulmasta ja tee kahdelle sivulle reunus. Virkkaa siis 4 kjs, 2 pp, 3 p, 3 puolip, 3 p, 3 pp, 3 kjs ja 3 pp, 3 p, 3 puolip, 3 p ja 3 pp. Tee 2 kjs. Olet nyt kuvassa 3.
2. Ota käteesi lappu nro. 2 ja virkkaa siihen kulman 3 pp. (katso kuvat 4-6) Ota koukku pois silmukasta ja pistä se 1. palan 1. ja 2. pylväsrykelmän välistä, ota silmukka koukulle ja vedä se palojen välistä ja tee ps. (Katso kuvat 7.-10.). Ensimmäinen kiinnitys on nyt tehty. Nyt virkkaa palaan nro.2 taas 3 p, ota silmukka koukulta ja vie koukku 1 .palan toisen ja kolmannen pylväsrykelmän välistä ja tee ps kuten edellä. Virkkaa 3 puolip ja tee ps kuten edellä lapun nro. 1 kolmannen ja neljän pylväsrykelmän väliin. Tee 3 p ja tee ps kuten edellä lapun nro. 1 neljännen ja viidennen pylväsrykelmän väliin. Tee 3 pp lappuun nro. 2. Olet nyt kuvassa 11.
3. Olet nyt kulmassa ja sinun pitää yhdistää lappu vieressä olevan lapun kulmaan. Virkkaa 1 kjs, tee ps viereisen lapun ketjusilmukkakaareen ja 2 kjs. (katso kuvat 11-13)
4. Virkkaa lappuun nro. 2 3 pp, 3 p, 3 puolip, 3 p, 3 pp, 3 kjs, 3 pp, 3 p, 3 puolip, 3 p, 3 pp, virkkaa 2 kjs (katso kuvat 14-16)
5. Ota käteesi lappu nro. 3 ja kiinnitä se samanlailla kuin teit kohdassa 2. Kiinnitä kulmat samanlailla kuin virkkasit kohdassa 3. Virkkaa 3 pp, 3 p, 3 puolip, 3 p, 3 pp ja 2 kjs.
6. Olet nyt kuvassa 17. Ota käteesi lappu nro. 4 ja yhdistä se lappuun nro. 3 samanlailla kuin yhdistit laput kohdassa 2. Tee kulma samanlailla kuin teit kohdassa 3. Virkkaa 3 pp, 3 p, 3 puolip, 3 p, 3 pp ja 2 kjs.
8. Olet nyt kulmassa ja sinun pitää kiinnittää lapun 5 kulma. Virkkaa 1 kjs ja kiinnitä lappu ps viereisen lapun eli lapun nro 4 kjs-kaareen. Virkkaa 1 kjs ja kiinnitä ps:lla toisen vieressä olevan lapun eli lapun nro 2 kjs-kaareen. (Katso kuvat 18 ja 19)
9. Kiinnitä lappu nro 5. lappuun nro. 2 samanlailla kuin yhdistit kohdassa 2.
10. Olet taas kulmassa. Virkkaa 1 kjs, kiinnitä ps:lla lapun nro 5 kulma lapun nro 2 kulmaan, virkkaa 2 kjs, 3 pp, 3 p, 3 puolip, 3 p, 3 pp, 3 kjs, 3 pp, 3 p, 3 puolip, 3 p, 3 pp. Olet nyt lapun nro. 5 kulmassa ja siirryt lappuun nro. 4 (kuva 21).
11. Virkkaa 2 kjs ja tee ps lappujen 5 ja 4 välissä olevaan kahteen kjs:n. Virkkaa 2 kjs. (Katso kuvat 21-23)
12. Virkkaa 3 pp, 3 p, 3 puolip, 3 p, 3 pp, 2 kjs. Nyt yhdistät lapun nro. 4 lappuun nro. 6 samanlailla kuin yhdistit laput kohdassa 2. Uskon, että osaat jatkaa tästä eteenpäin, kun vain katsot kaaviosta, missä järjestyksessä liität laput.
13. Kun olet virkannut kaikki sisäsaumat, siirry ulkoreunoille katkaisematta lankaa. Virkkaa reunus muuten normaalisti, mutta aina tullessasi palan kulmaan, jonka jälkeen siirryt toiseen palaan, virkkaa 2 kjs ja tee ps ruutujen väleissä oleviin kjs:n ja taas 2 kjs eli tee samanlailla kun teit kohdassa 11.
Yhdistäessä muista nämä:
- Reunus virkataan samanlailla kuin palasi ohjeessa on kerrottu.
- Jotta voit yhdistää palat toisiinsa, sinulla pitää olla virkattuna liitettävän palan reunus eli aina kun olet sellaisessa kohdassa, että sinulla ei ole palaa mihin yhdistää, niin virkkaa normaalia reunusta.
- Aina kun sinulla on vieressä ruutu, johon voit yhdistää, niin virkkaa kolmen pylvään välein piilosilmukka, millä kiinnität vierekkäiset palat kiinni toisiinsa. Kun olet työn reunassa ja sinun on siirryttävä viereiseen lappuun (esim. kun siirryt lapulta 1. lapulle 2.), tee 2 kjs ja jatka virkkausta uudessa lapussa kuten ruutusi ohjeessa on sanottu.
- Kulmat yhdistetään vain vierustovereihin eli ei vastakkaisiin paloihin. Tällä tavoin yhdistäessä neljä palan kulmien keskelle syntyy pieni neliö.
- Jos vieressä on yksi lappu johon yhdistää, niin virkkaa kulmissa pylväsrykelmän jälkeen yksi kjs, tee ps kiinnitettävän ruudun kjs kaareen ja 2 kjs. Jatka ruudun, jota juuri teit, virkkausta.
- Jos sinulla on kaksi ruutua, johon yhdistää, tee kjs, ps viereisen lapun kjs-kaareen, kjs ja ps toiseen lappuun, kjs. Tämän jälkeen jatkat lapun virkkausta normaalisti.
- Jos vieressä ei ole yhtään lappua, mihin yhdistää kulmaa, virkkaa kulmassa aina kolme pylvästä.
Osasitko? Oliko tästä apua? Yritin kirjoittaa ohjeen niin hyvin ja niin selvästi kuin vain osasin. Jos huomaat siinä virheitä tai puutteita, niin ilmoitathan. Jos tarvitset apua tai neuvoa tämän kanssa, niin kysy! Autan mielelläni, sillä tämä tekniikka on niin hieno ja helpottaa työtä eli se kannattaa opetella.
Ihanaa! Suurkiitos ohjeesta! Tästä on varmasti hyötyä!
VastaaPoistaOle hyvä ♡ Mukavaa kuulla, että ohje tuli tarpeeseen =)
PoistaOih, tämä postaus täytyy laittaa korvan taa. (: Voi olla, että päätyy joskus kokeiluun! Kiitos ohjeesta. <3
VastaaPoistaOle hyvä ♡
PoistaKiitos ohjeesta! Vaikuttaa tarpeeksi helpolta ja selkeästi ymmärrettävältä! Piirrustuskaavioiden kanssa erityisesti.
VastaaPoistaOle hyvä ♡ Mukava kuulla =)
PoistaTuosta tuli kyllä tosi nätti, kun yhdistit noin virkkaamalla.
VastaaPoistaMä tein kerran kalalangasta pyöreän liinan ja virkkasin sen palat yhteen, tuli kiva.
Kiitos =) Aivan varmasti ♡ Onko blogissasi kuvaa liinasta? Olisi mukava nähdä se =)
PoistaKiitos selkeästä ja yksityiskohtaisesta ohjeesta.
VastaaPoistaOle hyvä ♡ Toivottavasti tästä on apua =)
PoistaOhhoh, oletpa tehnyt hyvän ohjeen! Minulla on ollut vuosikausia kaapissa isoäidinneliöitä iso pussillinen, jotka suurella innolla virkkasin. Yhdistin puolet ja sitten jäi. Ja loput palat ovat odottaneet kärsivällisesti;) Meinasin jo koko komeuden viedä joskus kirpparillekin, mutta en raaskinut, olen niihin tehnyt kuitenkin ison työn joskus... ja ilolla;)
VastaaPoistaMukavaa viikonjatkoa Sinulle.
Kiitos ♡ No onneksi, et ehtinyt viedä lappuja kirppikselle. Nyt sun pitää ihan ehdottomasti kaivaa ne esiin ja tehdä peitto valmiiksi =)
PoistaMukavaa viikonloppua ♡
Palaviltti on to do-listalla, joten tälle olis käyttöä, kiitos siis selkeästä ohjeesta :) Tosi kivannäköinen tuo kierteelle menevä yhdistämiskierros.
VastaaPoistaOle hyvä ja kiitos ♡ Mä kyl suosittelen tätä tapaa, kun näin pääsee helpommalla päättelyssä =) Tosin sehän huono puoli tässä on se, että koko peitto purkautuu, jos kiinnityslanka katkeaa ja esim. lapsi nappaa siitä kiinni ja vetää. Ainakin meidän pojat vetelis langan päästä niin pitkään, kun sitä piisaa =)
PoistaKiitos huikeasta ohjeesta. Tätä hyödynnän varmasti ❤
VastaaPoistaOle hyvä <3 Mukava kuulla =)
PoistaVoi, että on kaunis!!
VastaaPoistaOlin jo sängyssä, kun huomasin tämän tyynyn facessa. Jouduin nousemaan ylös ja etsimään lankoja
Kiitos ohjeesta uskon, että myös minä onnistun.. Kun on noin selvät ohjeet ! Kiitos, kiitos
Kiitos paljon <3 Ihanaa kuulla, että innostuit ohjeestani <3
PoistaHeips!
VastaaPoistakaipaisin vielä noiden palojen silmukkamäärät kokeilin virkata ja onnistuin mielestäni aika hyvin
mutta, mutta 3 kierros/kerros tuotti ongelmia Kiitän jo etuläteen sinua ohjeesta..
Ajattelin taitaa olla parasta mennä nukkumaan :D
Heippa, ympyrän uloimmalla kierroksella on 48 silmukkaa (5 p virkattuna yhdeksi ja 2 kjs)*16 Huomasithan, että ympyrälle löytyy myös ohje täältä blogistani (tässä vielä linkki)? Siinäkään ei tosin ole silmukkamääriä. Pitääkin käydä laittamassa =) Kiitos, kun kysyit tätä <3
PoistaMukavia virkkuuhetkiä <3
Nyt valmis !!
PoistaTosi kiitollinen ohjeesta ! Tämä piirros auttoi paljon.. yhdeltä istumalta.. yhdistin palat.. yöllä..
En saanut nukuttua oli pakko nousta kokeilemaan jos vaikka osasin.. Jippiii onnistuin.. Tyytyväinen!
kiitollinen ja iloinen "mummu"
Miten ihanaa kuulla ♡ Sait myös mut hyvälle mielelle ♡ Kiitos!
PoistaToivottavasti palkitsit itsesi makoisilla päiväunilla, kun yöunet jäi vähiin =)
Kyllä pitäisi! Kiitos kun huomautit <3 Mä kävin heti korjaamassa =)
VastaaPoista