maanantai 25. marraskuuta 2013

Matkamuistoja osa 1. Varsova, Krakova & Auschwitz



Vietimme juhannuksen 2008 Varsovassa, Puolassa. Matkustimme ensimmäistä kertaa mieheni kanssa yhdessä ja kaikki oli meille uutta ja outoa. Olimme matkassa yhdessä ystäväpariskuntamme kanssa. Kiersimme kaupungilla ostoksilla, istuimme kuppiloissa ja kävimme muutamassa pakollisessa turistikohteessa kuten kuninkaanlinnassa. Lisäksi teimme päivän retken Krakovaan ja Auschwitziin. Koska matkastamme on kulunut jo useampi vuosi, kerron sen minkä muistan.

Varsovaa. Toria kiertää samat karhut jotka olivat Helsingissäkin
muutama vuosi myöhemmin.

Hotellimme vieressä oli Kulttuuripalatsi.

Asuimme Varsovan keskustassa sijaitsevassa neljän tähden hotellissa Polonia Palacessa. Majoitukseemme kuului runsas aamiainen seisovasta pöydästä. Ainoanakaan aamuna emme saaneet shampanjaa emmekä kaviaaria, joita hotellin kotisivuilla kerrottiin aamiaisella tarjottavan. Hotellin ravintolassa istuimme yhtenä iltana, mutta hintatason vuoksi meillä ei ollut varaa viettää siellä useammin aikaa.  12 euroa yhdestä drinkistä oli hieman liian kallista matkabudjetillemme.


Ravintoloiden kanssa meillä kävi hieman huonoa tuuria ja minun on myönnettävä että parhaat ruoka-annokset saimme Varsovan Hard Rock Cafessa. Tällä matkalla alkoi myös meidän perinteemme että matkakohteessamme vierailemme aina Hard Rock Cafessa juomassa Caipi Roskat. Mikäli henkilökunta ei osaa niitä tehdä, me opetamme.

Varsovassa huomasimme kielimuurin aiheuttavan ongelmia, joihin emme muualla ole törmänneet. Ravintoloiden henkilökunnan englannin kielitaito oli vielä heikompi kuin meidän. Saimme rapujen sijasta simpukoita ja toisessa paikassa meille yritettiin väkisin myydä shampanjaa kuohuviinin sijaan. 

Varsovaa
 
Olimme jo etukäteen varanneet paikalliselta matkatoimistolta päiväretken Auswitchiin. Matkustimme junalla Krakovaan ja kiersimme hetken kaupunkia tutustuen paikallisiin nähtävyyksiin. Syötyämme, nousimme tila-auton kyytiin ja matkasimme keskitysleirille. 

Kirkko Krakovassa.
Oli mielenkiintoista nähdä natsisaksan hirveydet kaikessa kamaluudessaan. Tänäkin päivänä muistan sen tuskaisen tunteen kun näin museossa uhrien mukanaan tuomien tavaroiden joukossa lasten pieniä kenkiä. Polttouunit nähdessäni tunsin kurkkuani kuristavan ja jouduin nielemään kyyneleitäni. Kireän aikataulun takia emme ehtineet kuin ajamaan Birkenaun ohitse. Valitettavasti Auswitchissa ei saanut sisätiloissa kuvata joten minulla on vain muutamia kuvia keskitysleirin ulkopuolelta.

Kuuluisa portti.






Päätepysäkki jolle valitettavan monen ihmisen matka päättyi.

Kasarmeja.


En usko että tulemme koskaan matkustamaan toista kertaa Varsovaan, mutta Krakovassa voisin sen sijaan käydä uudestaan. Varsova pommitettiin toisessa maailmansodassa pahoin eikä tämän vuoksi ollut niin houkutteleva kuin Krakova idyllisine vanhoine rakennuksineen ja kirkkoineen. Eniten minua varmasti jäi kaihertamaan kohtaamiemme ihmisten epäystävällisyys, jonka vuoksi Puola ei ole minun lempimatkakohteeni. Mielenkiinnolla kuitenkin aina luen muiden kokemuksia maasta.

2 kommenttia:

  1. Krakova on ihana, romanttinen ja kaunis. Varsinkin Kazimierz on upeinta osaa Krakovaa ja siellä on kaupungin parhaat ravintolat <3 En ole edes tällaista postausta huomannut aikaisemmin. Ihanaa, tulee koti-ikävä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kirjoittelin silloin aikoinaan hyvinkin laajasti =)

      Me ei olla matkusteltu sen jälkeen, kun lapset syntyi ja kaipaan valtavasti matkustamista! Me ei poikien kanssa voida mennä koneeseen, mutta elättelen toiveita, että pääsisimme vielä joskus reissaan. Mä olisin ihan valmis kiertään Eurooppaa vaikka junaalla =)

      Poista