Vastarintaliike

 "Hymy maksaa vähemmän kuin sähkö ja valaisee paremmin."
- Skotlantilainen sananlasku
 

Niinhän tässä kävi, että koko viikon on satanut eikä ole ollut toivoakaan, että aurinko näyttäytyisi edes hetkeksi. Eilen meinasin katkoa luuni, kun autosta noustessa jalan alle osui viimeiset jäänrippeet ja luiskahdin selälleni auton viereen. Pikkuväki on kuraistakin kuraisempia, kun heidät päästä pihaan viideksi minuutiksi ja pyykinpesukone jauhaa taukoamatta. Tänä aamuna viikon kestäneet vesisateet muuttuivat räntäsateeksi ja pihassa on viiden sentin lumipeite. Vaikka kuinka toivoisin, niin tuskin märkä lumi kauaa maassa pysyy. En kuitenkaan suostu vaipumaan synkkyyteen vaan taistelen tätä kurjaa talvea vastaan herkullisimmilla Instagram-kuvillani kesältä. Jos nämä ihanat kesäkuvat vaikka houkuttelisivat auringon pitkästä aikaa esiin piilostaan. Päivä päivältä olemme lähempänä kevättä ja kesää. Mukavaa viikonloppua.
 

Väriterapiaa

"Onni! Voi se on yksinkertaista! Se on hyvä terveys ja huono muisti!"
 - Ernest Hemingway

Eikö olekin kaunis gerbera? Ostin sen jo viikko sitten edellisen postauksen kuvauksiin, mutta eihän se kuviin mahtunutkaan. Leikkaan päivittäin sentin pätkän kukan varresta ja tänäkin päivänä se kukkii yhtä kauniisti. Gerbera on kuin pieni aurinko keittiön pöydällä. Täällä on kolme päivää satanut vettä, melkein kaikki lumet ovat sulaneet ja ulos katsoessa näkee vain harmaan pihan. Onneeni ei tällä viikolla tarvittu kuin yksi kukka ja pari kiloa iloisen värisiä lankoja. Tänä iltana aion virkata loput ympyrät torkkupeittooni, sillä huomasin eilen, että tehtyäni puuttuneet kahdeksan lappua, niitä puuttui vieläkin kahdeksan. Ystävänpäiväkin kolkuttelee jo ovella. Mukavaa tiistai-iltaa. Tavataan taas perjantaina.

Pala palalta

"Mikään ei ole erikoisen vaikeaa, kun vain jaat sen tarpeeksi pieniin hommiin."
   - Henry Ford

Hitaasti mutta varmasti peittoni valmistuu. Otin tavoitteeksi, että peitto olisi valmis tammikuun loppuun mennessä, mutta flunssan myötä taisin pitää yli viikon tauon muutenkin verkkaiseen virkkaustahtiini. Nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja ympyröitä on valmistunut parhaillaan kymmenen päivässä. Jos olen laskenut oikein, niin enää kahdeksan puuttuu ja kun ne ovat valmiita, saan siirtyä neliöiden tekoon. Olen päättänyt, etten stressaa tätä tehdessä. Virkkaus on niin rakas harrastus, etten halua pilata sitä turhalla murehtimisella. Minulla ei ole mitään kiirettä peiton kanssa ja se tulee valmiiksi ennemmin tai myöhemmin. Tänä aikana otan kaiken irti näistä ihanista väreistä ja nautin jokaisesta hetkestä lappujeni parissa.

Olen huomannut, että pirteät värit vaikuttavat myös mielialaani. Olen jotenkin paljon rauhallisempi ja mieleni on keveä, kun saan pyöritellä iloisen värisiä lappuja käsissäni. Lemppariväriyhdistelmäkseni on ihan ehdottomasti noussut limen vihreä ja turkoosi. Oikeastaan on ihan sama mitä niiden kanssa on kolmantena värinä, kun ne kaikki ovat yhtä ihania! Kuvia ottaessa aloin jo miettiä, että tekisinkö peiton sittenkin neliöiden sijaan ympyröillä. Luonnollisesti valkoiset reunat hieman rauhoittavat tätä värien ilotulitusta, mutta taidan pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja teen vaikka myöhemmin toisen peiton. Olen niin ihastunut näihin väreihin, että taidan joka tapauksessa ostaa muutaman kerän varastoon.

Olen jo miettinyt peitolle nimeä ja suunnitellut reunusta. Hieman tosin aloin epäillä mallia ja kokeilin, että millainen neliöstä tulee, jos tiputan kulmista yhdet silmukat pois, mutta mielestäni silloin lappu kiristää kulmista (alakuvissa päällimmäisenä olevassa lapussa on kulmissa viiden ketjusilmukan sijaan neljä). Kokeilin yhdistämistäkin ja mielestäni tuo pienemmällä silmukkamäärällä tehty lappunen on siistimpi, mutta hieman arkailen yhden silmukan vähentämistä. Voi kun olisin ollut niin fiksu, että ennen tätä peittoprojektiani olisin tehnyt vaikka pienen tyynyn tällä mallilla, niin olisin nähnyt miten kuvio käyttäytyy isommalla alalla. Minkähän takia kaikki pitää aina oppia kantapään kautta? Nyt suljen koneen ja lähden kutomolle tekemään uudestaan mattoa, jonka viimeksi kutomiseen sijaan purin. Mukavaa laskiaisunnuntaita! Onneksi me olimme jo eilen pulkkamäessä, sillä täällä sataa vettä.

Yövalot

Ostin tanskalaiset pikkulamput yli vuosi sitten Piijuskan huutokaupasta, mutta vasta saimme ne makuuhuoneen seinälle. Harmi kun en huomannut ottaa kuvia ennen kuin päästin ukkokullan maalin kanssa vapaaksi, sillä lamput olivat yhtä tylsän väriset kuin lastenhuoneen lamppu oli ennen maalausta. Turkoosilla (vai vaaleansinisellä) spraylla näistä tuli aika erinäköiset. Lamppujen pohjat ovat kiinni seinässä ja itse lamput pysyvät kiinni alustoissa magneeteilla. Eikö olekin aika hauskat? Kyllä minun nyt kelpaa lukea sängyssä. Tavataan taas sunnuntaina virkkauksien parissa. Peittoprojektini etenee hitaasti mutta varmasti. Mukavaa ja ihanan aurinkoista viikonloppua!

Nokkosen voimaa

Tähän aikaan vuodesta olen äärimmäisen onnellinen, että jaksoin viime kesänä rymytä nokkospuskissa keräämässä lehtiä ja siemeniä. On taas se aika vuodesta, kun kaivan pienet voimapommini esiin ja alan lisäillä niitä puuroihini ja jogurtteihini. Tämä on nyt kolmas kevät, kun hoidan siitepölyallergioitani nokkosella. Huomasin pari vuotta sitten, että juodessani nokkosteetä allergiaoireeni vähenivät ja viime keväänä selvisin siitepölykaudesta pelkän nokkosen voimalla. Tammi-helmikuun vaihteessa aloin syödä siemeniä ja maaliskuun tienoilla aloin juoda kupillisen nokkosteetä päivässä ensin kuivatuista lehdistä ja kun kevät oli niin pitkällä, että sain tuoreita lehtiä luonnosta, siirryin niihin. Siemeniä syön niin kauan kuin niitä riittää eli oletettavasti muutaman kuukauden. Koivun kukinnan ollessa pahimmillaan, juon teetä kaksi kupillista päivässä, mutta iltateeksi en sitä enää voi juoda, koska se vie minulta yöunet. Sen lisäksi että nokkonen auttaa allergioihini, saan siitä puhtia ihan jokaiseen päivääni. Ei mikään huono rikkaruoho!

Kirppismekkoja

Enpä muista, että olisinko ennen tehnyt pelkkiä vaatelöytöjä kirppikseltä, mutta jostain syystä viime aikoina en ole saanut vastaani mitään niin hienoa esinettä, että olisin sen ostanut. Toivottavasti tämä jatkuu vaikka vähän pidempäänkin, sillä meillä on ylimääräistä tavaraa ihan riittävästi ennestään. Vanhoille vaatteille sen sijaan en sano ei, varsinkin jos ne ovat vielä oikean kokoisia. Viime viikolla löysin Kaunotaren mekon neljällä eurolla paikalliselta kirppikseltä. Se ei ole ihan niin hieno kuin aikaisemmin löytämäni vihreä liivimekko, mutta uskoisin, että tätä tulee pidettyä ihan yhtä paljon kuin sitä aikaisempaakin. En löytänyt siitä lappuja sisältä enkä raski leikata siitä palaa, jotta voisin tehdä koepolton langalle, mutta olettaisin mekon olevan villaneulosta. Tosin materiaalituntumukseni on niin surkea, että se voi myös olla ihan mitä tahansa muuta.

Viereisestä pöydästä löysin Jean Clairen mekon enkä oikein tiedä, että pidänkö siitä vai en. Se on hauskan näköinen, mutta siitä puuttuu se jokin. Edellinen omistaja on sen lyhentänyt, mutta se ei oikeastaan haittaa, vaikka se onkin lyhennetty leikkaamalla olkaimet lyhemmäksi eikä vain kääntämällä niitä. Enemmän minua vaivaa sinisen ja punaisen välissä oleva keltainen raita. Se ei ole kauniin keltainen vaan se näyttää siltä, että ihan kuin mekon vieressä olisi poltettu parikymmentä vuotta tupakkaa. En tiedä kuuluuko raidan olla keltainen vai valkoinen, joka on ajan mittaan kellertynyt. Pesussa se ei ainakaan vaalentunut, mutta eihän kunnolla pinttinyt lika välttämättä vaalenekaan pesussa. Minulla on kaapissa kirkkaan keltainen tekstiiliväri ja ajattelin nakata mekon lakanoiden kanssa samaan värikylpyyn. Eihän se tuosta kai pahemmaksi voi muuttua? Kai tuohon kankaaseen muuten tarttuu väri?

Keittiöön löytyi Finlayson vanha pöytäliina ja olen vähän katsellut tätä sillä silmällä, että siitä saisi kivan hameen. Toisaalta olisi sääli saksia hyväkuntoista liinaa, mutta talossamme asuu sen luokan sottapyttyjä, ettei meillä vielä muutamaan vuoteen saada liinaa pöytään. Olen melkein varma, että olen aikaisemminkin katsellut tätä myynnissä, mutta se on maksanut muutaman euron enemmän. Paikalliskirpikseltä löytyi myös pitsiliinat. Luulin ensin että valkoinen on koneella tehty, mutta sen on näpertänyt joku todella tiukka käsialainen. Vastapainona kauniille liinalle, löysin toisenkin pitsiliinan ja vasta kotona huomasin, että se on keskeltä kuprulla eikä leviä tasaisesti pöydälle. Vaikka liina ei maksanut kahta euroa enempää niin kyllä se vähän silti harmittaa. Pöydällä se tosin nytkin on, kun otin kuvien jälkeen Finlaysonin liinan pois ennen kuin se on mehutahroissa. Huomaatteko, meillä on kevätverhot ikkunassa!

Langan polttokoe

Aloitin viime syksynä opiskella kansalaisopistossa kankaan kudontaa ja sen myötä olen oppinut paljon muistakin käsityötekniikoista ja materiaaleista. Varmasti yksi parhaimmista neuvoista joita olen saanut on se, että kuinka voin kotikonstein testata, onko kirppikseltä löytämäni mysteerilanka puhdasta villaa vai onko siihen sekoitettu tekokuituja mukaan. Pikkuväen lähdettyä mummolaan istuin teeni kanssa pöydän ääreen ja aloin harjoitella materiaalin tunnistamista. Minulla oli Teeteen Sagaa ja Novitan Woolia, jotka tiesin olevan puhtaita villalankoja sekä seiskaveikkaa ja nallea, joissa molemmissa on polyamidia seassa. Lisäksi hain vielä puuvilla- ja pellavalankaa sekä ja polyamidi- ja akryylilankaa, jotta sain tutustua myös niihin.

Otin pätkän lankaa ja sytytin sen pään tuleen ison lautasen päällä. Villalanka erottui selvästi palamiseltaan muista. Se paloi vain hetken ja sammui itsestään. Se haisi palaneelle hiukselle ja siitä jäi tuhkakökkö, jonka pystyi musertamaan sormien välissä hienoksi tomuksi. Sukkalangat, joissa oli tekokuituja seassa, syttyivät ja paloivat niin nopeasti, että harkitsen jatkossa muutaman kerran lämmittelenkö jalkojani avotulen ääressä, jos jalassani on villasukat. Langan päähän jäi sulanut muoviklimppi (joka voi sitten olla kuuma), jota en saanut muserrettua puhtaan villan tavoin hienoksi. Puuvilla ja pellava paloivat rauhaksiin ja niistä jäi hentoinen tuhka, kun taas akryyli suli muodostaen sulaneen muovinauhan. Onneksi olin siirtynyt lavuaarin päälle pinsetit kädessä, kun sytytin polyamidia, sillä se roihahti tuleen ja paloi niin nopeasti, etten ehtinyt edes puhaltaa sitä sammuksiin. Sain ronkkia lavuaarin reunasta samanlaisen muovikökkäreen kuin seiskaveikasta jäi. Mielenkiintoista nähdä oliko tästä kokeilusta mitään hyötyä ja osaanko seuraavalla kerralla tunnistaa kirpikseltä löytyvät lankani. Mukavaa viikonloppua! 

P.s. Muistattehan paloturvallisuuden, jos koepoltatte lankoja ettette polta koko lankavarastojanne ja kotianne!