lauantai 7. heinäkuuta 2018

HELPPO VIRKATTU SISUSTUSTYYNY - SIS. OHJE JA ALEVINKKI


 "Historia tulee olemaan minulle ystävällinen, sillä aion itse kirjoittaa sen."
- Winston Churchill




Virkkasin jo viime kesänä ihanan raitatyynyn, jonka ohje julkaistiin viime syksynä Parhaat Kotiblogit -lehdessä. Pidän tyynystä, koska se on niin helppo tehdä. Sitä saa hyvin mielin survoa pään alle ja sen päällä voi syödä suklaata, koska ei haittaa, jos se nuhraantuu käytössä tai pesussa. Voin virkata nopeasti uuden! Nyt jaan ohjeen kanssasi, että sinäkin pääset virkkaamaan samanlaisen omalle sohvallesi.


Olen kirjoittanut ohjeen sillä ajatuksella, että sen voi tehdä myös ensikertalainen. Tyynyn joka toinen kerros virkataan kiinteillä silmukoilla ja joka toinen kerros puolipylväillä. Omassa tyynyssäni käytin paljon värejä, mutta sinähän voit tehdä tyynystä vaikka mustavalkoisen liituraitatyynyn virkkaamalla joka toisen kerroksen mustalla ja joka toisen valkoisella. Ohjeellani teet n. 44 cm leveään tyynyyn päällisen. Jos tarvitset isomman, virkkaa alkuun enemmän ketjusilmukoita ja lisää kerroksia valkoisissa raidoissa tai ensimmäisissä ja viimeisissä kerroksissa.


Tyyny on virkattu Dropsin Paris -puuvillalangasta nelosen koululla. Olethan huomannut, että Dropsin puuvillalangat ja tyynyssä käytetty Paris on -40 % alennuksessa tämän kuun. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa Dropsin sivuilta lähin jälleenmyyjä ja täyttää lankavarastot! Dropsin sivuille pääset tästä.




RAITATYYNY - VIRKKAUSOHJE



Drops Paris –puuvillalanka värit ja määrät:

Luonnonvalkoinen (17) 97, 100 g,
Vaalea Roosa (20) 60 g,
Pinkki (06) 50 g,
Vaalea lila (05) 60 g,
Tumma Lila (08) 50g,
Vaalea jäänsininen (29) 60 g,
Tumma turkoosi (10) 25 g.

Lisäksi tarvitset virkkuukoukun, sakset, tylppäpäisen neulan päättelyyn ja sisustyynyn.

Käytetyt silmukat ja niiden lyhenteet:

Ketjusilmukka – kjs
Piilosilmukka - ps
Kiinteä silmukka – ks
Puolipylväs – puolip.


VINKKI VITONEN! 

Korvaa kerroksen ensimmäiset silmukat itsenäisellä kiinteällä silmukalla ja puolipylväällä.


VIRKKAUSOHJE:


Ota luonnonvalkoinen lanka ja virkkaa alkuun 128 kjs:ää ja yhdistä ensimmäinen ja viimeinen silmukka ps:llä.

1.    krs. Virkkaa 2 kjs (kerroksen 1. puolip), virkkaa 1 puolip. kuhunkin silmukkaan. Yhdistä kerros ps:llä

2.    krs. Virkkaa 1 kjs (Kerroksen 1. ks), virkkaa 1 ks kuhunkin, yhdistä kerros ps:lla

3.    krs. Virkkaa kuten kerros 1.

4.    krs. Virkkaa 1 kjs (Kerroksen 1. ks), virkkaa 1 ks kuhunkin, Vaihda lanka vaaleaan roosaan ja yhdistä kerros ps:lla. Katkaise valkoinen lanka. Jätä päättelyvara.

5.    krs. Virkkaa 2 kjs (kerroksen 1. puolip), virkkaa 1 puolip. kuhunkin silmukkaan. Vaihda pinkkiin ja yhdistä kerros ps:llä. Katkaise vaalea roosa.

6.    krs. Virkkaa 1 kjs (Kerroksen 1. ks), virkkaa 1 ks kuhunkin, Vaihda lanka vaaleaan lilaan ja yhdistä kerros ps:lla. Katkaise pinkki lanka.

7.  krs.  Virkkaa 2 kjs (kerroksen 1. puolip), virkkaa1 puolip. kuhunkin silmukkaan. Vaihda tummaan lilaan ja yhdistä kerros ps:llä. Katkaise vaalea lila lanka.

8. krs   Virkkaa 1 kjs (Kerroksen 1. ks), virkkaa 1 ks kuhunkin, Vaihda lanka vaaleaan jäänsiniseen ja yhdistä kerros ps:lla. Katkaise lila lanka.

9.  krs  Virkkaa 2 kjs (kerroksen 1. puolip), virkkaa 1 puolip. kuhunkin silmukkaan. Vaihda tummaan turkoosiin ja yhdistä kerros ps:llä. Katkaise jään sininen lanka.

10. krs   Virkkaa 1 kjs (Kerroksen 1. ks), virkkaa 1 ks kuhunkin, Vaihda lanka vaaleaan jäänsiniseen ja yhdistä kerros ps:lla. Katkaise tumma turkoosi lanka.

11.    – 15 krs. Virkataan kuten kerrokset 5-9, mutta värit kulkevat päinvastaisessa järjestyksessä: vaalea jäänsininen, tumma lila, vaalea lila, pinkki ja vaalea roosa. Kerroksen 15. lopussa vaihda lanka valkoiseen ja katkaise vaalea roosa.

16. krs. Virkkaa 1 kjs (Kerroksen 1. ks), virkkaa 1 ks kuhunkin, yhdistä kerros ps:lla.

17. krs. Virkkaa 2 kjs (kerroksen 1. puolip), virkkaa 1 puolip. kuhunkin silmukkaan. Yhdistä kerros ps:llä

18. krs. Virkkaa 1 kjs (Kerroksen 1. ks), virkkaa 1 ks kuhunkin, Vaihda lanka vaaleaan roosaan ja yhdistä kerros ps:lla. Katkaise valkoinen lanka.

19. -60. krs. Toista kerroksia 5-18.

61.krs. Virkkaa valkoisella 2 kjs (kerroksen 1. puolip), virkkaa 1 puolip. kuhunkin silmukkaan. Yhdistä kerros ps:llä. Katkaise lanka. Tee ketjusilmukka ja vedä se auki.

Päättele langat. Käännä tyynynpäällinen oikeat puolet vastakkain ja virkkaa kiinteillä silmukoilla tyynynpäällisen yläreunat kiinni toisiinsa tai ompele ne käsin. Katkaise lanka ja päättele langat. Silitä työ nurjalta puolelta. Käännä päällinen oikein päin ja vedä tyynyn päälle. Ompele käsin liinan alareuna yhteen. Itse käytän vitivalkoista lankaa, jonka saa helposti tarvittaessa pois. Halutessasi voit ommella myös tyynynpäälliseen vetoketjun tai laittaa napit.





Rakastan virkattuja tyynyjä ja niiden virkkausta! Blogista löytyy yksi, jos toinenkin virkattu tyyny mm. Molla Millsin pallot (tässä linkki), 
Kukkaneliötyyny (tässä linkki)
Pystykierre (tässä linkki) ja 

Mukavaa viikonloppua!

4 kommenttia: