sunnuntai 3. joulukuuta 2017

SILMUKKAMERKIT JÄMÄLANGOISTA


"Ajattele suuria, mutta nauti pienistä."




Tähän päivään asti olen pärjännyt ilman silmukkamerkkejä ja merkinnyt kerroksen vaihtumiset langan pätkillä, mutta pikkuväen uusien pipojen kohopylväät ovat aiheuttaneet niin paljon harmaita hiuksia, että tein itselleni silmukkamerkit jotta pysyn kerroksen vaihtumisissa mukana. Bongasin vähän aikaa sitten Mie Ite -blogin Tiinan ihanan lankakaulakorun ja tein samanlaisia pieniä lankakeriä Pirkka-puuvillasta, jotka ripustin siimalla pieneen lukkoon. Pyörittelin ensin pienet lankakerät, uitin ne erikeepperivesiseoksessa ja annoin kuivua yön yli. Seuraavana päivänä kokosin silmukkamerkin pujottamalla siiman ensin lukkoon ja sen jälkeen neulalla pienien kovettuneiden kerien läpi. Alimman kerän alle tein solmun ja päättelin ylimääräiset siiman pätkät kerän sisään.

Aika kivoja ja nopeita tehdä, mutta ei ehkä niin helppoja kuin luulisi, sillä minikerän pyörittäminen oli yllättävän vaikeaa oli, kun ei ne meinanneet pysyä käsissä! Leppoisaa sunnuntaita!


8 kommenttia:

  1. Ihanat silmukkamerkit. Olen itse myös ajatellut kokeilla tehdä silmukkamerkkejä. Värkit olen jo ostanut. Pitäisi vain saada aikaiseksi se tekeminen =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 No nyt sun pitää tehdä omat silmukkamerkit, varsinkin jos materiaalit on valmiina kaapissa =) Se on kyl jännä, miten joskus se helppoonkin hommaan ryhtyminen vie aikansa. Olen huomannut itse ihan samaa =)

      Poista