YHTEISTYÖSSÄ: TAMPEREEN MESSUT
Sain pääsylipun messuille postausta vastaan.
Tänä viikonloppuna järjestettiin Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa 50. Suomen Kädentaidot -messut. Se on Euroopan suurin käsityöalan messutapahtuma ja se houkuttelee joka vuosi kymmeniä tuhansia käsityöalan harrastajia ja ammattilaisia. Ostelua helpottaa se, että saman katon alla on useita eri käsityöalan toimijoita ja samalla kertaa voi ostaa tarvikkeita ja materiaaleja moneen eri tarpeeseen. Keräsin tähän postaukseen mielenkiintoisimmat joululahjaideat ja vaikka olen bongannut nämä kaikki ihanat tuotteet ja palvelut messuilta, niin näitä saa ostettua ihan koska vain! Olen linkittänyt yrityksen mukaan, joten jos et ehdi messuille enää tänään, niin klikkaa itsesi yrityksen kotisivuille ja tutustu niihin siellä.
INSPIROIVIA KIRJOJA
MOLLA MILLS JA VIRKKURIT
Virkkurikirjoistaan tuttu Molla Mills julkaisi kesällä neljännen kirjansa, Virkkuri 4 - kurittomat kuosit. Lisäksi hänen aikaisemmin julkaistuista Virkkuri-kirjoista oli otettu uudet painokset pehmeillä kansilla ja uusissa väreissä. Pitkän harkinnan jälkeen jätin nelosen ostamisen seuraavaan kertaan ja ostin vihdoin ja viimein messuilta itselleni ihan ensimmäisen Virkkurin, koska olen monet kerrat harmitellut, ettei sitä ole hyllyssäni. Kävin sen verran hankalaan aikaan Mollan pisteessä, että hän oli juuri lähdössä Idealavalle haastatteluun, etten ehtinyt kysellä enempää kuulumisia. Molla Millsin upeisiin malleihin voit tutustua hänen kotisivuillaan (tässä linkki) ja Aamulehdessä oli aivan ihana juttu hänestä, jonka suosittelen lukaisemaan. Tässä linkki aamulehden sivuille.
Mollan kanssa samalla osastolla oli esittelyssä Kaikki paketissa -blogin Janin ja Aleksin uutukaisen uusi kirja, Kaikki paketissa. Poikien luoviin ideoihin kannattaa käydä tutustumassa heidän blogissaan ja laittaa tämän jälkeen toivomusta joulupukille, sillä tuo kirja on aivan ihana. Pojat olivat viikonloppuna messuilla opettamassa täydellisen rusetin tekemistä, mutta itse missasin tämän työpajan, sillä olin messuilla vain perjantaina. Kaikki paketissa -blogiin pääset tästä.
KATRI OIKARINEN - LUO AARTEITA VANHOISTA KIRJOISTA
Kierrellessäni c-hallia törmäsin Katri Oikarisen mielettömiin kirjateoksiin. Katrin kirja, Luo aarteita vanhoista kirjoista on julkaistu jo 2015, mutta on ostamisen arvoinen. Kirjasta löytyy ohjeita, miten kierrättää vanhoja kirjoja, jotka eivät tunnu enää kelpaavan kenellekään. Ihastuin erityisesti hänen kolmiuloitteisiin kirjatauluihin. Niitä ja muita kierrätysideoita voi tehdä itse Katrin kirjan ohjeilla tai ostaa valmiina. Katrin kotisivut ja videon kirjasta löydät hänen kotisivuiltaan. Klikkaa itsesi tänne.
TUIKI TARPEELLISTA
Tuiskulan Kotikolo Oy valmistaa koivusta valmistettuja säilyttimiä ja varsinkin nämä, mihin saa käsityön piiloon pieniltä sormilta ja langan juoksemaan kannen reiästä olivat aivan ihastuttavia. Ensimmäisenä minulle tuli rasioista mieleen vanhat hatturasiat, sillä näissä oli samaa yksinkertaista tyylikkyyttä. Tuiskulan Kotikolon kotisivut löydät täältä.
Lisää tyylikkyyttä löytyy näistä upeista Hannele Rusilan kudotuista Lumihiutale puuvilla-pellava pyyhkeistä. Lumihiutale on vanha perinnekuvio ja yksi omista lemppareistani. En ole ennen nähnyt kuviota näin suurena ohuella langalla kudottuna kuin se oli käsipyyhkeissä. Oli mielenkiintoista kuulla, että miten sama kuvio kantaa Keski-Euroopassa nimeä Meritähti. Jos olisi pitänyt sanoa, että mikä Hannelen pyyhkeistä on kaunein, en olisi osannut päättää. Hannele Rusilan kotisivut löydät täältä.
LANKOJA, LANKOJA, LANKOJA...
HELMIVENEEN ALPAKKALANGAT
Selvisin messuilta lähes kokonaan ilman lankakuvia, mutta Helmiveneen alpakkalangat sulattivat sydämeni. Miltä kuulostaa virkata ja neuloa langasta, jonka vyötteestä löytyy eläimen nimi, luonne ja ikä? Menin sanattomaksi ihastuksesta näitä katsellessa. Speedy Gonzalesia ja hänen kavereiden lankoja ei löytynyt kuin alpakan oman värisenä, mutta näistä saisi varmasti muhkean ja pehmeän villatakin. Helmiveneen alpakat ja villat löydät täältä.
ANNA VASKO JA AURINKOKEHRÄ-LANGAT
C-hallista löytyi myös Aurinkokehrä-langoistaan tuttu Anna Vasko. Hän myi messuilla värjäämiään lankojaan, mutta hän pitää myös inspiroivia värjäyskursseja. Osallistuin vuosi takaperin Annan pitämään luonnonvärjäystyöpajaan. Kurssilla värjäsimme lankoja mikrossa ja kurssin innoittamana lähdin kokeilemaan kasvivärjäystä, jonka tuloksia olet saanut monet kerrat ihastella täällä blogissani. Aurinkokehrän kotisivut löydät tämän linkin takaa.
UUDEN OPPIMISTA
WETTERHOFFIN RYIJYT
Päädyin tänäkin vuonna ihastelemaan ryijyjä Wetterhoffin osastolle. Sininen ryijy on nimeltään Suvituuli ja sen on suunnitellut Maarit Hirvonen vuonna 2015. Ryijyn vieressä oleva ruskea ryijy on Ibislintu 30-luvulta ja sen alla oleva valkoisella pohjalla oleva ruskeakuvioinen upea ryijy on Sari Aaltosen Muistoja mummolasta vuodelta 2015. Sen kuvointi mukailee virkattua pitsiliinaa ja kiinnostavana yksityiskohtama siinä on eripituinen nukka pohjassa ja kuviossa. Ryijypakkauksia myydään niin kudottavaksi kuin ommeltavaksi ja pakkauksessa on kaikki muu mitä ryijyä varten tarvitset paitsi aika. Se puuttui... Ryijyä ei tehdä ihan yhdessä illassa, mutta vielä jonain päivänä kudon oman ryijyni ja ylpeänä nostan sen seinälle! Lisää upeita Wetterhoffin ryijyjä löydät täältä.
UPEAT TILKKUTYÖT
Pomada-blogin töitä katsellessa minua on ihan varmasti purrut joku tilkkukärpänen, sillä taas huomasin ihailevani tilkkutöitä. Nämä upeat työt eivät kuitenkaan olleet myytävänä vaan esillä Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n osastolla. Yritin ottaa kuvan töiden tekijöistä, mutta kuvat olivat niin epäselviä, etten saaut niistä mitään selvää. Omalla ompelutaidollani ei tällaisia tehdä, mutta tämän taidoin toivoisin vielä oppivani. Tilkkuyhdistyksen löydät täältä.
Vaikka rakastan messuilla käymistä ja aikaisempina vuosina olen kiertänyt halleja järjestelmällisesti parina päivänä, niin tänä vuonna messuilu jäi yhteen päivään ja hyvin pintaraapaisuksi. Enkä ole ennen tainnut päästä messuilta niin vähillä ostoksilla sillä Molla Millsin kirjan lisäksi ostin vain tekoturkistupsut ja Pirtin kehräämön kampavillaa, joka toivottavasti pääsee vielä ensi viikolla väripataan. Ikimuistoisen messupäivästä teki leppoisat treffit muiden bloggaajien kanssa ja oli mukavaa jutella ilman kiirettä. Kiitos seurasta Mie ite -blogin Tiinalle, Nupu nupun Marialle, Hupsistarallaan Terhille ja Eilen Tein -blogin Hannelle. Ensi vuonna uudestaan!
Kivan näköiset messut :) Ei sitä vaan aina löydä ostettavaa, vaikka olisi kuinka paljon kaikkea kivaa :)
VastaaPoistaOlihan ne kivat, mutta olin muutaman huonosti nukutun yön jälkeen tosi väsynyt, enkä päässyt ihan samanlaiseen messufiilikseen kuin muina vuosina.
PoistaMun pitää muistaa kirjoittaa ensi vuonna ostoslista, että muistan ostaa kaiken tarvittavan =)
Kivoja ideoita messut olleet pullollaan. Nuo vanerikot ovat kyllä hienoja.
VastaaPoistaNo ne oli! Luulin ensin ohikulkiessa, että ne on hatturasioita, mutta vanerisia säilytyslaatikoita tosiaan. Esikoinen antaa mun käsitöiden olla rauhassa, mutta just viime viikolla kuopus järsi virkkuukoukun roskiskuntoon. Ihmekös bongasin nuo =)
PoistaMessuille olisi kyllä ollut ihana päästä! Aivan ihania juttuja olit kuvannut, kiitos <3 Ihana nähdä edes kuvia messuilta!
VastaaPoistaKiitos =) Kässämessut on kyl upea tapahtuma, mutta kyl sinne melkein tars päästä pariksi päiväksi pyöriin. Yksi päivä menee tosi nopeasti. Mä olen lukenut toisten blogien messupostauksia ja musta tuntuu, että muut ovat olleet ihan eri messuilla =) Ens vuonna uusi yritys!
Poista